Hae Anna.fi-sivustolta

Kinkku?

Viestiketju osiossa 'Joulu' , käynnistäjänä mites on?, 14.12.2012.

  1. mites on? Vierailija

    Joko olette paistaneet sian eli eli joulukinkun? Onko piparkakut leivottu ja jopa syötykin? Lahjat ostettu?
     
  2. Nisset ja nasset Vierailija

    Piparit on leivottu ja osa niistä syöty, niitä syön vain minä ja osaan kyllä säännöstellä niin, että riittää jouluksikin.

    Kinkkua ei ole eikä tule, meillä ei ole syöty kinkkua ja laatikoita varmaan 35 vuoteen. Muita perinteisiä elementtejä on, mutta perusruokalista vaihtuu joka vuosi sen mukaan, mitä milloinkin huvittaa valmistaa.
     
  3. Minusta Vierailija

    on vähenemässä, ainakin vanhemmassa sukupolvessa. Kunhan siivoaa, ostaa perunoita, laatikoita, purkkiherneitä, punajuuria ja minulla kinkun sijaan soijaleikkeitä, koska olen jonkin sortin kasvissyöjä.

    Olen siis vanhempi, jonka lapset ovat aikuisia, joten minulla ei ole lapsia, jotka vaativat kaiketi sitä ja tätä, aika kallistakin kai.


    Minulla vanhemmalla jouluvalmistelut on tehty, sillä "jouluvalmisteluni "ovat sitä mitä ne ovat arkenakin. Tosin aion ensi viikolla ostaa iiiiison suklaarasian ja joulukakun Stockalta ja sitten käperryn joulun viettoon kynttilöiden ja jouluvalojeni keskelle.
     
  4. Ei sikaa, ei kanaa Vierailija

    Meillä ei kinkkua paisteta. En pidä sian lihasta, ei myöskään nuorempi poika syö sitä. Aattona syödään hirvenlihapullia tykötarpeineen. Ei tarvitse ahtaa itseään sairaaksi, syödään normiruoat. Ehkä jälkiruoka joka päivä... Ja hedelmäsalaattia aamupalalle!
    Toivottavasti pyhinä on hiihtokelejä, töissä tarvii painaa ihan jouluun asti, joten siivous on mallia tolulla kasteltu villasukka sohvan alle ja hämärä valaistus...
     
  5. Arki Vierailija

    Mulla on töitä jouluaattoon, mutta kotona olen jotain valmistellut. Tehtiin lasten kanssa pikarkakkutalo, mutta muuten kaikki muu pitää tehdä valmiista laatikoista ja muusta. Mulla ei ole aikaa eikä voimia tehdä mitää sen kummempaa.
     
  6. Matleena Vierailija

    Tottakai Jouluna syödään kinkkua:)Eilen haettiin kauppahallista.
    Perinteiset jouluruoat ja leipomukset tehdään itse alusta lähtien, koska se on mukavaa yhdessäpuuhastelua.
    Ensi viikolla pestään ikkunat ja siivotaan talo juhlakuntoon.
    Lahjat olivat valmiina jo marraskuun lopussa.

    Sitten vain ollaan ja nautitaan.
     
  7. Juhlakinkku Vierailija

    Juhlakinkun makurasvalla haen keskiviikkona kotipalvaamosta ja loppuviikosta paistelen. Perinteiset jouluruoat laatikot, joulupuuro ja sekahedelmäkiisseli, smetanasilli, graavi lohi, tortut, jouluhalko sekä rosollin teen itse. Aikaisempina jouluina mieheni on tehnyt piparkakkutalon mutta voi olla että nyt sitä ei tehdä. Mitään erityistä siivousta ei tehdä koska lähdemme viettämään joulua kakkoskotiin.
     
  8. Meillä Vierailija

    tämänkaltaista Jouluna.

    Meillä ostetaan valmista, ja hyvää tulee.

    Mies ainoana haluaa lihaa, joten hän ostaa pienen liharullan ja paistaa sen jouluksi.

    Keskustelin pari päivää sitten työpaikkani siivoojan kanssa, jolla on mies ja kaksi lasta. Hänkään ei tiennyt, miten jaksaa laittaa joulua, kun tulee töihin viiden pintaan, ja on töissä kahteen. Hän oli väsynyt, ja minä 60-kymppinen olen väsynyt, joten yritämme päästä niin vähällä kuin mahdollista.

    Nuoret perheet tehkööt Joulusta kuinka "naistenlehti- tai blogimaisen" tahansa.

    Me tavalliset työssäkäyvät teemme joulun niillä resursseilla, joita meillä on.
     
  9. 50 + Vierailija

    Minä laitan edelleen kiiltokuvajoulun ja nautin siitä, vaikkei lapsia enää kotona olekaan! Enkä stressaa.
     
  10. aloittaja Vierailija

    Aika järkeviä jouluun valmistautujia näyttää ketjussa olevan.
    En minäkään ymmärrä miksi ruokaa pitää mättää kaikkia mahdollisia lajeja todella isoja määriä.
    Kinkku on raskasta ruokaa, toki se on edullista, siksi kait lapsiperheet sitä suosivat.
    Joulussa mielestäni tunnelma on tärkein ja myös se että muistetaan jollain tapaa läheisiä ja tuttavia. Senkään ei tarvitse merkitä isoja lahjamääriä, ei välttämättä mitään lahjoja muuta kuin lapsille. Muutama päivä omaa, rauhallista aikaa lepäämiseen ja lukemiseen on ihanaa rentoutusta arjen varalle.
     
  11. joulurauhaa Vierailija


    Tavallinen työssäkäyvä minäkin olen. Silti haluan laittaa joulustani kauniin, olkoonki se ehkä mielestäsi "naistenlehti- tai blogimainen". Mikä kumma siinä on, että nykyisin, jos vähänkin haluaa nähdä jonkin asian eteen vaivaa, niin tulee ikäviä kommentteja. Rakastan uunista tulevia tuoksuja ja kotoisasti tuikkivia jouluvaloja.

    Mutta niinhän joululaulu hyvin tiivistää joidenkin joulutunnelman: "hetken kestää elämä, sekin synkkää ja ikävää"
     
  12. Meillä Vierailija


    Minäkin yritän laittaa joulustani kauniin ja naistenlehtimäisen.

    Hyvä kirjoitus yllä "joulurauhalta".
     
  13. Alviina Vierailija

    Toiset meistä pääsevät helpolla:) Sain viikonloppuna vieraakseni nuorempaa väkeä pääkaupungista. En ole paljoakaan vielä ehtinyt tehdä joulun eteen, mutta luonto on hoitanut sen kauneimman joulukoristelun. Hanki, joulukuinen hämärä, rannassa lämpiävän saunan rauhallinen savupilvi ja punaisen tuvan valaistut ikkunat saivat nuorison ihastelemaan postikorttimaisen kaunista joulumaisemaa!

    Eli ei mitään stressiä ilmassa. Kinkun haen perinteisesti paikallisesta maalaistalosta ja paistan leivinuunissa. Laatikot ostan ja kalat tulevat oravannahkakauppana naapuristosta samoin kuin leivätkin. Meillä on joulupäivänä ja tapanina tarjolla myös voileipäkakkua, en tosiaankaan muista mistä se perinne tuli, mutta niitä täytyy olla tarjolla huikopalana ja silti tulee se kinkkukin syötyä...
     
  14. onko Vierailija

    kinkku jo ostettu? Onko K-kaupasta vai jostain paremmasta paikasta tänä vuonna?
     
  15. juhlaa Vierailija


    En lue naistenlehtiä, joten en tiedä, millainen on niiden joulu. Jos ollaan kotona jouluna eli vapaa-ajanasunnolla, tottakait laitetaan mukava joulu. Mutta siihen ei kuulu ylensyönti, vaan tunnelma tulee ihan muilla keinoin.
    Näen aina vaivaa laitan sitten koska vaan ja mitä vaan.
     
  16. Mamu Vierailija


    Joulun voisi skipata kokonaan ja odotella sitä kevättä. No ei vaiskaan, toki siinä oma tunnelmansa on, vaikkakaan en enää hössötä turhan lailla. Ennen ei saanut aattoaamuna olla edes mitään pesemätöntä pyykkiä. Paikat oli putsattu ja puunattu, joululeivonnaiset tehty ja suvulle jaettu. Vieraita tuli aina aattopöytään..toivottavasti nyt ei tuu. Minä vuorostaan voisin mennä vaikka hotelliin valmiiseen pöytään ja rentouttaviin kylpyihin. Joulu vaan ei tunnu samalta kuin vaikka 10 v sitten, kun muksut oli pieniä. Ja sen kuusen kanssa, hitto kyllähän sen koristelee, mutta kuka vie sen ulos ja imuroi ne havunneulaset, joita löytyy vielä juhannuksenakin...ei hitto. Mainoksen sanoin: turpaa kiinni, olen oman osuuteni hoitanut...nyt omaa aikaa mulle. Kiitos
    Hyvää ja stressikästä joulua kaikille, heh.
    PS kinkkua en paista, ehkä kalkkunaa vähä..
     
  17. Mamu Vierailija

    Juu enkä ole edes vanha ihiminen. Vaan eipä ole minulla ollut sellaisia vanhempia, joiden luokse olisi voinut mennä ns. valmiiseen Jouluun. He ovat aina tulleet meille valmiiseen. Toki vietämme joulua myös meidän perheessä (2 lukiolaista) ja isä ja äiti. Mutta turha höösääminen ja stressi ei enää minua kiinnosta. En kutsu ketään tänä jouluna meille, menkööt mihin tykkäävät. Ja sitten ne joulukoristelut, haloo...nyt jo näkyy ikkunoissa niitä ällöjä punaisia pahvitonttuja ja on vasta marraskuun alku. Toki niitä saa olla ja laitella, varsinkin jos on pieniä muksuja. Mutta hei, vasta joulukuussa on niiden aika. Meillä oli jos jonkinlaista koriselua, oli tonttumaa, enkelimaa, piparitalot yms...mutta ei nyt sentään marraskuussa vielä.
    No siinähän sitä tuli tuutin täydeltä asiaa.
     
  18. Nisset ja nasset Vierailija

    Minusta on mukavaa, että keskeillä talven pimeintä aikaa on muutama päivä vapaata. Tänä vuonna vielä saa muutamalla lomapäivällä lähes kaksiviikkoisen yhtämittaisen vapaan, kyllä sellaista pitää kannattaa.

    Koska meillä ei ole lapsia ja sukulaiset asuvat kaukana, meillä ei ole sukujoulua eikä sen aiheuttamaa stressiä. Kahteen pekkaan syömme hyvin, lueskelemme, teemme pitkiä kävelylenkkejä (ellei nyt ihan hirmupakkasia tule) ja teemme muutenkin mitä huvittaa.
     
  19. viis kinkusta Vierailija

    Odotan jo vesi kielellä että voisin jo keittää jouluriisipuuron ja sekähedelmäsopan, nam! Ostin paljon pipareita ja teen 3 kg torttuja. Olen ostanut itelleni myös suuren kasan erilaisia konvehteja, joulusuklaita ja twist-karkkia. Muut syö kalkkunaakin välillä. Ei tarvi pitkään aikaan ostaa karkkia.
     
Kaikki kentät ovat pakollisia
Luonnos tallennettu Luonnos poistettu

Jaa tämä sivu

Alibi
Anna
Deko
Dome
Erä
Hymy
Kaksplus
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Koululainen
Ruoka.fi
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
TM Rakennusmaailma
Tekniikan Maailma
Vauhdin Maailma
Golfpiste
Vene
Nettiauto
Ampparit
Plaza
Muropaketti