Kohdunpoisto

  • Viestiketjun aloittaja natsi
  • Ensimmäinen viesti
---------
Kiitokset kokemuksesi jakamisesta Elluriina=)) Itseäni tosiaan pelottaa aikalailla ja on tosi huojentavaa kuulla, että itse toimenpiteestä on hyviä kokemuksia samoin kuin elämästä sen jälkeenkin.

Mulle on sanottu, että sairaslomaa tulee 3 viikkoa. Yhtään en tietty osaa ajatella sitä toipumista ja riittääkö tuo aika, mutta sen näyttää varmaan sitten aika itse.

Ja spinaalipuudutus lienee kuitenkin takuuvarma eli mitään ei tunne??
Spinaalipuudutus ei vie tunnottomaksi siten, että "mitään ei tunne", mutta kipua et sen kanssa tunne. Spinaalipuudutuksessa voi tuntea liikkeen ja sen sellaista, mutta se ei ole kiputunne, vaan ihan vain liiketunne (jos noin voi sanoa). Spinaalipuudutksen lisäksi yleensä annetaasn myös suoneen kipulääkettä, joten sen osalta on turha kipua pelätä. Minut on leikattu yleispuudutuksessa (puudutettiin vain leikattava kehon osa), spinaalissa ja nukutuksessa. jos näitä vertaisin toipumisen suhteen, niin valitsisin aina ensin yleispuudutuksen, sitten spinaalipuutuduksen ja nukutuksen viimeisenä.
 
Viimeksi muokattu:
nainen45v ja vähän päälle
Lääkärit kyllä kilvan vakuuttavat, ettei kohdunpoisto vaikuta seksielämään. Kyllä vaikuttaa. Kysymys ei tosiaankaan ole kostumisesta. Sehän hoituu liukasteella, jos on ongelmaa. Mutta mutta - kun ei kertakaikkiaan enää ole TUNTOA siellä emättimen pohjalla. Jostakin palstalta luin että yhdyntä on kuin tulpatonta mopa polkisi. Siltä se hiljalleen alkaa tuntuakin. ei ole mitään mieltä jyystää, kun ei tule niitä mielihyvän tuntemuksia, mitä akaisemmin oli.
Ennen kohdunpoistoleikkausta sain orgasmin lähes joka yhdynnässä, toisinaan jopa useitakin peräkkäin. Nyt kiihotun, mutta tuntemukset katoaa jonnekin. jää vain hirmu pettynyt ja surullinen olo. Yritin lääkäreille aluksi tätä asiaa selittää, mutta tuntuu kuin eivät ymmärtäisi tai eivät halua ymmärtää. Kyllä kaduttaa, että menin koko leikkaukseen. Olisi pitänyt vain kärvistellä vaivojen kanssa. Kaipa ne olisivat joskus loppuneet. tai sitten ei. Olisin kai joskus päässyt sitten eläkkeelle selkä ym kipujen takia.
Mieshän ei kohdunpoistoa huomaa, sillä eihän hän tunne onko kohtua vai ei.
Liekö asia sitten yksilöllistä, mutta itselläni ei ole kohtua ollut koskaan, jonkinlainen rakennevika. Mutta seksistä olen aina nauttinut ja saan myös yhdynnässä lähes joka kerta orgasmin (jos en saa se on mielialasta kiinni). Kerran minua huvitti ja ihmetytti, kun olin eräässä tomenpiteessä ja kerroin tilanteestani, niin hoitava henkilö ( nainen) sanoa töksäytti minulle, että sittenhän sinulla ei ole koskaan ollut mitään hormonitoimintaakaan. Sanoin siihen, että tietenkin on ollut ja on edelleenkin. Minun piti selittää alan ihmiselle, mitkä elimet tuottavat sukupuolihormoneja. Minulla mm. munasarjat ovat täysin toimivat ym. Olen naisellinen ja nautin seksistä. Meni sitten vähän noloksi, mutta ihmettelen kovasti jos on terveyden alaa opiskellut, niin nämäkin asiat pitäisi olla päivän selviä. Mutta eipä näytä olevan.
 
Viimeksi muokattu:
leikkaukseen pettynyt
Alkuperäinen kirjoittaja nainen45v ja vähän päälle;11218204:

varmaan aivan totta, että nautit seksitä täysillä, sillä eihän sulta ole mitään POIS leikattu. Hermotus on muodostunut ja siihen ei kukaan ole kajonnut millään polttolaserilla, kuten kohdunpoistossa tehdään. Olen noista hermotusten korjaantumisista yrittänyt saada selvyyttä. vie pahimmillaan jopa 2 vuotta että ermotus korjaantuu. Entiset hermothan eivät toimi, mutta jotain kompensoivaa kai tulisi. Tiedä häntä sitten. Odottelen ihmettä tapahtuvaksi
 
Perunko leikkauksen

"Nyt myooman ympärille tullut poikkeavaa kudosmassaa, lisäksi vasen ovario turpea ja tämä vaikuttaa olevan kiinni kudoksessa. maligniteetti ei täysin poisseuljettu, vaikka munasarjasyövän merkkiaineet ovatkin normaali alueella".

Onko tämä riittävä syy leikkaukseen, vai pyydänkö lisäaikaa, kieltäydynkö ? Olen koettanut etsiä tietoa ja jutellut monien naisten kanssa, jotka sanovat, etteivät olisi menneet leikkaukseen, jos olisivat tienneet, kuinka se vaikuttaa elämään. Kokemukset eivät vaikuta olevan yhtään niin positiivisia, kuin jotkut täällä vakuuttelevat ja lääkärit sanovat.

On todellakin aika rajuja vaivoja tullut leikkauksista ja itselleni eivät hormoonivalmisteet edes sovi, siis e-pilleritkään eivät ole sopineet, joten arvelen, etten voi käyttää mitään valmisteita.

Tarvitsisin nopeasti lisää tietoa ja lääkäreitten mielipiteitä, onko jossain ilmaista nettigynekologin palstaa, josta voisin kysyä ?
 
Viimeksi muokattu:
MillaT
moi,

kuten olen täällä kertonutkin mulle tehtiin 16.5 kohdunpoisto emättimen kautta ja olen toipunut tosi hienosti - kunnes nyt ip nousi kuume 39 asteeseen. muita oireita ei ole. soittaessani sairaalaan sanoivat "voit tulla heti päivystykseen tai aamulla polille".

lähteäkö nyt jonottamaan kenties tunneiksi vai odottaako aamuun??
 
Ja sen verran vielä että joudun käyttämään Salazopyriniä nivelpsoriaasikseni takia ja sekin voi aiheuttaa tällaisen kuumeen yhdistettynä auringonvaloon. Olen sitä käyttänyt vasta talven yli joten ei ole omakohtaista kokemusta.... Huoh..
 
Viimeksi muokattu:
Liian äkkiä
"Nyt myooman ympärille tullut poikkeavaa kudosmassaa, lisäksi vasen ovario turpea ja tämä vaikuttaa olevan kiinni kudoksessa. maligniteetti ei täysin poisseuljettu, vaikka munasarjasyövän merkkiaineet ovatkin normaali alueella".

Onko tämä riittävä syy leikkaukseen, vai pyydänkö lisäaikaa, kieltäydynkö ? Olen koettanut etsiä tietoa ja jutellut monien naisten kanssa, jotka sanovat, etteivät olisi menneet leikkaukseen, jos olisivat tienneet, kuinka se vaikuttaa elämään. Kokemukset eivät vaikuta olevan yhtään niin positiivisia, kuin jotkut täällä vakuuttelevat ja lääkärit sanovat.

On todellakin aika rajuja vaivoja tullut leikkauksista ja itselleni eivät hormoonivalmisteet edes sovi, siis e-pilleritkään eivät ole sopineet, joten arvelen, etten voi käyttää mitään valmisteita.

Tarvitsisin nopeasti lisää tietoa ja lääkäreitten mielipiteitä, onko jossain ilmaista nettigynekologin palstaa, josta voisin kysyä ?

Jatkan vielä tähän omaan viestiini, että tuntuu jotenkin ikärasismilta, että vaihdevuosia läheneville naisille ei edes kerrota muita hoitomuotoja, vaan kaikki ollaan leikkaamassa, vaikkei kokeissa näy mitään pahanlaatuista ?
 
Viimeksi muokattu:
Kaikki pois vaan
Alkuperäinen kirjoittaja Liian äkkiä;11230610:
Jatkan vielä tähän omaan viestiini, että tuntuu jotenkin ikärasismilta, että vaihdevuosia läheneville naisille ei edes kerrota muita hoitomuotoja, vaan kaikki ollaan leikkaamassa, vaikkei kokeissa näy mitään pahanlaatuista ?

Asia on juuri noin, tietyn ikäinen vaihdevuosia lähentelevä ei saa kuin yhden hoitomuodon, vaikka ne jokainen hoitomuoto olisi saatavilla ja voitaisiin käyttää häneen. Ikärasismia pahimmillaan.
 
Heti polille
moi,

kuten olen täällä kertonutkin mulle tehtiin 16.5 kohdunpoisto emättimen kautta ja olen toipunut tosi hienosti - kunnes nyt ip nousi kuume 39 asteeseen. muita oireita ei ole. soittaessani sairaalaan sanoivat "voit tulla heti päivystykseen tai aamulla polille".

lähteäkö nyt jonottamaan kenties tunneiksi vai odottaako aamuun??
Älä odota aamuun, kyseessä voi olla myöhäinen komplikaatio.
 
Viimeksi muokattu:
ferde
moi,

kuten olen täällä kertonutkin mulle tehtiin 16.5 kohdunpoisto emättimen kautta ja olen toipunut tosi hienosti - kunnes nyt ip nousi kuume 39 asteeseen. muita oireita ei ole. soittaessani sairaalaan sanoivat "voit tulla heti päivystykseen tai aamulla polille".

lähteäkö nyt jonottamaan kenties tunneiksi vai odottaako aamuun??

Se merkitsee sitä, että voit tehdä oman vointisi mukaan. Jos tuntuu, että voit odottaa aamuun, niin tee se, mutta mene sitten heti aamulla polille. Jos tuntuu ettet pärjää oireiden kanssa kotona yön yli, niin sitten lähdet päivystykseen.
 
Viimeksi muokattu:
terde
Asia on juuri noin, tietyn ikäinen vaihdevuosia lähentelevä ei saa kuin yhden hoitomuodon, vaikka ne jokainen hoitomuoto olisi saatavilla ja voitaisiin käyttää häneen. Ikärasismia pahimmillaan.

miksi moinen vääristely?

Minä sain vaihdevuosia lähentyessäni myooman hoitoon vaihtoehtoja. Kaikkilla ei ole jokaista hoitomuotoa saatavilla, kaikille ei voida tarjota vaihtoehtoja eri syistä johtuen. Riippuu todella paljon siitä missä sairaanhoitopiirissä hoidetaan.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjoittaja
"Onko tämä riittävä syy leikkaukseen, vai pyydänkö lisäaikaa, kieltäydynkö ? Olen koettanut etsiä tietoa ja jutellut monien naisten kanssa, jotka sanovat, etteivät olisi menneet leikkaukseen, jos olisivat tienneet, kuinka se vaikuttaa elämään. Kokemukset eivät vaikuta olevan yhtään niin positiivisia, kuin jotkut täällä vakuuttelevat ja lääkärit sanovat."

Johtuisikohan erot siitä, että ihmiset ovat yksilöllisiä. Haluatko kertoa, millä tavalla leikkaus on sitten vaikuttanut näiden ihmisten elämään, kun niin pettyneitä ovat?

Omaan tuttavapiiriini kuuluu myös useita leikkauksen läpikäyneitä: osalta on poistettu kohtu, osalta myös munasarjat. Pelkän kohdunpoiston kokeneet (heille kaikille tehtiin poisto myooman/myoomien takia) ovat olleet poikkeuksetta tyytyväisiä, joillekin radikaalileikkauksen läpikäyneille on tullut yllätyksenä vaihdevuosioireiden rajuus. Heistä vain yksi onkin päätynyt olemaan ilman hormonikorvausvalmisteita. Tosin tällä naisella oli sen verran ylipainoa, että kehon rasvan oma estrioli varmaan auttoi hieman oirehdinnassa.
Yhdelle leikatuista oli sattunut haaveri leikkauksen aikana, yksi masentui leikkauksen jälkeen. Tämä korjaantui estrogeenikorvaushoidolla.

Kaikki myoomat eivät ole hoidettavissa pelkällä myooman poistolla, ja jos myoomasi ympärillä on kudosmuutosta, niin mitä se pelkkä myooman poisto hyödyttäisi?
 
Ymmärtäjä

Minä puolestani ihmettelen muutamien asennetta. Teistäkö on ihan o.k että kyseessä oleva ihminen on joutunut olemaan pelkkä sanelun kohde, hänen mielipidettään ei ole kysytty saati toiveitaan, vaan hänelle on saneltu että näin tehdään ja mitäs niillä elimillä tekee kaikki pois vaan, juuri näillä sanoilla. Tiedän, että leikkaukseen ei ole pakko mennä mutta hänelle ei ole annettu vaihtoehtoja vaan on kehottu yksityiselle, jonne ei varaa.
Olen 51-vuotias nainen, kohtu tallella ja tulee olemaan, ei niin pienintäkään naistenvaivaa, kuukautiset säännölliset ei kivuliaat, onko edes muita joilla on kohtu tallella yli viisikymppisissä. Minä en kannata terveiden elimien poistoa varmuuden vuoksi.
Naiseuteen kuuluu kohtu ja muut sivuelimet.
 
Viimeksi muokattu:
Nainen
Jos olet lukenut kaikki kyseisen kirjoittajan viestit, olet varmasti huomannut, ettei kyse ole mistään "varmuuden vuoksi poistoista". Kirjoittajalla on myooma, jonka ympärillä on poikkeavaa kudosta, myös hänen toinen munasarjansa on turpea. Eli eivät hänen elimensä ole terveet.

Luuletko todellakin, että julkisella terveydenhuollolla on varaa tehdä turhia leikkauksia. Onko sinulla mitään käsitystä siitä, kuinka paljon kohdunpoiston kustannukset edes ovat?

Minä taas ihmettelen sinun asennettasi. Jos sinulla ei ole koskaan ollut mitään naistenvaivaa, niin onko tämä oikea paikka toitottaa asiasta? Tunnetko itsesi muita ikäisiäsi paremmaksi, kun sinulla on kaikki ruumiinosasi tallella? Käytkö kenties muillakin palstoilla hehkuttamassa, että hei "minulla onkin rinnat", "minulla ei olekaan sydänvaivoja"?
Todella naurettavaa tulla hehkuttamaan, miten sinulla on jotakin, mitä muilta on sairauden takia poistettu.
 
ferde
Alkuperäinen kirjoittaja Ymmärtäjä;11231111:
Minä puolestani ihmettelen muutamien asennetta. Teistäkö on ihan o.k että kyseessä oleva ihminen on joutunut olemaan pelkkä sanelun kohde, hänen mielipidettään ei ole kysytty saati toiveitaan, vaan hänelle on saneltu että näin tehdään ja mitäs niillä elimillä tekee kaikki pois vaan, juuri näillä sanoilla. Tiedän, että leikkaukseen ei ole pakko mennä mutta hänelle ei ole annettu vaihtoehtoja vaan on kehottu yksityiselle, jonne ei varaa.
Olen 51-vuotias nainen, kohtu tallella ja tulee olemaan, ei niin pienintäkään naistenvaivaa, kuukautiset säännölliset ei kivuliaat, onko edes muita joilla on kohtu tallella yli viisikymppisissä. Minä en kannata terveiden elimien poistoa varmuuden vuoksi.
Naiseuteen kuuluu kohtu ja muut sivuelimet.

minä en ainakaan ole tuollaista väittänyt eikä asenteenikaan ole tuollainen. en tosin tiedä tarkoitiko minua, mutta JOS tarkoitit, niin pydän olemaan lisäämättä omia tulkintojasi minuun, kun et niistä tiedä.

Kohtu on joillekin naisille elämää tärkeämpi elin ja siitä pidetään kiinni kynsin ja hampain silloinkin kun syövän mahdollisuutta ei ole voitu sulkea pois. Se on heidän asiansa ja täysin ok.

On oikeasti harmi, että meillä ei ole yhteiskunnassa varaa järjestää pelkopotilaille riittävää ohjausta ja neuvontaa, jotta he voisivat alkaa käsitellä asiaa mielen osalta ammattilaisen kanssa, mutta se nyt on vain ikävä tosiasia. En tiedä onko yhtään kohdunpoistopotilasta, joka ei olisi pohtinut kohdunpoiston vaikutusta seksielämään. Tuo pelko on täysin normaali ja senkin vuoksi olisi ihan hyvä, että ihmiset saisivat henkistäkin tukea aiheeseen sairaalassa.

suomessa on toimiva sosiaalihuolto ja toimeentulotukea saa myös yllättävän sairauden osalta, varmasti hänkin sitä saa, kun kerran rahaa ei muutenkaan ole.

Samoin voi verotuksessa saada tulonhankkimiskyvynvähennystä, jossa voi vähentää sairauskulut. Tämä vähennys tulee sitten vuoden 2012 verotukseen ja näin se maksetaan vasta vuonna 2013, mutta saa ainakin sitä kautta rahaa takaisin varmasti (jos oikeasti on vähävarainen, sillä siinä on tiettyjä rajoja). lisätietoa tästä löytyy verottajan nettisivuilta.

(niin ja tuolla henkilöllähän ei sitten ollut terve kohtu, vaan siellä on kasvain, myooma ja kasvaimen ympäristössä jotain muuta kudosta, jonka pahanlaatuisuudesta ei olla varmoja.)minä ainakin tuossa tilanteessa kysyisin ensin lääkäriltä voiko siitä ottaa koepalan ennen kohdunpoistoa sen jälkeen kysyisin onko mahdollista, että tämä myooma kutistuu vaihdevuosissa ja sitten mikä on tilastollinen todennäköisyys, että tuo massa on pahanlaatuinen. Sen jälkeen kysyisin mikä tilastollinen mahdollisuus, että koko hommaan kehityy syöpä). Sen jälkeen tekisin päätöksen suostunko leikkaukseen vai en.

Kun hän ei selvästikään ole halukas leikkaukseen eikä siihen valmis, niin hän voi aivan hyvin siirtää leikkausaikaa. Siihen tarvitaan vain yksi soitto leikkausjonosta vastaavalle sairaanhoitajalle eikä siitä seuraa mitään muuta kuin leikkauksen siirtäminen. Numero on leikkauskutsukirjeessä (ainakin meillä)
 
Nainen 51

En tarkoittanut sinua, mutta kyllä tuon asenne on käynyt selväksi. Mitä itse tiedän, niin tasapainottomia ei leikata, ja minusta hän ei ole valmis vielä. Olen opiskellut ihmisluonnetta ja tenttinyt psykologiasta muutaman osa-alueen. Kaikille ei sovi tuo ylhäältä päin sanelu ja ilman kyseenalaistamista. Toivon hänen löytävän ratkaisun.
 
Viimeksi muokattu:
Samaa
Alkuperäinen kirjoittaja Ymmärtäjä;11231111:
Olen 51-vuotias nainen, kohtu tallella ja tulee olemaan, ei niin pienintäkään naistenvaivaa, kuukautiset säännölliset ei kivuliaat, onko edes muita joilla on kohtu tallella yli viisikymppisissä. Minä en kannata terveiden elimien poistoa varmuuden vuoksi.
Naiseuteen kuuluu kohtu ja muut sivuelimet.
Minä taas ihmettelen sinun asennettasi. Jos sinulla ei ole koskaan ollut mitään naistenvaivaa, niin onko tämä oikea paikka toitottaa asiasta? Tunnetko itsesi muita ikäisiäsi paremmaksi, kun sinulla on kaikki ruumiinosasi tallella? Käytkö kenties muillakin palstoilla hehkuttamassa, että hei "minulla onkin rinnat", "minulla ei olekaan sydänvaivoja"?
Todella naurettavaa tulla hehkuttamaan, miten sinulla on jotakin, mitä muilta on sairauden takia poistettu.
Onhan se varmasti mukavaa, kun on sisuskalut tallella. Jos kerran jonkun naiseus on niistä kiinni. Voi elämän kevät sentään...
 
Viimeksi muokattu:
Äly hoi
En tarkoittanut sinua, mutta kyllä tuon asenne on käynyt selväksi. Mitä itse tiedän, niin tasapainottomia ei leikata, ja minusta hän ei ole valmis vielä. Olen opiskellut ihmisluonnetta ja tenttinyt psykologiasta muutaman osa-alueen. Kaikille ei sovi tuo ylhäältä päin sanelu ja ilman kyseenalaistamista. Toivon hänen löytävän ratkaisun.
On se kummallista, ettei tätä virallista (lue kaupallista) lääketiedettä saa yhtään kritisoida, kyseenalaista, tai siltä vaatia perustellumpia vastauksia potilasta koskeviin asioihin, tai heti leimataan "tasapainottomaksi". Onko ihminen jotenkin järkkynyt, jos hänellä on tervettä itsesuojeluvaistoa ja halu tietää tasan tarkkaan, mitä hänelle ollaan tekemässä ja mihin hän on suostumassa, jos on menossa leikkaukseen ? Maksaako joku teille siitä, että puolustelette systeemiä, joka ei selvästikään ole toimiva ja vastaa potilaitten tarpeisiin riittävästi, vaan jättää liikaa kysymyksiä, vastailee, jopa valheellisesti ja pitää potilaita pelossa ?
 
Viimeksi muokattu:
Leikkausta pelkäävä
Kävin tänään syöpäyhdistyksen hoitajan kanssa keskustelun ja hänen linjansa oli pitkälti yhdenmukainen Tays:in lääkäreitten ja hoitajien kanssa, olihan hän työskennellyt siellä, olikos se nyt 30 vuotta. Tietysti oli positiivista, että häneltä liikeni aikaa ja osasi selittää , mitä leikkauksessa tapahtuu jne, mutta ehkä en osannut kysyä tarpeeksi selvästi, tai sitten se asenne sielläkin on valmiiksi se, että niin toimitaan, kuin lääkärit sanovat ja he tietävät jne mitä en toisaalta epäilekään, en vain ole saanut vastauksia kaikkiin kysymyksiini.

Tuntuu siltä, että kyseenalaistaja, tarkkaa tietoa haluava potilas, joka kysyy kaikkeen, että miksi ja miksei niin, haluaa tietää tarkasti kaiken jne ei ole toivottua käytöstä ja se luokitellaan, kuten täällä yhdessä kommentissa "tasapainottomuudeksi", mikä on hirvittävän väärin ja loukkaavaa, rikkoo potilaanoikeuksia ja lisää pelkoja, niiden vähentämisen sijaan.

Lääkärin kanssa oli puheaikaa varattuna, mutta joku, taas uusi mieslääkäri oli puhelimessa ja hän tuntui olevan niin kiireinen, että sain hädin tuskin kysytyksi vain, että voiko leikkausaikaa siirtää ja se kuulemma onnistuisi, mutta hän oli koko ajan lopettamassa puhelua, joten ne muut kysymykset sitten jäivät.

Noh, keskiviikkoaamuna on sitten sairaalan hoitajan kanssa keskustelu, joten ehkä siinä yhteydessä saan sanottua/kysyttyä jotain, jos vielä jostain saa tukea ja rohkeutta pysyä omana itsenäni, enkä syyllisty "tasapainottomuus" kommenteista. Koetan saada lisäkeskustelua lääkärin kanssa, mutta varattomuuden takia ei ole mahdollista enää varata poliklinikka aikaa. Tämä on monen köyhyydessä elävän kohdalla fakta tänä päivänä, jonka toiset hyvätuloiset kommentoijat voisivat myös yrittää ottaa huomioon, sillä on vaikutusta asioista kyselemiseenkin, köyhän on tiedettävä erityisen tarkasti mitä tehdään ja missä ollaan menossa. Jos voi aina ongelmien tullen turvautua paksuun lompakkoon, ei ole niin hätää vaatia täsmällisiä perustelujakaan, näin se on.

Yksi vaikea asia tässä on, jos leikkaukseen menen, että en voi käyttää mitään hormoonivalmisteita. En ole koskaan voinut käyttää esim. e-pillereitäkään, joten siksikin olisi tosi tarkkaan tiedettävä mitä ollaan tekemässä ja mitä ei.
 
Kyseenalaistusoikeus
"Kaikille ei sovi ylhäältä päin sanelu" ja miten se oli, tuo Nainen51:n kommentissa tuolla. Ei, ei todellakaan sovi, eikä pidäkään sopia. Se on potilaan oikeuksien ykkösasioita, että mihinkään "ylhäältä päin saneluun" ei pidä suostua, eikä kenenkään ammattinsa oikein ymmärtävän lääkärin pitäisi sellaiseen alentuakaan, vaan jos on oikeassa ammatissa, pystyy vastaamaan potilaan kysymyksiin ja vastaamaan niihin niin kauan, että potilas on mielestään saanut haluamansa tiedon ja perustelut sille, mitä ollaan tekemässä ja miksi ollaan tekemässä, mitä siitä seuraa jne ja mitä se juuri kyseisen potilaan kohdalla merkitsee. Tämä on perusoikeus.
 
Leikkausta miettivä
"Onko tämä riittävä syy leikkaukseen, vai pyydänkö lisäaikaa, kieltäydynkö ? Olen koettanut etsiä tietoa ja jutellut monien naisten kanssa, jotka sanovat, etteivät olisi menneet leikkaukseen, jos olisivat tienneet, kuinka se vaikuttaa elämään. Kokemukset eivät vaikuta olevan yhtään niin positiivisia, kuin jotkut täällä vakuuttelevat ja lääkärit sanovat."

Johtuisikohan erot siitä, että ihmiset ovat yksilöllisiä. Haluatko kertoa, millä tavalla leikkaus on sitten vaikuttanut näiden ihmisten elämään, kun niin pettyneitä ovat?

Omaan tuttavapiiriini kuuluu myös useita leikkauksen läpikäyneitä: osalta on poistettu kohtu, osalta myös munasarjat. Pelkän kohdunpoiston kokeneet (heille kaikille tehtiin poisto myooman/myoomien takia) ovat olleet poikkeuksetta tyytyväisiä, joillekin radikaalileikkauksen läpikäyneille on tullut yllätyksenä vaihdevuosioireiden rajuus. Heistä vain yksi onkin päätynyt olemaan ilman hormonikorvausvalmisteita. Tosin tällä naisella oli sen verran ylipainoa, että kehon rasvan oma estrioli varmaan auttoi hieman oirehdinnassa.
Yhdelle leikatuista oli sattunut haaveri leikkauksen aikana, yksi masentui leikkauksen jälkeen. Tämä korjaantui estrogeenikorvaushoidolla.

Kaikki myoomat eivät ole hoidettavissa pelkällä myooman poistolla, ja jos myoomasi ympärillä on kudosmuutosta, niin mitä se pelkkä myooman poisto hyödyttäisi?

Täysin luotettavilta, fiksuilta naisilta on tullut varoituksia ja ovat sanoneet, että olisi pitänyt vielä miettiä sitä kohdunpoistoleikkausta, että olisiko sittenkin ollut muita vaihtoehtoja. On vaikuttanut mielialaan, kokonaisvointiin, tullut virtsavaivoja, eli tenan kanssa kulkevat, masennusta, surua, äkillistä vanhenemista, seksielämä hiipunut, elämä muuttunut merkityksettömän tuntoiseksi, ennenaikainen vanhuus tullut jne.

Julistat estrogeenikorvaushoidon ihanuutta, mutta tosiasia on, että se ei sovi monellekaan ja on oikeasti iso riski veritulpille, syöville ym pahoille sairauksille.
Jossain keskustelussa tuli ilmi, että ihan tutkitusti jopa kolmasosalle leikatuista tulee edellämainittujen kaltaisia komplikaatioita, jos ei pahempia ja se ei ole aivan vähän se.
Kolmasosa kaikista leikatuista, on monta naisenelämää ja ihmiskohtaloa. Juuri näistä syistä on suorastaan rikollista syyllistää asioista tarkkaan selvääottavia, perusteluja vaativia, kyseleviä ja pelkääviä naisia "tasapainottomiksi", kuten joku tässä ketjussa yrittää.

Eikä tuo korvaushoito tosiaan sovi monelle ja minulle, joka tässä ketjussa siitä myoomastani ja sen ympärillä olevasta "poikkeavasta kudosmassasta" kirjoitan, se ei todennäköisesti sovi ollenkaan juuri dermatomyosiitti -sairaudenkaan takia, joten on enemmän, kuin syitä yrittää selvittää vaihtoehtoja ja kysellä kaikki, KAIKKI, asiat leikkaukseen liittyen.

Estrogeeni ei ole mikään ihmelääke, jolla kaikki "korjaantuu", vaan se voi olla todellakin seuraava sairauksien aiheuttaja. Siksi munasarjoista pitää pitää kiinni viimeiseen asti, luonto on paras hoitaja, eikä ihmisestä ole tarkoitettu napsittavaksi lihanpaloja sieltä täältä, tuosta noin vain, kun siltä tuntuu, kyllä kohdulla ja munasarjoilla on muutakin tehtävää, kuin lapsenteko.

Ehkä tämä kauneuskirurgian aika tekee osaltaan sen, että ollaan niin auliisti suostumassa kirurgiaan muutenkin ja popsimaan ties mitä pillereitä, sen kummemmin seurauksia miettimättä.
 
Viimeksi muokattu:
kohtu on pois
Alkuperäinen kirjoittaja Leikkausta miettivä;11231397:

Hei muista nyt, munasarjat tuottavat hormoneja, ei kohtu. Jos kumpikin munasarja poistetaan (ja kohtu pysyis tallella) silloin alkavat vaihdevuodet. Yhdellä munasarjalla olen pärjänyt ja on edelleen hormonitoimintaa. (kohtu lähti jo 10 vuotta sitten). Ei ole virtsan karkailua ei masennusta, loistava seksielämä. Ihmisillä voi olla muitakin sairauksia, jotka vaikuttavat esim. virtsan karkailuun tai kärsivät jo muuten masennuksesta. Esimerkiksi tuttavani 4 lapsen äiti, kärsii virtsan karkailusta, vaikka kohtu on tallella (ikä 45) ja hänellä ovat vaihdevuodet myös alkaneet. Toinen tuttavani (55 v) kärsii myös virtsan karkailusta eikä hänellä ole lainkaan lapsia.
Muutkin asiat vaikuttavat virtsankarkailuun kun kohdunpoisto.
Masennuksen lisääntyminen vaihdevuosi-iässä on tavallista, jo esivaihdevuosissa (40-45 -vuotiaana). Joten ei laiteta kaikkia nyt kohdunpoiston piikkiin.
Jokainen lähipiirissäni sanoi, että kohdunpoiston jälkeen olen vain nuortunut. Tottahan se on, kun hirveistä vuodoista ja kivuista pääsin eroon, niin kyllähän se on helpotus, jaksaa taas kiinnostua ja innostua uusista asioista.
Et sinä kohdunpoiston jälkeen tarvitse estrogeenihoitoa, mutta jos munasarjat poistetaan sitten voit tarvita, mutta läheskään kaikki eivät sitä tarvitse.
Muista nyt, näitäkin keskusteluja kun luet, ihmiset ovat yksilöitä. Lääkärillä on sinusta kokonaisvaltaisempi kuva kuin meillä täällä palstalla. Hän tietää myös sairauksistasi enemmän kuin me. Emme ole ammattilaisia.
 
huomionarvoista
ei tosiaankaan ole ainoa vaihtoehto. Muistelen jostakin lukeneeni, että on joku lääke, joka hoitaa näitä vaihdevuosioireita, jos ne äityvät pahaksi munasarjojen poiston jälkeen. Lääkkeen nimeä en muista varmasti, mutta siinä ei ollut estrogeenia, vaikka vaikutus olikin samantapainen. Lääke oli joku Divina tai sen tapainen. sitä määrätään just jos estrogeeni ei sovi.
sitäpaitsi nuo vaihtarioireetkin on hyvin yksilöllisiä. Toisille tulee hankalia ja toisille ei juuri mitään. Tässä varmaan kannattaa miettiä omien lähisukulaisnaisten oireita. silloin voi arvailla mitä itsellä on tiedossa.
 
Myooma kohdussa
Mikäli leikkaukseen menen, niin kohtu lähtee joka tapauksessa, mutta myös munasarjat voivat lähteä pelkästään lääkäreitten, dermatomyosiitti perussairauden, ylivarovaisuuden ja "varman päälle" toimimisen takia. Tietysti jos niin pitkälle mennään, että leikataan, kuten nyt olisi tarkoitus, niin käsitän täysin, että ovat jopa ylireagoivia, mutta minulla on oikeuteni ja koetan pitää niistä kiinni. En halua, että mitään tervettä osaa leikataan, vain siksi , että siihen saattaa joskus tulla jotain. Sillä perusteellahan koko ihmisen voisi leikata pois, vähän niin kuin ennaltaehkäisevänä eutanasiana.

Ei ole lääkäreittenkään edun mukaista, jos he eivät saa kaikkea sitä tietoa, mitä minun pitäisi itsestäni voida heille kertoa, millä on tekemistä hoidon kanssa, jos ovat niin kiireisiä, tai ylimielisiä, etteivät kuuntele, tai ehdi kuunnella potilasta.

Äidiltäni leikattiin kohtu ja munasarjat aikoinaan ja sen seurauksena hän joutui psykiatriseen hoitoon sairaalaan, joten vaikutukset olivat rajut. Tämä on yksi syy, miksi koetan viimeiseen asti välttää munasarjojen ja mielellään siis kohdunkin poistoa. Toinen tärkeä syy on se, etten todellakaan voi käyttää mitään estrogeenikorvaushoitoa, mitään hormoonilääkityksiä, joten tilanne on vakava.
 
Yhteistyössä