Eiköhän tuo ole aika yleistä, että halutaan muita. Se myös, että kokeillaan muita.
Olen ollut kanssasi täsmälleen samassa tilanteessa. Tunnistan oikeastaan melkein kaiken, mitä kirjoitat ja mitä muutama muukin nainen on kirjoittanut. Hyvin pitkään tukahdutin tuon puolen itsestäni.
Alun perin en hyväksynyt pettämistä lainkaan. Olin todella mustavalkoinen asian suhteen. Kunnes elämä niin sanotusti opetti. Tuttava- ja ystäväpiirissäni huomasin yllättäen esiintyvän salaisia suudelmia, varastettuja hetkiä, jotka ennen pitkää etenivät kuten aikuisten maailmassa edetään myös sivusuhteiksi. Aluksi paheksuin tuollaista käytöstä syvästi, mutta koska pohdin aika paljon elämää ja asioita, niin lopulta ajan myötä opin ymmärtämään että ehkä sellainen kuuluu elämään moninaisista syistä...
Sitten jossain vaiheessa päädyin itse vastaavanlaiseen asetelmaan. Olen aina ollut innokas flirttailija. Pääsääntöisesti viattomalla tasolla, kunnes kohdalle sattui ihminen, jonka kanssa flirtti eteni muutamassa sekunnissa toisenlaiselle tasolle. Tuttavan halaus kesti hetken sallittua pidempään, huulet koskettivat poskea, käsi kietoutui ympärille tiukemmin ja omistavammin kuin ennen jne. Siinä hetkessä tajusin, miten pienestä rajan ylittäminen itse asiassa onkaan kiinni. Jos olisin irtaantunut tuosta hetkestä ajoissa, niin asiat eivät olisi koskaan edenneet niin kuin ne etenivät. Mutta syystä tai toisesta en toiminut niin, sen sijaan annoin pedolle pikkusormen.
Huijasin itseäni siinä missä kumppanianikin. Alun "viattomat" puolisalaiset tapaamiset, kädestä kiinni pitäminen, halaaminenhan eivät olleet "kovin pahoja asioita". Eikä niitä seuranneet pienet suudelmat, jotka kestivät kerta kerralta pidempään. Varkain, huomaamatta sitä lopulta ikään kuin löysi itsensä alasti toisen sylistä. Ihan kuin olisi ollut kohtalon johdattama tahdoton nukke tilanteessa, jota kuitenkin oli itse edesauttanut kaikin tavoin.
Jälkeenpäin olen miettinyt, että oliko se todella tarpeellista kokea omakohtaisesti, jotta ymmärtäisi tämänkin näkökulman elämästä. En voi sanoa, että olisin katunut mitään tai tulisin katumaan, sillä eihän asiaa voi enää muuttaa mihinkään ja kokemus oli hyvä ja tarpeellinen
Olen tiedostanut riskit kiinnijäämisestä, mutta eihän elämää voi muutenkaan ennustaa. Parempi naida kuin palaa, in the end. Sen voin sanoa, että jos on tunne-elämältään normaali, niin pettäminen on aina pettäjällekin rankkaa henkisesti ja jossain vaiheessa se hajottaa sielunelämää aika lailla. Ei ehkä vielä yhdellä tai kahdella kertaa, mutta lopulta kuitenkin. Henkinen romahdus voi tapahtua yllättävänkin yhtäkkisesti esimerkiksi sellaisella hetkellä, kun tajuaa sitten kuitenkin rakastavansa kumppaniaan... Jos siis tätä rakastaa. Pettämisessä on myös se huono puoli, että jos siitä ei jää kiinni, jatkaminen on vähän liiankin helppoa ja siihen voi jäädä koukkuun. Sivusuhteiden ja aidan yli hyppimisen lopettaminen ei todellakaan ole helppoa, jos sille tielle lähtee.
Puolisoni kaverit ehkä tietävät tapahtuneesta, mutta en välitä yhtään siitä, mitä he minusta ajattelevat. He eivät tunne minua ja saavat puolestani luulla, että panisin heitäkin. Itsehän tiedän, etten heihin koskisi. Miehillä tuntuu olevan omituinen oletus siitä, että jos nainen panee useamman kuin yhden kanssa, hän panee kaikkien kanssa. Se harvemmin vastaa todellisuutta, sillä ainakin tuntemani naiset valitsevat seksipartnerit kohtalaisen tarkkaan eli kuka tahansa ei kelpaa. Ketjussa esitetyllä kiristysfantasialla tuskin pitkälle todellisuudessa pötkittäisi.
Neuvoja ei juuri ole. Itse varmasti tiedät parhaiten miten oma psyykkeesi kestäisi sivupolut. Fantasian tasolla asiat ovat vielä todella yksinkertaisia, mutta todellisuus on toista. Tunteita ja intohimoa, kaikessa hyvässä ja kaikessa pahassa. Jälkimmäinen on rankkaa.
