Koiran menettämisestä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vieras

Vieras
Tämä kysymys ei nyt mitenkään koske niitä joiden mielestä koiran kuolema on yhtä iso juttu kuin homehtumaan päässyt leipä.

Eli meillä on 10,5v tiipetinspanieli. Terve ja reipas koira edelleen eli mitään varsinaista huolta ei ole. Muuta kuin se, että olen alkanut kauheasti pelkäämään sitä että koska koira kuolee. Ja miten se tapahtuu. Pelottaa järjettömästi, että joudun jossain vaiheessa tekemään itse sen lopetuspäätöksen ja toisaalta yhtä lailla pelottaa sekin, että koira jonain päivänä vain kuolee.

Tiedän, että tuo pallura voi elää vielä useita vuosiakin meidän kanssamme, mutta nyt kun ikää on jo yli tuon kympin niin olen alkanut enemmän ja enemmän pohtia tätä. :(

Niin että te jotka olette sen kokeneet niin sanokaa miten siitä tokenee. :(
 
Ajan kanssa. Sitä kuitenkin ymmärtää että elämä on rajallista ja periaatteessa on tietoinen luopumisesta jo silloin kun ottaa pennun taloon. Mun koirien kuolemasta on toisesta 11 ja toisesta kolme vuotta, edelleen ajattelen niitä, erityisesti sitä kolme vuotta sitten kuollutta. Kova on ikävä vieläkin, eikä aina pysty edes puhumaan siitä itkemättä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Peppari:
Ajan kanssa. Sitä kuitenkin ymmärtää että elämä on rajallista ja periaatteessa on tietoinen luopumisesta jo silloin kun ottaa pennun taloon. Mun koirien kuolemasta on toisesta 11 ja toisesta kolme vuotta, edelleen ajattelen niitä, erityisesti sitä kolme vuotta sitten kuollutta. Kova on ikävä vieläkin, eikä aina pysty edes puhumaan siitä itkemättä.

Miten koirasi kuolivat? Siis tarkoitan, että pitikö sinun tehdä lopetus päätös vai oliko kuolema luonnollinen? Ja olitko paikalla, kun koirat kuolivat?

Anteeksi kun kyselen, mutta... :(
 
Aika tekee tehtävänsä.
Minä olen aina itkeä tihrustanut jokaisen eläimen perään jotka kotonani on olleet ja ne on sitten jouduttu nukuttamaan, tai mitä itsellä on ollut ja vanhuutta jouduttu nukuttamaan.
Joskus mietin että kun on 7v kissa, että jossain vaiheessa se on taas edessä...,ei tosin piiitkään aikaan toivottavasti mutta kuitenkin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja Peppari:
Ajan kanssa. Sitä kuitenkin ymmärtää että elämä on rajallista ja periaatteessa on tietoinen luopumisesta jo silloin kun ottaa pennun taloon. Mun koirien kuolemasta on toisesta 11 ja toisesta kolme vuotta, edelleen ajattelen niitä, erityisesti sitä kolme vuotta sitten kuollutta. Kova on ikävä vieläkin, eikä aina pysty edes puhumaan siitä itkemättä.

Miten koirasi kuolivat? Siis tarkoitan, että pitikö sinun tehdä lopetus päätös vai oliko kuolema luonnollinen? Ja olitko paikalla, kun koirat kuolivat?

Anteeksi kun kyselen, mutta... :(

Eppu sairasti virtsakivitautia ja jouduttiin lopettamaan 5 vuoden ikäisenä. Se oli kamala paikka, menin eläinlääkärille ja koira sitten syliini lopetettiin, itkin 20min eikä mua häiritty vaan annettiin olla kun olin viimeinen asiakas. Sitten koira laitettiin pyyhkeen päälle pöydälle ja jätin pannan ja remmin sinne.
Jaska oli jo 14v kun eräänä aamuna jaksoi kävellä vielä pihalle pissalle mutta voimat loppui sinne, soitin siskolle ja mentiin eläinlääkäriin. Kielsin tutkimasta koska en halunnut enää koiralle yhtään enempää kipua, ja kun se oli jo niin huonona. Tämäkin kuoli syliin, kylläkin niin että oli jo valmiiksi pöydällä ja siinä pitelin. Otin valokuvan poikaa varten koska hän ei tiennyt asiasta mitään. Kuva on vieläkin tallella puhelimessa ja aion sen vielä siirtää koneelle. Siinä se nukkuu levollisen näköisenä.
 
Meidän toinen koira kuoli täysin yllättäen vuosi sitten. Se oli juuri täyttänyt 10. Yhtenä iltana se vain nukkui omaan petiinsä. Siinä se makasi, kun menin antamaan iltaruokaa. Nukkui ikiunta. Kyllä se silloin kovasti suretti ja vieläkin välillä mietin ja muistelen sitä. Lapsille, silloin 3 ja 2, oli tosi vaikea selittää asiaa ja kysymysten määrä oli loputon. Lapset puhuu vieläkin jatkuvasti, et koska otetaan uus koira ja jokainen vastaantuleva on ihana ja samanlainen pitäis kuulemma meille saada. Meillä on vielä yksi koira onneksi. Se helpottaa surua.
 
Alkuperäinen kirjoittaja haukku:
Meidän toinen koira kuoli täysin yllättäen vuosi sitten. Se oli juuri täyttänyt 10. Yhtenä iltana se vain nukkui omaan petiinsä. Siinä se makasi, kun menin antamaan iltaruokaa. Nukkui ikiunta. Kyllä se silloin kovasti suretti ja vieläkin välillä mietin ja muistelen sitä. Lapsille, silloin 3 ja 2, oli tosi vaikea selittää asiaa ja kysymysten määrä oli loputon. Lapset puhuu vieläkin jatkuvasti, et koska otetaan uus koira ja jokainen vastaantuleva on ihana ja samanlainen pitäis kuulemma meille saada. Meillä on vielä yksi koira onneksi. Se helpottaa surua.

Voih. :( Tota mä just pelkään, vaikka toisaalta toi on just se paras tapa. Minkä rotuinen koira tiellä oli?
 
Me jouduttiin lopettamaan kaksi koiraamme reilu kuukausi sitten, peräkkäisinä päivinä. Voin sanoa että melkoinen shokkihan se oli. :/
Nuo meni myrkytyksen takia, eivät tulleet tajuihinsa hoidosta huolimatta.
Onneks jäi vielä yks koira, eihän se noita korvaa mut tyhjältä ois talo tuntunu ilman yhtään haukkua.
Lisäks oon lopetuttanu ensimmäisen koirani vuosia sitten, vanhuudenvaivojen takia.
Kyllä niistä yli pääsee ajan kanssa, surukin helpottaa pikku hiljaa kun sille antaa aikaa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Adelade:
Me jouduttiin lopettamaan kaksi koiraamme reilu kuukausi sitten, peräkkäisinä päivinä. Voin sanoa että melkoinen shokkihan se oli. :/
Nuo meni myrkytyksen takia, eivät tulleet tajuihinsa hoidosta huolimatta.
Onneks jäi vielä yks koira, eihän se noita korvaa mut tyhjältä ois talo tuntunu ilman yhtään haukkua.
Lisäks oon lopetuttanu ensimmäisen koirani vuosia sitten, vanhuudenvaivojen takia.
Kyllä niistä yli pääsee ajan kanssa, surukin helpottaa pikku hiljaa kun sille antaa aikaa.

Huih! Siis mikä myrkytys koirilla?
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja Adelade:
Me jouduttiin lopettamaan kaksi koiraamme reilu kuukausi sitten, peräkkäisinä päivinä. Voin sanoa että melkoinen shokkihan se oli. :/
Nuo meni myrkytyksen takia, eivät tulleet tajuihinsa hoidosta huolimatta.
Onneks jäi vielä yks koira, eihän se noita korvaa mut tyhjältä ois talo tuntunu ilman yhtään haukkua.
Lisäks oon lopetuttanu ensimmäisen koirani vuosia sitten, vanhuudenvaivojen takia.
Kyllä niistä yli pääsee ajan kanssa, surukin helpottaa pikku hiljaa kun sille antaa aikaa.

Huih! Siis mikä myrkytys koirilla?

Ei mitään havaintoa...
Vain epäilyksiä, esim. onko joku kylväny tohon mettään/pellolle jotain ketunmyrkkyä tms.
 
Kaksi koiraa olen joutunut lopetuttamaan. Tilanteet on "onneksi" olleet sellaisia, ettei oo tarvinnu oikeeta aikaa miettiä vaan koira on äkillisesti menny henkitoreisiin. Etukäteen pelkäsin aina, että miten selviän tilanteesta ja pidänkö koiraa liian pitkään huonossa kunnossa. Tottakai niitä suree ja kaipaa vaikka aikaa on kulunut. Siinä vaiheessa kun näkee, että nyt ei eläin oo enää kunnossa ja henki menee piakkoin vaikken tekiskään mitään niin eläimen parhaaksi sen vie piikille. Ei sitä halua koiran kärsimyksiä pidentää. Pahaa tekee joskus kattoa, kun näkee eläimen joka kärsii jostain parantumattomasta tuskallisesta sairaudesta ja omistaja ei pysty sitä lopetuttamaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Adelade:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja Adelade:
Me jouduttiin lopettamaan kaksi koiraamme reilu kuukausi sitten, peräkkäisinä päivinä. Voin sanoa että melkoinen shokkihan se oli. :/
Nuo meni myrkytyksen takia, eivät tulleet tajuihinsa hoidosta huolimatta.
Onneks jäi vielä yks koira, eihän se noita korvaa mut tyhjältä ois talo tuntunu ilman yhtään haukkua.
Lisäks oon lopetuttanu ensimmäisen koirani vuosia sitten, vanhuudenvaivojen takia.
Kyllä niistä yli pääsee ajan kanssa, surukin helpottaa pikku hiljaa kun sille antaa aikaa.

Huih! Siis mikä myrkytys koirilla?

Ei mitään havaintoa...
Vain epäilyksiä, esim. onko joku kylväny tohon mettään/pellolle jotain ketunmyrkkyä tms.

Millaisia oireita koirilla oli?
 

Yhteistyössä