H
happy09
Vieras
Vuosi sitten olin tähän aikaan Levillä. Pari päivää aikaisemmin olin matkannut junalla Helsingistä sisämaahan vanhempieni luo. Olimme päättäneet lähteä perheenä Lappiin joulun viettoon. Olin saanut heinä-elokuun vaihteessa tietää lomareissulla, että silloinen kumppanini oli pettänyt minua suhteessamme kauttalinjan. Syksyn aikana tein päätöksen, että en voi jatkaa suhdettamme. Käyttämätön häämekko oli kaapissa. Meidän olisi pitänyt mennä naimisiin, kirkko oli varattu, samoin juhlapaikka. Mielessä pyöri, että mekosta pitää päästä eroon ja äkkiä. Päätin, että koitan kerätä voimia joulun aikana ja laittaisin myynti-ilmoituksen nettiin pyhien jälkeen. Leville meno oli yllättävän rankkaa. Joulu teki oman osansa tunnemylläkästä, olinhan nyt yksin ja edellisenä jouluna kaikki oli ollut toisin. Edellisenä talvena olimme olleet yhdessä laskettelemassa samassa paikassa. Ulkomaalaisia meni paljon naimisiin Levillä joulun aikaan. Joka kerta onnellisen parin nähdessäni tunsin kouraisun vatsan pohjassa. Olin katkera ja surullinen, ryveksin itsesäälissä. Syytin olostani koko maailmaa. Olin vihainen elämälle, Jumalalle, mutta ennenkaikkea olin vihainen itselleni. Typerä tyttö. Miksi en huomannut mitään? Miten saatoinkaan olla niin tyhmä ja sinisilmäinen, että uskoin kaiken mitä toinen selitti ja tukahdutin sen äänen sisälläni joka välillä nosti päätään ja huusi ettei kaikki ole kunnossa. Ehkäpä tämä oli oikein minulle. Olinhan tahtomattani särkenyt matkan varrella myös monen miehen sydämen etsimällä sitä suurta tunnetta, josta niin paljon puhutaan. Pitihän jonkun särkeä minutkin. Odotin koko ajan uutta vuotta, että vuosi 2008 olisi ohi. Vuoden vaihtuminen merkitsi minulle henkisesti helpotusta, ikäänkuin uusi vuosi antaisi asiaan etäisyyttä. Lupasin itselleni etten enää antaisi kenekään satuttaa itseäni näi. Ei siis enää kannattaisi rakastua. Helpointa olisi hankkia lapsi itse, hedelmöityksen voisi hoitaa klinikalla. Silti se ajatus hieman kirpaisi. Se merkitsi monesta unelmasta luopumista. Jos joku olisi vuosi sitten sanonut minulle, että vuoden päästä olet muuttanut 300km päähän pääkaupunkiseudusta, sinulla on uusi työ ja uusi mies, jolla on kaksi lasta, olisin pitänyt ajatusta täysin absurdina. Niin vain kävi. Se ihminen, jonka nuorena teininä aina ajattelin olevan minulle se oikea, seisoo nyt rinnallani. Mietin kuinka elämä voi muuttua ja kuinka paljon vuodessa on tapahtunut. Olen onnellinen, että tässä kävi näin. Tapasin miehen, joka käveli suoraan sydämeen lupaa kyselemättä. Yritin etsiä huonoja puolia välimatkasta ja uusperheen mukanaan tuomista haasteista. Silti se ei pysäyttänyt tunnetta, eikä edes hidastanut. Olen kiitollinen siitä, että saan jakaa elämäni juuri tämän miehen kanssa ja hetkiä kahden pienen ihmisen kanssa. Elämä yllättää niin hyvässä kuin huonossa. Näin piti tapahtua. Tänä jouluna minua itkettä jälleen. Mutta nyt minä itken onnesta, ymmärrän, että elämä on tässä ja nyt ja olen kiitollinen siitä mitä minulla nyt on. Ihanaa joulunaikaa kaikille!
.