Hae Anna.fi-sivustolta

Kipua olkavarressa

Viestiketju osiossa 'Kuntoklubilaiset' , käynnistäjänä Liikkuja, 12.10.2005.

  1. Liikkuja Vierailija

    Olen keski-ikäinen kuntoilija ja ongelmana on kipu olkavarressa. Alussa kipu oli hyvin pienellä alueella kyynärpään ja olkavarren puolivälissä, käsivarren ulkoreunassa. Tällöin vaiva haittasi vain kiertäessä kättä ulospäin. Nyt kuukausien myötä vaiva on kovasti pahentunut ja haittaa jo jokapäiväistä elämää. Kipu tuntuu laajemmalla alueella ja käden kurkottaminen ylös on jo mahdotonta ja yöllä nukkuma-asennonkin löytäminen on vaikeaa. Olen joutunut luopumaan jumppaamisestakin, kun niin monet liikkeet sattuvat. Kipu ei ole kuitenkaan jatkuvaa, vaan kun saan käden takaisin perusasentoon kipu lakkaa lähes välittömästi. Kättä äkisti ulos kiertäessä tuntuu ikäänkuin jokin käsivarressa menee pois paikoiltaan ja kun käden saa kierrettyä takaisin niin kipu lakkaa. Olen varannut ajan terveyskeskuksen lääkärille, mutta vähän mietityttää, että saanko sieltä riittävää apua vai pitäisikö varata aika erikoilääkärille, mutta se maksaa niin paljon ja olen työtön. Toisaalta minusta alkaa tuntua, että kipu käsivarressa alkaa vaikuttaa myös ympäröiviin lihaksiin ja kohta minulla on varmaan niska ja hartiatkin aivan jumissa. Kertokaa omista kokemuksistanne, jos kohtalotovereita löytyy
     
  2. 46-v. Vierailija

    Kappas vaan,minulla on ihan samanlainen vaiva.Nimenomaan oikeassa kädessä.En ole vielä hakeutunut lääkärille,koska vaivan kanssa nyt vielä kohtuudella pärjää,kun ei kovin ääriasentoihin vie kättä.Mutta esim.tiukempaa puseroa tai takkia päälle- laitettaessa pitää ihan irvistellä,kun niin sattuu olkapäähän/käsivarteen.Fysioterapeutti varmaan voisi myös auttaa.Ja jos ei niin passittaa lääkäriin.Olisi vain mukava tietää,mistä moinen vaiva johtuu ja mistä siinä itse asiassa on kysymys.
     
  3. lumi Vierailija

    Vaikuttaisi olevan hartialihaksen (deltoideus) kiinnityskohdassa jotain ongelmaa. Fysioterapeuttikäynnillä varmasti pystytään tarkentamaan vaiva testauksilla ym. Sieltä tosiaan saa myös toimintaohjeita jatkoon, oli se sitten kuntoutusta tai lääkärikäynti.
     
  4. Tii Vierailija

    Minulla oli vuosikausia sitten samantapaista kipua, en pystynyt nostamaan kättä ylös ja yöt olivat tuskallisia.

    Minulla todettiinkin sitten pitkien tutkimusten ja lääkärillä ja fysikaalisessa juoksujen jälkeen ns. jäätynyt olkapää ja siihen ei auttanut enää muu kuin kortisonipiikki.

    Vaiva on ainakin minulla ikuinen, eli heti jos rasitan kättä väärällä tavalla kipu alkaa tuntumaan, mutta nyt 15 vuoden kokemuksella osaan jo välttää liikkeitä jotka ärsyttävät kättä.
     
  5. et Vierailija

    Minustakin vaiva vaikuttaa ns. jäätyneeltä olkapäältä. Se aiheutuu jatkuvasta rasituksesta ja on tulehduksesta johtuva.

    Jatkuvaa rasitusta voi olla esimerkiksi käden rasittuminen, jos sitä kannattelee tietokoneen äärellä hiiren kanssa tai näppäimistöllä. Tai pitää puhelinta jatkuvasti siinä kädessä jne.

    Hoitonana ovat tulehduskipulääkkeet (esim. burana) ja lepo. PIIIITKÄ lepo. Sen jälkeen käden käyttö aloitetaan varovasti kehoa kuunnellen.
     
  6. 46-v. Vierailija

    No,tuo tietokoneen ääressä istuminen ja hiiren kanssa ""pelaaminen"" päivittäin sopii minun diagnoosiksi.Teen työtäni tietokoneen edessä istuen, monta tuntia päivässä.
     
  7. Hasu Vierailija

    jäätynyt olkapää on maailman inhottavin vitsaus. äidilläni oli se. tuli 10 v sitten, joutu lopettaan työnsä ja kun olkapää parani se siirty toiseen. aivan kauhea sairaus. (anteeksi, tulipa purkaus ja täysin off the topic..)
     
  8. lumi Vierailija

    Voipa hyvinkin olla jäätynyt olkapää. Mutta miten tuo kivun paikallistaminen olkavarren puoliväliin..? Ainakin aloitusviestissä. Jäätyneessä olkapäässähän vika on olkanivelen nivelkapselissa.
     
  9. Friidu Vierailija

    Minulla on diagnosoitu jäätynyt olkapää. Vaiva alkoi vajaa vuosi sitten pikkuhiljaa, kun jouduin istumaan paljon koneen ääressä opiskeluni takia. Kesäkuussa käsi (onneksi vasen) ei enää noussut ylös ja nukkuminen oli vaikeaa leposäryn vuoksi. Nyt leposärky on vähän helpottanut, mutta käsi on edelleen kivulias eikä nouse ylös. Kävin muutaman kerran fysioterapeutilla saamatta juurikaan apua. Minulle on sanottu, että vaiva voi kestää jopa kaksi vuotta, mutta paranee onneksi aina:) Otan tarvittaessa tulehduskipulääkettä tai Panacodia ja kylmägeelin olen huomannut lievittävän kipua. Se kipu muuten tuntuu olkavarressa kättä nostaessa, vaikka vaiva onkin nivelkapselissa. Hoitotyöläisenä olen joutunut olemaan sairaslomalla, vaiva on niin hankala.
     
  10. Friidu Vierailija

    Ihan käytännön neuvona, jos kipeä käsi haittaa nukkumista: ota tyyny kainaloon, sen avulla saa käsivarrelle mukavan asennon. Auttanut minua tosi paljon!
     
  11. Liikkuja Vierailija

    Kiitokset kaikille viesteistä. Päätin kuitenkin tilata ajan erikoislääkärille, fysiatrille. Aika on ensiviikon torstaina. Ehkäpä näin saan varmuuden mikä on vikana ja näin oikealaiseen hoitoon mahdollisimman nopeasti. Kerron sitten täällä, mikä on diaknoosi, jos siitä jollekin olisi vaikka hyötyä.
     
  12. fyssari-opiskelija Vierailija

    Heippa!
    Hyvä, että varasit ajan fysiatrille. Vaiva ei nimittäin välttämättä ole juuri jäätynyt olkapää, vaan se voi olla esimerkiksi kiertäjäkalvosimen repeämä tai olkapääsi nivelkapseli saattaa olla ahtautunut. Syy voi löytyä monestakin paikkaa, joten ei ole mitään järkeä ruveta sitä täällä arvuuttelemaan.
     
  13. 46-v. Vierailija

    Hei liikkuja,joko kävit siellä lääkärillä?Mikä oli ""tuomiosi""?
    Minulla on tänään tuntunut ihan jo normaaliasennossakin(ei siis ääriasentoon vietynä,niinkuin ennen)kipua,kuitenkin ihan pientä,onneksi,mutta entäs jos pahenee.Kipu säteilee ihan leukaan asti,ei kuitenkaan koko ajan.Huh,kai tässä on kohta pakotettu känntymään lääkärin puoleen.
     
  14. Liikkuja Vierailija

    Kävin eilen fysiatrilla ja eipä hän sanonut oikeastaan mitään missä on vika. Kirjoitti lähetteen ultraäänitutkimukseen ja röntgeniin. Lisäksi hän kirjoitti tulehdukipulääkereseptin aivan kokeeksi , että auttaisiko jos sitä söisi viikon kuurin. Hintaa kertyi tälle käynnille 75€. Vielä pitäisi kustantaa sitten ultra ja röntgen ja tietenkin sen jälkeen taas erikoislääkärin palkkio. Olen jo miettinyt pitäisikö sittenkin olla vaan pitempi pinna ja yrittää käyttää terveyskeskuksen palveluja, tulisi niin paljon halvemmaksi. Yksityislääkärin lähetteellä terveyskeskuksessa suoritettavat tutkimuksetkin ovat aika kalliita eikä niistä Kela korvaa mitään. Lääkärin aikaa taas ei saa, kun ei ole niin kiireellinen. Ensi viikolla pitäisi kai yrittää saada terveyskeskuksen lääkärille aika, kun silloin jaetaan siellä marraskuun lääkäriajat. Tällä tavalla minun ei tarvitsisi maksaa ultrasta ja röntgenistä erikseen. Tuntuu vaan niin hullulta varata terveyskeskuslääkärille aika saadakseni lähetteen, kun minulla on jo yksityislääkärin lähete, mutta sitten joutuisin maksamaan 70€ tutkimuksista. Kukahan tästäkin toimintatavasta hyötyy. Kaupungille tulee vain näin lisäkustannuksia. Mutta työttömänä joudun toimimaan niin että se on minulle edullisita.
     
  15. Friidu Vierailija

    Hei liikkuja! Minä sain myös erikoislääkäriltä(ortopedi) lähetteen röntgeniin, kun kipeän olkapääni kanssa hänen luonaan kävin. Pienituloisena en halunnut käyttää sen enempää yksityisiä palveluja, vaan tilasin ajan terveyskeskukseen omalle lääkärilleni. Sain häneltä lähetteen röntgeniin+ultraääneen, samoin labraan. Hassuahan se on, että näin täytyy menetellä, mutta miksi käyttää vähiä rahojaan yksityisiin palveluihin, kun on oikeutettu kunnallisiin, ja ne ovat ainakin tässä tapauksessa yhtä hyviä.
     
  16. Liikkuja Vierailija

    Minä pääsin nyt terveyskeskuslääkärin vastaanotolle ja hänen mielestään kipuni johtuu kiertäjäkalvosimen repeämästä. Ensiksi kokeillaan nyt 15 hoitokertaa fysioterapeutilla ja jos ei tästä ole apua menen uudelleen lääkärin vastaanotolle.
     
  17. Maalisa Vierailija

    hei liikkuja!
    Joko olet päässyt vaivastasi? Ja miten onnistuit?
     
  18. Sipu Vierailija

    Tulin kurkkaamaan, josko täältä löytyisi oma vaivani ja löytyihän se. Yhtään ei kyl innosta nää diagnoosit... Harmittaa, kun kädetkin alkavat kipuilla. Alaraajojen ongelmiin olen tottunut.
    Oletteko yhtään uskaltaneet kipeää raajaa liikutella?
     
  19. Metsänvelho Uusi jäsen

    liittynyt:
    05.05.2018
    Viestejä:
    2
    Saadut tykkäykset:
    0
Kaikki kentät ovat pakollisia
Luonnos tallennettu Luonnos poistettu

Jaa tämä sivu

Alibi
Anna
Deko
Dome
Erä
Hymy
Kaksplus
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Koululainen
Ruoka.fi
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
TM Rakennusmaailma
Tekniikan Maailma
Vauhdin Maailma
Golfpiste
Vene
Nettiauto
Ampparit
Plaza
Muropaketti