KOiranvihaajat!

["hauhau"]

Luojan kiitos! Onneksi en ottanutkaan koiraa!

Olen mukamas aina ollut koiraihminen ja lapsuudenkotonamme on iät ja ajat ollut koiria. Musta ne oli silloin ihania ja niistä oli paljon seuraa. Nyt koirat lähinnä oksettavat mua; ne tunkevat naamaansa joka puolelle, kuolaavat ja lutkuttavat haaroväliään, kerjäävät, riehuvat ja vievät tilaa. Kaverini koira sekoaa aina kun sinne menee kylään, haukkuu ja pyörii ja ulisee. Vaatteet on aivan karvassa kun siitä asunnosta poistuu.

Lisäksi niitä karvakasoja pitää jatkuvasti lenkittää tai muussa tapauksessa löydät paskaa ja kusta sisältä asunnostasi. Ikinä et voi minnekään pidemmälle lähteä ilman lemmikkiäsi, ainakaan ilman että säädät ja kikkailet sille hoitajan jostain. Lisäksi jotkut ilkimykset tuhoavat kaiken minkä suuhunsa saavat - kaukosäätimistä kenkiin.

Olen vähän pettynyt näihin fiiliksiini. Miksi yhtäkkiä inhoankin koiria? Inhoaako joku muu? LIittyykö tämä siihen, että olen saanut vauvan?

 

[eximia]

on saatanasta, onneksi olen allerginen niille. Äijä olis muuten painostanut ja ahdistanut mua niin kauan että meille olis tullut joku rakki. HuHHUHH.

 

["jeps"]

En inhoa, mutta olen yllättynyt siitä, miten kova duuni koirissa on ja miten paljon niitä silti on lapsiperheissä.
Kun olin lapsi, koiria oli sukulaisilla monta. Ne olivat ajokoiria ja pystykorvia metsästykseen ja ne oli ulkona häkissä. Niille vietiin ruokaa ja muuten ne oli siellä.

Nykyän tunnen monta koiranomistajaa, jotka ei voi kissaa sanoa, kun niiden pitää taas huomioida koiraansa. Ne puetaan ja niille puhutaan kuin ihmisille. Niitä pitää melkein koko ajan ulkoiluttaa ja ne kusee ja paskantaa melkein koko ajan. Ne tunkee ihmisten haaroväliin ja monii on aika ovela pomottamaan joitakin perheenjäseniä. Esim pienempiään. En luottaiisi näihin pomottajarotuihin ollenkaan. Jos emäntä antaa huomiota jollekin toiselle, koira suuttuu siitä ja yrittää estää kaikin tavoin.

 

["äiti"]

Itse olen myös vauvansaannin myötä huomanut, että eläimet ällöttävät. Lienee ihan tavallista ja kyllä niistä fiiliksistä useimmiten kai toipuu ja eläimetkin tuntuvat taas kivoilta. Veikkaan että varsinkin esikoisen jälkeen on yleistä kokea eläimet inhottaviksi, kun kaikki se karva, kuola, lika ja ylimääräinen työ tuntuu väsyneenä ällöttävältä. Meillä ei ole nyt esikoisen pikkulapsiaikana lemmikkejä ollut, ensi kesänä ajattelin kaneja hommata, kun tyttökin niiden päälle varmaan ymmärtäisi jo, mukava olisi yhdessä hoidella. Vielä ei ole koiran aika ja kissaa en halua ikinä.

 

["vieras"]

En kyllä inhoa koiria, vaan tuli mulle aika yllätyksenä miten iso ero on narttu ja uroskoiran kasvatuksessa.. sen takia uroksen hankin että tulis toimeen exälle jääneen nartun kanssa, vaan vielä mitä! uros olis kyllä mielellään tuttavuutta tekemässä nartun kanssa mutta narttu on ihan täysi bitch muuten sitten koulutuksen suhteen narttu on niin helppo ja uros taas ihan uskomaton umpiluupää:/

 

[YYHH]

mulla tuli kanssa lapsien myötä inhotus kaikkiin elukoihin.
Ehkä mun kaikki hellyys menee nyt lapsiin. Kaikki koirat näyttää lähinnä tältä.

http://static.iltalehti.fi/viihde/yoda5juttu25mp_vi.jpg

 

[jaaanana]

No mä en ole ikinä välittänyt koirista. Noiden sinun mainitsemien asioiden lisäksi ne myös haisevat erittäin pahalle. En kuitenkaan haluaisi sanoa että inhoan koiria, koska eivät ne tahallaan ole sellaisia kuin ovat, ja varmasti ovat tärkeitä ja rakkaita omistajilleen ja monen yksinäisen ainoa ja uskollinen ystävä. Puhumattakaan että koirilla on monia tehtäviä mm. poliisien ja näkövammaisten avustamisessa. Yleensä sanon vain että olen enemmän kissaihminen Ja kyllä, minulla tunne vahvistui kun sain lapsen!

 

[Jahvetti]

Mulla on vähän sama....

 

[Scindapsus]

Ajatella, niin sitä vaan on ihmiset erilaisia. Minä tajusin jopa pitäväni joistakin lapsista vasta kun veljentyttöni syntyi ja kasvoi noin puolen vuoden ikään. Tähän asti suunnilleen kaikki lapset ovat olleet vastenmielisiä, nyt tuosta yhdestä tykkään kuin hullu puurosta! (mun mielestä muuten lapsissa ja koirissa on joitakin samanlaisia piirteitä, kuten kuolaus ja sotkeminen )

 

["noh"]

Mullakin lapset muutti suhtautumista eläimiin. Lapset ovat nyt tärkeintä ja kaikki mikä voisi uhata heidän terveyttään on uhka.

 

["heips"]

Vauva-aikana en ollut kauheen kiinnostunut lenkittämään meiän koiraa tai huomioimaan sitä muutenkaan. Mutta nyt kun vauva on jo taapero on taas koira tullut tärkeäksi. Lapsikin puuhaa paljon koiran kanssa ja itse voin mennä iltaisin lenkille sen kanssa

 

[Senni Tonnika]

[QUOTE="äiti";24059718]Itse olen myös vauvansaannin myötä huomanut, että eläimet ällöttävät. Lienee ihan tavallista ja kyllä niistä fiiliksistä useimmiten kai toipuu ja eläimetkin tuntuvat taas kivoilta. Veikkaan että varsinkin esikoisen jälkeen on yleistä kokea eläimet inhottaviksi, kun kaikki se karva, kuola, lika ja ylimääräinen työ tuntuu väsyneenä ällöttävältä. Meillä ei ole nyt esikoisen pikkulapsiaikana lemmikkejä ollut, ensi kesänä ajattelin kaneja hommata, kun tyttökin niiden päälle varmaan ymmärtäisi jo, mukava olisi yhdessä hoidella. Vielä ei ole koiran aika ja kissaa en halua ikinä.[/QUOTE]

Meillä on vaan eläinmäärä lisääntynyt sen jälkeen kun lapsi syntyi. Tällä hetkellä perheessä on akvaario, kolme kissaa ja neljä koiraa. Tänään harjasin yhdestä koirasta muovikassillisen karvaa irti ja vielä irtoaa sekä sama on edessä jokaisen koiran kohdalla. Sisällä kun pyörivät, niin karvatuppoja löytyy sieltä täältä. Joka ilta siivoan myös paskat koirien tarhoista iltaruokinnan yhteydessä. Meille on toinen koira tullut kun odotin lasta ja viimeiset kaksi sen jälkeen. Edes raskausaikana ei tullut mieleenikään luopua koirista tai kissoista vaikka juuri odotusaikana meille kotiutunut pentu oli, ja itseasiassa on edelleen vaikka ikää on jo pian 6v, järkyttävä duracellpupu joka ei ole liki hetkeäkää rauhallisesti Yhtään koirista en vaihtaisi pois. Ison osan ne vapaa-ajasta vievät, kuten myös lapsi ja autot, mutta se on meidän elämäämme =)