O
opettajan näkökulma
Vieras
Niin usein kysytään, miksi kiusaamiseen ei puututa?
Se ei ole niin helppoa, kuin mitä jälkikäteen tapauksen selvittyä voisi ajatella.
Ensinnäkin kiusaaminen harvoin on ulkopuoliselle (=ei kiusaaja eikä kiusattu)selkeää, näkyvää. Kouluikäisten keskuudessa, etenkin murkkuikäisten, kaikenlainen leikkisä nälviminen ja rankkakin huumori on tavallista. Lisäksi kun hormonit hyrrää, niin helposti omasta luonteesta tulee ikäviä piirteitä esiin ja niitä sitten joutuu kaveritkin kestämään. On siis vaikea hahmottaa ulkopuolelta se raja, missä menee kiusaaminen ja missä normaali ikäistensä puoliärsyttävä toiminta.
Opettajan edessä ei selkeää kiusaamista yleensä harrasteta, vaan se tehdään salaa koulun nurkan takana, kotimatkalla muilta suojassa tms. Samoin se usein salataan niiltä oppilailtakin, joiden tiedetään helposti kertovan opettajille ja puuttuvan.
Lisäksi kiusattu yleensä viimeiseen saakka esittää urheaa ja myös häpeää tapahtunutta. Tahtoo sen unohtaa eikä kerro kenellekään. Hän saattaa myös miettiä, että tekikö noi tekemisensä ihan vaan huumorilla vai ihan oikeasti kiusatakseen. Usein kiusaaminen naamioidaankin huumoriksi ja kohde saattaa miettiä, että hänellä on ehkä vain huono huumorintaju kun ei tajua niitä juttuja tai ehkä hän on vaan tyhmä kun ei osaa reagoida kuten kuuluisi.
Tällainen naamioitu ja salassa tehtävä kiusaaminen on yleisempää kuin suora ja selkeä. Niihin suoriin on kyllä helppo puuttua. Jos joku antaa toiselle turpaan koulun pihalla kesken välitunnin, niin ei tapauksessa ole mitään epäselvää. Se käsitellään heti. Kiusaajat joutuvat rehtorin puhutteluun, jälki-istuntoon, kiusaaja saa apua ja tapaus käsitellään vielä yhdessä kiusatun, kiusaajan ja näiden vanhempien kanssa.
Vaan kun ei se aina niin helppoa ole.
Teillä vanhemmilla onkin tärkeä tehtävä. Kyselkää säännöllisesti lastenne kuulumisia. Kyselkää, onko joku käyttäytynyt inhottavan oloisesti ja jos on, niin kyselkää lisää. Merkkejä on usein vaikea nähdä, koska esim. murrosikäiset saattavat muuten vaan olla välillä masentuneen tai ärtyneen oloisia. Pitäkää läheiset välit lapseenne ja kyselkää myös onko joku omassa koulussa ärsyttävä ja miten sitä ärsyttävää lasta on kohdeltu = tulee ehkä ilmi jos oma lapsi kiusaa itse.
Painottakaa, että aina jos joku kiusaa, pitää kertoa aikuisille! Omille vanhemmilla etenkin (koska kynnys on yleensä matalampi kuin opelle kertomiseen) ja sen jälkeen tarvittaessa yhdessä vanhemman kanssa opelle!
Se ei ole niin helppoa, kuin mitä jälkikäteen tapauksen selvittyä voisi ajatella.
Ensinnäkin kiusaaminen harvoin on ulkopuoliselle (=ei kiusaaja eikä kiusattu)selkeää, näkyvää. Kouluikäisten keskuudessa, etenkin murkkuikäisten, kaikenlainen leikkisä nälviminen ja rankkakin huumori on tavallista. Lisäksi kun hormonit hyrrää, niin helposti omasta luonteesta tulee ikäviä piirteitä esiin ja niitä sitten joutuu kaveritkin kestämään. On siis vaikea hahmottaa ulkopuolelta se raja, missä menee kiusaaminen ja missä normaali ikäistensä puoliärsyttävä toiminta.
Opettajan edessä ei selkeää kiusaamista yleensä harrasteta, vaan se tehdään salaa koulun nurkan takana, kotimatkalla muilta suojassa tms. Samoin se usein salataan niiltä oppilailtakin, joiden tiedetään helposti kertovan opettajille ja puuttuvan.
Lisäksi kiusattu yleensä viimeiseen saakka esittää urheaa ja myös häpeää tapahtunutta. Tahtoo sen unohtaa eikä kerro kenellekään. Hän saattaa myös miettiä, että tekikö noi tekemisensä ihan vaan huumorilla vai ihan oikeasti kiusatakseen. Usein kiusaaminen naamioidaankin huumoriksi ja kohde saattaa miettiä, että hänellä on ehkä vain huono huumorintaju kun ei tajua niitä juttuja tai ehkä hän on vaan tyhmä kun ei osaa reagoida kuten kuuluisi.
Tällainen naamioitu ja salassa tehtävä kiusaaminen on yleisempää kuin suora ja selkeä. Niihin suoriin on kyllä helppo puuttua. Jos joku antaa toiselle turpaan koulun pihalla kesken välitunnin, niin ei tapauksessa ole mitään epäselvää. Se käsitellään heti. Kiusaajat joutuvat rehtorin puhutteluun, jälki-istuntoon, kiusaaja saa apua ja tapaus käsitellään vielä yhdessä kiusatun, kiusaajan ja näiden vanhempien kanssa.
Vaan kun ei se aina niin helppoa ole.
Teillä vanhemmilla onkin tärkeä tehtävä. Kyselkää säännöllisesti lastenne kuulumisia. Kyselkää, onko joku käyttäytynyt inhottavan oloisesti ja jos on, niin kyselkää lisää. Merkkejä on usein vaikea nähdä, koska esim. murrosikäiset saattavat muuten vaan olla välillä masentuneen tai ärtyneen oloisia. Pitäkää läheiset välit lapseenne ja kyselkää myös onko joku omassa koulussa ärsyttävä ja miten sitä ärsyttävää lasta on kohdeltu = tulee ehkä ilmi jos oma lapsi kiusaa itse.
Painottakaa, että aina jos joku kiusaa, pitää kertoa aikuisille! Omille vanhemmilla etenkin (koska kynnys on yleensä matalampi kuin opelle kertomiseen) ja sen jälkeen tarvittaessa yhdessä vanhemman kanssa opelle!
Positiivisia ajatuksia ja viekää asioita ylemmäs ja eteenpäin, älkää antako periksi!!!
