F
frettikenneli7018
Vieras
Haluan kertoa teille siitä, kun olin muutama kesä sitten Liperissä auttelemassa vanhaa äitiäni.
Bussipysäkki on aivan äitini kodin lähellä. Astun pihaan joka näyttää ränsistyneeltä, se on ihan ymmärrettävää koska äitini ei enää jaksa mitään ylimääräistä. Ulko-ovi on auki kuten aina, ja näen äitini hänen keittiössään. Halaamme ja juttelemme niitä näitä, kunnes äiti ilmoittaa että talo pitäisi maalata. Hän on kuulemma tilannut paikallisesta rautakaupasta punamultamaalia, ja kysyy tohtisinko minä lähteä hakemaan sitä, hänellä on rahat valmiina minulle jne. Tottakai lähden hakemaan maalit, minähän tulin tänne auttamaan! Lähden heti aamutuimaan, ulkona on niin kaunis ilma että päätän kävellä rautakauppaan. Sinne on matkaa nelisen kilometriä, mutta mitä sen väliä. Haluan kävellä ja muistella, nämä ovat minun lapsuuden alueitani. Muistellessa hymyilyttää kovin, kaikki ne lapsuuden leikit tuolla metsässä, se ensirakkaus jonka kohtasin tuon kiskan takana, jne. Muistot veivät ajantajuni ja olen jo melkein rautakaupan pihalla. Olen menossa vain hakemaan äitini tekemää tilausta, mutta huomaankin ennen kassoja ale-korin joka on täynnä halpoja talomaaleja. Päätän ostaa ne, säästän tällä tavoin äitikultani vähäisiä rahoja. Vaikka meinaan mennä takaisin bussilla, tilaan silti kotiinkuljetuksen maaleille ja kauppias lupaa toimittaa tilauksen iltakuuteen mennessä. Kiitän ja lähden hyvillä mielin, mukava auttaa äitiä joka ei enää itse kykene tällaisiin asioihin. Lähtiessäni huomaan ilmoitustaululla myynti-ilmoituksen, joku myy traktorilavallisen hevosenlantaa hyvään hintaan. Hinta on niin hyvä että päätän ostaa sen, ja vaikka äitini rahoista jäi jäljelle meinaan maksaa omilla rahoillani, että hänen rahansa säästyvät taas. Otan numeron talteen ja soitan lantamiehelle bussista, hän lupaa saapua äidin pihaan piakkoin. Perillä huomaan että lantamies olikin äidin naapuri, ja hän seisoskelee traktorin kanssa pihamaalla hämmentyneenä, ja minut nähtyään kyselee ja ihmettelee että minne minä muka tämmöisen määrän lantaa laitan tähän pihaan. Käsken hänen pitää huolen omista asioistaan, ja annan rahat hänelle, annan jopa hieman ylimääräistä. Lantamies kippaa lannat maahan ja lähtee puksuttelemaan omaan pihaansa traktorillaan. Olin juuri ehtinyt aloittaa rikkaruohojen kitkennän kun pihaan kaartaa pakettiauto. Autosta nousee rautakauppiaan poika, ja päästyään ulos autosta hän on lähellä oksentaa lannanhajun takia. Poika kyselee että miten hänen olisi mahdollista ajaa auto lähemmäs taloa, kun tuo lantakasa on tuossa, mutta minä tarjoudun avuksi kantamaan maalit seinän vierustalle. Kiitän poikaa ystävällisestä palvelusta, hän katselee minua erittäin kummastellen, toivottaa minulle erittäin miellekkäitä maalaushetkiä ja lähtee nopeasti takaisin autolleen, ja hän edelleen kakoo koko ajan samalla. Olen tyytyväinen kun sain tänään niin paljon aikaiseksi. Menen sisään tekemään ruokaa äidilleni ja keittämään kahvia. Äiti ehdottaa että olisin loppupäivän viettänyt hänen kanssaan ja siivoten taloa sisältä, voin aloittaa maalauksen ihan hyvin vasta huomenna. Sehän sopii minulle vallan mainiosti. Ruokailujen ja kahvittelujen jälkeen äiti haluaa päästä omaan pihakeinuunsa. Lähden hänen mukaansa, mutta äidin ilme on näkemisen arvoinen kun hän näkee ja haistaa lantakasan ja kyselee että mitä helvettiä minä olen tehnyt. Kerron äidille säästäväni maaleissa, ja ilahduttavani häntä lantakasalla. Äiti on kuitenkin sitä mieltä että "minullahan on vain yksi vaivainen kukkapenkki ja pieni perunapelto, noilla lannoilla pärjäisi seuraavat 20 vuotta ja sitä ennen minut karkotettaisiin tästä pitäjästä tuon paskaläjän takia, jos en ehdi kuolla pois ennen sitä". Tyynnyttelet äitiä ja kerrot sen olevan vain hyvä asia että lantaa riittää niin pitkäksi aikaa. Päätään pudistellen äitini lähtee köpöttelemään takaisin talolle päin, minä jään vielä istumaan pihakeinuun ja hymyilemään. On ilo olla hyödyksi.
Aamulla herään ennen kukonlaulua maalausurakkaani varten. Onneksi äidillä on pieni talo, niin tämän maalaamisessa ei mene kauaa. Keskipäivään mennessä olenkin jo saanut puolet talosta maalattua, sitten vietän jonkin aikaa sisällä äitini kanssa joka teki tällä kertaa ruokaa. Kokonaan saan talon maalattua iltaseitsemään mennessä. Kävelen hiukan kauemmas ja ihailen aikaansaannostani, minussa taitaa olla taiteilijan vikaa. Haen innoissani äitini katsomaan ja talutan hänet pihatiellemme. Suureksi ihmetyksekseni äiti järkyttyy. "Voi pyhä Sylvi sinun kanssas!! Minä en näe tuossa talossa maalinroiskettakaan siitä punamultamaalista, jonka hän tilasi. Sen sijaan näen vihreää, harmaata, sinistä ja valkoista ja jonkinverran keltaista siellä täällä!! Mikä ihme sinua riivaa??!! Olet tuhonnut taloni, perkeleen hullu! Sun olisi pitänyt päästä sinne hoitoon paljon aikaisemmin, ei tällaista olisi muuten tapahtunut!!" Vaikka äiti onkin hyvin kiukkuinen, yritän lepyttää häntä ja kertoa että hänen talonsahan on kuin eräänlainen taideteos ja tarkoitukseni oli vain piristää äitiä. Äiti senkuin jatkaa mölyämistään, köröttelee taloonsa ja heittää pian ulkopuolelle reppuni. "Ole hyvä ja poistu, poistu tästä pihasta poistu tästä kaupungista, poistu minun elämästäni!! En halua muistaa sitä että minä onnistuin kasvattamaan omasta lapsestani täyden mielisairaan!!". Hän paiskaa oven kiinni ja minä jään ihmettelemään ulos. Äiti on nyt vielä vihainen, mutta ihan varmasti jo huomenna hänkin näkee talonsa kauniina. Ihan varmasti. Ennen lähtöäni päätän vielä levittää hevosenlantaa pitkin pientä pihaa, ja ulko-oven eteen rakennutan lannasta ikäänkuin pienen hiekkalinnan, niinkuin silloin lapsena. Menen bussipysäkille ja onneksi ehdinkin illan viimeiseen bussiin. Puolenyönjälkeen olen omassa kodissani, onnellisena ja tyytyväisenä siitä että minusta on jotain hyötyä.
Bussipysäkki on aivan äitini kodin lähellä. Astun pihaan joka näyttää ränsistyneeltä, se on ihan ymmärrettävää koska äitini ei enää jaksa mitään ylimääräistä. Ulko-ovi on auki kuten aina, ja näen äitini hänen keittiössään. Halaamme ja juttelemme niitä näitä, kunnes äiti ilmoittaa että talo pitäisi maalata. Hän on kuulemma tilannut paikallisesta rautakaupasta punamultamaalia, ja kysyy tohtisinko minä lähteä hakemaan sitä, hänellä on rahat valmiina minulle jne. Tottakai lähden hakemaan maalit, minähän tulin tänne auttamaan! Lähden heti aamutuimaan, ulkona on niin kaunis ilma että päätän kävellä rautakauppaan. Sinne on matkaa nelisen kilometriä, mutta mitä sen väliä. Haluan kävellä ja muistella, nämä ovat minun lapsuuden alueitani. Muistellessa hymyilyttää kovin, kaikki ne lapsuuden leikit tuolla metsässä, se ensirakkaus jonka kohtasin tuon kiskan takana, jne. Muistot veivät ajantajuni ja olen jo melkein rautakaupan pihalla. Olen menossa vain hakemaan äitini tekemää tilausta, mutta huomaankin ennen kassoja ale-korin joka on täynnä halpoja talomaaleja. Päätän ostaa ne, säästän tällä tavoin äitikultani vähäisiä rahoja. Vaikka meinaan mennä takaisin bussilla, tilaan silti kotiinkuljetuksen maaleille ja kauppias lupaa toimittaa tilauksen iltakuuteen mennessä. Kiitän ja lähden hyvillä mielin, mukava auttaa äitiä joka ei enää itse kykene tällaisiin asioihin. Lähtiessäni huomaan ilmoitustaululla myynti-ilmoituksen, joku myy traktorilavallisen hevosenlantaa hyvään hintaan. Hinta on niin hyvä että päätän ostaa sen, ja vaikka äitini rahoista jäi jäljelle meinaan maksaa omilla rahoillani, että hänen rahansa säästyvät taas. Otan numeron talteen ja soitan lantamiehelle bussista, hän lupaa saapua äidin pihaan piakkoin. Perillä huomaan että lantamies olikin äidin naapuri, ja hän seisoskelee traktorin kanssa pihamaalla hämmentyneenä, ja minut nähtyään kyselee ja ihmettelee että minne minä muka tämmöisen määrän lantaa laitan tähän pihaan. Käsken hänen pitää huolen omista asioistaan, ja annan rahat hänelle, annan jopa hieman ylimääräistä. Lantamies kippaa lannat maahan ja lähtee puksuttelemaan omaan pihaansa traktorillaan. Olin juuri ehtinyt aloittaa rikkaruohojen kitkennän kun pihaan kaartaa pakettiauto. Autosta nousee rautakauppiaan poika, ja päästyään ulos autosta hän on lähellä oksentaa lannanhajun takia. Poika kyselee että miten hänen olisi mahdollista ajaa auto lähemmäs taloa, kun tuo lantakasa on tuossa, mutta minä tarjoudun avuksi kantamaan maalit seinän vierustalle. Kiitän poikaa ystävällisestä palvelusta, hän katselee minua erittäin kummastellen, toivottaa minulle erittäin miellekkäitä maalaushetkiä ja lähtee nopeasti takaisin autolleen, ja hän edelleen kakoo koko ajan samalla. Olen tyytyväinen kun sain tänään niin paljon aikaiseksi. Menen sisään tekemään ruokaa äidilleni ja keittämään kahvia. Äiti ehdottaa että olisin loppupäivän viettänyt hänen kanssaan ja siivoten taloa sisältä, voin aloittaa maalauksen ihan hyvin vasta huomenna. Sehän sopii minulle vallan mainiosti. Ruokailujen ja kahvittelujen jälkeen äiti haluaa päästä omaan pihakeinuunsa. Lähden hänen mukaansa, mutta äidin ilme on näkemisen arvoinen kun hän näkee ja haistaa lantakasan ja kyselee että mitä helvettiä minä olen tehnyt. Kerron äidille säästäväni maaleissa, ja ilahduttavani häntä lantakasalla. Äiti on kuitenkin sitä mieltä että "minullahan on vain yksi vaivainen kukkapenkki ja pieni perunapelto, noilla lannoilla pärjäisi seuraavat 20 vuotta ja sitä ennen minut karkotettaisiin tästä pitäjästä tuon paskaläjän takia, jos en ehdi kuolla pois ennen sitä". Tyynnyttelet äitiä ja kerrot sen olevan vain hyvä asia että lantaa riittää niin pitkäksi aikaa. Päätään pudistellen äitini lähtee köpöttelemään takaisin talolle päin, minä jään vielä istumaan pihakeinuun ja hymyilemään. On ilo olla hyödyksi.
Aamulla herään ennen kukonlaulua maalausurakkaani varten. Onneksi äidillä on pieni talo, niin tämän maalaamisessa ei mene kauaa. Keskipäivään mennessä olenkin jo saanut puolet talosta maalattua, sitten vietän jonkin aikaa sisällä äitini kanssa joka teki tällä kertaa ruokaa. Kokonaan saan talon maalattua iltaseitsemään mennessä. Kävelen hiukan kauemmas ja ihailen aikaansaannostani, minussa taitaa olla taiteilijan vikaa. Haen innoissani äitini katsomaan ja talutan hänet pihatiellemme. Suureksi ihmetyksekseni äiti järkyttyy. "Voi pyhä Sylvi sinun kanssas!! Minä en näe tuossa talossa maalinroiskettakaan siitä punamultamaalista, jonka hän tilasi. Sen sijaan näen vihreää, harmaata, sinistä ja valkoista ja jonkinverran keltaista siellä täällä!! Mikä ihme sinua riivaa??!! Olet tuhonnut taloni, perkeleen hullu! Sun olisi pitänyt päästä sinne hoitoon paljon aikaisemmin, ei tällaista olisi muuten tapahtunut!!" Vaikka äiti onkin hyvin kiukkuinen, yritän lepyttää häntä ja kertoa että hänen talonsahan on kuin eräänlainen taideteos ja tarkoitukseni oli vain piristää äitiä. Äiti senkuin jatkaa mölyämistään, köröttelee taloonsa ja heittää pian ulkopuolelle reppuni. "Ole hyvä ja poistu, poistu tästä pihasta poistu tästä kaupungista, poistu minun elämästäni!! En halua muistaa sitä että minä onnistuin kasvattamaan omasta lapsestani täyden mielisairaan!!". Hän paiskaa oven kiinni ja minä jään ihmettelemään ulos. Äiti on nyt vielä vihainen, mutta ihan varmasti jo huomenna hänkin näkee talonsa kauniina. Ihan varmasti. Ennen lähtöäni päätän vielä levittää hevosenlantaa pitkin pientä pihaa, ja ulko-oven eteen rakennutan lannasta ikäänkuin pienen hiekkalinnan, niinkuin silloin lapsena. Menen bussipysäkille ja onneksi ehdinkin illan viimeiseen bussiin. Puolenyönjälkeen olen omassa kodissani, onnellisena ja tyytyväisenä siitä että minusta on jotain hyötyä.
kaikkea sitä on..
