Koira on ihmisen paras ystävä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja :)
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
?

:)

Vieras
kun mamut sytyttävät talon palamaan.

Koira pelasti perheen
Perjantai 24.9.2010 klo 08.58

Sataneliöinen omakotitalo paloi asuinkelvottomaksi.

Vantaan Hakunilassa on sytytetty yön aikana tahallisesti useita paloja. Pyromaanin kohteeksi joutui kolme päiväkotia ja sataneliöinen omakotitalo.

Uhkaavin palo sytytettiin Hevoshaantiellä, jossa viisihenkisen perheen omakotitalo paloi asunkelvottomaksi. Nukkumassa olleen perheen pelasti koira, jonka haukuntaan isänväki heräsi. Perhe pakeni talosta takaoven kautta.

Päiväkoteja sytytettiin Kaviokujalla ja Suitsikujalla. Lisäksi pyromaani tuikkasi tuleen Kannuskujan päiväkodin pihalla sijaitsevan leluvaraston.

Tulitikkuja ja paperia

Kaikki neljä palokohdetta sijaitsevat noin 400 metrin säteellä toisistaan. Pelastuslaitos sai hälytykset tulipaloista noin tunnin sisällä.

Epäilty oli murtautunut päiväkoteihin ja yrittänyt sytyttää niitä sisältä päin. Omakotitalon palo sai alkunsa etukuistilta.

Poliisi arvioi, että talo on saattanut valikoitua kohteeksi sen takia, että se on ollut saman reitin varrella kuin muut kohteet.

Rikoskomisario Juha Juurisen mukaan tulipalot sytytettiin luultavasti tulitikkuja ja paperia käyttäen.

Aiempaa rikostaustaa

Poliisi sai epäillyn kiinni palopaikkojen läheisyydestä. Hän on vuonna 1985 syntynyt vantaalaismies.

Juurisen mukaan epäillyllä on aiempaa rikostaustaa vastaavanlaisista teoista.

Poliisi tutkii tapauksia törkeinä tuhotöinä.
 
joo.. nii missä tossa lukee että ulkomaalainen on tuon tehnyt? ap taitaa taas olla yksi näitä rasisteja, jotka ovat sitä mieltä, että kun sattuu ja tapahtuu, niin kaiken takana on ulkomaalainen ;D
 

Yhteistyössä