Hae Anna.fi-sivustolta

koira ei pidä vieraista eli minusta

Viestiketju osiossa 'Lemmikit' , käynnistäjänä mine o mine, 12.08.2013.

  1. mine o mine Vierailija

    Moi!

    En tiedä onko tämä oikea paikka tälle aiheelle, mutta ehkä joku voisi neuvoa.Eli tapasin ystäväni perheen 2v koiran ensimmäistä kertaa viikonloppuna. En ottanut koiraan kontaktia vaan annoin itse tulla tervehtimään, ja sen tekikin iloisesti, häntä heiluen. Sitten ihan out of the blue alkoi murista agressiivisesti. Ajateltiin, että johtuu siitä että säikähti tms, kun ilmestyttiin ystävän kanssa vähän yllättäen, joten otettiin sisääntulo uudestaan. Taas koira oli ihan iloinen kunnes tajusi että vieras tuli ja alkoi muristen tulla karvat pystyssä kohti. Ja tällä kertaa otin ihan täydellisen ignoorauksen käyttöön, enkä ottanut mitään kontaktia koiraan. Loppuvierailun ajan koira istui hihnassa pöydän vieressä (omistajan toiveesta), ja tuijotti minua. Itse olen kasvanut perheessä, jossa on aina ollut koiria ja jos tuo olisi ollut minun koira, olisin laittanut heti stopin tuollaiselle käytökselle. Tuli sellainen olo nimittäin että koira nyt kokee jotenkin että hänen pitää hoitaa nämä vieraat. Perheessä ei kuulemma käy paljon vieraita, juurikin tästä koirasta johtuen. Minkälaisia neuvoja antaisitte jatkossa vierailuihin? Sekä minulle että omistajille
     

Tilaa Annan uutiskirje!

Annan uutiskirje tuo sähköpostiisi uusimmat artikkelit, testit ja kilpailut.

Kaikki kentät ovat pakollisia
Luonnos tallennettu Luonnos poistettu

Jaa tämä sivu

Alibi
Anna
Deko
Dome
Erä
Hymy
Kaksplus
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Koululainen
Ruoka.fi
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
TM Rakennusmaailma
Tekniikan Maailma
Vauhdin Maailma
Golfpiste
Vene
Nettiauto
Ampparit
Plaza
Muropaketti