Kesätyöpaikkojakin on tarjolla ennätysmäärä, mutta eipä työt elämäntapatyöttömiä kiinnosta

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Aapeen yhden henkilön yritys kierrätyskeskuksesta ostettujen polkupyörien kumien paikkaajana ei ota tuulta alleen, kun jää jatkuvasti löysää aikaa patistella muita töihin.
 
Olisin mennytkin. Yhteenkin hain kolmena kesänä mutta ei. Ei olisi tarvittu koulutusta eikä kokemusta vaan ihan vaan hyvää fyysistä peruskuntoa mikä löytyy. No valitsivat toisin ja eläkööt sen kanssa että jättävät pestit kesken.
 
Kuka mieletön nyt kesäksi menee töihin , jos työ ei maista talvellakaan, duh!
Mä. Ihan mielellään olisin ollut kesät töissä ja talvet työttömänä. Kun en kelvannut niin olen sitten työttömänä kesät ja talvet.

Enää en tosin kun hallitus teki uudistukset. Nyt kelpaa enää kokoaikatyöt (tai melkein) ja vakituiset sellaiset. Tai sitten työttömyys mikä onkin todennäköisempää kohdallani.
 
Mä. Ihan mielellään olisin ollut kesät töissä ja talvet työttömänä. Kun en kelvannut niin olen sitten työttömänä kesät ja talvet.

Enää en tosin kun hallitus teki uudistukset. Nyt kelpaa enää kokoaikatyöt (tai melkein) ja vakituiset sellaiset. Tai sitten työttömyys mikä onkin todennäköisempää kohdallani.
Elämä hymyilee!!!
 
Aloittajahan ei itse töitä tee.. vaikka tosin luulee, että palstalla kirjoittelu on työtä.

Kummasti tuli hän mieleen, kun tämän luin:

"Mies sai tuomion murtauduttuaan oman äitinsä ja velipuolensa kotiin varkaisiin. "

Tyyppi lienee Sanna-jankkaaja. Tuskin on päivääkään itse töitä tehnyt.
 
En tykkää makoilla rannalla vaikka olisi miten ylelliset olosuhteet. Sain joululahjaksi ihanan rantapyyhkeen, jota käytän kotona. Kesän helleputkessa hakeudun viileisiin paikkoihin ja odotan syksyn saapumista.

No en tykkää minäkään.

Me ollaan oltu ihan just kuukausi täällä auringonpalvojien paratiisissa mutta rannalla ollaan käyty vain kolme kertaa. Kerran lenkillä, toisen kerran uimassa ja kerran uimassa ja sillä kertaa istuttiin tovi jotta varpaat kuivuvat ja saa taas sandaalit jalkaa ku hiekka oli kuumaa kävellä.

Mut toi, tai siis kesä, on yleisin syy miksei joku halua tulla meille duuniin. "Katsotaan sit syksyllä".
 
Vaikka talous takkuaa, kesätöitä saa edelleen – haku kannattaa aloittaa heti, lannistua ei pidä

"Kesätyönhaku on käynnistynyt. Taantumasta huolimatta työtä on tarjolla jopa edellisvuosia enemmän."


Työntekijät korvataan alipalkatuilla kesätyöläisillä. Onkohan 500 000 ilmaistyöläisen määrä myös noussut?
 
Mä. Ihan mielellään olisin ollut kesät töissä ja talvet työttömänä. Kun en kelvannut niin olen sitten työttömänä kesät ja talvet.

Enää en tosin kun hallitus teki uudistukset. Nyt kelpaa enää kokoaikatyöt (tai melkein) ja vakituiset sellaiset. Tai sitten työttömyys mikä onkin todennäköisempää kohdallani.
Tämänkin aivopierun sponsored by EKokoomus.
 
Hidas lähtö, mutta hyvältä näyttää

"– Kesätyökausi lähti tahmeasti liikkeelle, sillä marraskuussa kesätyöpaikkailmoituksia oli 39 prosenttia vähemmän kuin samaan ajankohtaan vuotta aiemmin, työnhakupalvelu Duunitorin viestintäpäällikkö Maiju Karhunen sanoo.

Hän toteaa, että tammikuun alku näyttää nuorten kannalta jo valoisammalta, mutta vielä on liian aikaista tehdä isoja johtopäätöksiä.

Tämän viikon alussa Duunitorilla kesätyöpaikkoja oli auki vajaat 4 000. Vastaava luku Oikotie-palvelussa oli 3 800. Molemmat ovat työpaikkoja välittäviä palveluita. Kyse on osin samoista työpaikoista, jotka on ilmoitettu useammassa kuin yhdessä palvelussa."


Näyttäähän vapaita työpaikkoja ja kesätyöpaikkoja olevan, kun samat työpaikat ilmoitetaan moneen kertaan 🙄
 
Suomesta on tullut kesätyöpaikkojen luvattu valtakunta. Ympäri vuoden saa kesätyöpaikkoja alalta kuin alalta ja palkat vastaa kesätyöntekijöiden muutaman euron palkkoja. Myös työajat on minimoitu lyhyiksi työsuhteiksi tai muutaman tunnin vuoroiksi. Valitettavasti nämä kesätyöpaikat on aikoinaan tarkoitettu lapsille ja nuorille ennen työuran alkua, mutta nykyisin jo kokenut alan ammattilainen saa alalla kuin alalla vastaansa työtarjouksia, jotka vastaa kesäapulaisen tuntipalkkaa ja työaikaa. Kuitenkin lapset ja nuoret nyt kannattaa hakea kesätyöpaikkaa, koska teillä ei vielä isoja vaatimuksia työelämälle ole.
 
Tällä tavallako hallitus aikoo päästä työllisyystavoitteeseensa? Rakennusala on kriisiytymässä ja amaan aikaan ollaan supistamassa sairaanhoitopiirejä, jolloin tulee lisää työttömiä. Kesätyöntekijöistä saavat yritykset hyvää ja halpaa työvoimaa, kun samanaikaisesti kokoomusmielinen väki on palkkapyramidin huipulla ja syö koko ajan valtion ja yritysten tulosta.
 
Kausitöitä on aina vaikka ei olisi koko taloutta olemassa enää ollenkaan, kuten marjanpoiminta tai metsän muut antimet. Suomi voi olla edelläkävijä, ekana kovaan kapitalismiin kaatuvana maana.
 

Yhteistyössä