Koira ja vauva

[Surullinen]

Onko muita kellä vauvantulo on aiheuttanut ongelmia koiran kanssa? Mua ennen niin rakas koira nykyään vaan inhottaa ja raivostuttaa, vaikka ei edes ole tehnyt pahemmin pahojaan. En vaan pääse tästä v...uksesta yli vaikka miten yritän. Koira tuntuu vaan ylimääräseltä taakalta ja häärää joka paikassa. Mihinkään ei voi vauvaa laskea kun ällöän koirasta tulevaa likaa älyttömyyksiin asti. Hetkeksikään en voi jättää vauvaa tai edes hänen lelujaan silmistä kun en voi luottaa mitä koira sillä välin tekee.
Tuntuu että tämä asia varjostaa jo koko elämää. Tietenkin koirankin puolesta harmittaa kun emäntä ei enää välitä.. En olisi ennalta ikinä uskonut että näinkin voi käydä kun koira on ollut todella rakas. Mitähän ihmettä tässä tekisi..?
Olisi kiva kuulla miten muilla koiran/lemmikin kanssa on sujunut.

 

[ohimenevää!]

Kuulostaa tutulta, minua rassasi kuopuksen vauva-aikaan kaksi kissaamme. Tuntui, että ne vain koko ajan komentelevat ruokkimaan, laskemaan ulos yms. vaikka olisi ollut muutakin tekemistä. Ja karvaakin lähti. Kaveriani puolestaan rassasi kaksi koiraansa. Mutta voin lohduttaa, että tunne menee ohi ja elämä normalisoituu kyllä vielä myöhemmin. Luultavasti johtuu ihan vaan jatkuvasta pienestä univelasta, jota vauvan äidille kertyy. Silloin ärsyttää niin moni asia. Häntä pystyyn, vielä se koirakin alkaa taas muruselta tuntua .

 

[Tilt]

Luultavasti tuo on sitä väsymyksen mukanaan tuomaa stressiä, kun on väsy kaikki saa isot mittasuhteet. Mutta tosiasiahan on myös, ettei kotieläintä ja vauvaa saisikaan jättää kahdestaan valvomatta, IKINÄ ei voi tietää milloin kissaa alkaa leikittää vauvan vilkkaat silmät tai koiraa mustasukkaistuttamaan vauvan purulelu. Tai jotain!
Meillä koira on niin mustis vauvalle, ettei samassa taloudessa asumisesta enää tulisi mitään. Onneksi ei tarvinnut lopettaa, vaan pääsi asumaan vanhemmilleni!
Nykyään sitten esikoinen hoitaa tuon vahdittavana olemisen kun on niin saakutin mustasukkainen kuopukselle!! Ojasta allikkoon....

 

[lapset ja koira]

voi lemmikkiparat!!!! meillä kyllä koira pn edelleen NIIIIIN RAKAS kuin vain olla voi. Siis yksi lapsistamme kahden tytön lisäksi! Pitäkää nyt järki päässä noiden perheenjäsentenne kanssa. Pitää miettiä elämää vähän eteenpäin ennen kuin "hankkii" eläimiä ja vauvoja! Meillä koira ei ole vain koira vaan perheen jäsen ja siihen opetetaan myös lapset!!!!!!

 

[solidaarisuutta naiset!]

No pitipäs taas jonkun tulla hurskastelemaan. Täällä ei näköjään mistään aiheesta tule rakentavaa keskustelua, vaan ihan joka ikisessä asiassa löytyy joku, joka haukkuu alkuperäisen ja ehkä vielä muutaman muunkin. Hävettää olla nainen :/. Kyllä väsyneenä saa ottaa päähän justiinsa se asia, mikä eteen kulkee. Väsymys on kuitenkin aikaa myöten ohi menevä asia.

 

[VP]

Meillä luovuttiin toisesta koirasta juuri tuon hermojen menetyksen takia. Se yksinkertaisesti vaati niin paljon huomiota, etten ehtinyt hoitaa koiraa riittävästi. Koira kärsi siitä ja alkoi mustasukkaisuuksissaan tuhota vauvan tavaroita, jos silmä vältti. Toinen sai jäädä ja nyt rakkautta riittää taas kaikille perheenjäsenille.

 

[Hmph]

Olen ihan samaa mieltä lapset ja koiran kanssa. Hyvänen aika. Meilläkin koira yhä yhtä rakas, vaikka perheeseen syntyi lapsi. Mitähän hurskastelua se muka on?
Minusta ainakin on ihan rakentavasti sanottu, että kun koiran/kissan on ottanut, niin ei siihen tuosta vaan voi kyllästyä kun se rasittaa. Vauvahan se vasta rasittaakin!

Toivottavasti ap:llä tosiaan on vaan alkuväsyä ja menee ohi. Turhaan saa koiraparka kärsiä, vaikkei mitään ole tehnytkään.

 

[Aleksandra]

Samaa mieltä!! Eli vaikka meilläkin koira välillä tuntuu rasittavalta ja ärsyttävältä niin onhan se ohimenevää! Kun on itse älyttömän väsynyt niin johan kaikki harmittaa; Lasten roinat ympäri kämppää, eläinten karvat, Ne riehuu siellä sun täällä yms. Mutta: eläimet on perheenäjäseniä myös eivätkä muutenkaan ymmärrä asioita samalla tavalla kuin ihminen!

Meillä siis kolme lasta, 5,5v, 3,5v ja 1v2kk, koira ja 2 kissaa. Vilinää riittää

Välillä on surettanut tosi paljon miten varsinkin koiran elämä on muuttunut lasten myötä. Oli ennen mun "vauva" mutta nykyään aikaa jää tosi vähän Kyllähän se muuttuu sitä mukaa kun lapset kasvaa isommiksi ja esim vuoden päästä on tilanne jo toisin. Mahdollisuuksien mukaan otetaan hänet aina mukaan reissuihin jne.

 

[Aleksandra]

Ap:n kysymykseen: Vauvaahan ei saisikaan jättää koiran kanssa kahdestaan vaikka olisi miten kiltti. Mutta eihän se koiran kuola vaarallista ole =) meilläkin välillä pääsee lipaisemaan kasvoja yms. Ei siitä mitään haittaa ole, parantavat vaan vastustuskykyä!

 

[Iitu1]

Mulla ei kokemusta koirasta ja vauvasta samaan aikaan koska molemmista hauvoista aika jätti ennen lapsen tuloa.Mulle kyllä koirat oli tosi tärkeitä perheenjäseniä enkä niistä olisi luopunut vaan siksi että kyllästyttää,eri asia jos lapsella allergia tai koira aggressiivinen!Pitäisi ajatella niin että onhan se koirankin kannalta iso erilainen muutos kun perheeseen tulee uusi "lauman jäsen" eikä osaa suhtautua siihen järjellä niinkuin me ihmiset.Kyllähän lapsetkin käyvät välillä hermoon niinkuin koirakin.Koiraakin pitäisi kannustaa suhtautumaan oikein vauvaan ja huomioida eikä vaan torua.Ja taitaa omissa kengän pohjissa (mitä vauva jossain vaiheessa imeskelee)ja hiekkalaatikolla olla enemmän pöpöjä kuin koiran suussa...Luulen että ap:n suhtautuminen johtuu väsymyksestä yms. ja mieli muuttuu kun näet miten lapsi alkaa koiraa halailemaan=)

 

[Samoja tunteita]

Minulla on ollut samoja tuntemuksia, varsinkin juuri laitokselta tultua tuntui että koira ärsytti suunnattomasti! Aika meni täysin imettämiseen ja mies hoiti koiran lenkkeilytykset ym. Alkuaikoina välillä unohdin koko koiran kun reppana ei sitten enää edes yrittänyt saada minulta huomiota ja oppi myös käymään itse ruokasäkillä ruokailemassa. Miehen ollessa kotona osaa sitten vaatia parempaa palvelua . Toisaalta kun synnytyksen jälkeinen masennus iski päälle vauvan ollessa neliviikkoinen niin tuntui hyvältä taas halailla vanhaa kaveria ja koiran kävelytys oli oivaa terapiaa. Huono omatunto on koiran takia edelleen, koska kuitenkin on rakas ja syytön tilanteeseen. Pöpöjä en kyllä pelkää, uskon samoin kuin edellinen kirjoittaja, että lisäävät vastustuskykyä, mies on niistä enemmän huolissaan.

 

[Ap]

Kiitos kaikille vastaajille. Hyvä kuulla, että edes joillekin tämä tunne on tuttu. Ennen kaikkea hyvä kuulla, että nyt todella raskaalta tuntuva tilanne voisi todella ajan kanssa helpottaa.
Noita "voi herranjestas -kommentteja" osasin odottaakin. Jälkiviisaushan on aina hieno juttu. Kuten sanoin, koira on ollut TODELLA rakas perheenjäsen enkä olisi voinut koskaan kuvitella, että rupean sitä vauvan myötä näin karsastamaan.

 

[S&S]

Meinaatteko luopua lapsestakin, kun seuraava syntyy, kun ottaa niin paljon aivoon sen vaatiminen!!!!!!!! Idiootit! Elämässä on suurempiakin murheita!

 

[Minna]

voi lemmikkiparat!!!! meillä kyllä koira pn edelleen NIIIIIN RAKAS kuin vain olla voi. Siis yksi lapsistamme kahden tytön lisäksi! Pitäkää nyt järki päässä noiden perheenjäsentenne kanssa. Pitää miettiä elämää vähän eteenpäin ennen kuin "hankkii" eläimiä ja vauvoja! Meillä koira ei ole vain koira vaan perheen jäsen ja siihen opetetaan myös lapset!!!!!!

Tuo on taas tuota sairautta kun lemmikit rinnastetaan lapsiin. Ei ne nelijalkaiset ole mitään lapsia lasten lisäksi vaan eläimiä.
Kissa ei älyä, etä sitä pidetään lapsena...PAITSI ETTÄ EHKÄ SEN LUONNOLLISET ELÄIMEN VAISTOT MENEVÄT SEKAISIN JA SE HUOMAA SAAVANSA RUOKAA KIEHNÄÄMÄLLÄ JA KATSOMALLA VETOAVASTI. KISSA EI KYLLÄKÄÄN TEE SITÄ TIETOISESTI VAAN MUKAUTUU VAIN KISSAELÄIMELLE TYYPILLISEEN TAPAAN.

Sitä paitsi minua säälittää pullaeläimet, jotka eivät enää osaa muuta odottaa kuin rapsutusta ja ruokaa.

Kissalle kissan tarvitsemia asioita ja koirille omia juttuja.
LAPSILLE TURVAA JA RAKKAUTTA.
MULLE AINAKIN OMA TYTÄR ON PALJON PALJON PALJON KOIRAA TAI KISSAA/MUITA ELÄIMIÄ YLEMPÄNÄ!!!!!! Siis äärettömästi!!!

 

[Ap]

Meinaatteko luopua lapsestakin, kun seuraava syntyy, kun ottaa niin paljon aivoon sen vaatiminen!!!!!!!! Idiootit! Elämässä on suurempiakin murheita!

Hyvä ass&ass,
> Ei, en aio luopua lapsesta. Oliko muita hyviä kysymyksiä? Mua ei millään lailla ota aivoon "lapsen vaatiminen", mitä sillä sitten tarkoitatkin.
> Miten niin KUN seuraava lapsi syntyy. Mistäs tiedät perhepolitiikkani..?
> Ja mulla ei tähän hätään oikeastaan suurempia murheita ole kuin tämä. Olen pahoillani jos sinulla on. Kerro ihmeessä mitä, niin tarjoan sinulle empatiaa ja yhtä hyviä ratkaisuehdotuksia kuin itse heitit kehiin...
> Tuleeko hyvä olo, kun pääsee vähän purkautumaan? Laita vähän lisää huutomerkkejä, niin olo varmasti helpottaa.

Mulla on tässä oikeasti ikävä tilanne, johon en ole mitenkään tieten tahtoen hankkiutunut. Toivottavasti menee itsestään hormonien tasoituttua ohi.

t. "Idiootti"

 

[kirsi.73]

surullinen - elä välitä. täällä on kaikenlaisia idiootteja kirjoittelemassa...

 

[Saluki 60]

Kamala, kun täällä loukkaannutaan helposti. Ihan kuin olisi jotenkin siistiä ottaa lemmikkejä ja viedä niitä sitten kilpaa piikille, kun kuviot vaihtuu ja kenties hankkia myöhemmin uudestaan lemmikkejä ja luopua niistä taas kun aika ei riitä.. Mutta tosi asia on kuitenkin se, että kun koira tai kissa on otettu taloon, niin varmaankin tiedossa on ollut, että se elää yli 10 vuotta. Kyllä minun mielestäni, silloin tulisi huomioida se, miten paljon elämä voi siinä ajassa muuttua. Toki voi ilmaantua allergioita tai eläin saattaa muuttua agressiiviseksi yms, jolloin siitä tietenkin luovutaan, kyse on silloin terveydellisistä seikoista ja tilanne voi kirjaimellisesti olla kuoleman vakava. Mutta kyllä aikuisen ihmisen tulisi kantaa vastuunsa lemmikistään, eikä heitellä sitä elämäntilanteensa mukaan miten sattuu. Itse kasvatan salukeja, enkä edes myy koiraa 20-30-vuotiaille lapsettomille pariskunnille, sillä rotu on vaativa ja kuitenkin niin monet parit tuossa iässä tuppaavat lisääntymään ja lapsen syntyessä lopettavat koiransa, mikä minusta on väärin. Hermo on lapsen syntymän jälkeen kireällä, jo ihan hormoonalisista syistä, tiedän kokemuksesta. Olen joskus soittanut vanhemmilleni ja ilmoittanut myyväni sekä koirat, että lapseni markkinoilla.. Täytyisi kuitenkin muistaa, että koira ei pysty käsittämään, miksi siihen yhtäkkiä suhtaudutaan vihamielisesti ja sitä vaan komennetaan ja sille vaan huudetaan. Koira varmaan viimeiseksi on syyllinen muuttuneeseen elämäntilanteeseen. Nyt vähän sydäntä peliin ihmiset, jos lasten takia luovutte koiristanne, niin muistakaa ettette ole enää ikinä tarpeeksi vastuullisia koiran omistajia. Kun lapsenne alkavat kinuta itselleen koiraa, niin muistakaa sanoa, ettette olleet tarpeeksi vastuuntuntoisia viimeksikään huolehtimaan koirasta, joten ette voi ottaa koiraa nytkään.
Koira on ihmiseen verrattuna "toisarvoinen" ja sitä tulisi kohdella niin kuin koiraa, ei niin kuin ihmistä, juuri sen vuoksi en ymmärrä, miten se ei enää yhtäkkiä mahdu kuvioihin ollenkaan..

 

[koirat ja lapsi]

Meillä lapsukainen alusta saakka leikkinyt koirien kanssa, jopa samoilla leluilla Toinen koira haukkuherkkä joten se alussa stressasi, nyt ei enää. Molemma ovat rakkaita, sekä lapsi että koirat. Nyt lapsi ja koirat ovat niin erottamattomat kaverukset että ! RAkastavat toisiaan yli kaiken, koirat myös leikkivät tytön kanssa.

 

[jatkaa....]

...minua ei haittaa koiran karvat eikä tassujen kurajäljet, ihana kun on elämisen arvoista ja tuntuista elämää! Tärkeintä on oma perhe ja siihen kuuluvat, myös karvalliset jäsenet. Metsässä on mukavaa samoilla koirien ja lapsen kanssa ja koirat noutavat palloa jota tyttö heittää.

 

[...]

Mä ymmärrän ihan hyvin alkuperäistä ja uskon, että tuo "ennen niin rakkaaseen koiraan rasittuminen" menee ohi aikanaan kun lapsi kasvaa ja homma tasaantuu yms. Väsyneenä sitä pienetkin asiat saa suhteettoman suuret mittasuhteet...
Mua esim. nykyään rasittaa suunnattomasti tytärpuoleni, jonka kanssa olen ennen hyvin viihtynyt! Mutta se on sellainen asia, että sitä ei kehtaa kenellekkään myöntää enkä edes laita tähän omaa nimimerkkiäni....
Mutta on todella ihanaa, että lapsellani on isosisko -se on suuri rikkaus! Ja uskon, että kun tästä vauva-ajan väsymyksestä pääsen, niin voidaan tehdä tytärpuolenkin kanssa taas yhdessä kivoja tyttöjen juttuja. Nyt yritän hammasta purren luovia tämän vaiheen läpi, koska eihän se ole hänen syy, että olen väsynyt....ja hänhän kuuluu meidän perheeseen!

Eli siitä sitten vaan riehumaan ja moittimaan

 

[mie]

Ymmärrän hyvin alkuperäistä! Itsellä aivan samanlaisia tuntemuksia.. Ajoittain tuntuu että koira on vain tiellä (meillä vielä iso koira..) ja taakkana, likaa vain kaikki paikat... Mutta, luopumassa emme siitä ole (ajoittain kyllä sekin käynyt mielessä - huonoina hetkinä..), tulee todella hyvin toimeen lapsemme (9kk) kanssa, ja on tosi kiltti kaikenkaikkiaan (vaikkakin välillä kova riehumaan - vasta 3v.), samoja luita nakertelevat.. Vauvamme on siis aivan hulluna koiran luihin, ja jos vahingossa jää lattialle, niin varmasti on pureskelemassa sitä. Karvaa on tietysti jokapaikassa ja nyt kun vauva jo ryömii, täytyy imuroida parikin kertaa päivässä, ettei vaatteet ole kokoaikaa ihan karvaiset. Tavallaan säälittää kyllä koira, kun tuntuu ettei aikaa riitä tarpeeksi huomioida riittävästi sitäkin, mutta varmaan aikanaan on sitten mukavaa kun lapsi kasvaa ja voivat leikkiä yhdessä. Meillä vain hieman hankalaa, kun koira on mahdoton vetämään, joten en voi ulos lähteä vaunujen ja koiran kanssa yhtäaikaa, mikä olisi tosi mukavaa.. Mutta, näin meillä.. Koita ap jaksaa, et ole ainut joka tuntee noin! Ehkä se ajastaan helpottuu..?

 

[ap]

Kamala, kun täällä loukkaannutaan helposti. Ihan kuin olisi jotenkin siistiä ottaa lemmikkejä ja viedä niitä sitten kilpaa piikille, kun kuviot vaihtuu ja kenties hankkia myöhemmin uudestaan lemmikkejä ja luopua niistä taas kun aika ei riitä..

Ai loukkaannutaan HELPOSTI..? Eikö jo mene jakeluun, että asia on arka. Ja olenko sanonut, että koiraa "ollaan viemässä piikille". Kaipasin tietoa siitä, onko muilla samansuuntaisia kokemuksia en mitään "kyllä fakta on..."-kiesustelua. Esittämäsi faktat ei nimittäin nyt auta tässä yhtään. Turha rypistää, kun kakka on jo pöksyssä.
Muiden tuomitseminenhan on ihanan helppoa. Taidanpa poistua tästä ketjusta ja mennä haukkumaan jonkun, jolla on mikä tahansa ongelma jota mulla ei. Tulee halvalla hyvä mieli.

 

[dada]

No, asiahan on niin että vielä lapsettomana lemmikkiä ottaessamme emme todella voi Tietää miltä tuntuu olla väsynyt vauvan äiti sitten vaikka kymmenen vuoden päästä kun vauva taloon ilmaantuu. Itselläni on vähän (tai ei aina edes niin vähän) samoja tuntemuksia kuin ap:lla, ja meillä on 11v kissa ja 11kk vauva. Olen koko aikuisikäni ollut sitä mieltä, että ihmisen tulee kantaa vastuu siitä minkä vastuulleen ottaa, ja tätä olen koettanut toteuttaa välistä neljän kissankin emäntänä. Nyt meillä siis enää tämä yksi kissa, koska mieheni on allerginen kissoille ja siedätyksellä mennään hänen osaltaan tätä kissaelämää (kissa tuli minun mukanani taloon), onneksi sain aikanaan muut kissat sijoitettua vanhemmilleni maataloon, ja kaksi niistä elää vieläkin herroiksi ja yksi on vanhuuttaan siirtynyt taivaaseen. Mutta siis, en olisi koskaan voinut kuvitella, että tämä meillä vielä jäljellä oleva kissa alkaa ärsyttää minua välistä ihan suunnattomasti vauvan tultua taloon, ja raukkanen vielä ihan vaan olemalla oma itsensä kissana, ei erityisen ilkeä eikä pahantekijä. Omana itsenään kun vanha kissa vaatii aika paljon huomiota, ei halua noteerata vauvaa itseään tärkeämmäksi, päästää tietysti karvoja niinkuin kaikki kissat (nyt ärsyttää kun vauvanvaatteet kissankarvoissa), välistä saattaa oksentaa matolle, ja kuten eilen, kävelee kakkakopaltaan kakkatassuillaan läpi huushollin. Ennen tämä kaikki "rasittava" osa tuntui tietysti vain luonnolliselta osalta lemmikkielämää, mutta nyt kun on väsynyt ja esim. siivoamiseen liikenevä aika tiukoilla, niin joskus Todella tuntuu että menee hermot tuon niin rakkaan karvakasan jälkien putsaamiseen. Ja kaikki täytyy ajatella myös niin, että vauva ei vaan osu kontatessaan mihinkään kakkajälkiin tms.. Eli jos ap vielä luet tätä ketjua, niin voin kertoa että itselläni on välistä samoja fiiliksiä lemmikin suhteen kuin sinulla, ja voisin vedota mieheni allergiaan lopettamispäätöksessä, mutta luulen tuntevani itseni niin hyvin, että jos emme sellaisen päätöksen kanssa odota tämän väsyajan yli, niin saatan syyttää itseäni vuosikausia hätiköiden tehdystä päätöksestä. Tietystikään mieheni allergia ei hyvään suuntaan tässä vuosien saatossa ole mennyt, joskaan ei dramaattisesti pahempaankaan, mutta se taas on toinen tarina.

 

[ap]

Teille vielä kohtalotoverit; juttelin tilanteesta tänään neuvolassa ja pääsen keskustelemaan neuvolapsykologin kanssa. Olin yllättynyt, että ulkopuolisin silmin ehkä näinkin "vähäpätöiseen" ongelmaan on todella keskusteluapua tarjolla. Tämä siis vinkkinä muille, joilla samoja tuntemuksia, ei täkynä kettuilijoille. Toivon että apu löytyisi. Alkaa jo tulla miehen ja minun väliinkin tämä asia.

 

[Kyllästynyt]

Samoja tuntemuksia ap:n kanssa täälläkin. Minulla on ollut koira aina ja tällä hetkellä kaksi koiraa, iso karvainen ja pieni lyhytkarvainen. En olisi koskan uskonut, mikä stressi tästä yhdistelmästä voikaan tulla! Mieheni pitää molemmista ja tästä karvaisemmasta nallesta erityisesti. Hänelle tämä ei ole niinkään stressin paikka, eikä välillä ymmärrä, kun kiehun raivosta. Siivoamista loputtomiin, ja kunhan kurakelit taas alkaa, niin vieläkin enemmän! Läähätystä, laahkaisua, vinkumista. Tämä kaikki on puolet helpompaa, kun mies on kotona, mutta hän käy töissä ja minä täällä saikkaroin tämän lauman kanssa päivät. Vaunu lenkkeily onnistuu kuitenkin, vaikka hauskaa se ei ole. Pienempi vetää kuin hinaaja.
Kumpikin koira on ihana yksinään, mutta yhdessä ne kilpailee huomiosta ja aina saa pelätä mitä ne keksii. Muutaman kerran on tullut tappelu ruokakupista(syövät suljetun oven takana), mutta aina saa pelätä kuitenkin. Luita syövät illalla, kun vauva on mennyt nukkumaan.
Rasittavaa on myös se, että koko ajan täytyy vahtia, missä kukakin on, ettei vauva mene kiusaamaan koiraa. Vaikka ovatkin kilttejä, niin en tosiaankaan voi luottaa niihin, koiria kun ovat.
Matkustaminen ja ihan vaan jonnekin lähtö rassaa. Koko porukka vaunuineen ei mahdu kunnolla mukaan, eikä reissaaminen tällaisen lauman kanssa ole kivaa. Hoitajia ei meillä omasta takaa ole, ja aina tuntuu kerjäämiseltä hoitoon tyrkyttäminen ystäville.
Odotan vain, että toisesta aika jättää, niin hirveältä kuin se itsetäkin tuntuu, mutta tämä huoli ja pelko ei ole enää hauskaa. Rakastan koiria siitä huolimatta ja odotan sitäkin, että tilanne helpottaa, kun lapsi kasvaa (ei konttaa enää lattian rajassa). Yksi koira menee, mutta kaksi on jo puolet liikaa!