Kertokaas mielipiteenne tästä työasiasta. Mitä sinä tekisit vastaavassa tilanteessa?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ppp
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
P

ppp

Vieras
Tilanne on tämä:
Olen ollut samassa paikassa töissä viisi vuotta, tuohon aikaan on mahtunut 4 määräaikaista sopimusta ja nyt tarjotaan todennäköisesti viidettä. Työt on pysynyt kokoajan samana, eikä kyseessä ole mikään sijaisuus tai projekti, joten perustetta määräaikaisuudelle ei ole, mutta vakinaistamaan pomo ei suostu. Minulla on myös huomattavasti pienenpi palkka, kuin muilla samaa työtä tekevillä ja pomo ei suostu korottamaan sitä edes siihen keskiarvoon, mikä muilla on.

Työaika on klo 8-16 ja monet päivät on sellaisia, että istun vaan ja päivystän puhelinta. Päivän aktiiviset työt mahtuu puoleen tuntiin, mikä aiheuttaa turhautumista ja masennusta. En siis saa työstäni mitään tyydytystä, vaan koen olevani täysin turha ja epäonnistunut. Työkavereiden kanssa tulen hyvin toimeen ja se onkin se ainut positiivinen asia, minkä avulla tuota jaksaa. Pomolle sanoin, että tahtoisin lisää haasteellisempia ja vastuullisempia tehtäviä, koska nykyinen tilanne ei oikein motivoi. Pomo piti asennettani todella tylynä ja haukkui minut kivireeksi jota saa vetää perässä ja vaikutan kuulemma negatiivisesti koko työyhteisöön. Samaan ryöppyyn kehoitti katsomaan aamuisin peiliin, etten opeta samaa paskaa asennettani myös lapsiini. Työni kuulemma kuitenkin hoidan hyvin.

Nyt en todellakaan tiedä, että allekirjoitanko enää uutta sopimusta, jos sellaista tarjotaan. Mieluumin jäisin vaikka tyhjän päälle, kuin jatkan tuolla.
 
Tjaa, minä kyllä en allekirjoittaisi. Todella tylysti sanottu pomolta, todella epäammattimaista. Uskon, että hän tekee tahallaan työolosi kurjaksi. Aina löytyy töitä. Senkus lähdet vetämään.
 
no tosta vastauksesta kyllä huokuu se että et haluaisi jatkaa, mutta tulevaisuus pelottaa.. sinuna hommaisin uuden työpaikan, jos nykyisessä et kerran saa uusia työtehtäviä.. olen joskus ollut työpaikassa jossa ei ollut tarpeeksi tekemistä, ja se on todella rankkaa pitemmän päälle.. varmasti löydät työpaikan jossa saat onnistumisen ja oppimisen iloa, ja lisäksi parempaa palkkaa..
 
Jos ilmapiiri on tuollainen eikä parannusta työsi laatuun saati palkkaan ole tiedossa,
lähde pois sieltä.
Mun mielestä on joku laki olemassa ettei määräaikaisia työsuhteita saa ilman järkevää syytä olla montaa peräkkäin; se pitäisi katsoa jo vakituiseksi työksi.
Jolloin palkkasi pitäisi olla myös parempi.
 
Joo todellakin määräaikaiselle työsuhteelle täytyy olla kunnon perustelu? Esim. sijaisuus tai kausiluontoinen työ yms. Ottaisin sinuna asian puheeksi...jos siis edes tuollaiseen paikkaan jäisin. Tosin tällähetkellä kun töitä on muutenkin vähän tarjolla, kannattaa tarkkaan miettiä jättääkö työpaikan..
 
Sulla on jo vakkari lain silmissä. Kolme ketjutettua sopparia = toistaiseksi voimassa oleva, mikäli mitään hyvää perustetta määräaikaisuuksille ei ole. Eli jos et ole kenenkään sijainen tai kyseessä ole projekti tms. Kysy liitosta. Voi olla, että voisit vielä ottaa loparit työpaikkakiusaamisen vuoksi ilman karenssia, mutta se on aina sitten yksilökysymys...

Voimia!
 
Alkuperäinen kirjoittaja S:
Sulla on jo vakkari lain silmissä. Kolme ketjutettua sopparia = toistaiseksi voimassa oleva, mikäli mitään hyvää perustetta määräaikaisuuksille ei ole. Eli jos et ole kenenkään sijainen tai kyseessä ole projekti tms. Kysy liitosta. Voi olla, että voisit vielä ottaa loparit työpaikkakiusaamisen vuoksi ilman karenssia, mutta se on aina sitten yksilökysymys...

Voimia!

Minulla on tämä sopimus nyt vuoden loppuun asti voimassa. Ja uudessa sopimuksessa, minun työaikaa kirjattaisi 10% yhteen hankkeeseen ja tuolla perusteella pomo ilmeisesti sitten tekisi määräaikaisen. Tosin meillä on vakinainen työntekijä, jonka työajasta 95% on eri hankkeille, joten ei tuo 10% voisi olla mikään oikea peruste. Mutta kun ajattelee tuota työn masentevuutta ja pomon asennetta minua kohtaan, niin ei se ainakaan työhyvinvointia paranna.
 

Yhteistyössä