H
"henni"
Vieras
Eli ollaan yritetty lasta jo kolmen vuoden ajan luomusti ilman onnistumista. Nyt viimeisimmät kuukautiset alkoivat 2pvä myöhässä ja vuoto oli hieman tavallista niukempaa, alkoi tuhruttelulla eikä sisältänyt hyytymiä kuten yleensä. Ajattelin kuitenkin että kierto vain oli erilainen ja en tehnyt r-testiä. Nyt verisen vuodon loppumisesta on reilu viikko ja muutaman päivän ajan on tullut erisavyistä ruskeaa tuhruvuotoa mitä ei ole tapahtunut aiemmin. Raskausoireita en itsessäni tunnista, mitä nyt rinnat tuntuvat hieman herkiltä ja mahassa pientä nippailua välillä.
Mistäköhän on kyse, olisiko jokin tulehdus ym? Vuoto ei kyllä haise miltään eikä ole kirvelyä ym. Mietin vain ettei olisi kohdunulkoinen raskaus, näkyisikö testissä jos sellaisen tekisin? Normiraskauteen en usko, ehkäisyä ei olla käytetty vuosiin ja kaipa olisin jo raskautunut jos se mahdollisuus olisi olemassa.