Koiranpennun yksin kotona opetteluun vinkkejä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vieras

Vieras
Hei,

Kertokaapa minulle vinkkejä. Meillä ollut useita koiria, kaikki ovat oppineet olemaan yksin kotona. Nyt meillä kotona koko ajan joku ja hiukka hankalaa järjestää pennulle yksinoloa. No, sitä kuitenkin järjestetään. Kasvattajan luona on kuitenkin ollut yksin pentuesisarusten kanssa, joten periaatteessa tietää ettei aina ole ihmistä lähellä.

Meillä on toinenkin koira. Viime pe tuli pentu ja sunnuntaina oli ekan kerran about 5minsaa yksin, meni ok. Ollut myös makkarissa portin takana toisen koiramme kanssa sillä haluan, että oppii olemaan myös toisessa huoneessa jos tilanne, että on oltava. Meni ok, hiukka itki, mutta lopetti kun komensin. Nyt illalla mies oli nukuttamassa lapsia, luki iltasatua toisessa huoneessa. Minä menin toisen koiramme kanssa lenkille ja pentu jäi yksin. Oli alkanut itkeä ihan hirveästi ja mieheni oli ottanut pennun lasten makkariin, koska lapsien oli saatava nukahtaa. Minä aina stressaan, että jos tämä koira onkin sellainen, ettei opi olemaan yksin.

Antakaas vinkkejä. Tiedän ihan perusasiat, mutta jos on jotain hyviä kikkaskonsteja niin antaapi tulla :) Koiralla ikää nyt 9vkoa.
 
Meillä opetettiin niin, että jätin koiran yksin eteiseen (portit oli kiinni ettei päässyt olkkariin) ja menin ulko-oven taakse. ensin 5min, sitten 10 min jne. Tehtiin näitä harjoituksia muutaman kerran päivässä ja jos oli "kiltisti" (=ei itkenyt kovin paljon ) niin sai makupalan ja kehuja. Oppi siihen, että me tullaan aina takaisin eikä kotona ole hätää. Meillä on aina radio keittiössä hiljaa päällä jos koira yksin kotona.
 
Yhteistyössä