Kevään 2009 Odottajat

Haaveilupuolella oli Kevään 2008 yrittäjät ketju, joten ajattelin sitten laittaa tänne odotuspuolelle omansa. Toivottavasti tämä(kin) ketju löytää mahdollisimman monia ihania naisia vaihtamaan kokemuksia ja kertomaan fiiliksistään.

 

Hyvä Sars Tästä se lähtee, toivottavasti saadaan muitakin kevään yrittäjistä mukaan.

- elmeri, rv 8+2

 

Hehehee, pitäähän sitä yrittää.
Mä juuri tossa paniikkipirkkona selailin tekay.fi sivustoja ja yritin tsekkailla jotain keskenmenoriskitaulukkoa...
Puuh, pitäis vaan osata nauttia tästä olotilasta ja siitä, ettei oo pahemmin edes mitään oireita. Heheh.

Aika menee jotenkin hiton nopeasti - sähän Elmeri oot jo "pitkällä". Itellä on vasta se rv5+4 ehkä nyt kasassa...
Ootko muuten jo käynyt neuvolassa tahi varhaisultrassa?

T: Sars, joka etsii taas netistä tietoa kaikesta mahdollisesta - pitäis muistaa olla skeptinen toisinaan...

 

Minä tietysti mukana myös tässä ketjussa

Mä kans välillä pelkään älyttömästi keskenmenoo mut sit taas toisena päivänä en muistakaan et niinkin voi käydä. Nyt on sen verran ajatukset vieny tonne töiden saanti puolelle et välillä melki unohtaa koko raskauden.

Mut en kerkiä enempää turinoimaan tällä kertaa.

-Iiris rv 4+6

 

Netti on muuten "paha" juttu, kun täältä löytyy vaikka mitä. Tieto lisää tuskaa.... Täytyy vaan yrittää kiertää kaikki peloittelujutut kaukaa ja luotaa siihen, että kaikki menee hyvin.

Kävin viikko sitten neuvolassa, mutta siellähän ei vielä voitu sydänääniä kuunnella. Odotan kutsua np-ultraan, sehän tehdään n. viikolla 10-13 eli mulla varmastikin joskus syyskuun alkupuolella. Menis vaan aika nopeesti, että sais varmuuden, että mahassa on oikeasti jotain elämää ja että kaikki on kunnossa. Ja sais tarkennuksen tuohon laskettuunaikaan.

Kyllä ne oireet sieltä tulee, Sars Tai ei kai niitä kaikilla ole, mutta mua ainakin väsyttää ihan sairaasti ja on etova olo. Pari päivää oli jo vähän parempi olo, mutta nyt sitten ällöttää. Teki nimittäin mieli makeeta ja söin hyvää makumaasta -karkkeja ja nyt on ihan paha olo ;( Pitäis vaan pysyä hedelmissä... Ja pitäis vielä kuuteen asti jaksaa töissä notkua..

Joko sulla on eka neuvola piankin tulossa?

- elmeri

 

Mahtavaa Iiris, et liityit meijän jengiin ;-)

Mullakin alkaa aika rankka duuniputki ens maanantaina; nyt on voinu löysäillä liikaa ja kelailla näitä raskausasioita. EI hyvä!
Eli odotan itseasiassa ihan innolla hommien käyntiinlähtemistä; saa ajatukset muualle, kun pitää keskittyä työhön. Ja aika menee myös nopeesti, kun on tekemistä. Heh.

Eli onks sulla Iiris työnhaku meneillään? Millä alalla oot, jos saan udella?

T: Sars, joka veti äsken voisilmäpullaa, vaikka lupas olla ahmimatta herkkuja. Hyi mua!

 

Aah, Elmeri kerkes väliin...3 min mua nopeemmin ;-)

Mulla ensimmäinen neuvolakäynti on ensvkon perjantaina eli onks se sit 22.8. Rv olis silloin vast se 6+5 eli ei paljon mitään...
Noh, me voidaan sitten jutella vaiks mun veriryhmästä ja rh-negatiivisuudesta, jossei muusta...
Millanen se sun "neuvolatäti" muuten oli? Tulitko hyvin juttuun vai ottiko vaan aivoon?

Ja noista oireista: huomaan kyllä, että väsymys on melkoista ja oikeestaan on pakko duunin jälkeen ottaa pikku päikkärit. Sit jaksaa taas kukkua illalla. Lisäks huomasin eilen, kun duunikaveri söi maksalaatikkoa, et helvetti, miten pahalta se haisi (siis laatikko, ei duunikaveri, hehehee) ja tuli lievästi etova olo...
Eli ehkä se tästä. Niinkuin jotkut viisaat on joskus sanonu: good things come to those who wait...
Täältä siis tullaan.

T: Sars, joka avaa telkkarin - lyhyt päivä taas töissä.

 

Sars: mun neuvolatäti oli ihan ok. Ekalla kerrallahan siellä vaan täytettiin lappusia, tietoja perheestä, ruokatottumuksista, suvun sairauksista, alkoholin käytöstä jne. Ja otettiin hemoglobiini, pissakoe, paino ja verenpaine. Reilu tunti meillä siellä kyllä meni. Neuvolalääkäri on 4 vkon päästä ja seuraava terkkarikäynti vasta lokakuun puolivälissä. Eli tosi harvakseltaan nyt alussa siellä tarttee käydä.
Niin ja lähetteet tuli kaikenmaailman kokeisiin, pitää käydä antamassa verikokeet ja klamydia-testiä varten pissanäyte.

Nyt olen tässä miettinyt, mitä teen, kun kaupunki tarjaa sikiön kehityshäiriöiden seulonnan. Terkkari laittoi sinnekin lähetteen, mutta eihän sinne ole pakko mennä. Siellä kokeessa voi käydä sitten samalla kun on np-ultra, päätöstä en tosiaan ole vielä tehnyt..

Hyvä Iiris, että liityit mukaan. Toivottavasti muutkin tämän huomaavat.

t. elmeri

 

Saaks mukaan liittyä vaikken kuulunutkaan 2008-yrittäjiin? Tuppaudun mahd moneen ketjuun, koska kuten Sarsilla, mullakin on välillä liikaa aikaa seilailla netissä ja etsiä turhaa tietoa ja murehtia oireettomuuttani.

Nyt meneillään rv 6+5, ja eka neuvola ens viikon perjantaina.

Elmeri: satutko tietämään millä viikolla sydänäänet mahdollisesti pystyisi kuulemaan neuvolassa? Tai tietääkö joku muu? Minustakin nimittäin tuntuu niin uskomattomalle vielä koko asia, tarviisin jotain uskon vahvistusta...

 

Mä näköjään vähän väliä roikun täällä...

Vilukisu: viikolla 12 vasta kuuluu neuvolan laitteilla sydänäänet. Muistaakseni kyllä ekassa raskaudessa multa kuunneltiin jo aikaisemmin ja hyvin kuului. Mutta tämä terkkari sanoi, että vasta 12. viikon jälkeen.. Eli ekaa ultraa tässä nyt on vaan odoteltava.

 

Kyl mun puolesta ainakin saat tulla mukaan vilukisu vaikkei samassa yrittäjäketjussa oltukaan. Nii ja tohon sydänääni kysymykseen: vauva-lehden raskauskiekossa ainaki lukee et alk. rv 12 vasta kuuluu.

Sars: Joo työnhaku päällä..todella stressaavaa :/ ,valmistuin just keväällä taloushallinnon merkonomiksi eli kirjanpito- ja palkanlaskentahommat on tähtäimessä. Pariin tilitoimistoon oltais valmiita ottamaan parin kk päästä, mut en mä voi tyhjän panttina odotella niin kauaa, pakko jatkaa soittelemista ja kyselemistä.
Kesän olin töis mun miehen firmas auttamassa sen perustamisessa ja markkinoimassa mut nyt siel ei enää hommat piisaa mulle, pakko saada muutaki työtä.

Ootteko nähny ku seiskassa oli otsikkona et Marika Fingerroos oli saanu keskenmenon salamaniskusta,joka oli tullu tietokoneen hiiren kautta. Tosi surullista vaikka muuten kyl inhoan tuota Marikaa.

T: Iiris jolla nälkä taas kurnii..

 

Oho elmeri kerkes jo vastata tohon sydänäänikysymykseen, mul kesti niin kauan ton viestin kirjottamisessa ku välillä piti käydä auttaas poikaa autoradan rakentamisessa

 

Mahtavaa Sars - KIITOS ketjusta!!

Tänne kurvaankin innolla höpisemään =)) Ihana kun "tuntee" tyypit =)Ja tietty tervetuloa mukaan vaan muutkin lämpimästi!!

Mulla on huomenna eka ultra ja jännittää niiiiiiiiiin. En tiedä kyllä yhtään näkeekö ne siellä mitään vielä. Vähän vaan pakon sanelemana jouduin nyt ottaan tän ajan. Jaiks =)

Sars kyseli tuolla haaveilijoiden puolella miehen fiiliksistä. Vastaan siis loogisesti nyt täällä toisessa ketjussa Meillä mies on ollut yllättävän (lue jopa pelottavan) "hyvillä" fiiliksillä suhtautuessaan raskauteen. Se on jo melkein suunnittelut mihin kouluun se laitetaan jne. ja tosiaan osta päräytti pikkubussin kokoisen autonkin yks kaks yllättäen. Odotan nyt vaan, että millon se paniikki sille iskee, koska kyllä se ihan varmasti iskee sekin ajallaan. Kyllä näin iso asia varmasti vähän pelon tunteitakin herättää. Ainakin näin mä järkeilisin. Eli mun mielestä sars miehesi kuulostaa normaalilta =) Ja hienoa, että puhuu tunteistaan!

Sitten kysymys teille: miten olette kokeneet sen kun olette kertoneet lähipiirillenne raskaudesta? Mä olen täysin puulla päähän lyöty mun omasta reaktiosta. Olen nimittäin kokenut erittäin vaikeaksi kertoa asiasta etenkin sellaisille ystävilleni, joilla ei ole omia lapsia, perhettä, miestä jne. Sydän hakkaa, pelottaa,tuntuu etten saa sanaa suustani.. Mulla on ollut jotenkin niin syyllinen olo, että on ihan hävettnyt ja tehnyt mieli pyytää anteeksi uutistani. On jotenkin tuntunut, että elämä on epäreilua ja mä saan nyt näin valtavan onnen osakseni ja jollain ystävälläni on vaikka just mennyt poikki tai jotain. Musta on jotenkin tuntunut että ystävälleni voi tulla paha mieli siitä että mä olen raskaana, koska se ei ole ja siksi en halua loukata sitä. Aaargh.. sekavaa ja hullua.

Olin aina luullut, että tällainen ilouutinen on vaan ja ainoastaan ihana kertoa ja oon nyt miettinyt että mikä hemmetti mua oikein vaivaa, kun koen asian noin vammasesti?? Kuulostaako tää teistä siltä, että mun pitäs mennä valkotakkisten vastaanotolle vai löytyykö tästä järjen hiventäkään? Taustatiedoksi vielä että se että oon raskaana on hartain toiveeni ja olen siitä enemmän kun onnellinen. Ei olla vielä kerrottu kun vasta ihan muutamille ystäville ja mietin vaan, että jos se kertominen on näin hankalaa ja omituista jatkossakin niin voihan jee..

vertaistuesta kiitäen, sekoboltsi-pampu=)

 

Mahtavaa leidit, että ketju on "nyrjähtänyt" eteenpäin - jeeeeeee!
Teille "tutuille" tyypeille on paljon helpompi narista ja kitistä ja iloita ja hehkuttaa, heh. Eli jatketaan samaan malliin!

Tohon Pampulein kyssäriin: me EI olla itseasiassa kerrottu vielä kellekään tästä ilouutisesta. Mulla on toisinaan ollu ystävien seurassa (siis niiden lähimpien) hirveen vaikee olla, kun tekis mieli kertoa, mutten oikein tiedä, miten ottaisin asian esille...
Mun paras ja rakkain ystävä on ollut vuosikausia sinkkuna (hehhe, sen kanssa on tullut kyllä juhlittua ennen seukkailua niiiiin holtittomasti, että sitä on kiva vanhana muistella. Puuh, henkeä salpaa, kun välillä muistelee meidän kahden edesottamuksia...hehehee) ja tällä hetkellä hänellä on kauhea halu löytää kumppani ja asettua aloilleen ja saada lapsia. Ja niinkuin Pampu sano: ei halua loukata niitä lähimpiä ystäviään...
Mun toinen "paras" ystävä on ollu parisuhteessa muistaakseni 13vuotta, mutta hänen suhtautumisensa lapsiin on aikasta nihkeä; omaa lasta ei varmaankaan ikinä tule, mutta adoptiota on harkittu. Ite oon ollu samanlainen vielä reilu 3vuotta sitten: en ollut varma lapsista vielä silloin. Halusin tehdä duunia, edetä uralla, olla ystävien kanssa, juhlia ja kaikkea mitä nuoret villit naiset haluaakin. ;-) Mutta sitten tapasin mieheni ja loppu onkin historiaa.
Äidille en oo myöskään vielä kertonut, koska tiedän, että se sekoaa! Siis sillai mahtavasti, hih. Meidän isä kuoli reilu vuosi sitten ja äidin on täytynyt opetella elämään yksin (mun äiti tapas isäni ollessaan 17v. Naimisiin 20v ja yhdessä ehtivät olla 34vuotta. Eli hiton kauan) ja nyt muutamat viime kuukaudet se on hirveesti puhunut lapsenlapsista. On kiva yllättää se, mutta isäntyttönä sanon, että voi, kun olisin voinut kertoa tän uutisen myös mun "papsulle".

Mutta palatakseni tälläisen hirveän kiertotien kautta takaisin aiheeseen, niin mulla on myös Pampu ihan vammanen asennoituminen tähän "kertomiseen". En tajua, miks se on vaikeeta...Oon myös miettinyt, et miten kerron sen duunissa - 18.9. lähden Italiaan duunikeikalle, joten sitä ennen on kait pakko kertoa. Heh.

Ehkä meidän pitää tehdä täällä toimintasuunnitelma, miten edetä tän kertomisen kanssa...Vinkkejä? Ideoita? Miten muut on kertonu?

Pakko mennä - pyykit odottaa. Pitäis viel imuroidakin, mutten taida jaksaa. Heheee.-

T: Sars, joka on yhtä sekoboltsi ko Pampu

 

Huomenia,

Tuosta kertomisesta: jännitin ihan kamalasti, kun kerroin äidilleni. Mutta sitten vaan sain sanottua, että tätä on odotettu tosi kovasti ja että meillä on ihania uutisia, että mä olen raskaana. Äiti otti sen todella hyvin, ehkä sekin on kaipaillut lisää lapsenlapsia, kun yksi vain on.. Parhaalle kaverilleni kerroin tekstarilla heti, kun sain plussatuloksen, ja parille hyvälle kaverille oon kertonut meilissä. Mutta kyllä muakin jännittää, miten töissä kerron asian... Edellisessä työpaikassa mulla oli tosi mukava lähin esimies, hänelle kerroin jo ennen ekaa ultraa, ja hän olikin aavistellut jotain, kun jouduin vaihtamaan kahvin teehen Nyt olen siis eri paikassa töissä, meillä on pieni tiimi (4 hlö), pomo on aika vähän paikalla, hän on kyllä ihan mukava, mutta jotenkin niin....urasuuntautunut (nainen). Että vähän mietityttää, miten asiasta kertoisin. Onneks ei vielä tarvii

Pampulei: tuu heti kertomaan, miten ultra meni !! Mä odotan edelleen malttamattomana kutsua np-ultraan......

t, elmeri 8+3

 

Heippa tytöt! Pitihän munkin tulla tänne ilmoittautumaan...

Olin tänään rakenneultrassa ja kaikki oli hyvin. Jännitti ja pelotti vaan kauheasti etukäteen, onneksi turhaan. Sukupuolta ei saatu vielä selville... Mies sanoi, että se on varmaan tyttö kun näytti niin laihalta. Heh, pojalla tietysti olisi jo kohdussa muskelit valmiina.

Ajatelkaa, minä en ole vieläkään saanut kerrottua isolle osalle kavereistani. Lähimmät toki tietävät jo. Olen ajatellut, että kun syyskuussa saavun Suomeen, niin saavat sitten itse todeta asian Tätä mahaa ei voi enää piilotella. Mutta joo, on se vaikeaa kertoa varsinkin juuri sinkkukavereille joiden tiedän jo haaveilevan samantyylisistä asioista. Pomoille olen onneksi saanut jo kerrottua, sekin oli aika vaikea paikka, meni kuitenkin ok.

magpie 18+5

 

Heis taas naiset!

Ihanaa, on perjantai - typerät palaverit ohi. Ja voi vaan keskittyä mahtavan mansikkamehun juomiseen - nam, on niin hyvää.
Oluen ystävänä aion myös hakee itelleni pari pulloa alkoholitonta vaihtoehtoa. Sekin käy ;-) Loppasuu kun olen. Heheee.

Hienoa, että Magpien rakenneultra meni hyvin ja kaikki on kunnossa. Hyvä hyvä.
Ja aasinsiltana voisin heittää seuraavan gallup-kyselyn: kumpaa sukupuolta te toivotte, vähän salaisesti? Vai onko sillä mitään merkitystä?
Mä en oo vielä hirveesti miettinyt asiaa (kunhan saisin nyt sen varmistuksen, että tuolla sisuksissa se piskuinen on), mutta miehen puheista saa toisinaan sellaisen käsityksen, että pieni tyttö olisi mahtava. Tosin meillä mies on sellainen, että tykkää juoksennella kaupoissa ja ostella vaatteita - ehkä se näin sais shoppailukaverin tyttärestä, kert mä oon toivoton kaupoilla hengailija...
Meillä mies myös toivoo, että tulossa olis kaksoset...Ja mä oon siitä ihan kauhuissani. Varsinkin, kun tiedän, et suvussa on TOLKUTTOMAN paljon kaksosia (mm. isä, isänisä, isänisän siskot on saaneet kaksosia, jotka ovat saaneet kaksosia...puuh, niitä riittää...).
Mutta kaikki ovat tervetulleita, kunhan ovat terveitä.

Mutta eipä muuta tällä erää. Omassa navassa ei mitään uutta, joten en jaksa raportoida siitä sen enempää.
Mietin muuten sitä varhaisultran tilaamista; mitä mieltä ootte, onko se kannattavaa?

T: Sars, joka oottaa miestä kotiin. On perjantai ja mennään ulos syömään.

 

Sars, sehän olisi hauskaa jos saisitte kaksoset! Siis varsinkin jos useampi lapsi on haaveissa. Meille saattaa riittä tämä yksi, joten kaksoset olisivat olleet aikamoinen paukku... Veli sai tyttöystävänsä kanssa identtiset kaksoset viime joulukuussa, siinä onkin vilkkaat pojat

Itse kävin varhaisultrassa ja minusta se on hyvä idea. Eihän siitä varsinaisesti muuta hyötyä ole kuin se, että tietää että siellä sydän sykkii oikeassa paikassa jne. Mutta saa mielenrauhan ja jaksaa sitten odotella sitä seuraavaa ultraa levollisena. Ja oli se ihana hetki kun sai nähdä pikkuisen!

Mä en osaa sanoa haluaisinko tytön vai pojan, vaikka olen tätä kysymystä itseltäni koittanut kysellä. Molemmat ovat ihan yhtä tervetulleita. Vauvaa kutsumme nyt tytön nimellä, kun sellainen on keksitty valmiiksi... Pojalle ei nimeä vielä ole. En tiedä saammeko tietää sukupuolta lainkaan ennen syntymää, mutta toisaalta se on hyvä niinkin, tuleepahan yllärinä!

 

Kiva että otatte vastaan! Mun "omissa" ketjuissa välillä vähän hiljaista...Teidän otsikko Kevään 2009 odottajat on sopivan avoin että uskalsin tuppautua.

Me ollaan kerrottu muutamalle lähimmälle ystävälle, ja molempien (miehen ja mun) siskoille. Ihanasti ottivat kaikki uutisen! Mutta sit just sinkkuystäville, jotka hiljattain eronneet tms. ihan tosi vaikee kertoo. Yhden läheisen tapauksen jopa kutsuin iltakahville tarkoituksena kertoo, mutta en sitten saanut sanaa suustani. Hän höpisi menoistaan ja suunnitteli uusia ja en vaan voinut paukasta siihen väliin et: "joo, ihan kiva, mutmäpäsaanvauvan!" Ja tätä ko. ihmistä haluisin jopa joskus pyytää kummiksi...
Tuleville isovanhemmille kerron kai ekan neuvolan jälkeen. Miehen puolelle on eka lapsenlapsi, ihana kertoo niille, lapsenlapsi on todella toivottu!

Mun mies suhtautui vauva uutiseen vähän tyhmästi, vaikka pitkä yritys takana. Oltiin tehty jo niin hyviä "varasuunnitelmia", että kai se pettyi kun joutui niistä luopumaan toistaiseksi. Ja huolehtii raha-asioita, ajan riittävyyttä yms. Ja ihan normaalituloilla ja -työajoilla varustettu pariskunta ollaan. (Tosin miehellä töissä tiedossa kiireinen kevät, joten toisaalta ihan kiva että ajattelee siltä kannalta että edes haluaisi olla minun ja vauvan kanssa enemmän!) Nyt pölyn hiukan laskeuduttua olen ollut huomaavinani pieniä sulamisen merkkejä tämän asian suhteen. Ja onhan tässä aikaa 9 kuukautta totutella ajatukseen.

Ja ihan rehellisesti sanottuna, mä ehkä toivoisin poikaa. Tai siis en yhtään osaa edes ajatella että tää voisi olla tyttökin. Johtunee siitä kun lähipiirissä on pukannut monta poikaa kuluvana vuonna. Mutta tietty normaalit "kuhan vaan olis terve!" ajatukset pätee, eli tyttö olisi varmasti yhtä rakas ja kauan kaivattu! Molemmille vaihtoehdoille olen nimet miettinyt , mutta mies saattaa ne vielä hylätä. Ja kaksosia meidän puolella suvussa, mutta vain isovanhempieni sukupolvessa. Kummaltakohan puolelta kaksoisuus periytyy? Olen kyllä ajatellut että yhteenkin lapseen olisin kovin tyytyväinen...

 

Vilukisu: mä komppaan sua tossa miehen reagoinnissa. Meillä oli vähän sama juttu: mä olin jopa ehkä hivenen pettynyt sen reaktioon. Olisin halunut, että mies olisi ollut iloisempi ja...jotain. Mutta ehkä se on just se, että kun on "pitkä" yritys takana (meillä 11kk), niin se järkytys on suurempi. Ts. sitä on asennoitunut, että ei se taaskaan tärppää ja sitten taas venataan sopivaa pupuilupäivää ja sen jälkeen taas venataan, että onko tärpännyt...
Mutta kuten sanoit: miehillä(kin) on se 9kk aikaa tottua ajatukseen, joten eiköhän se siitä.

Ja on meillä mies kyllä relannut jo asiasta. Tänäänkin kun kaveri tuli duunista se tuli paijaa mun vatsaa ja kysy, et onks se jo potkinu. Hullu mikä hullu Mut ihan mukava mies kuitenkin. Heh.

Mitä nimiä ootte muuten miettinyt? Meidän äiti kovin ehdottelee, että ekan lapsenlapsen nimen pitäis olla Paulus; oli nähnyt unta, että meidän vauva ristittiin Paulukseksi. Mä en ihan hirveesti kyllä lämmennyt. Hehheee.

Meen jatkaa leffaa - mies on kaljalla kaverinsa kanssa. Mä jäin himaan, kun ei huvittanut lähtee istuu vesilasin ääreen. Mut hyvä näin. En vaihtais tätä mistään hinnasta.

T: Sars rv5+5

 

Hyvää lauantaita kaikille!

Meillä kans vähä samaa et mies ei mitenkää hyppiny onnesta vaikka vauva tulee, johtuu varmaan työkiireistä ja paineista ku on toi yritys. Mut mulla ittellä on myös vähä samaa et ei oo oikeen pystyny täysillä iloitteen ku tuo töiden saaminen vie melki kaiken energian ja rahahuolet painaa

Ei mulla periaatteessa oo väliä kumpi tulee, sillä aina ne omat lapset on yhtä rakkaita ja ihania. Mut mut tietysti ku poika jo on niin tietenkin haluais tytönki

Sars sun miehes kuulostaa uskomattomalta, tykkää shoppailla kaupoissa ,mun mies inhoo sitä varmaan eniten maailmassa.

Onneks kummankaan meidän suvuissa ei oo kaksosia, sillä mä en haluais, sit varmaan tuntuis et elämässä ei muuta ookkaan ku vauvojen hoitoa ,eihän se tietenkän maailmaa kaatais vaikka tuliski mut toivon ettei tuu.

Me ei olla kerrottu vielä kenellekkään eikä kerrota ennen ku ekas ultras ollaan käyty. Tai no kavereille mun on pakko kertoo varmaan jotain 10 viikolla ku on mun kaverin polttarit. Mut ei mua mitenkään pelota kertoo kenellekkään, mun äiti on niin lapsenlapsirakas et varmaan repee ilosta. Ja toisaalta ku yhen kerran on jo kertonu 16 vuotiaana odottavansa vauvaa nii sen jälkeen ei pelota enää mikään
Ja just senki takia en halua kertoa vielä, ku viime raskaudes mun kaverit sai tietää yhtäaikaa ku minä, tein nimittäin testin kirjaston vessas kaverien ympäröimänä .
Sieltä sit paniikilla neuvolaan tarkistamaan ja sama tulos. Olin jo 13 viikolla ja sydänäänetki kuunneltiin samantien. Olihan se hurjaa aikaa, mut asioilla on tapana järjestyä. Mut nyt haluan ensin rauhas itse tottua asiaan ja sit vasta kerron muille.

No täytyypi mennä..

-Iiris rv 5+1

 

Huh, helpottavaa kuulla ettei muillakaan mene kuin elokuvissa aina näkee. Kun hehkeä vaimo ilmoittaa olevansa kantavana, mies pakahtuu onnesta ja hukuttaa vaimonsa ruusuihin ja alkaa salassa nikkaroimaan kellarissa vauvankehtoa.... ;p

Meillä muuten ihan hyvä ja toimiva parisuhde, ja yhteisiä suunnitelmia oli paljon laadittu ajatuksena että elämä jatkuu lapsettomuudesta huolimatta. Ts. oltiin keksitty muuta sisältöä siihen, kun mietittiin että mitään rankkoja lapsettomuushoitoja emme halua. Oli asumista ulkomaille, uranvaihtoa, koiran hankintaa jne mielessä. Nyt hän(kin) joutuu ainakin lykkäämään näiden haaveiden toteutumista. Itse olen onnessani koska tietysti tää vauva oli se juttu mitä mä ihan oikeesti eniten toivon, muta mies tuntuu/tuntui vaan pettyneelle... No tosiaan, hissuksiin alkaa asian sisäistämään. Saas nähdä kuin käy...

Mulla tää alkuraskaus ollut niin oireetonta ettei oo tottakaan. Joka toinen päivä pelkään vaan keksineeni koko asian ja pelottaa kauheasti että jotain on vialla. Välillä sit yritän olla kiitollinen siitä jos kaikki tosiaan menisi hyvin ja näin helposti...

Vilukisu rv7+1

 

Vilukisu: mä niin komppaan tota sun oireettomuutta: mä tein tossa pari päivää sitten uuden raskaustestin, kun ajattelin, ettei tää raskaus oo totta, et mitäs jos oonkin keksiny tän koko homman...Mut ei, onneks testi näytti samoin tein plussaa.
Eli helpotti hetkeksi. Mutta hulluhan mä oon. Heheee.

Tosin tänään on sitten se oire löytynyt. Ainakin hetkeksi. Eli öklötys.

Meillä muuten mies meni kertomaan perjantaina yhdelle kaverilleen, että siitä saattaa tulla isä ts. mä raskaana. Eli miekkonen selkeesti on alkanut sisäistää tätä hommaa ja ehkä myös jo vähän iloita siitä. Ja hyvä näin.
Mä en vielä oo pystyny kertoo edes äidille, vaikka kyseessä on eka lapsenlapsi...

Pitää mennä - kaveri on vikaa päivää täällä ennen Lontooseen palaamista. Mennään ehkä syömään, vaikka ajatuskin ruoasta ei tunnu hyvältä nyt. Heh.

T: Sars, joka diggaa mansikkamehusta.

 

Sars, sul on mun luonto! Arvaa kuin ois tehnyt mieli tehdä testi vielä, mutta kun niitä ei enää kotona oo, ni ei oo luonto antanut periks mennä enää ostamaan uutta. Nauroin ääneen kun luin sun toteuttaneen "fantasiani" ;D
En kyllä enää kenellekään ilkeis ees tunnustaa jos vielä viidennen testin tekisin...

 

Sars, Vilukisu: mä ilmottaudun myös tuohon samaan kerhoon Mulla on vähän väliä semmoinen olo, että entä jos oonkin vain keksinyt asian, ja että en mä mitään raskaana oikasti ole Raskaustestejä löytyy kaapista vielä 3 (kun tilasin viiden paketin), mutta en ole testiä kuitenkaan tehnyt, kun ajattelin, että en "voi" - heh

Joo, ja mä oisin myös halunnut, että mies ois enemmän hehkuttanut asiaa, mutta se ottikin tän jotenkin niin tyynesti. Tosin se on kertonut jo kavereilleen.. Mutta silti tuntuu, että sille ei voi jauhaa tästä koko ajan. Ja juu, eihän suhde voi pyöriä pelkästään tämän ympärillä, muitakin ajatuksia on saatava... Mutta onneks tämmöiset palstat on keksitty

Mulla oli koko viikonlopun ihan tosi vetämätön olo! Lauantain lojuin sohvalla ja sängyllä, yritin vähän torkkua ja olla vaan. En kertakaikkiaan jaksanut tehdä yhtään mitään. Eilen kävin sitten vaatekaupoilla, pari tuntia meni ja kun kotiin pääsin, oli ihan voimaton olo. Muutenkin olo tuntuu koko ajan tosi heikolta, ei jaksaisi edes kävellä! Toivottavasti tämä(kin) helpottaa pian...

Ainiin, tuli vihdoin kutsu np-ultraan: 10.9. Eli reilut 3 vkoa pitäisi nyt sitten vielä jaksaa odottaa.... Rakenneultra-aikakin oli samassa kutsussa, se on sitten marraskuun alussa.

t, elmeri 8+6