Hei vaan äeppä ja muut.
En ole tänne KaksPlussalle juuri kirjoitellut, mutta nyt voisin rustailla, kun palsta kolahti.
Meillä on juhannuksena 2006 syntynyt tytöntyllerö. Ei kävele vielä, mutta kovasti yrittää. Kävelyttäjä täytyy olla, ainakin toisesta kädestä kiinni pitämässä. Taidot ja tasapaino varmasti jo riittäisivät, mutta rohkeus ei. Kiipeilee ja kävelee taaperokärryn kanssa.
Sanoja tulee vähän mm. vaippa, äittä, kakka, (h)auva, avaa ja yllättävän paljon ymmärtää puhetta. Tytteli on meidän ensimmäinen lapsi ja ollaan oltukin aika ihmeissämme, kuinka paljon lapset ymmärtää, vaikkeivat itse osaa vielä puhetta tuottaa. Ymmärtää, missä on pesukone, missä perunat kiehuu (kun kokeillaan, olisko ne jo kypsiä), laittaa ovia pyydettäessä kiinni, hakee pyydetyn kirjan, tulee luokse, halaa ym. ym.
Syöminen on hänelle useimmiten ihan välttämätön pakko, ei millään malttaisi. No, kyllä joskus on sentään nälkä ja kotiruokaa syö huomattavasti mielummin kuin purkkiruokia. Niin on ollut aina. Toinen pää toimii kuin kello, kunhan vaan hoksaa viedä heti ruuan jälkeen potalle.
Tuttipullon tutti jätettiin 11 kk ikäisenä, silloin siirryimme pulloon laitettavaan juomanokkaan. Pari päivää meni totuttelussa, mutta nyt se toimii hyvin ja samalla on voitu ottaa käyttöön nokkamuki.
Tyttö meni hoitoon 10 kk ikäisenä. Äiti odotti töihinpaluuta ja asuntolainaakin on sen verran, että tietää, minkä takia aamulla töihinsä herää. Tyttö viihtyy yleensä hoidossa, syö ja nukkuu hyvin siellä. Nyt kesäloman jälkeen on ollut vaikeampaa, jää itkemään, kun hänet sinne jättää ja on kuulemma ollut aamupäivät tosi kiukkuinen emäntä! Toivotaan, että menisi parissa viikossa ohitse.
Tyby on nukkunut yleensä aika hyvin (kopkop) yöllä noin 20-7, päivällä pari tuntia ja joskus alkuillasta torkahtaa, jos ollaan autolla jossain käymässä. Hyvin harvoin on heräillyt öisin ja jos on, on nukahtanut aika pian uudestaan eikä ole aina edes tarvinnut mennä. Yleensä hänet on saanut iltasadun ja -rukouksen jälkeen jättää sänkyyn ja on nukahtanut sinne itsekseen hetken kuluttua (5 min).
Nyt on viikon verran ollut kamalan vaikeaa, tyttö ei ole yhtään oma itsensä missään asiassa (nukkuminen, pottailu, syöminen, itkee paljon). Heti, kun huoneesta lähtee (illalla), alkaa kamala huuto. Sitä ei kylläkään kestä kuin max. 5 minuuttia ja sitten nukahtaa. Viikon sisällä ollaan herätty melkein joka yö keskellä yötä ja uni ei meinaa tulla uudestaan millään! Niinä öinä kun on yrittänyt nukuttaa neitiä 2-4 tuntia, on aamulla 6 aikaan itsellä sellainen olo, kuin ei olisi nukkunut ollenkaan.
Korvat eivät ole syynä, kävimme ne eilen tarkistuttamassa. Korvatulehduksia on ollut 4 tähän mennessä. Hampaitakin ollaan aiheettomasti syytetty jo pitkään, eikä niitä ole lisää tullut pariin kuukauteen (nyt on 4 ylhäällä, 2 alhaalla). Olemme yrittäneet olla menemättä joka inahduksesta, mutta usein hän itkee ihan "täysillä" ja silloin on ollut pakko mennä silittelemään ja hyräilemään jotain rauhallista. Syliin ei olla yöllä otettu, koska siitä hän vain virkistyy. Maitoa tai muuta ruokaa ei tarjoilla yöllä. Myös potalle meno on ollut nyt vaikeampaa ja ylipäänsä ihan kaikesta muusta täytyy itkeä, paitsi kävelytreeneistä. Joku kriisi tää tietysti on, mutta kun osaisi auttaa, niin oltais kaikki paljon onnellisempia. Toivotaan, että tämä olisi vain levottomuutta kävelyn opettelusta tai eroahdistusta hoitoon menemisestä (vaikka ennen kesää ehti siellä jo 2 kk olla)...