Kierukka

  • Viestiketjun aloittaja Ehkäisypähkäilijä
  • Ensimmäinen viesti
Sars
Olen 24-vuotias synnyttämätön nainen ja on ihan pakko valaa toivoa kierukkasta haaveileville!

Luin näitä foorumeja ja menin kierukan laittoon ns. paskat housussa ja aivan paniikissa.
En voinut kuin ääneen ihmetellä, että "Tässäkö tää muka oli, ei oo todellista?!" N.10 sekunnin ajan tuntui epämiellyttävä juilotus alavatsan seudulla eikä mitään muuta. En sano kivuksi edes! Otin kolme varttia ennen toimenpidettä 2x400mg buranan niinkuin terkkari kehoitti.

Itselleni ei yhdistelmäpillerit käy verenpaineiden ja joskus todetun aurasen migreenin takia (+tupakka). Söin pari vuotta minipillereitä vaihtelevalla menestyksellä, menkat ihan sekaisin ja tulivat ja kestivät miten sattuu. Tosin johtui varmaan siitä kun en niitä aina muistanut sen parin tunnin tarkkuudella ottaa, välillä pysyivät poissa kolmekin kuukautta. Muita haittavaikutuksia ei minipillereistä tullut. Siis sen lisäksi, että aina sai jänskättää menkkoja kun niiden ehkäisyteho on niin olemattoman huono.

Ekana kierukka päivänä tais ihan tippa tulla vuotoa niinkuin varoiteltiin ja tosiaan kävin ottamassa sen vielä "huonoon" aikaan eli viikon menkkojen jälkeen, kun se menkkojen aikaan olisi helpointa ja kivuttominta.

Suosittelisin itse ensin testaamaan minipillereiden sopivuutta, koska niissä on kuitenkin sama vaikuttava hormoni kuin kierukassa. Jos minipillerit on ok, niin sitten luultavasti hormonikierukkakin sopii. :) Kierukassa hormonin määrä on vain 1-2% minipillereiden sisältämästä määrästä ja vaikutus pelkästään paikallinen. Minulla ei ole koskaan ollut kovin pahoja menkkakipuja (päivä ennen menkkoja pyöräyttää mahan kipeeksi ja sekaisin) eikä mitään suunnattoman runsaita vuotoja minkään pillereiden kanssa.

Muistakaa, että foorumeille yms. yleensä herkemmin kirjoittavat ne joilla on huonoja kokemuksia! Meitä tyytyväisiä on niiiiin paljon enemmän emmekä kirjoita kokemuksista, koska homma menikin optimaalisen kaavan mukaan niinkuin pitikin! Gynenikin sanoi että "Niin kuule suurin osa pettyy tän operaation helppouteen, elä lue sieltä netistä niitä kauhutarinoitas!" Kierukan sopimattomuus prosentti on niin häviävän pieni, ettei kannata hylätä pelon takia haaveita helposta ja varmasta ehkäisystä. :)

Hienointa oli kun terkkari sanoi, että ehkäisyteho alkaa välittömästi ja se vastaa sterilisaatiota. Ah tätä autuutta! On paikat kosteena ja huoleton fiilis ;) Suosittelen kaikille ihan synnyttämättömistä lähtien!
 
Karma
Hienoa, ettei sinuun sattunut ja varmaan monella se menee noin hyvin. Toisenlaisiakin kokemuksia on. Itselle laitettiin kolmatta kertaa kierukka. Kuparikierukkaa en voinut pitää, aiemminkin runsas vuoto kasvoi niin paljon. Aiemmat kaksi kertaa laitettiin menkkojen alkupäivinä ja laitto ei ollut kovin kivuliasta.
Nyt minulla oli ehkäisyrengas, joka vaikuttaa kuukautisiin niitä vähentäen. En ikinä enää suostu asennukseen, ellei kohdunsuu ole menkkojen takia avautunut. Kipu jo mittausvaiheessa oli kova, asennuttaessa en voinut kuin itkeä ja valittaa. En olisi kestänyt enää hetkeäkään ja pyysin lääkäriä lopettamaan, kun hän sanoi kierukan olevan juuri silloin paikoillaan. Sain 800 mg buranaa laiton jälkeen, koska kipu oli vielä niin voimakasta. En ollut muistanut, eikä minua muistettu ohjeistaa ottamaan etukäteen särkylääkettä. En tiedä olisiko auttanut.
Olen synnyttänyt 18 vuotta sitten ja kipu jatkui vastaavana vaikkakin kovempana. Supistuksia tuli 2 minuutin välein ja supistusten aikana itkin räkä nenästä valuen ja vaikersin. Vaikka toisten lääkkeitä ei ikinä saisi ottaa, en kestänyt ajatusta lähteä polille jonottamaan lääkettä, joten mieheni haki ystävältäni minulle särkylääkkeitä (saanut hermosärkyyn). Kun lääkkeet vihdoin alkoi vaikuttaa, oli kolmen tunnin helvetti onneksi ohi.
Kaikki on yksilöllistä ja tilanteet nähtävästi vaihtelee, minulla yksi kolmesta kerrasta oli tällainen. Nyt, toisena päivänä laiton jälkeen kipu on siedettävä, kuin kovien menkkojen aikana.
 
miettijä
ensiviikon maanantaina menen lääkärille ja pitäisi laittaa kierukka(kupari) hormonikierukkaa ei tällähetkellä ole varaa,vaikka korvattaisiinkin. eikö tuo kuparikierukka ole ihan ilmainen,ja lääkärillä on niitä valmiina jo.sen käsityksen sain. jännittää kyllä aikaslailla..mutta kaippa se siitä ohi sit menee..
 
mc
Alkuperäinen kirjoittaja miettijä;10403463:
ensiviikon maanantaina menen lääkärille ja pitäisi laittaa kierukka(kupari) hormonikierukkaa ei tällähetkellä ole varaa,vaikka korvattaisiinkin. eikö tuo kuparikierukka ole ihan ilmainen,ja lääkärillä on niitä valmiina jo.sen käsityksen sain. jännittää kyllä aikaslailla..mutta kaippa se siitä ohi sit menee..

missä kierukka helsingissä laitetaan?
pitääkö jotenkin todistella et ekaa kertaa laitetaan et saa ilmaseks?
 
Vierailija
Minulle laitettiin eilen Mirena-kierukka ja ei sattunut lainkaan. Jännitin toimenpidettä aika paljon ja ihan kyllä turhaan. Papa- näytteen ottaminenkin sattuu enemmän. Olen synnyttänyt kaksi lasta ja gyne oli varmasti pääkaupunkiseudun kokenein.
 
ELLINOORA
Mutta mites seksihalut???Mä taas olen kuullut että hormonikierukan jälkeen ei seksi kiinnostanut enää ollenkaan??!!On varmaan yksilöllistä, mutta silti kiinnostaaa.... :)

PITÄÄ PÄIKKANSA.mulla hävis halut kokonaan...seksi on nykyään pakkopullaa!mul ollu jo koht vuoden ja tiputtelee vieläkin.suunnitellu poistattaa koko härvelin.
 
Viimeksi muokattu:
-:-
kävin laitatuttamassa mirena kierukan tänään itselleni. jännitin kovasti laittamista ja lääkärikin totesi laittaessaan kierukkaa että, ''johan on kireä kohdunkaula''...mutta aika vaivattomasti selvisin siitä..toki hieman nipisti pariin otteseen ja alavatsassa epämielyttävää tunnetta. olen tyytyväinen kun kävin! eipähän tarvitse viiteen vuoteen miettiä ehkäisystä! :)
 
manta
minulla on todella runsaat kuukautiset johon ei meinaa riittää mikään ja lääkärit on ehdotelleet kierukan laittoa....mutta pelkää todella paljon vaikka olenkin käynyt yhden synnyyksen läpi mutta siitäkin on jo yli 20 vuotta. Toisaalta olis niin helpompaa jos kuukautiset edes vähän pienentyis...kun tuntuu että kehon koko verimärä vaihuu joka kuukausi.
 
muuttanut
Onko tämä etuus joka kunnassa kertaluontoinen, mietin vaan kun olen muuttanut eri kuntaan ja täälä en vielä ole saanut ilmaista kierukkaa. Sain aikanaan 15v. Sitten sen ilmaisen kuparikierukan silloisessa asuinkunnassani.
 
tytti
Onko tämä etuus joka kunnassa kertaluontoinen, mietin vaan kun olen muuttanut eri kuntaan ja täälä en vielä ole saanut ilmaista kierukkaa. Sain aikanaan 15v. Sitten sen ilmaisen kuparikierukan silloisessa asuinkunnassani.

Niin onkohan noin vanhat tiedot enää edes missään nähtävissä, että saisivat tietää jo etuuden kertaalleen saaneesi?
 
Viimeksi muokattu:
knkk38
Päätin ottaa mirenan ehkäisyksi. Se laitettiin 3,5kk synnytyksestä. Jälkivuodot oli menneet tietty, mutta muuten ei ollu vielä menkkoi ollu. Kierukan laitto ei ollu kovin paha. Vähä nipisti ja tuntu vaa vähä inhottavalta. Ei juurikaan kivuliaalta. Mutta... Mulla on ny ollu kierukka melkein 4kk enkä ainakaa viel kovin tyytyväinen. Laiton jälkeen vuotoa kesti melkein 3viikkoa plus tiputtelua reilu viikon. Eli kuukauden. Sain "levätä" 8 päivää ja taas alko. Vuotoa kesti taas yli 3viikkoa plus tiputtelua muutaman päivän. Sit sain taas "levätä" 2vkk ja ny on alkanu taas. Saa nähdä kauanko nyt on. Mulla on reilu 2viikon pääst tarkistus aika. Toivottavasti ois siihe loppu. Kyllä kuitenkin toivoisin että alkaisi jo hellittää. En iha tällaista kuvitellut. Joo eipä siinä sitten seksi juuri maistu. Miettiny onko tämä sittenkään mulle sopiva vaihtoehto. Harmittaa vaan jos siksi 160€ menee hukkaan. :( Muilla vastaavaa kokemusta? Vaiko muut autuaan menkattomia?
 

Yhteistyössä