Eemi
Huomenta taas ja tervetuloa Ninulle! Meillä se tilanne, että tosiaan (huomio Miida) pillereiden lopetuksen jälkeen ei menkkoja 4 kuukauteen, jonka jälkeen käynnistettiin. Ottaa päähän kyllä se, että ne ei suostu kirjoittamaan niitä lääkkeitä hirveän aikaisin, koska "kyllä se siitä tasaantuu itsellään". No ei helvetti tasaantunut, kohtu kun ultrattiin ja munikset, niin siellä näkyi täysin lepotilassa olevat munasarjat (ei mitään kehittymässä olevaa) ja ohut limakalvo kohdussa, ihan kuin ois juuri ollut menkat (niistä tuolloin aikaa tosiaan se 3½ kk!). Että Miida, kannattaa käydä lääkärissä jos ja kun testi ei muutu positiiviseksi, ottavat peruslabrat (kilpirauhaskokeet, prolaktiinin jne.) ja tarvittaessa saat lääkitykset. Älä turhaan tee joka päivä testejä, menetät vain rahaa. Mikäli olisitkin raskaana ja tulos vain näkyisi hitaasti, niin tee silti vain max. viikon välein - ei ne hormonipitoisuudet niin nopeasti kasva. Ja mikäli et ole, mitä valitettavasti oman kokemukseni perusteella pidän todennäköisempänä, niin tosiaan on aivan turha hukata rahaa.
Tosin voi käydä, kuten Pompukalle, että ovis tulee jossain vaiheessa, vaikkakin myöhässä!
Ja noista limoista. Joo, se juokseva ainakin mulla enteilee ovista, ja jatkuu vielä oviksen aikanakin. Sarsillahan ei jatku, joten varmana vois pitää ehkä sitä, että kyllä se on sitä limaa, mutta oviksen ajoitus on sitten vähän siinä paikkeilla. Eli n. viikon sisään.
Ja sitten siirryn omaan napaan, ja varokaa: tulee pitkä vuodatus.
Oltiin sitten kavereilla lauantaipäivä, heillä kaksi pientä lasta (3 v ja vajaa 2 v) ennestään. Sitten siinä kolmisen tuntia ennen kuin oltiin lähdössä kotiin, niin pamauttavat että kolmas on tulossa... viikko 8 menossa. Mä siinä onnittelin ja olin vähän ymmyrkäisenä, en kuitenkaan siinä vaiheessa ollut vielä ihan murskana. Mut sitten tää seuraavat kolme tuntia oli elämäni pisimmät tunnin: jatkuvaa pajatusta siitä kuinka lapset kuuluu tehdä nuorena ja pienillä ikäeroilla ja kuinka se nyt on niin loistavaa ja vaikka rahastakin sitten vähän on tiukkaa niin kyllä se palkitsee. En oikein pystynyt vastaamaan mitään. Ja totesi vielä moneen otteeseen, että sitten kun teilläkin on niitä omia lapsia niin tiedätte, se vauvakuume tulee aina vaan vahvempana kun lapsia on enemmän, ensimmäisestähän sitä ei vielä paljon ollut. Mihin mä sanoin, että eipä teillä sitä jouduttu niin kauaa odottamaankaan, että mistäs se vauvakuume olis noussut silloin (heillä AINA tärpännyt ekasta yrityksestä). Edes silloin hiljeni sekunniksi ja sanoi sitten: no niin kai se on, ja jatkoi taas pajatustaan. JA HE TIETÄVÄT MEIDÄN TILANTEEN, ELI ETTÄ LASTA EI OLE TULLUT, JA OLLAAN TUNNETTU LAPSISTA SAAKKA, TUNTEVAT MEIDÄT HYVIN. Heidän pitäis olla meidän ystäviä, mutta oikea ystävä olis siinä tilanteessa nähnyt, miten paljon ne jutut meitä satutti. Jopa mun mies oli aika hiljainen siinä, mä kävin kahdesti vessassa itkemässä ja paluumatkalla junassa Niagara pääsi valloilleen. Olisin ollut vilpittömästi onnellinen heidän puolestaan, jos tuon hehkutuksen ja meidän perheettömien väheksymisen olis voinut jättää hieman vähemmälle... Vasta tänään olen pystynyt ajattelemaan sitä tulevaa vauvaa lämmöllä.
Kaiken huippu oli kuitenkin se, että he molemmat selvin sanakääntein väheksyivät rivitalo-/kerrostaloasumista ja selvittivät kaikki OIKEAT tavat kasvattaa lapsia - he, jotka elävät vanhempiensa rahoilla edelleen ja senkun tehtailevat lapsia! Kai heillä sitten onkin varaa asua 150 neliön omakotitalossa, kun mamma och pappa betalar allt. En edes jaksanut selittää enää mitään, viimeisen tunnin istuin lähinnä hiljaa ja leikin lasten kanssa.
Se oli siis todella masentavaa, oon aina ajatellut, että he ovat meille hyviä ystäviä, mutta muutin hiukan mielipidettäni. Ovat he edelleen minusta mukavia, mutta eivät kykene ottamaan toisia huomioon lainkaan. Eivät nyt edes kyselleet meidän tilanteesta - mitä alunperin pelkäsin; olisivatpa kyselleetkin, sekin olisi ollut parempi - vaan pajattivat vain omastaan. Kuin meillä ja meidän elämällä ei olisi minkäänlaista arvoa, koska emme ole pystyneet lasta saamaan.
Se oli surullista, vieläkin hiukan itkettää. Tajusin ystävästäni sellaisen puolen, jota en ennen ollut nähnyt.
No niin, rauhoitun taas. Mulla oli eilen illalla useamman tunnin sellaista menkkakipumaista tunnetta vatsassa ja pelästyin jo et nyt ne sieltä tulee viikon ajoissa. Ei tulleet. Mutta kuitenkin. Olo ei nyt ole erityisen hyvä. Onneksi mulla kuitenkin on ihana mies, joka ymmärtää ja rakastaa mua. Joten ei kun aurinkoista kesäpäivää viettämään, vaikkakin työn merkeissä! Antakaahan jännäilijät raporttia tilanteesta!
Tosin voi käydä, kuten Pompukalle, että ovis tulee jossain vaiheessa, vaikkakin myöhässä!
Ja noista limoista. Joo, se juokseva ainakin mulla enteilee ovista, ja jatkuu vielä oviksen aikanakin. Sarsillahan ei jatku, joten varmana vois pitää ehkä sitä, että kyllä se on sitä limaa, mutta oviksen ajoitus on sitten vähän siinä paikkeilla. Eli n. viikon sisään. Ja sitten siirryn omaan napaan, ja varokaa: tulee pitkä vuodatus.
Oltiin sitten kavereilla lauantaipäivä, heillä kaksi pientä lasta (3 v ja vajaa 2 v) ennestään. Sitten siinä kolmisen tuntia ennen kuin oltiin lähdössä kotiin, niin pamauttavat että kolmas on tulossa... viikko 8 menossa. Mä siinä onnittelin ja olin vähän ymmyrkäisenä, en kuitenkaan siinä vaiheessa ollut vielä ihan murskana. Mut sitten tää seuraavat kolme tuntia oli elämäni pisimmät tunnin: jatkuvaa pajatusta siitä kuinka lapset kuuluu tehdä nuorena ja pienillä ikäeroilla ja kuinka se nyt on niin loistavaa ja vaikka rahastakin sitten vähän on tiukkaa niin kyllä se palkitsee. En oikein pystynyt vastaamaan mitään. Ja totesi vielä moneen otteeseen, että sitten kun teilläkin on niitä omia lapsia niin tiedätte, se vauvakuume tulee aina vaan vahvempana kun lapsia on enemmän, ensimmäisestähän sitä ei vielä paljon ollut. Mihin mä sanoin, että eipä teillä sitä jouduttu niin kauaa odottamaankaan, että mistäs se vauvakuume olis noussut silloin (heillä AINA tärpännyt ekasta yrityksestä). Edes silloin hiljeni sekunniksi ja sanoi sitten: no niin kai se on, ja jatkoi taas pajatustaan. JA HE TIETÄVÄT MEIDÄN TILANTEEN, ELI ETTÄ LASTA EI OLE TULLUT, JA OLLAAN TUNNETTU LAPSISTA SAAKKA, TUNTEVAT MEIDÄT HYVIN. Heidän pitäis olla meidän ystäviä, mutta oikea ystävä olis siinä tilanteessa nähnyt, miten paljon ne jutut meitä satutti. Jopa mun mies oli aika hiljainen siinä, mä kävin kahdesti vessassa itkemässä ja paluumatkalla junassa Niagara pääsi valloilleen. Olisin ollut vilpittömästi onnellinen heidän puolestaan, jos tuon hehkutuksen ja meidän perheettömien väheksymisen olis voinut jättää hieman vähemmälle... Vasta tänään olen pystynyt ajattelemaan sitä tulevaa vauvaa lämmöllä.
Kaiken huippu oli kuitenkin se, että he molemmat selvin sanakääntein väheksyivät rivitalo-/kerrostaloasumista ja selvittivät kaikki OIKEAT tavat kasvattaa lapsia - he, jotka elävät vanhempiensa rahoilla edelleen ja senkun tehtailevat lapsia! Kai heillä sitten onkin varaa asua 150 neliön omakotitalossa, kun mamma och pappa betalar allt. En edes jaksanut selittää enää mitään, viimeisen tunnin istuin lähinnä hiljaa ja leikin lasten kanssa.
Se oli siis todella masentavaa, oon aina ajatellut, että he ovat meille hyviä ystäviä, mutta muutin hiukan mielipidettäni. Ovat he edelleen minusta mukavia, mutta eivät kykene ottamaan toisia huomioon lainkaan. Eivät nyt edes kyselleet meidän tilanteesta - mitä alunperin pelkäsin; olisivatpa kyselleetkin, sekin olisi ollut parempi - vaan pajattivat vain omastaan. Kuin meillä ja meidän elämällä ei olisi minkäänlaista arvoa, koska emme ole pystyneet lasta saamaan.
Se oli surullista, vieläkin hiukan itkettää. Tajusin ystävästäni sellaisen puolen, jota en ennen ollut nähnyt.
No niin, rauhoitun taas. Mulla oli eilen illalla useamman tunnin sellaista menkkakipumaista tunnetta vatsassa ja pelästyin jo et nyt ne sieltä tulee viikon ajoissa. Ei tulleet. Mutta kuitenkin. Olo ei nyt ole erityisen hyvä. Onneksi mulla kuitenkin on ihana mies, joka ymmärtää ja rakastaa mua. Joten ei kun aurinkoista kesäpäivää viettämään, vaikkakin työn merkeissä! Antakaahan jännäilijät raporttia tilanteesta!