Kohdun ulkopuolinen raskaus...

[Myy]

Onko täällä ketään, joka on kokenut kohdunulkopuolisen raskauden niin, että se on itsestään sitten mennyt kesken?
Mulla on just parhaillaan menossa keskeytyminen itsestään ja olen tietysti edelleen tiukassa valvonnassa.

Haluaisin tietää, kauanko meni ennen kuin raskaushormoni (hCG) laski nollaan ja kauanko kun menkat alkoi? Entä onko siitä kokemuksia, kuinka pian on tullut paremmalla menestyksellä uudelleen raskaaksi?

Niin sit vielä, kuinka monella on uusiutunut tämä kohdun ulkopuolinen raskaus? Tilastotietoja jonkin verran tiedän, mut haluaisin ""käytännön kokemustietoa"".

Kiitos jo etukäteen niille jotka viitsivät vastata.

 

[Tiitikkä]

Minulla oli tuossa pari vuotta sitten todennäköisesti kohdunulkoinen raskaus (ultrassa ei löydetty sikiötä, ja hcg-arvot olivat suuret), joka keskeytyi itsestään.

Hcg-arvojen lasku kesti 2-3 kk. Hormonit heittivät sitten häränpyllyä, ja sain lääkkeet niitä tasaamaan. Säännölliset menkat tulivat sitten 5 kk keskenmenosta. Siinä samaan aikaan kohdusta leikattiin kasvaimeksi epäiltyä kudosta, joka osoittautui tarkemmissa tutkimuksissa normaaliksi kudokseksi. Raskaaksi tulin heti seuraavasta kierrosta.

Pääsin heti ultraan (kun raskausviikkoja oli 6, että syke voidaan havaita) jolloin varmistettiin, että raskaus on kohdun sisällä. Ja vaikka raskaudessa oli sitten paljon ongelmia (vuotoa, ennenaikaisia supistuksia, paha raskausmyrkytys), on minulla nykyään terve 1,5 v tyttö tuosta raskaudesta.

Muistapas nyt hemmotella kovasti itseäsi! Juuri nyt on siihen oiva aika!

 

[ap]

Nostan tätä, jos vielä löytyis kohtalotovereita.

 

[Suvi]

Täällä kohtalotoveri, senhän jo tiesitkin, pahemman kaavan kautta! Nää kohdunulkoiset eivät kai ole niin kamalan yleisiä kuitenkaan, ja se et joudutaan näin radikaaleihin toimenpiteisiin, kun mulla, vielä harvemmassa. Jostakin luin mikä prosentuaalinen mahdollisuus uusimiseen on, olikohan joku 5-10 %. Tietysti, jos munatorvi on viallinen, se jää helposti matkalle myös uudelleen. Minulla munatorvessa oli jotakin ""mutkaa"" ja mahdollisesti kiinnikkeitä. No, nyt ei ole enää mahdollista jäädä siihen mikään kiinni.

Melko synkät fiilikset on välillä. En jotenkaan oikeastaan alussa tajunnut täysin, mitä tapahtui ja olin vähän liiankin reipas... Nyt sitten on otettu takaisin kovemman kautta. Ilmeisesti myös hormoneilla on osuutensa asiaan. Hormonien laskun aiheuttama masennus ja itse tapahtuma, on kyllä ravistanut viime päivinä oikean olan takaa. Mieskin varmaan kohta lähtee kävelemään. Ehkäpä pitäis kuitenkin käydä hakemassa apua tilanteeseen?

Mä tein r-testin, olisko ollut viime pe ja vielä näytti haaleaa plussaa. Eli yli viikon vei mullakin ennenkuin hormonin määrä on laskenut elimistöstä, vaikka aiheuttaja ""poistettiin"" täysin. Luulisin et sulla voi näyttää useamman viikonkin, koska sikiötä ei ole ""poistettu"" kokonaan. Tyhmäähän se edes oli testailla, mutta halusin nähdä onko sitä hormonia vielä... Paha mielihän siitä tuli.

Nyt vain pitäis kerätä voimia jostakin, lähteä jonnekin reissuun jne. Ei vain huvita yhtään mikään. Makaisin vain päivät pitkät... Tälläiset tunnelmat täällä siis ollut jo useamman päivän. Olisi mukava Myy kirjoitella kanssasi, koska olemme saman kokeneet. En jaksa ihmisiä, jotka sanovat uutta putkeen vain ja kyllä se siitä. Kukaan, ei kukaan voi tajuta miltä tämä tuntuu. Itselläni tilanne pahempi kuin pelkkä keskenmeno, en voi todellakaan olla enää varma tulenko koskaan raskaaksi. Sitäkin surua tässä varmasti myös käyn läpi.

Sanottiinko sulle uudesta yrityksestä mitään? Meidän pitää odottaa kuukautiset, ja vasta sitten yrittää. On kai tämä ollut aika rankka juttu myös elimistölle. Mullehan tehtiin siis laparoskopiassa se leikkaus ja myöskin kaavinta. Eikä tämä olokaan ole vielä niin terve, että seksi kamalasti mieleen tulis. Särkylääkkeillä mennään... Kestikö teillä muuten kauan ennenkuin tärppäsi. Meillä meni yli vuosi. Mutta tsemppiä sinulle oikein paljon ja voimia! Kyllä me vielä tästä noustaan ja jospa jo ensikesänä vaunuja työnnellään? Oikein positiivisesti kun ajatellaan...

 

[Myy]

Hei Suvi, olipa kiva kuulla susta vaikka aiheemme onkin synkkä...

Olen lähes päivittäin miettinyt, että kuinka sä pärjäilet. Tuntuu tavallaan hassulta että välittää niin paljon ihmisestä, jota ei oikeastaan tunne, mut ehkäpä tämä kokemus yhdisti niin paljon.

Samat on olleet tuntemukset täälläkin. Välillä mennään myötätuulessa ja välillä rankassa vastatuulessa. Nyt on kuitenkin hieman alkanut tasaantuun, tarkoittaen etten enää itkeskele pitkin päivää. Mulla vaan rankaksi on käynyt se, kun tämä pitkittyy ja pitkittyy. Sairaallassa sanovat, että voi olla pitkäkin juttu. Mulle ei niitä keskeytyslääkkeitä anneta, koska se on itsestään keskeytynyt, mut tarkassa syynissä oon. Mullahan oli viimeksi se hCG arvo jopa noussut hieman, mut sekin on kuulemma normaalia. Jos se ei sit jostain lukemasta enää laske tai vaan jatkaa nousuaan, niin tekevät pienen leikkauksen (ilmeisesti just labaroskopiassa) mut vaihtoehtona oli mun mielestä viel joku surkastuttava lääkekin.

Oireet mulla on ihan viime päivinä alkanu helpottaa: vuotoa ei ole ollut kahteen päivään ja kolme päivää olen pärjännyt ilman syrkylääkkeitä. Torstaina menen taas labraan ja sairaalaan siitä viikon päästä. Tuntuu kuin olis joku koe-eläin, koko ajan syynätään ja ronkitaan. (Hyvähän se on että pitävät hyvää huolta, mut vähän jo pitkästyttää ja ärsyttää).

Mieli uuden yrittämisen suhteen vaihtelee jatkuvasti. Välillä on niin hirveä vauvan kaipuu, että haluais heti päästä yrittään ja välillä on ihan hirveä pelko siitä, että entäs jos tää toistuu... Kauheeta oli kun raskaustuntemuksen alko häviään, se oli ikään kuin luopumista siitä ihanasta tunteesta että oon raskaana.

Onko sulla ihmisiä läheisissä, joiden kanssa voit keskustella asiasta? Mulla onneksi on ollut. Ei tosin vastaavan kokenutta, mutta ymmärtävää kuitenkin. Se tosin ärsyttää, että meillä on alkamassa myös rakennuspuuhat, johon moni sit on kommentoinut et olishan se ollut tosi rankkaa vauvan kans ym ym... Ja tulee tunne että ette kai te hullut uudestaan tähän rytäkkään uudestaan yritä. Onneksi esim. oma äitini on tukemassa meitä missä tahanssa päätöksessä. Ollaanhan me sentään aikuisia ihmisiä ja tiedetään mitä tehdään. Olen ollut paljon pienten lasten kanssa ja tiedän ettei se pelkkää ruusuilla tanssimista ole tosiaankaan.
Mut, jos vähänkin tuntuu siltä ettet omin voimin jaksa asiasta yli, niin todella kannattaa hakea apua tilanteeseen.

Meillä tämä raskaaksi tuleminen kävi ehkä liiankin helposti, tulin nimittäin heti toisesta kierrosta raskaaksi.

Meille sanottiin samaa uudesta yrityksestä, eli hCG pitää mennä nollaan ja mielellään myös yhdet menkat tulla. Kyllä meilläkin mies välillä varmaan ajatteli, etten tästä ikinä toivu. Yllättävän hyvin on kuitenkin ymmärtänyt, vain pari kertaa ollaan asiasta ""kiivaammin keskusteltu"".

Pärjäilehän ja kirjoitellaan kuulumisia.

 

[Myy]

Nostetaanpas vähän...

 

[Suvi]

Moi Myy! Just tulin koneelle ja huomasin, että nostit ketjua! Mikäs sun vointi on? Ovatko arvot lähteneet laskemaan? Mulla ehkä psyykkisesti vähän parempi olo. Vetäisin toissapäivänä kunnon kännit, ja se kyllä kummasti helpotti. Olo oli aivan järkyttävä eilen, kun ei ollut pitkään aikaan ottanut kunnolla... Kipuja on edelleen jonkin verran ja sairasloma jatkuu vielä.

 

[Myy]

Moikka,

Mulla erityisesti fyyfisen kunnon koheneminen jatkuu mukavasti. Tänään en vielä saanu tietää sitä uutta hCG-arvoa, vaik aamulla kävin labrassa. Huomenna soittelen siitä sitten. Hb oli onneksi pysynyt yllättävän hyvänä runsaasta ja pitkäaikaisesta vuotamisesta huolimatta. Olikohon se 127.

Varmaan teki kännit joo ihan hyvää . Meillä mies käytti samaista hoitokeinoa aika pian mun sairaalasta pois pääsyn jälkeen.

Mulla oli sairauslomaa viimeviikon loppuun, johon mulla sit loppukin kesätyöt. Nyt on sit reilu pari viikkoa koulun alkuun, joten eiköhän tässä ole vielä ihan hyvin aikaa toipua. Muista säkin vaan olla riittävän kauan saikulla. Vaikka fyysinen kunto alkaiskin oleen suht ok, kannattaa punnita kestääkö henkinen kantti. Musta tuntuu etten vielä pystyis edes mihinkään koulujuttuihin keskittyyn.

Jep, ei tällä erää muuta. Lepäilehän paljon ja hemmottele itseäsi. Mulle yx keskenmenon kokenut kaverini sanoi hyvin, että syö paljon kaikkea hyvää mistä tulee hyvä mieli, kyllä ne tässä stressissä heti kuluu. Näin olen toiminut, eikä yhtäkään lisäkiloa ole tullut .

 

[Suvi]

Myy, joko sait tuloksia?? Toivottavasti arvot alkavat alentua, eikä tarvitse lähteä mihinkään isompiin toimenpiteisiin. Tunteet heittelevät laidasta laitaan. Hetkittäin tuntuu, et alkaisivatpa ne menkat pian ja pääsis yrittämään. Ekalle kierrolle on kyllä aika suuret odotukset, kun lääkärikin lupaili, että usein raskauden jälkeen tärppää hyvin? Toisaalta taas pelko painaa, että odotellaan sinne tammikuulle ja sitten hitaasti lähtevät ""hoidot"" etenemään... Plääh, on tämä toivotonta. Vähän kuitenkin piristymisen merkkejä on havaittavissa jo. Tulepas kertomaan kuulumiset ja mukavaa viikonloppua!

 

[Myy]

Heippa,

Tosi mukava kuulla, että sullekin alkaa pikkuhiljaa aurinko paistaa risukasaan. Niin se vaan menee, aika tekee tehtävänsä ja onneksi usein se pahin unohtuu, vaik muuten tän jutun muistaa kyllä ikuisesti.

Mulla kävi nyt niin ohrasesti, et tänään oli niin paljon kaikkea ohjelmaa (mm. tehtiin meidän asunnosta kaupat), että muistin sen arvon kysymisen liian myöhään. Tai oikeastaan mun mieheni muisti tasan kolmelta, jolloin naistenpoli menee kiinni. Yritin sinne viel soittaa mut ei enää vastattu. Nyt täytyy sit kärvistellä maanantaihin. Meillä oli kuitenkin sellainen sopimus, et jos niissä on jotain ihmeellistä niin sieltä päin soitetaan mulle, joten eiköhän parempaan suuntaan ole mennyt. Toivotaan niin, harmittaa kyllä kun unohdin...

Oikein hyvää viikonloppua myös sinne päin.
Kirjoittelemisiin.

 

[Myy]

No niin,

Nyt sitten aamusta muistin soitella sinne naisten polille ja hyviä uutisia tuli. Mun hCG-arvo oli enää 9 ja kun se on alle 5 se on katsotaan negatiiviseksi. Olen tosi tyytyväinen nyt, että meni sitten näin hyvin ohi. Torstaina vielä menen sinne ultraan, mut sitten ei varmaan enää tarvii ravata missään testeissä (mahd. yksi verikoe enää).

En minä sitten ihan huonosti omaa kehoani tunne, sillä mulla oli koko viikonlopun sellainen tunne että ovulaatio on meneillään ja mitä luultavammin sitten olikin. Mekkoja siis odottelemaan...

Mitä Suville?

Ja nyt pakkaamaan muuttotavaroita.

 

[Suvi]

Kiva kuulla Myy, että arvot ovat hyvin tippuneet! Mulla myös aivan samanlaisia tuntemuksia, et ovisaika vois olla meneillään. Mutta ei auta, kun odotella kovasti menkkoja ja sitten pääsee taas toimiin. Nyt on vielä vatsa sen verran arkakin, ettei oikein varsinainen toiminta nappaa. Ollaan kyllä muuten ""touhuiltu"". Pitäis alkaa suunnittelemaan pientä reissua jonnekin. Tekee kyllä oikein hyvää lähteä vähän mualimaa katselemaan. Ei vaan vielä olla osattu päättää, minne lähdetään. Mutta ehkä onkin mukava lähteä ihan ex tempore, minne nokka näyttää.

Pidellään yhteyksiä ja plussasäteitä sinne sitten kun se aika on! Jospa se hyvinkin tärppäisi pian, who never knows?

 

[täällä yks]

Hei! Huomasin tämän ketjun ja haluan kertoa oman tarinani teillekkin.

Eli viime helmikuussa-05 minulla alkoi kovat vatsakivut myös ruskeaa vuotoa tuli. Pari viikkoa sitä ennen tein plussa testin ja luulin onnellisesti olevani raskaana vuoden yrityksen jälkeen. Menin päivystykseen ja jouduin osastolle. Tutktiiin ja kerrottiin olevan kohdunulkoinen raskaus. Hcg arvot olivat muuten tosi korkeat. Osastolla minua seurattiin ja pääsin seuraavana päivänä kotiin ajatuksella että se paranisi itsestään. Olin tarkassa seurannassa: kerran viikossa ultrattiin ja kaks kertaa viikossa kävin verikokeissa. Hcg vaan nousi koko ajan. Sitten kokeiltiin Metotreksaattia lihakseen pistettynä ja taas seurattiin. Hcg taas nousi ja jossain vaihessa jumittui paikalleen. En jaksanut tilannetta enää, se oli piinaavaa. Lääkäri ehdotti laparoscopiaa ja suostuin. Laparoscopia tehtiin jossa samassa tehtiin kaavinta. Laparoscopiassa löytyi tosiaan kohdunulkoinen raskaus oik munatorvessa ja endometrioosia paljon, jopa niin paljon, että oli tukkinut vas munatorven. Kohdunulkoisen syynä siis endometrioosi. Sen jälkeen toipumiseen meni noin kuukausi, menkat alkoivat kuukauden päästä.
Lähete on laitettu ivf hoitoihin julkiselle, en tiiä millon päästään edes eka käynnille. Katkeruus vaivaa ja välillä tämä ottaa totisesti päähän.

Toivottavasti jaksoitte lukea tämän. Voimia teille!

 

[Myy]

Hei,

Kiitos kun halusit jakaa tarinasi meidän kanssamme. Sitä oli tosin surku lukea. Olen pahoillani, että olet joutunut kokemaan moista. Tuo endometrioosi on kyllä tosi kelju juttu. Mun hyvällä ystävällä on sitä myös niin paljon, että on suoraan sanottu, että joutuu leikkaukseen ennen kuin voi lapsia saada. Sitten leikkauksen jälkeen pitää kuulemma mahdollisimman pian alkaa yrittää.

Onneksi teillä on jo lähete noihin ivf hoitoihin vetämässä. Toivottavasti saatte pian kutsua sieltä päin ja hoidot tuottavat tulosta.

Voin hyvin kuvitella katkeruutesi. Meillä ei ole kuin vasta keväästä asti yritystä ollut ja silti olen tietyllä lailla katkera. Toiset saa niitä vauvoja tosta vaan...hm.

Voimia myös sinne päin ja tervetuloa kirjoittelemaan kanssamme jatkossakin.

Mitenkäs Suvi, onko sulla vielä sairaslomaa vai oletko kesälomalla? Tai peräti jo töissä?

Ei vaan kyllä nyt täytyy mennä nukkumaan. Zzzzzzz

 

[Myy]

Nyt on ollu sit pari oikein supermasispäivää. Itkettää ja suututtaa. Kuulin, että eräs perhetuttavamme saa vauvan juuri silloin kuin minullakin olisi ollut laskettuaika. Jos täällä maailmassa ei kaikki saa pitää odottamiaan vauvoja, niin miksi juuri minä en saanut ja hän sai!? Tiedän että on itsekkäästi ajateltu, mutta mulla kun ei tää elämä ole muutenkaan ollut erityisen helppoa. Kaikki täytyy mennä aina vaikeamman kautta. En todellakaan toivo tälle tuttavallemme mitään huonoa, pelkkää hyvää, mutta katkeruuttani en voi kieltää.

Kiitos kun sain purkaa tunnelmiani.

 

[Tiitikkä]

Hei taas!

Minulle kävi ihan samalla tavalla. Juuri kun hcg-arvot osoittivat, että raskaus oli elimistössä ohi, sain tietää, että serkullani on laskettu aika pari päivää myöhemmin kuin minulla olisi ollut.

Tuleepahan asia vieläkin mieleen, kun katselen serkun lähettämiä valokuvia, että tuon ikäinen lapsi jo olisi... Hölmöähän se varmaan on, mutta ihminen nyt vaan on tällainen.

Toivottavasti teillä menee kaikki hyvin. Minun kohdallani asiat tosiaan loppujen lopuksi järjestyivät. Pahimmassa vaiheessa epäiltiin, että kohdussani on kasvain ja sen takiahan minut leikattiinkin (vuodot kun eivät loppuneetkaan siihen, että hcg-arvot nollautuivat ja kohdussa näkyi ylimääräistä kudosta), ja kaksi kuukautta tuosta leikkauksesta olinkin uudestaan raskaana.

Pahimmissa vaiheissa taoin vain itselleni sitä, että se mikä ei tapa, vahvistaa. Ja vahva minusta tuli.

 

[Myy]

Nostetaas meitä vähän...

Mitäs Suville kuuluu, kun ei kuulu mitään ?

Meillä täällä kovasti pakkaillaan, kun muutto uhkaavasti lähestyy. Välillä saa aikaiseksi ja välillä ei sitten millään. Mua väsyttää vieläkin aikas paljon, saattaa johtua tietty kaikesta henkisestä rääkistä... Aamulla en todellakaan tahdo päästä ylös sängystä.

Mukavaa viikonloppua.