Vihdoin ja viimein saan aikaiseksi kirjoittaa synnytyskertomusta ja vähän kuulumisiakin. Päivät vaan menee vauhdilla eteenpäin ja huomenna tosiaan pikku mies on jo 4 viikkoinen, aika rientää huimaa vauhtia! Olen jo pari kertaa ehtinyt murehtimaan sitä, että kohtahan tässä on mentävä jo takaisin töihin (n.vuoden päästä)... Vauva on kiltti ja nukkuu öisin 5-7 h pätkän ja päivisin sitten lyhyempiä pätkiä ja ahkerampaa syömistä. Ilmavaivoja on jonkin verran ollut ja ne sitten kiukuttaa välillä vähän enemmänkin, asiaan vaikuttanee se että käytän rintakumia imetyksessä, mutta ajattelen että parempi kuitenkin syöttää tissistä vaikkakin sitten kumin avulla. Nyt olen päättänyt että päivisin yritän sinnikkäämmin syöttää ilman kumia ja vasemmasta tissistä sujuukin välillä jopa loistavasti, mutta jostain syystä oikeasta tissistä ei saa otetta, toivottavasti harjoitus tekee mestarin tässäkin.
Jospa naputtelisin vähän synnytyksen kulusta tähän väliin:
Maanantain ja tiistain välisenä yönä irtosi limatulpasta ensimmäiset osat ja lima klönttejä tuli sitten useampaan otteeseen tiistain aikana, tässä vaiheessa ajattelin että viikon sisällähän tässä synnytys tapahtuu (olin lueskellut että limatulpan irtoamisesta menee 1-7 vuorokautta synnytykseen). Käytiin miehen töiden jälkeen vielä vaatekaupoilla pikaisesti ostamassa imetykseen sopivia naruolkaintoppeja ja sen jälkeen haettiin pitsat kotiin ja löhöiltiin sohvalla loppuilta. Päätin jossain vaiheessa että lämmitetään saunakin ja saunan jälkeen tulikin muutama supistus ehkäpä kymmenen - viidentoista minuutin välein, päivän aikanakin oli muutamia harvakseltaan tullut. Käytiin nukkumaan yhdentoista aikoihin ja heräsin ensimmäisen kerran puolen yhden aikoihin reippaampiin supistuksiin, kävin lämmittämässä kaurapussin ja sen kanssa sainkin takaisin unen päästä kiinni, en katsonut tässä kohtaa kellosta supistusten kestoa tai väliä ollenkaan. Heräsin sitten kahden jälkeen ja jälleen kipaisin lämmittämässä kaurapussin ja pitelin sitä alaselällä supistusten tullessa, jossain kohtaa tuli mieleen, että täytynee kohta alkaa kellosta vähän seurailemaan kun selvästi alkoivat tuntua voimakkaammin ja piti vähän kävellä ympäriinsä ja hivenen jo puhallella. Viiden minuutin välein niitä suunnilleen tuli ja kestivät sellaisen reilu puoli tuntia, siinä vaiheessa sanoin jo miehelle (joka heräsi mun sänkyyn-ylös-sänkyyn-ylös temuamiseen) ettei hänen varmaan tarvii aamulla töihin mennä että eiköhän tässä keksitä jotain muuta puuhaa tälle päivälle. Sanoin että yrittää vaan nukkua ettei tässä vielä mihinkään lähdetä ja mies oli ihan unessa ja kävikin hetkeksi takaisin nukkumaan. Supistuksetkin hetkeksi laantuivat ja ajattelin itsekin koittaa nukkumista, josta ei kyllä tullut mitään, en ehtinyt edes nukahtaa kun puolesta neljästä sitten alkoi uudestaan kolmen- viiden minuutin välein supistella ja neljän jälkeen soitin sairaalaan (synnytysvalmennuksessa sanoivat että kannattaa kuitenkin soittaa ennen kuin lähtee tulemaan niin tietävät vähän valmistautua). Herätin miehen sitten vähän ennen viittä keittämään puurot ja kahvit ennen kuin lähdetään sairaalaan. Pari minuuttia yli kuusi oltiin sitten sairaalassa ja olin jo hetken sitä mieltä matkalla että tais hyytyä koko homma ja siinä käyrille pääsyä odotellessakin tuntui supistukset harvenevan ja heikkenevän. Sanoin miehelle että taidetaan lähteä kohta takaisin kotiin, mutta tietääpähän ainakin onko mitään tapahtunut. Jouduttiin hieman tässä kohtaa odottelemaan, sillä vuoronvaihto oli juuri menossa ja muutenkin tuo kesäkuun loppu oli synnytysten osalta todellista ruuhka-aikaa! Parille sormelle olin auki ja käyrien jälkeen pääsin ammeeseen. En tiedä auttoiko amme minkä verran, mutta olihan siinä ainakin helpompi vaihtaa asentoa kuin kuivalla maalla, ennen ammeeseen menoa sain peräruiskeen. Ammeessa olin reilun tunnin (täällä ohjeissa sanotaan että altaassa maksimiaika on tunti, joten papereissa lukee tunti altaassa oloa) ja sitten päästiin synnytyssaliin kello oli tässä kohtaa yhdeksän. Ammeessa lilluessa loppuajasta sanoin jo miehelle etten mitenkään kestä ponnistusvaiheen kipuja kun nyt jo sattuu niin prkl*sti, mies valoi uskoa ja pysyi hyvin rauhallisena ja laittoi lempparimusiikkia välillä soimaan, yritti saada mun ajatuksia pois ponnistusvaiheen miettimisestä.
Salissa meni hetki että saatiin taas anturit piirtelemään käyriä, mutta mun supistukset tuntui koko ajan alaselässä ja sitten ihan tuolla alhaalla eikä käyrä saanut mitään suuria lukemia ylös, välillä jopa nauratti kun mies sanoi että siinä kohtaa kun mua selvästi sattui eniten ja puristin hänen kättä ihan tosissaan niin lukemat vaan menivät vielä lähemmäs nollaa!! Kätilö yritti muutaman kerran anturin paikkaa siirtää, mutta totesi ettei se vaan ota niitä lukemia kunnolla kun tuntuvat alhaalla. Tässä kohtaa sitten aloin sanomaan että jotain kivunlievitystä pitäisi saada ja olinkin jo sen verran auki että epiduraalin laitto oli mahdollista ja se sitten laitettiin hivenen ennen yhtätoista ja tuntui kuin taivas olisi auennut, kaikki kipu hävisi. Ulkona oli todella helteinen päivä ja mua vaan paleli ihan kauheesti koko aamun, olin sängyllä kahden peiton alla ja tärisin siltikin, tosin suurin osa palelusta varmaan johtui siitä että mua nukutti ihan kamalasti, mutten kuitenkaan onnistunut nukahtamaan. Olin lähellä nukahtamista siinä kohtaa kun epiduraalin vaikutus alkoi laantua ja sitten ei supistukset antaneet nukkua. Puolen yhden jälkeen olin 8 cm auki ja reunoja oli jäljellä joten kätilö oli sitä mieltä että voidaan laittaa toinen annos epiduraalia, jos haluan ja halusin koska en voinut tietää minkä aikaa avautumisessa vielä menee ja ajattelin että jos vaikutus vielä vähän helpottaisi ponnistuskivuissa jos siis parissa tunnissa siihen päästään. Vuoro vaihtui kätilöllä ja ennen kahta tuli uusi kätilö joka oli vahvasti sitä mieltä ettei toista epiduraalia olisi kannattanut laittaa ollenkaan sillä olin auki ja valmis ponnistamaan muttei ponnistamisesta tullut mitään kun en tuntenut supistuksia ollenkaan. Tässä kohtaa sitten vähän kokeiltiin ponnistamista ja kätilö kävi avustamassa toisessa synnytyksessä ja oltiin miehen kanssa kahdestaan ihan rauhassa valmistautumassa loppukoitokseen. Kätilö naureskeli lähtiessään huoneesta että soittakaa sitten kelloa jos alkaa hiukset näkymään, sillä tiesihän hän kokeneena ettei oikeastaan mitään tapahdu kun en supistuksia tunne, ohjeisti vaan ponnistamaan jos yhtään tuntuu että tunnen supistuksia ja mies pitämään jalasta kiinni, olin tässä kohtaa kyljellään. Kyllähän ne supistukset vähitellen alkoi tuntumaan ja ahkerasti ponnistelin aina kun siltä vain tuntui. Tässä vaiheessa mietin ettei tässä enää kai montaa tuntia mene ja ihmettelin että kaikki oli mennyt tosi hyvin ja omasta mielestä nopeasti! Eikä sitä ajankulua jotenkin edes huomannut sen jälkeen kun saliin päästiin. Puolen kolmen aikaan sitten lasketaan ponnistusvaiheen alkaneen eli avautuminen kesti 11 tuntia. Ponnistusvaiheen kestettyä reilut 40 min aloin väsymään ja meinasin uskoa loppua sen suhteen että jaksaisin vauvan puskea ulos. Jotenkin eniten häiritsi se kun kätilö tietysti kannusti ja sanoi että edistyy, edistyy ja tulee, tulee ja näkyy jo ja vaikka mitä muuta, mutta kun ei itse näe että tapahtuuko jotain oikeasti vai yrittääkö kätilö vaan valaa uskoa että jaksaisin puristaa vielä pari tuntia. Siinä vaiheessa kun mies alkoi sanomaan että kyllä se sieltä tulee, niin uskoin taas vähän enemmän siihen että kyllä jaksan puristaa loppuun asti. Vauvan pää oli tosi ahtaalla ja vieläkin on pieni muhkura muistutuksena ahtaudesta. Loppu hyvin, kaikki hyvin 52 minuutin ponnistamisen jälkeen vauva oli ulkona ja rääkäisi ensimmäisen kerran. Minulta meni ensin ohi että kumpiko sieltä tuli ja piti mieheltä tiedustella uudestaan että kumpiko tuli. Olin vaan helpottunut siitä että ääni kuului ja poika oli ulkona. Kyllä se oli mahtava tunne kun sain pienen ihmeen siihen rinnan päälle tuhisemaan! Mies katkaisi napanuoran ja kylvetti pojan toisen kätilön ohjeistaessa ja avustaessa pukemisessa, sillä välin toinen kätilö aloitti tikkaamisen, kyselin tässä kohtaa että kuinka paljon joutuu tikkaamaan ja sanoi vaan hymyillen että muutamia laitetaan ettei niitä niin tarkkaan kannata laskeakaan. Vähän alkoi epäilyttämään että olinko revennyt miten pahasti ja varsinkin kun parin tikin jälkeen juttelivat että laitetaan tuohon yksi ja tuohon vois kanssa laittaa ja otatko paksumpaa lankaa niin laitetaan tuohon ja... Ilmeisesti kuitenkin kahden läden sormilla pystyi laskemaan tikkien määrän ja samana iltana istuskelin jo sairaalasängyllä ilman suurempia ongelmia.
Hyvät muistot jäi synnytyksestä kokonaisuutena, ei mitään sellaista mitä en olisi valmis tekemään uudestaan.
Taisi tulla romaanin mittainen kertomus, vaikka yritin lyhyesti vain kirjoitella tapahtumien kulkua. Kotiin päästiin lauantaina, täällä ensi synnyttäjiä pidetään kolme päivää sairaalassa. Vanhempi lastenhoitaja puhui mulle perjantainakin vielä siihen suuntaan että hänen mielestä ois parempi että jäisin pidemmäksi aikaa sairaalaan kun ei maito ollut vielä noussut kunnolla (oli siis sitä mieltä että kotona on liian raskasta puljata tuttipullojen kanssa) ja epäili myös että vauvan paino saattaa lauantaiksi laskea vielä sen verran ettei lastenlääkäri anna lupaa lähteä. Tästä piti illalla miehelle itkut tirauttaa ja tuli huonosti nukuttu yökin kun olin itse sitä mieltä että kyllä onnistuu kotonakin korvikkeen anto pullosta (sai siis sairaalassa lisämaitoa pullosta välillä ja joi ne tosi hyvin) jos vaan lastenlääkäri kotiutumisluvan antaa niin varmasti lähden kotiin sillä osastolla oli todella kuuma eikä minkäänlaista ilmastointia, aurinko paistoi päivisin ikkunaan ja yölläkin lämpötila pysytteli ulkona lähes 30 asteessa eli viilennystä ei saanut huoneeseen silloinkaan, vähän edes saatiin ilmaa vaihtumaan pitämällä ovea auki käytävälle hiljaisina yön tunteina. Eihän se paino ollut liikaa pudonnut ja saatiin lääkäriltä kotiutumislupa, maitokin nousi kunnolla sunnuntaina.
Minusta olisi mukava kuulla kuulumisia, vaikkakin harvemmin, mutta ymmärrän kyllä etteivät kaikki enää jatka kirjoittelua joten hyvät jatkot kaikille ja jaksamisia arjen pyörteisiin!
KaLa & Poika (huomenna 4 viikkoa)
Mukavia vauvan tuoksuisia äitiyslomapäiviä sinnekin ja kiitos kaikesta tuesta raskausaikana. Samoin kiitän teitä kaikki muitakin