V
"vieras"
Vieras
7v poika tuli tänään hysteerisesti huutaen sisälle. Selvisi, että kaksi eskari-ikäistä kaveria oli suuttuneet pojalle ja potkineet tätä ja hakanneet raparperin varsilla. Kyljissä on kauheat jäljet, tulleet niistä raparperin varsista. Ja vielä siis vaatteiden läpi.
Lähdin ulos ja toisen pojan mummu tulee sieltä ja alkaa selittää, että meidän poika nimitteli. KYsyin, että saako sen siis sitten hakata vai. Kauheaa selittelyä kunnes tuli erään toisen lapsen äiti siihen ja sanoi nähneensä koko tilanteen. Ei kuulemma alkanut nimittely ja lällättely meidän pojasta vaan näistä kahdesta muusta. Ja minulle on ihan sama kenestä se alkaa. Ei ketään tuolla tavalla silti hakata.
Näin nyt illalla tuon pojan äidinkin, mutta ei tullut sanomaan mitään eikä ole heidän lapsensa käynyt pyytämässä anteeksi. Mielestäni heidän asiansa olisi ollut tulla meille eikä minun asiani mennä pitämään sinne puhuttelua.
Ja tämä naapurin pojan äiti on jatkuvasti ollut mollaamassa meidän poikaa tiäs miksikä ongelmalapseksi. Ei meidän lapsikaan mikään täydellinen ole, mutta eipä ole ketään hakannutkaan.