Kohti pakkasyötä, vuosi sitten lämmintä +15

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vieras

Vieras
Tampereen kevät hyytyy alkuviikon öinä kahdesta neljään pakkasasteen puolelle. Sunnuntaina ja maanantain välisenä yönä lämpötila pysyttelee nollan kieppeillä, mutta maanantain ja tiistain välisenä yönä pakkasta voi olla jopa seitsemän astetta. Loppuviikolle Ilmatieteen laitos ennustaa jo korkeapainetta ja kymmenen asteen lämpimiä.

Vuosi sitten 14.4. Tampereella paistoi aurinko ja lämpöasteita oli peräti 15 meteorologi Petri Hoppulan mukaan. Huomis aamun sateet poutaantuvat illaksi Ilmatieteen laitoksen ennusteessa. Lämpöasteet kipuavat päiväksi viiteen tai kuuteen plussan puolelle.

- Vuodet eivät ole veljeksiä keskenään. Viime vuonna on tosiaan ollut hyvin lämmintä, mutta tilastojen mukaan huhtikuun alku on nyt ollut keskimääräistä lämpimämpi. Seuraavat viisi vuorokautta ovat pari astetta keskimääräisiä huhtikuun lämpötiloja korkeammalla, Hoppula kertoo.

Huhtikuun alku lämmin

Tämän huhtikuun alku oli lämmin. Porissa ja Vihdissä mitattiin 2. ja 3. päivä jo 14 ja 15 asteen lämpimiä. Sitten kevät on kaikonnut kauemmas. Vuosi sitten huhtikuun alkupuoli kului Etelä-Suomessa 15 lämpöasteessa, ja loppukuusta lämpöasteet nousivat jopa 25 paikkeille.

Huhtikuun lopussa on ollut takatalvisia päiviä Ilmatieteen laitoksen mukaan vuosina 1988, 1981, 1979 ja 1972. Kaikkein kolein huhtikuun loppu koettiin vuonna 1966. Tuolloin yölämpötilat olivat maan etelä- ja keskiosassa jopa -15 asteen alapuolella.

Kylmiä huhtikuun loppuja oli 1990-luvulla kaksi kertaa. Viimeksi vuonna 2005 takatalvi puhalsi pohjoisesta hyvin kylmää ilmaa 19.4. alkaen. Lumikuuroja esiintyi tiheästi torstaina 21.4.2005.

Aamulehti
 

Similar threads

Yhteistyössä