O
onko kellään muulla
Vieras
Tilasin piilolinssejä vuode aslussa tammikuussa Klarna-osamaksulla.
Maksuja hoitelin niin kuin piti. Kesäkuussa sieltä tuli kaksi rahapalautuslappua á 2,50e koska olen maksanut heille liikaa.
En lähtenyt lähettelemään näitä kirjeitä takaisin kun summa oli niin pieni,et ajattelin että olkoot.
Nyt sitten olisin tilannut Klarna-osamaksulla toista tuotetta,mutta minulle ei sitä myönnetty. Ihmettelin,että miksi ei. kaikki on kunnossa eli sen suhteen ei pitäisi olla mitää estettä.
Kaivoin tuon rahapalautuslapun kansiostani ja kirjuduin Klarna.fi ja sitä kautta viitenumeron kanssa laskun tietoihin.
Siellä oli sitten ,että olen suorittanut 59,89e ja laskusta on suorittamatta vielä -20,00
Miten voi olla mahdollista,että saan rahapalutuksen vaikka minulle heidän tietojen mukaan on vielä 20e maksamatta heille.
Ja minulle ei ole tullut maaliskuun jälkeen Klarnata yhtään laskua tai muuta kirjetttä kuin nuo rahapalautukset. Eikä tuon kesäkuun jälkeenkään ole tullut mitään.
Asunut olen koko ajan samassa paikassa. Maanantaina soittelen sinne,mutta onko kellään muulla käynyt näin?