Keskenmeno ja sitten raskaus

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Shannon1
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
S

Shannon1

Vieras
miten teillä joilla ollut keskenmeno, on tuntunut toinen odotus? onko toinen raskaus tuntunut jo alussa ihan erilaiselta? minulla yksi keskenmeno takana ja nyt olen uudestaan raskaana 6viikolla. minulla tuntemukset erilaiset. äklö olo, hyvätkään ruoat ei maistu, vatsa on kuin jalkapallo ja olo on kuin olisin just syönyt eli ihan ähkyfiilis kokoajan. ja välilä aina tuntuu masussa pientä pistelyä. onko tämä hyvä juttu että nyt on erilaiset fiilikset, kun ekasssa raskaudessa ei oikeastan ollut mitään tuntemuksia että olisin edes raskaana. osaako joku sanoa tarkoittaisiko tämä sitä että km riski on tällä kertaa pienen pieni? olisiko sikiö nyt jotenkin kiinnittynyt paremmin kuin aikasemmassa raskaudessa?
 
Oireiden perusteella ei valitettavasti voi sanoa yhtään mitään. Toisilla ei ole alussa minkäänlaisia tuntemuksia, vaikka raskaus etenisikin hyvin, toisilla juuri samanlaisia kuin sinulla ja joillain sitten taas omanlaisensa oireet. Niistä ei voi ennustaa keskenmenoa. Mikään ei kuitenkaan nyt viittaa sinun kohdallasi vaikeuksiin eli onnea raskauteesi.
 
Olen ollut kahdesti raskaana tuloksilla poika 07/05 ja keskenmeno 09/06. Molemmissa oireet on olleet alussa aika samanlaiset. Jälkimmäisellä kerralla ne vaan loppuivat jo viikolla 8, jolloin oli sikiön kasvukin (1.9. tehdyn ultran perusteella, jonka johdosta tehtiin lääkkeellinen tyhjennys) lakannut.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 05.11.2006 klo 20:04 vieras kirjoitti:
Oireiden perusteella ei valitettavasti voi sanoa yhtään mitään. Toisilla ei ole alussa minkäänlaisia tuntemuksia, vaikka raskaus etenisikin hyvin, toisilla juuri samanlaisia kuin sinulla ja joillain sitten taas omanlaisensa oireet. Niistä ei voi ennustaa keskenmenoa. Mikään ei kuitenkaan nyt viittaa sinun kohdallasi vaikeuksiin eli onnea raskauteesi.
Oireista ei minunkaan kohdalla ole voinut mitään ennustaa... Oksentanut en ole koskaan raskaana ollessa, alkuraskauden väsymystä ja itkuisuutta on ollut joka kerralla jne... Kaksi lasta, kaksi keskenmenoa...
 
Hei! Minulla kolme lasta ja nyt muutama viikko sitten koin keskenmenon. Tiesin heti olevani raskaana ihan kuin aiemminkin. Rintoja kivisti ja oli hieman etovaa oloa ja väsymystä. Oireet kuitenkin selkeästi vähenivät, jopa loppuivat, ja alitajuisesti ajattelin, että tuleekohan minulle nyt keskenmeno. Vatsakaan ei alkanut pyöristymään niin kuin aiemmissa raskauksissa heti on alkanut. Viikolla 8 alkoi vuoto, mitä ei aiemmissa rakauksissa ollut. Kävin heti ultrassa ja sikiön kehitys oli pysähtynyt viikolla 6. :'( Toivotaan että sinulla kaikki hyvin. :heart:
 
Mulla on ollu kaksi keskenmenoa ja yksi syntynyt lapsi.

Ekassa keskenmenossa ei mitään oireita.
Raskaudessa mikä sujui hyvin (poika-05) ei mitään oireita.
Toisessa keskenmenossa turvotusta, pahaa oloa, väsymystä.

Siis ei ainakaan minun kohdallani oireista voinu ennustaa yhtään mitään.
 
Sain keskenmenon noin 5 vuotta sitten. Silloin tuli kuukautiset pari kertaa normaalisti enikä ollu minkäänlaisia oireita että olisin huomannut olevani raskaana. Kun alavatsa oli jo ihan kova ja alkoi pahoinvointi meni lääkäriin joka totesi että olin jo 10. viikolla raskaana. Meni kyllä kesken melkein heti sen jälkeen. Nyt rvo 6, masu turvonnut ja alavatsakipuja ja pahoinvointia.
Vähän jo mielialan vaihtelujakin. Toivottavasti menee nyt kaikki hyvin vaikka pelkään kyllä tosi paljon keskenmenoa. Vaikeeta on senkin puolesta ettei lapsen isä haluaisi tätä lasta ja sitten itse koittaa vaan olla tästä iloinen ja olla varovainen ettei vaan mene kesken.
 
Ekassa raskaudessa ei oireita päättyi keskenmenoon (spontaani) rv 7.
Mulla tokassa raskaudessa ei mitään oireita, kaikki meni hyvin (poika syntyi-05).
Kolmannessa raskaudessa paljon turvotusta ja vähän etovaa oloa, päättyi kesken rv 10 (lääkkeellinen tyhjennys).

 

Yhteistyössä