Kohdunpoiston komplikaatiot

Kiitos edelleen kaikille kokemuksistaan kertoneille. Eihän näistä kannata riidellä, kyllähän se jokaisen (minunkin) pitäisi itse arvioida ja tietää parhaiten mitä tarvitsee ja haluaa ja tehdä sitten lääkärin avustuksella se ihan oma päätös (ehkä se suurinta päänvaivaa aiheuttanut juttu kohdallani onkin nuo kaksi saman sairaalan gyneä, joilla tuntuu olevan niin erilainen suhtautuminen kohdunpoistoon jo ihan periaatteessa). Mutta mielelläni kuitenkin lueskelen ja kyselen näillä palstoilla ihmisten omakohtaisia kokemuksia ja tuntemuksia, aina niistä jotain uutta oppii ja ajattelemisen aihetta saa. Kyllähän nuo kohdunpoistoleikkausten onnistumis- ja komplikaatioprosentit yleisellä tasolla kertovat sen, millä todennäköisyydellä leikkaus tulee menemään hyvin. Mutta on hyvä jollain tasolla varautua siihenkin, että jokin voi mennä myös pieleen, kuten Priitalle sattui. Edelleenkin myötätuntoni hänelle ja ymmärrän hyvin, että hän halusi ja haluaa jakaa tuon kurjan kokemuksensa täällä muistuttaakseen siitä, ettei kaikki aina mene nappiin ja saadakseen sitä tukea, mitä nämä palstat parhaimmillaan voivat kanssasisarille antaa. Ymmärrän myös onnistuneen leikkauksen läpikäyneiden ilon olon ja elämänlaadun paranemisesta ja ihan hyvä muistuttaa ainakin kaltaisiani joulusuklaasta ähkyn saaneita sohvaperunoita, että varsinkin ennen tämän tapaisia operaatioita olisi hyvä kohentaa kuntoa ja (ainakin minun muutenkin) vähän pudottaa painoa. Leikkauksen jälkeen minua ei kyllä minnekään metsiin saa, kun en siellä muutenkaan viihdy Kun nyt olen tämmöinen sisäilmaihminen heh... Toki leikkauksen jälkeen on varmaan hyvä liikkeelle lähteä jaksamisen mukaan niin pian kuin kykenee. Sinänsä kehityskelpoinen idea laittaa hyvät kokemukset samaan keskusteluun ja huonommat toiseen - voisi sitten valita lukemisensa sen mukaan mihin suuntaan itse on kallistumassa, jos leikkauksen suhteen vielä harkitsee että ottaako vai jättääkö... Mutta tylsähän tuollainen keskustelu olisi ja epäuskottavakin, koska kokemuksia on laidasta laitaan. Itse taidan kallistua sen kohdunpoiston kannalle. Ainakin tänä iltana ja tällä erää . Tsemppiä Priitalle edelleenkin ja mukavia tämän vuoden viimeisiä päiviä kaikille...

 

juuri on kysymys, kohdunpoistoa odottava ja Priitta! Kokemuksista ja niiden jakamisesta. Epäröivä ihan varmasti muuttuu entistä epätoivoisemmaksi, jos lukee vain epäonnisia tapauksia.

Riidellä ei todella kannata, enkä ole sillä mielellä koskaan edes tänne kirjoitelluyt, milloin milläkin nimimerkillä. Koska osani naisena olemisen vaikeuksista ja epätoivoisistakin tilanteista olen saanut, en tahdo mollata ketään siinäkään asiassa. Kannustaa haluan, sillä vaikeuksien jälkeen saavutettu "voitto" on erityisen arvokas.

Priitan kaunantunteet ymmärrän, sillä hän on käynyt syvällä tämän asiansa kanssa. Hämmästyin todella, kun hän aikanaan otti kovin itseensä positiivisen kokemukseni. Olen kannustanut ja lohduttanutkin häntä matkan varrella, sillä toki tunnistin hänet. En vain katso tarpeelliseksi ottaa kunniaa ja glooriaa siitä millekään erityiselle nimimerkille, olemmehan anonyymeja toisillemme.

Meille kaikille naisille hyviä ja terveitä päiviä sekä hyvää alkavaa vuotta! Meikämaija

 

Laitetaan pelkkää faktaa:

Runsaista kuukautisista kärsivän naisen hoito tulee aloittaa lääkkeillä, ja kohdunpoistoon on ryhdyttävä vasta tarkan harkinnan jälkeen. Näin kehottaa keskiviikkona julkistettu Käypä hoito-suositus.

Suosituksen tavoitteena on yhdenmukaistaa tavallista runsaampien kuukautisvuotojen diagnostiikka ja hoito Suomessa. Nyt hoidoissa on merkittäviä alueellisia eroja, suosituksen laatinutta työryhmää johtanut erikoislääkäri Ritva Hurskainen kertoo. Työryhmän oli asettanut Lääkäriseura Duodecim ja Suomen Gynekologiyhdistys.


Lääkevaihtoehdoiksi suositus tarjoaa hormonikierukkaa, veren hyytymismekanismiin vaikuttavaa traneksaamihappoa, tulehduskipulääkkeitä ja yhdistelmäehkäisypillereitä.

 

Kaunaa en ole kantanut kenellekkään enkä millekkään, sellaista en ole koskaan edes ajatellut mielessäni. En ole luonteeltani sellainen. Kun on kokenut epäonnistuneen leikkauksen, on ollut vain hyvin väsynyt omaan tilanteeseensa silloin niitten vaivojen ja kärsimysten kanssa kamppaillessa ennen korjausleikkausta. ja tuntui todella hyvältä, kun sai ihmisiltä positiivista palautetta ja rohkaisua jaksamaan. Olen hyvin onnellinen ja kiitollinen siitä, että leikkauksessa tulleet vauriot saatiin korjattua. Ja toivon kaikille leikkausta odottaville, että heidän leikkauksensa menisi ilman minkäänlaisia komplikaatioita ja kaikki olisi hyvin leikkauksen jälkeen. Itse en enää näihin keskusteluihin osallistu, koska tällä palstalla keskustelujen tarkoitus on ollut jakaa kokemuksia kohdunpoiston komplikaatioista ja mielestäni tämä menee ihan pois aiheesta, jos joutuukin selittämään ja oikomaan omia arveltuja tunteitaan ym. Toivon sydämestäni teille kaikkea hyvää ja pitäkää naiset pintanne vaivojanne hoidattaessanne. Jokainen ansaitsee parhaan mahdollisen hoidon ja ennenkaikkea turvallisen hoidon. Kaikkea hyvää teille.

 

Priitalle, jos joskus satut vilkaiseman vielä tätä, niin haluan vain sanoa sinulle, että älä välitä ollenkaan sellaisista ihmisistä, jotka arvioivat tunteitasi sen mukaan miten itse ne haluavat nähdä. Aivan varmasti kukaan muu ei ole kokenut sinusta kaunaa tms täällä.Päinvastoin, olet aina jaksanut toivoa, että muilla menisi leikkaukset hyvin. Olet myös aina jaksanut kertoa kyselijöille leikkaukseen ja toipumiseen liittyviä tietoja. Olet urhoollisesti jaksanut taistella oman terveytesi puolesta, vaikka varmasti meistä muista on monta kertaa tuntunut, että sinut on ajettu ihan umpikujaan ja että sinulle on annettu ihan liikaa ja ylenmäärin vaikeuksia. Olen seurannut taisteluasi alusta loppuun. Moni muu olisi väsynyt heti alkumetreillä.
Valitettavasti täällä on sellaisia kirjoittelijoita, jotka vaihtavat nimimerkkiään joka kirjoituskerrallaan, se kuvastaa sitä, mikä heidän tarkoituksensa täällä on. Ja vihjailevat sitten muista kirjoittajista sitä ja tätä. Tarkoitushan on, että täällä voi nimimerkillään keskustella mieltä vaivaavista asioista ja jakaa kokemuksiaan muitten saman kokeneitten kanssa. Tärkeää ei ole se, tunnenko tai tunnistanko sinut vai en. Sellainen ei kuulu missään keskusteluissa hyviin tapoihin, etenkään naistentautien asioista keskustellessa, ne ovat niin henkilökohtaisia ja intiimejä asioita. Jokaisen pitää voida kertoa niistä asioista. Ja jos joku tunnistaakin jonkun, ei ole hyvien tapojen mukaista alkaa vihjailemaan siitä.
Esitit myös ihan vilpittömästi, että olisiko hyvä, jos onnistuneet ja epäonnistuneet kokemukset olisivat omien otsakkeittensa takana. Se on tosi hyvä idea, koska kukaan ei varmasti hae onnistuneitten kohdunpoisto leikkausten kokemuksia leikkauskomplikaatiot otsakkeen takaa. Ja sama asia toisinpäin. Komplikaatiot otsakkeen takana keskustellaan tietysti epäonnistumisista ja vikaan menneistä leikkauksista ja jaetaan niitä kokemuksia keskenään. Leikkausta odottavat voisivat keskustella myös ihan oman leikkausta odottavien otsakkeensa takana. Niin menetellen mahdollisimman moni itselleen tietoja etsivä löytäisi hakemansa tiedot ja palstat helposti.
Priitta, toivotan sinulle kaikkea hyvää ja että elämä antaisi sinulle nyt helpompaa tietä kuljettavaksesi. Ja toivon, että saisit korvauksen kokemistasi kärsimyksistä. Olet antanut meille muille paljon kertoessasi kokemuksistasi, olet myös opettanut meille muille hyvin paljon. Sinunlaisiasi ihmisiä tarvitaan tässä maailmassa. Hyvää elämän matkaa sinulle tästä eteenpäin.

 

Jos tulkitsit asian niin, että olen tunnistanut henkilön, joka kirjoittaa, niin ei todellakaan ole. Ainoastaan nimimerkin, joka on kertoo tapauksestaan. Niinhän minutkin tunnistaa jotkut, kirjoitin vaikka millä merkillä. En siitä pahastu, sillä minä itse olen edelleen anonyymi.

Uskoa tulevaan ja lohtua saa ja voi antaa nimimerkistään huolimatta. Vaihtamalla sitä asian mukaan yritän välttää näitä eipäs-juupas kannanottoja. Valitettavan usein asialliset aiheet ja keskustelut häiriintyvät jonkun ilkeistä kommenteista ja asia karkaa ihan hölmöläisten piikittelyksi. Kilpaillaan, kuka pahimmin tölväisee tai kipeimmin loukkaa.

Tämä palsta ja aihe ovat sellaisia, joissa sellaista ei tehdä. Kun ihminen puhuu kipeimmistä tunnoistaan millä tahansa alueella, ei se ole räävittelyn paikka.

Ihan samoin minäkin toivon tälle Priitta-nimimerkkiä käyttävälle henkilölle helpotusta ja terveyttä, hyvää elämää tästä eteenpäin ja kiitokset siitä, että olet jaksanut kirjoittaa. Älä lopeta, kokemuksesi ja ajatuksesi ovat tärkeitä.

 

...kuittaa..olen parantunut ja jo viikko ilman virtsistulehdusta! Syön karpalovalmistetta ja käytän nyt estrogeenia paikallisesti emättimeen puikkoina. Olo on ärtynyt, itkuinen ja masentunut, mutta lienee siksi, kun munasarjatkin poistettiin.

Kyllä tämä tästä näyttää taas iloksi muuttuvan.. kaipa nuo hormoonitkin asettuvat kohdilleen aikaa myöten, en kuitenkaan ala mitään korvaushoitoa itselleni hommaamaan..sen olen päättänyt.

Hyvää vointia Priittalle ja kaikille muillekin naisille ja parasta mahdollista vuotta 2009

 

Luin tätä ketjua, koska olen menossa myoomaleikkaukseen joskus lähikuukausina.
Kirjoitit jossakin vaiheessa ketjua, ettet ole saanut sairaalasta epikriisiä. Minäkään en saanut sitä, mutta soitin naistentautien polille ja siellä ystävällinen hoitaja lupasi ottaa kopiot ja sain ne muutaman päivän kuluttua. Kyseessä oli minullakin peruskäynti gynellä ja lisäksi yksi puhelinsoittoajan seloste. Kopiot tulivat lääkärin selosteesta, puhelinsoiton muistiinpanoista, jatkohoidon etenemisestä ja labroista. Näiden selosteiden lukeminen selvitti minulle tilannettani, koska niissä oli selitetty (lääkärikielellä) tilanteestani ja voin lukea ne rauhassa kotona. Guugletin hankalat käsitteet selväksi. Eihän sitä muista millään lääkärikäynnin tai varsinkaan puhelinsoiton (kesken kiireisen työpäivän) jälkeen kaikkea kun tulee koko tilanne kenties yllätyksenä.

Tsemppiä jatkoon!

 

Kerrothan, jos saat myönteisen päätöksen. Moni odottaa kanssasi asiaan oikeudenmukaista lopputulosta.

 

gyne vai kirurgi ja miten tämä määräytyy? Kaikki gynet ei varmaan osaa tehdä leikkauksia ja kirurginkin pitää olla erikoistunut kohtuleikkauksiin eri tavoin. Olisko jollain tietoa?

 

gyne vai kirurgi ja miten tämä määräytyy? Kaikki gynet ei varmaan osaa tehdä leikkauksia ja kirurginkin pitää olla erikoistunut kohtuleikkauksiin eri tavoin. Olisko jollain tietoa?

Gynekologi on naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri, jonka koulutukseen kuuluvat myös gynekologiset leikkaukset. Eli gynekologi on täysin pätevä leikkaamaan kohtuja. Kirurgit leikkaavat sitten kaikkea muuta.

 

vaan, että lueskellessani vastauksia sain sen käsityksen, että jotkut voivat päättää itse menevätkö leikkaukseen vai ei. Oliskohan kyseessä sitten vuoto tms. eli ihminen miettii vielä pärjääkö tilanteensa kanssa, vaikka lääkkeistä ei ole ollut apua tilanteeseen? Suuren myooman kyseessä ollen ei liene muita vaihtoehtoja kuin leikkaus, varsinkin jos on vaivoja sen vuoksi. Kukaan ei mene muuten vain leikkaukseen, koska komplikaatioita tapahtuu. Onneksi suurella osalle näitä ikäviä seurauksia ei tule. Näinhän se taitaa ollla muissakin operaatioissa. Hyvä, että on kirjoituksia kaikista puolista, hvyistä ja huonoista kokemuksista, koska jokaisen pitää its eomassa päässä veivata ja prosessoida kumminkin juttua. Kiitos kaikille kirjoittajille omasta puolestani. Leikkausta odottava sigrid g.

 

on potilaalla itsellään, sillä kieltäytyähän voi, vaikka lähete on saatu tai toimenpidettä suositeltu. Minun käsittääkseni nämä itse päättävät juuri tätä miettivät kohdallaan.

Niinhän se on, että jos niinkin radikaaliin toimenpiteeseen kuin leikkaus riskeineen on, ei kevein perustein aleta. Punnitaan edut ja haitat/nykyinen tilanne.

 

hyvä kirja naistenatudeista on Naistentaudit ja synnytykset. Löytyy kirjastosta. Siellä on tuosta myoomanpoistosta perusteellista tekstiä ja komplikaatioitakaan ei unohdeta käsitellä. Ja paljon muuta asiaa.

 

Hei! Huh onneksi en lukenut näitä kauhutarinoita ennen leikkausta,koska luulen et olisin sit viel kyl harkinnut asiaa.Nyt olen sen läpi käynyt ja suhteellisen hyväkuntoinen.Minulla oli iso kohtu ja isokokoinen myooma myös.Tietääkö joku kuinka kauan turvotus vatsan seudulla kestää,entä haavakivut avoleikkauksen jälkeen?

 

menee ohi muutamassa päivässä-viikossa, aristava se on luonnollisesti pitempään. Turvotus laskee haavakipujen myötä lähes samaan tahtiin. Iästäsi riippuen kudokset uusiutuvat 3-5 viikossa täydellisesti.

Lähdehän välittömästi liikkeelle voinnin mukaan, maatessa toipuminen pitkittyy ja verihyytymien vaara lisääntyy.

 

Olen lukenut kauhulla nimimerkki Priitan kärsimyksistä. Ei voi kuin toivottaa hänelle parempaa jatkoa sekä voimia ja täyttä tervehtymistä.

Onneksi en ollut lukenut hänen kärsimyksistään ennen omaa leikkaustani. Tosin luin aika paljon kaikenlaista tietoa mahdollisista komplikaatioista. Mutta Priitalle on käynyt todella ikävästi, toivottavasti noin pahat jälkiseuraamukset ovat harvinaisia. Tosin häntä se ei varmaan yhtään lohduta, melkeinpä päinvastoin.

Itse olin kohdunpoistoleikkauksessa n. 2 viikkoa sitten. Leikkaus tehtiin tähystysmenetelmällä. Olen jo vuosia kärsinyt vakavasta anemiasta, jota on joidettu vuoronperään verensiirroilla ja rautatiputuksilla. Valitettavasti rautatiputukset jouduttiin lopettamaan, koska sain niistä "shokkireaktioita", noin 40 asteen kuumeen, ihoreaktioita sekä loppuvaiheessa myös kuukausia särkevät kovat patit verisuoniin. Jouduin joka yrityksellä sairaalaan tarkkailtavaksi.

Minulla on aina ollut todella runsaat ja kivuliaat kuukautiset, joten siihen olin jo ehtinut tottua. Viime syksynä alkoi sitten todellinen rumba. Kuukautisten ensimmäiset kaksi päivää olivat ennennäkemättömän hurjia, verta lorisi pönttöön voimalla ja paineella. Säikähdin tietenkin, enkä vähitellen veriarvoja ajatellen, mutta lääkäriin sain itseni vasta, kun lokakuussa tuli viikon välein kahdet tavanomaista runsaammat kuukautiset.

Myös aika kovia alavatsakipuja olin pidellyt jo kolmatta vuotta. Mainitsin niistä gynekologille, ja hän epäili niiden johtuvan munasarjoissa nähdyistä vaarattomista rakkuloista. Joten en sitten enempää mietiskellut kipuja, vaan kärvistelin niiden kanssa eteenpäin.

Lokakuussa gynekologini teki ultraäänitutkimuksen, kun kerroin kovista kuukautisista. Ja kuinka ollakaan, tutkimuksi huomattiin, että minulla on kohdun limakalvoon ulottuva, kohdunseinää pullistava muutaman sentin kokoinen myooma. Pitkään jatkuneet veriongelmat huomioon ottaen lääkärini laittoi minulle lähetteen kohdunpoistoleikkaukseen.

Erilaisten tutkimuskäyntien jälkeen päädyttiin siihen, että leikkaus tehdään tähystyksellä, mikäli se on mahdollista. Kaksi viikkoa sitten leikkaus sitten tehtiin. Olin aika jännittynyt leikkaukseen mennessäni, ja absurdia kyllä, hiukan haikea. Vaikka olen jo neljänkympin loppupuolella, lapset on tehty, eikä lisää kaivata, jotenkin olo tuntui surulliselta. Liekö sitten kyse siitä, että leikkaus sai tajuamaan oman ikääntymiseni ja elämänvaiheen muuttumisen, kohtua itsessäänhän en enää tarvitse. Ja kuukautisia en todellakaan kaipaa!

Leikkaus onnistui tähystyksenä, leikkaava lääkäri on tehnyt aivan upeaa työtä. Ompeleetkin ovat niin kauniisti tehty, ettei niistä taida paljon jälkiä jäädä. Leikkauksen jälkeen kipuja on ollut ehkä enemmän kuin odotin (minulle muutama tuttu oli etukäteen sanonut, että ihan pikku juttu, tämä leikkaus), vaikka yleensä kipukynnykseni on aika hyvä. Mutta sairaalassa annettu kipulääkitys (epiduraaliin morfiinia) oli uskomattoman tehokas, ja kotiin sain myös tehokkaat kipulääkkeet. Joten kipujen kanssa on pärjätty hyvin. Leikannut lääkäri sanoi minulle, että leikkaus oli ollut tähystysmenetelmästä huolimatta iso. Veriarvot tippuivat 40 pykälää. Sairaalassa olin 2 yötä ja 3 päivää.

Leikannut lääkäri kertoi, että leikkaus oli ollut välttämätön. Myooman lisäksi kohdusta löytyi adenomyoosi, eli kohdun sisäinen endometrioosi. Koska molemmat kohdustani löydetyt vaivat ovat sellaisia, että aiheuttavat vuotoja ja yleensä kovahkoja kipuja, lääkäri ihmetteli, kuinka olin pärjäillyt niiden kanssa. Hän kertoi. että adenomyoosiani ei olisi voinut hoitaa muutoin kuin poistamalla koko kohtu. Kohtu oli kuulemma muuttunut epänormaalin näköiseksi, se oli pehmeä ja "veltto", joten kaiken kaikkiaan koko elin tuntui tulleen matkansa päähän.

Vessareissut ovat olleet leikkauksen jälkeen suurin haaste. Sikäli erikoinen seuraamus leikkauksesta on ollut, että aiemmin ilmennyt lievähkö ponnistusinkontinenssi tuntuu kadonneen kokonaan. Nyt tilanne on melkein päinvastainen, pitää ponnistella "tuloksen" eteen. Pelkäsin, että joudun virtsankarkailuleikkaukseen kohdunpoiston jälkeen, koska näin kuulemma käy aika monelle. Nyt hiukan ihmettelen tykönäni, onkohan tämä normaalia, mutta kunhan pääsen jälkitarkastukseen, saan varmaan kaipaamaani tietoa.

Kaiken kaikkiaan tunnelma on aika positiivinen. Nyt odotan jännityksellä, loppuuko vuosia vaivannut anemiakierre tähän leikkaukseen. Jos niin käy, olen todella iloinen. Varsinkin, kun jatkossa muuta hoitoa ei ole kuin verisolujen tiputus.

Halusin kirjoittaa omista kokemuksistani, koska itse kaipasin tietoa muiden kokemuksista omaa leikkausta odottaessani. Toivottavasti tästä on apua jollekulle.

 

Potilasvahinkolautakunnan yksimielinen päätös oli, että minun kuuluu saada korvaus. Jonka jälkeen asia palautui keskukseen, että peruvatko aiemmin antamansa kielteisen päätöksen. Sieltä tuli kirje, että saan korvauksen. Kaikki sairaala, poli- lääke ym kuitit on lähetetty perusteluineen ja selvityksineen keskukseen ja nyt sitten selvittelevät ja hankkivat jotain selvityksiä vielä niistä ennenkuin maksavat niiden mukaan korvauksen. Haitta-kivusta ja särystä maksoivat jo kertakorvauksen. Eihän se raha koskaan kenellekkään kärsimyksiä korvaa, mutta olen niin kiitollinen siitä, että oikeus voitti lopultakin. Jos koskaan joudutte kokemaan tällaisia asioita, niin älkää antako periksi, yrittäkää jaksaa taistella loppuun asti, vaikka se viekin voimat. Toivon kaikkea hyvää teille!

 

Hieno asia, priitta. Kiitos että olet jakanut kokemuksia kanssamme ja kaikkea hyvää Sinulle!

 

mutta kohtuuttomasti se vaatii siltä, jolle vahinko tehtiin! Sitä tällainen maallikko kuvittelee, että selvissä tapauksissa ei tarvitse taistella, vaan toisin näyttää olevan.

 

yhtä mittavia potilasvahinkoja?

 

Hei, jos nyt joku tätä ketjua vielä lukee, niin ajattelin kertoa, että eilen tuli kaksi viikkoa kuluneeksi kohdunpoistosta ja rektoseelen korjauksesta. Hienoa muuten, että Priitta vihdoin sai korvausta kärsimästään potilasvahingosta!
Niin, mullahan oli tilanne, jossa kaksi saman sairaalan gyneä oli vähän eri linjoilla kohdunpoistoleikkausten suhteen. Viikkoa ennen leikkausta oli tarkastuskäynti gynellä, joka yllätys-yllätys oli taas eri, tällä kertaa nuorehko nainen. Leikkaukset päätettiin silloin tehdä suunnitelmien mukaan, mutta munasarjat jätettäisiin.
Tosin tämäkään lääkäri ei ollut se, joka toimenpiteen lopulta suoritti, sillä hän sattui olemaan lomalla juuri edeltävällä viikolla... Mutta lopulta tunsin saaneeni parhaimman näistä neljästä, ainakin todella mukava ja symppis oli tämä keski-ikäinen mieslääkäri. Leikkaus kesti 1 h 15 minuuttia ja se tehtiin nukutuksessa, koska olin niin toivonut ja jälkeenpäin lääkäri sanoikin, että hyvä oli, että nukutettiin, sillä oli joutunut "repimään" kohtua irti sen verran voimakkaasti, että se olisi tuntunut, jos olisi vain puudutettu. Kohtu oli vähän suurentunut, mutta ei laskeutunut. Ennen leikkausta otin tarjotut Buranat (muistaakseni 2 x 400 mg), mutta en katsonut tarvitsevani muuta (rauhoittavaa) esilääkitystä, koska toimenpide ei minua jännittänyt saati pelottanut.
Heräämisen jälkeen sain nestemäistä kipulääkettä ja Tripin, joka maistui taivaalliselta. Kipukin oli enemmän virtsaamistarpeen tuntuista kuin varsinaista kipua. Illalla söin pienen sämpylän melkein kokonaan ja teetä, mutta syötyäni myöhemmin vielä Jim-suklaapatukan tuli huono olo ja luulin joutuvani oksentamaan, mutta se meni onneksi ohi. Seuraavana aamunakaan en pystynyt syömään aamiaista, kun alkoi heti oksettaa (tosin se puuro oli muutenkin äklöä, eikä sokeria ollut ja maitokin oli tavallista, joka sitten vaihdettiin hyla-kevytmaitoon, mutta en sitä olisi kuitenkaan voinut juoda kun olen tottunut rasvattomaan..), mutta jo lounaalla söin toisen silakkapihveistä ja puolet pinaattiperunasoseesta. Ja sen jälkeen oli ruokahalu taas ihan ennallaan.
Tiputuksena sain kai ensin suolaliuosta (?) ja sitten pullon glukoosia. Illalla sekin otettiin jo pois (leikkauksen piti olla aamupäivällä, mutta alkaminen venyi kahteen iltapäivällä ja heräämössä heräilin joskus 4-5 maissa). Virtsakatetria pidin seuraavaan aamuun, jolloin se sekä emättimessä tamponina ollut sideharso tms poistettiin. Sitä tuntui tulevan metrikaupalla sisältäni, mutta poistaminen ei sattunut. Hoitaja tuli mukaan suihkuhuoneeseen, mutta pystyin kyllä hyvin käymään jo itse suihkussa ja pissaaminenkin ennen sitä wc-käynnillä onnistui, kun laitoin hanan vuotamaan.
Katetrin poistamisen ja suihkun jälkeen ei sitten enää ruokaa tuotukaan sänkyyn, vaan ateriat nautittiin päivähuoneessa. Sikäli outoa, tai jännää, miten sen nyt ottaa, mutta pienessä sairaalassa gynepotilaat ja synnyttäneet olivat samalla osastolla. Juttelinkin illemmalla yhden nuoren äidin kanssa ja ihastelin hänen parin päivän ikäistä poikaansa. Tosin jos olisin ollut lapseton, lasta halunnut, mutta jostain syystä kohdustani vastoin tahtoani luopumaan joutunut vähän nuorempi nainen, olisi varmaan ollut tuskallista joutua olemaan samalla osastolla äitien ja vauvojen kanssa. Hyvä muuten että sattui tulemaan korvatulpat mukaan, sillä ekana yönä joku vauva tai jotkut vauvat itkivät, enkä olisi saanut unta ilman korvatulppia.
Lääkärin mielestä minun oli hyvä jäädä toiseksi yöksi vielä sairaalaan, koska kohdunpoiston lisäksi mulle tehtiin se peräsuolen laskeuman korjausleikkaus. Olisin varmaan voinut lähteä kotiin jo seuraavana päivänä, mutta ihan mielelläni jäin vielä seuraavaan.
Kotona viettämäni lähes kahden viikon aikana en ole tarvinnut särkylääkettä, vaikka vatsa aluksi tuntuikin jotenkin kramppaavan välillä. En kuitenkaan tunnistanut sitä kivuksi, jota pitäisi lääkitä. Saunaan sai mennä heti, ja niin teinkin. Pientä vuotoa on edelleen, mutta muuten olen viime päivinä, eli noin puolitoista viikkoa leikkauksesta, käynyt jo kirjastossa, kaupassa, kirpparillakin. Tietysti tavallista lyhyemmän kaavan mukaan, enkä ole kantanut painavia tai muuten rehkinyt.
Sairaslomaa sain kaiken kaikkiaan 4,5 viikkoa eli ke-pe sairaalassa ja siitä neljä viikkoa eteenpäin saikkua. Olen liikuskellut sisällä normaalisti ja ulkonakin muutaman kerran, joskin sää on ollut vielä tuulista ja kylmää, enkä ole muutenkaan kovin innokas ulkoilemaan. Olenkin hyvällä omallatunnolla nukkunut 10-tuntisia yöunia ja aina väsyessäni oikaissut sohvalle.
Kohdunpoiston vaikutuksia myöhempään elämään, seksiin ym. en vielä osaa sanoa, mutta koska munasarjat jätettiin, en ole kokenut minkäänlaisia vaihdevuosioireita. Ne vähäiset kuumat aallotkin ovat oikeastaan jääneet pois. Rektoseelen korjaus on parantanut suolen toimintaa ja ulostamistarpeen tullessa saan tyhjennettyä suoleni eri tavalla kuin ennen. Huomaa, että suolen mutka on nyt oikaistu. Pitää vaan muistaa syödä tarpeeksi kuituja, että uloste pysyy oikeanlaisena.
Siis kaikki hyvin ja tulokset lupaavia. Ei muuta kuin mukavaa pääsiäistä kaikille kohdunpoistoa odottaville ja toisille tyytyväisille kohduttomille!
t. Tyytyväinen kohduton ja korjattu

 

Moi.
Kohdunpoisto tehtiin avoleikkauksena 26.3. poikittaisviillolla ns. bikinirajasta (haava n. 20 cm). Heti leikkauspäivän iltana kuume nousi 39,1:een. Seuraavana aamuna CRP 138, iltapäivällä 180 ja antibiootit aloitettiin klo 19 ensimmäisenä leikkauksen jälkeisenä päivänä. Toisena päivänä CRP oli "vain" 253.
Virtsakatetri poistettiin leikkauksen jälkeisenä päivänä. Mutta virtsaaminen teki kipeää. Virtsatietulehdusta ei kuitenkaan ollut.
Epiduraali kivunlievitykseen oli peräti neljä päivää. Kipulääkkeitä piti ruinata (!). Maha oli avoleikkauksesta huolimatta mielettömän turvoksissa, mutta pahinta oli virtsaaminen ja ulostaminen.
Virtsasuihku oli suihkultaan ihan mitätön. Kipu iski rakon täyttyessä ja virtsaamisen loppuvaiheessa.
Leikkaus oli torstaina, lääkäri tutki -ja sehän on sanomattakin selvää, että kovakouraisesti- tiistaina. Ke oli ihan rtg-lääkärin tekemä ultra.
Tutkimuksissa selvisi, että pikkulantiossa oli verihyytymä koko 7 cm x 3 cm, tulehdus oli ilmeisesti "elintasomakkaran" pehmytkudoksessa.
Olin sairaalassa kahdeksan päivää.
Virtsaaminen ja ulostaminen ovat edelleen inhottavan kivuliaita. Istuminen on kamalaa. Rappujen ylös- ja alaskäveleminen on helpompaa kuin tasamaalla kävely. Merkillistä?
Jaksan olla pystyssä pari tuntia kerrallaan. Torstaina on jälkitarkastus. Maanantaina pitäisi olla työkunnossa!!!
Ei onnistu siskot, ei onnistu!
Kohtu oli ollut kuulemma täynnä pieniä myoomia, suurimmat olivat halkaisijaltaan 2-4 cm:ä ja suurin oli ollut kohtua ympäröivässä lihaksessa. Kaikkea riesaa aiheuttanut kohtu painoi vaivaiset 65 grammaa, mokomakin.
Tässä välillä olen joutunut käymään runsaan vuodon takia ensiavussa, josta sain hyvänä uutisena sen, että Hb oli noussut 102:sta 127:ään. Muuta apua siitäkään käynnistä ei ollut.
Viime torstaina alkoi yököttävän iljettävänhajuinen vuoto, joka ei tunnu loppuvan.
Saa nähdä, mitä siellä jälkitarkastuksessa tulee ilmi.
Toivon vain, etten jää tällaiseksi loppuelämäkseni.
Kyllä naisena on mukavaa...
Tsemppiä meille!

 

Hyvä,että tässä ketjussa on kaikenlaisia kokemuksia.Itseäni kyllä ihmetyttää joidenkin ylimalkainen ja vähättelevä asenne, kyllä se hyvin menee. Kaikilla ei mene hyvin, osa saa hyvinkin vaikeita komplikaatioita. Koskaan ei pitäisi yleistää. Leikkaus on aina riski,olipa mikä leikkaus tahansa. Ottakaa realiteetit huomioon.

 

Tutkimuksissa selvisi, että pikkulantiossa oli verihyytymä koko 7 cm x 3 cm, tulehdus oli ilmeisesti "elintasomakkaran" pehmytkudoksessa. <--- lainaus !hedelmättömältä".
Miten tuota verihyytymää hoidettiin vai suliko itsestään?
On kohtusi ollut todella pieni, normaalisti tyhjä kohtu painaa noin 100 grammaa.
Minä pääsin kuukausi sitten eroon 650 grammaa painavasta.