Hae Anna.fi-sivustolta

Kokemattomana mihenä olemisen sietämätön tuska

Viestiketju osiossa 'Sinkun elämää' , käynnistäjänä kokematon mies -86, 17.04.2015.

  1. minä Vierailija

    Kesä meni, tilanne ei muuttunut.

    Luovutin.
     
  2. tfw no gf Vierailija

    Jokainen seksitön mies käy lukemassa ensin täältä hieman tosiasioita: http://www.reddit.com/r/TheRedPill

    Seuraavaksi töihin, hieman rahaa säästöön ja nokka kohti aasiaa - esmes Filippiinejä tai Thaimaata. Netistä löytyy deittisivustoja naisten etsimiseen ko. maista ja voin sanoa että naiset tuolta suunnalta sopivat taatusti paremmin kokemattomalle suomalaismiehelle kuin suominaiset.
     
  3. evod Vierailija

    Päädyin epätoivon hetkellä googlailemaan kohtalotoverien kokemuksia ja löysin tänne. En oikein edes tiedä, miksi kirjoitan tätä viestiä. Tai mitä edes kirjoittaisin. Kai haluan purkaa ajatuksiani, koska viime aikoina tämä asia on alkanut ahdistaa aiempaa enemmän. Vaikka mulla on paljon hyviä ystäviä, tuntuu tosi vaikealta keskustella tästä heidän kanssaan siitäkin huolimatta, että kaikki luultavasti tietävät mun olevan neitsyt, vaikka asia on suoranaisesti tullut vain muutaman kaverin kanssa puheeksi ja niidenkin kanssa vain kerran. Varoituksen sana: seuraavassa romaanin pituisessa vuodatuksessa tuskin on mitään punaista lankaa tai pointtia, kyseessä on lähinnä pelkkää tajunnanvirtaa.

    Olen siis 24-vuotias nainen. Päältä päin tuskin kukaan kadulla vastaan kävelevä osaisi päätellä minun olevan neitsyt, kuten se ei varmaan teistäkään tai monista muistakaan aikuisista neitsyistä päälle päin näy. Olen kuin kuka tahansa nuori nainen. Pukeudun trendikkäästi, olen sosiaalinen, mulla on kavereita, joiden kanssa käyn myös ulkona. Ulkonäöltäni ihan ok näköinen. Olen käynyt lukuisilla treffeillä netissä tapaamieni miesten kanssa (tunnen tosielämässä vain varattuja tai homomiehiä, joten missäpä muuallakaan sitä miehiä tapaisi kuin netissä?), jotka eivät kuitenkaan syystä tai toisesta, osittain ainakin kokemattomuuden aiheuttamasta stressistä, ole johtaneet mihinkään. Muutamasta tapauksesta olisi oikeasti jotain voinut tullakin, mutta oma ahdistuneisuus tästä kokemattomuudesta on saanut mut pistämään niille jutuille stopin heti alkuunsa. Tähänastiset kokemukseni rajoittuvat joihinkin humalassa tuntemattomien kanssa suutelemisiin, mistä en kylläkään ole kovinkaan ylpeä. En tuomitse yhden illan juttuja harrastavia, mutta en koe niiden olevan mun juttu, koska seksin harrastaminen tuntemattoman kanssa tai ilman tunteita tuntuu pelottavalta ja epämiellyttävältä ajatukselta. En siis ole koskaan harrastanut seksiä, seurustellut tai edes pitänyt ketään miestä romanttisessa mielessä kädestä. Luonnollisesti en myöskään ole koskaan edes nähnyt kyrpää seksuaalisesti virittyneessä tilanteessa (joo, en tiedä miten muutenkaan tämän kirjoittaisin). Mitä enemmän tässä alan miettiä, mitä en ole tehnyt ja kokenut, sitä surullisempi olo tulee. Sitä tajuaa, että kuulun siihen 2 %:n vähemmistöön (muistan lukeneeni, että tämän ikäisistä 98 % on jo neitsyytensä menettänyt), jotka on jäänyt jostain oleellisesta paitsi. Enkä nyt tarkoita vain pelkkää seksiä, vaan myös seurustelua. Läheisyyttä, tunnetta siitä, että olisi jollekin kaikkein tärkein, sitä, että rakastaisi ja tulisi rakastetuksi. Sitä, että viereltä löytyisi se paras ystävä, joka samalla olisi myös jotain enemmän.

    Yläasteella olin välillä joihinkin poikiin ihastunut, mutta en kokenut olevani valmis seurusteluun. Olin vielä ihan lapsi. Halusin pitää kaverien kanssa hauskaa ja keskittyä kouluun. Lisäksi olin ala-asteella joutunut kiusatuksi, jonka jälkeen aloin ajatella, ettei kukaan kaksilahkeinen voisi ikinä tykätä musta. Yliopistoon asti kaikki kaverini olivat tyttöjä, ja tuntui, etten edes osannut olla poikien seurassa. Joka tapauksessa ajattelin, että lukiossa se elämä alkaisi, että nyt varmasti löydän jonkun ihanan pojan. Enpä tullut ajatelleeksi, että tulevassa lukiossani tytöt tulisivat olemaan enemmistö, ja pojista moni jo seurusteli tai ei sitten jotenkin vain iskenyt minuun. Kokemattomuus ja sinkkuus eivät lukiossa kuitenkaan haitanneet minua, koska myös moni kaverini oli tuolloin kokematon seksin ja seurustelun saralla. Lukion jälkeen ajattelin, että noh, eiköhän nyt yliopistosta se mies löydy. Jätin kuitenkin ottamatta huomioon, että opiskelualani on hyvin, hyvin naisvoittoinen. Vuodet ovat vierineet nopeasti ja tässä sitä siis ollaan, 24-vuotiaana neitsyenä.

    Mitä enemmän vuosia tulee mittariin, sitä enemmän murehdin tätä asiaa. Kaikki kaverit ympärilläni ovat joko pariutuneet tai pariutumassa, rakastuneita tai ihastuneita. Siis todellakin jokaikinen. Kaikkien tiedän menettäneen neitsyytensä jo aikapäiviä sitten. Tyttöjen illat muuttuvat aina sietämättömiksi, kun puheeksi tulee seksi. Kaverit alkavat puhuvat elämänsä eroottisimmista hetkistä, seksikokemuksistaan tai parhaista asennoista, enkä tiedä miten päin olla tai mitä sanoa. Valehtelisinko vai sanoisinko suoraan, että ''hankala sanoo, kun ei oo kokemusta''? Jos valehtelen, niin osa tietää mun valehtelevan, jos sanon suoraan, latistan tunnelman ja aiheutan kiusallisen hiljaisuuden. Vaikka päällisin puolin sulaudun kaveriporukoihini, tunnen itse jotenkin pomppaavani joukosta. Tuntuu, että mun kaverit on naisia tai miehiä, mutta itse olen vasta tyttö. Kuulostaa ehkä typerältä, mutta jollain tapaa tuntuu, etten ole aikuinen, en ole nainen, koska en ole harrastanut seksiä. Että olen sen takia jäänyt lapsen tasolle, tytöksi, puolinaiseksi.

    Väkisinkin mieleen alkaa hiipiä ajatus, että tulenkohan viettämään koko loppuelämäni yksin ja kokemattomana. Pelkän ajatuksenkin miettiminen vihlaisee. Ajatus seksistä ja rakkaudesta tuntuu kuitenkin jo todella kaukaiselta. Miltähän tuntuu rakastua? Jos joskus tapaisin jonkun, niin voisiko oikeasti olla mahdollista, että se tykkäisi musta ja mä siitä? Jos niin kävisi, niin osaisinko edes olla toisen kanssa? Kykenisinkö päästämään toisen lähelle? Osaisinko elää parisuhteessa tai edes harrastaa seksiä? Mitä jos mun on vain tarkoitettu taapertaa tämä elämä yksin? Haluaisin joskus perheen, mutta viime aikoina on alkanut tulla mieleen, että mitä jos en koskaan löydä ketään miestä, kenen kanssa sellaisen voisin perustaa? Samalla mitä vanhemmaksi tulen, tajuan, että jonain päivänä mun vanhemmat tulevat kuolemaan, mikä tuntuu aivan kamalalta, koska vanhemmista on jollain tapaa tullut mulle todella tärkeät, koska ketään muuta ei ole. Mulla on aina ollut vanhempieni kanssa hyvät välit, mutta luulen, etten olisi yhtä läheinen heidän kanssaan, jos seurustelisin. Nyt vietän paljon sitä aikaa, minkä kaverini viettävät siippojensa kanssa, vanhempieni kanssa, koska yksin yksiössä kykkiminen tympii. Kukaan muu ei soita ja kysäise, miten päivä on mennyt. Tai kysele vointia, jos oon kipeä. Tähän asti olen viettänyt juhlapyhät aina vanhempieni ja joskus sisarukseni kanssa. Sitten kun aika porukoistani jättää, niin vietänkö joulut ja uudetvuodet yksin koiran kanssa jossain hämyisessä kerrostaloasunnossani kavereiden viettäessä vuoden riemukkaimpia juhlia parempien puoliskojensa ja perheidensä kanssa? Tippa tulee jo pelkästä ajatuksesta linssiin. Ehkä parempi, etten mieti asiaa tämän enempää.
     
  4. markl Vierailija

    Tekstisi oli itseasiassa hyvinkin järkevä! Oikeastaan se oli jopa koskettava, niin että piti itsekin siirtyä kirjoittamaan. Paljon siinä oli myös yhtäläisyyksiä omaan elämään, vaikka olenkin 25-vuotias mies. Harvoin on kaveripiiriini kuulunut vuosien aikana sinkkunaisia, tai jos on niin ne eivät ole olleet sillä tavoin kiinnostavia. Samalla tapaa olen ajatellut "no, yliopistosta sitten", mutta nyt tilanne on se että opiskelut on päättymässä ja olen työllistymässä erittäin miesvaltaiselle alalle.

    Tuntuu, että tämä 25 vuoden ikävuoden seutu on monelle juuri sitä aikaa kun aletaan asettumaan aloilleen ja siirrytään vakituisempaan elämänrytmiin. Näin sitä ulkoisesti itsekin teen. Sisäisesti olen kuitenkin edelleen se sama epävarma ujo poika, joka toivoo jonkun tytön osoittavan kiinnostustaan niin selvästi, että tilanne vain kehittyisi kuin itsestään. Samanaikaisesti kun odottaa moista ihmettä tapahtuvaksi, sisäinen muuri oman aloitteen tekemiseen vain kasvaa kasvamistaan. Sitä kuvittelee tässä iässä ihmisten olettavan sinun omaavan kokemusta myös ihmissuhteiden saralla, jolloin kynnys tuntemattomien iskemiseen nousee kohtuuttoman korkealle. Vaikka varsinaista ikäeroa ei olisikaan, tuntuu tämä kokemusero valtavalta. Elämän aikana kasaantuneen estyneisyyden muureja oman pään sisällä ei murreta aivan helposti.
    Oikeastaan eniten seurustelemattomuudessa häiritsee yksinäisyyden tunne. Jos ei ole ikinä ollut kenenkään kanssa tai edes harrastanut seksiä, yksin elämistä on vaikeaa nähdä vain "villinä ja vapaana" sinkkuelämänä. Vapaata kyllä, mutta kovin villiä ei. Joku psykologi on keksinyt tälle ilmiölle muuten nimenkin: emotionaalinen yksinäisyys. Ympärillä on suuri sosiaalinen verkosto, mutta silti sitä viime kädessä tuntee itsensä yksinäiseksi. Sosiaaliset kontaktit jää itsellä aina vähän pintapuolisiksi ja henkilökohtaiset kysymykset sivuuttaa välinpitämättömillä "kaikki on ihan jees"-vastauksilla. Muille on helpompaa näyttää kaiken olevan ok, kuin kertoa siitä miten yksinäiseltä oikeasti tuntuu. Ehkä sitä alitajuisesti pelkääkin toisten reaktioita, kun rauhallisena ja tasapainoisena pidetty kaveri alkaisi yhtäkkiä avautumaan hirmuisesti henkilökohtaisista asioistaan.

    Jos seksiä ei ole koskaan harrastanut, ei pelkästään sitä osaa hirveästi kaivatakaan. Oma käsi auttaa kyllä kovimpien paineiden purkamiseen. Sen sijaan sitä kaipaa fyysistä läheisyyttä ja tunnetta että on jollekin tärkeä. Toisen ihmisen halaaminenkin tuntuu muuten äärimmäisen hyvältä, jos sitä tekee harvoin. Vierekkäin lusikassa nukkuminen (humalassa) on läheisintä mitä itse olen kokenut, joten ihan mielellään sitä tekisi elämänsä aikana myös vähän enemmänkin.

    Näin nuorena kalenteri on melko helppoa täyttää kaikenlaisilla aktiviteeteilla, niin ei tarvitse istua yksiössään miettimässä omaa surkeuttaan. Mutta samalla on tuskallista tiedostaa se, että näin ei välttämättä tule olemaan aina. Tai mistä sitä tietää, minkälaiseksi yhden ihmisten talouksien lisääntyminen muuttaa ikäihmisten elämän vuonna 2065? Toistaiseksi kuitenkin näyttää siltä, että perhe on paras esto yksinäisyyteen. En kaipaa jalkoja alta vievää romanssia, vaan enemmänkin kaverillista yhdessäoloa päivittäiseen elämään.

    Tuntuu muuten, että tuohon seksiin on olemassa ihmisten välisessä kanssakäymisessä tasan kaksi suhtautumistapaa: Seksistä joko ei puhuta lainkaan, tai sitten siitä puhutaan paljon ja niin kuin se olisi yhtä arkista puuhaa kuin pyykinpesu. Itse olen aina ajautunut sellaisiin porukoihin, joissa asioista ei juuri puhuta. Jokusen kerran olen kyllä joutunut tekemään ovelia väistöliikkeitä keskustelun edetessä yksityiskohtaisempiin seksikokemuksiin.

    No, kaikesta tästä itsesäälistä huolimatta haluan uskoa että kaikki päättyy lopulta hyvin. Kohtaamisessa voi vaan mennä aikaa, pitkäänkin. Kun kerran on näin pitkälle jo selvitty, ei humalassa harrastettu yhden yön juttukaan tunnu oikein miltään vaihtoehdolta.

    Tulipa aika pitkä teksti. Joskus sitä myös pohtii olisiko elämä helpompaa jos omaisi vähemmän pohdiskelevan luonteen...
     
  5. evod Vierailija

    Kuulostaa hyvinkin tutulta. Mustakin tuntuu, että nimenomaan 25 ikävuoden saavuttaminen on sellainen tietynlainen muutoksen aika. Sitä alkaa olla lähempänä kolmea- kuin kahtakymppiä, monet alkavat vakiintua, menevät kihloihin, naimisiin, ostavat asunnon/talon, perustavat perheen. Ainakin omassa lähipiirissä kehitys on pikkuhiljaa alkanut siirtyä siihen suuntaan. Tuttujen ja puolituttujen hää- ja vauvailmoituksia on alkanut näkyä muutaman vuoden takaiseen verrattuna paljon enemmän. Kaverit ovat alkaneet puhua, millaisia tulevaisuudensuunnitelmia heillä on poikaystäviensä kanssa, puhuvat tulevista häistään, ASP-tileistään, talonostosuunnitelmistaan. Ei sillä, etten olisi heidän puolestaan iloinen. Totta kai olen, mutta valehtelisin, jos väittäisin, etten myös olisi himpun verran kateellinen. Se miten muut menevät elämässään eteenpäin lisää samalla tätä omaa yksinäisyydentunnetta ja pelkoa siitä, ettei itse tule koskaan kokemaan samankaltaisia asioita. Nimenomaan tuo ''emotionaalinen yksinäisyys'' kuulostaa vähän liiankin tutulta. Aina välillä havahdun siihen, että en ulkopuolisen silmiin näytä varmasti lainkaan yksinäiseltä. Ympärilläni on ihmisiä, mutta silti olen yksin ja tunnen oloni monesti yksinäiseksi. Mulla yksinäisyys nostaa päätään varsinkin iltaisin yksin kotona ollessa. Päivisin esim. koulussa sen saattaa unohtaa, kun on muuta tekemistä, mutta illan (ja varsinkin yön) hiljaiset tunnit ovat pahinta aikaa. Synkimpinä hetkinä sitä on tajunnut, että jos mulle tapahtuisi jotain, niin kukaan ei tietäisi. Jos vaikka baarista kotiin palatessa mulle tapahtuisi jotain, kukaan ei ihmettelisi, missä viivyn ja kaipailisi perään.

    Tuo mitä sanoit ihmisten suhtautumisesta seksiin on muuten ihan totta. Molemmat omat kaveripiirini kuuluvat jälkimmäiseen luokkaan, jossa seksistä puhutaan erittäin paljon ja hyvin avoimesti, ja sekös tuottaa välillä ongelmia tällaiselle, jolla ei paljon kyseisiin keskusteluihin ole annettavaa.

    Viime päivinä on taas tullut paljon mietittyä tätä yksinäisyyttä, seurustelemattomuutta ja kokemattomuutta. Syy siihen on osittain se, että pari kaveriani on äskeittäin ihastunut korviaan myöten, ja keskustelut ovat siten pyörineet paljon heidän mieskuvioissaan. Olen aina aiemmin halunnut uskoa rakkauteen ensisilmäyksellä ja siihen, että jollekin on olemassa joku, mutta viime kuukausina olen alkanut tulla toisiin aatoksiin. Olen alkanut uskoa, ettei rakkaus ensisilmäyksellä (jos moiseen ylipäänsä edes uskon) kaikkien kohdalla ole mahdollista. Lisäksi olen alkanut miettiä, että ehkä kaikille ei yksinkertaisesti ole olemassa sitä jotakuta. Että mitä jos joidenkin ihmisten on vain määrä elää elämänsä yksin, niin surulliselta kuin se kuulostaakin, ja että mä vain satun olemaan yksi niistä ihmisistä. Joinain päivinä tuntuu siltä, etten enää edes tiedä uskonko rakkauteen. Yritän pitää lipun korkealla ja jaksaa uskoa siihen, että jokin päivä löydän jonkun, mutta se tuntuu päivä päivältä vaikeammalta. Tällaisia juttuja mun tulee joskus pimeinä aamuyön tunteina mietiskeltyä, kun en ylianalysoinneiltani saa unta.
     
  6. M24 Vierailija

    Kappas, kohtalotovereita.

    Itse olen mies ja täytin hiljattain 24, ja kuten tähän ketjuun vastaamisesta arvata saattaa, koskaan en ole seksiä päässyt harrastamaan. Itse asiassa en ole edes suudellut, muistaakseni en ole edes kädestä pitänyt "silleen".

    Tässä vaiheessa seksi, läheisyys, seurustelu ja muu sellainen alkaa tuntua aika kaikaiselta ja epärealistiselta haaveelta. Tietotaitoni noista kaikista perustuu lähinnä elokuviin ja internetiin, itseasiassa tuntuu todella oudolta, että kaikki kaverini ja tuttuni pääsevät näitä asioita harrastelemaan ja että se on täysin normaali ja arkinen osa elämää valtaosalle ikäisistäni. Tiedän, että kaikki tuttuni ja yliopiston käytävillä vastaan laahustavat ihmiset ovat todennäköisesti huomattavasti minua kokeneempia ja harrastelevat esimerkiksi juuri seksiä edes silloin tällöin, mutta se vaan tuntuu todella oudolta ajatukselta, itse kun elän seksittömässä ja läheisyydettömässä tyhjiössä. Vuosien mittaan tuo on alkanut vaan tuntua sellaiselta luonnonlailta, jolle ei vaan mahda mitään.

    Hauskinta asiassa on se, että en oikeastaan edes osaa olla asiasta ihan niin murheissani kuin mitä minun todennäköisesti kannattaisi olla. Parissakymmenessä vuodessa sitä oppii elämään ilman läheisyyttäkin ja tässä on varmaankin kyse kaikille tutusta "tieto lisää tuskaa" -ilmiöstä. Minulla kun sitä tietoa tai kokemusta ei yksinkertaisesti ole. Tietenkin sitä tulee ajateltua ja murehdittua aika paljon, varsinkin jos joskus ei saa unta ja alkaa asioita ajattelemaan. Kuitenkin uskon, että tuntuisi pahemmalta, jos olisin joskus teininä päässyt kerran koittamaan ja sen jälkeen olisi alkanut kuiva kausi. Arveluja arveluja... Ei tämä missään tapauksessa mukavaa kuitenkaan ole. Ja suurin syy suoranaiseen vitutukseen ei edes ole se kammoksuttu neitsyys. Voisin varmaan ihan hyvin elellä hautaan saakka neitsyenä. Enemmän korventaa se, että en ole koskaan päässyt edes suutelemaan, nukkumaan vierekkäin tai kokemaan mitään sellaista läheisyyttä. Aseksuaali en todellakaan ole, arvioisin seksihaluni ehkä keskivertoa korkeammiksi, mutta tässä on jälleen se juttu, että kun on itse joutunut itsensä hoitelemaan tähänkin saakka, niin ei sitä osaa kaivata. Parisuhde tai edes joku sen tapainen sen sijaan rajoittaisi ajoittaista yksinäisyyttä. Olisi oikeasti aika uskomattoman mahtavaa vaikka joskus pystyä soittamaan toiselle muuten vaan tai ihan vaan käydä iltakävelyllä, kokata yhdessä tai muuta samanlaista.

    Olen aika varma, että tiedän syyt tähän tilanteeseen aika tarkasti. Päällimmäisenä syynä on se, että en uskalla kysyä tyttyjö treffeille tai muutenkaan lähestyä naisihmisiä mitenkään romanttisessa mielessä. Se vaan ei onnistu. Piste. Muutoin olen sosiaalisesti ihan kykenevä, joskin aika introvertti. Naisille voin puhua ja puhunkin siinä missä miehillekin. Tykkään esiintyä yleisön edessä ja mitkään muut sosiaaliset tilanteet eivät aiheuta pelkoa tai ahdistusta. Introverttinä en kamalasti viihdy missään juhlissa enkä koskaan käy baareissa tai klubeilla. Enimmäkseen tulee käytyä väliä koti-yliopisto-kauppa-lenkkipolku ja joskus kavereillakin, pari kertaa kesässä käin erilaisissa tapahtumissa ja olen mukana järjestämässäkin niitä.
    Monta kertaa olen ollut aikeissa pyytää tyttöä treffeille, mutta aina alkavat aivot lyömään jarrua. Yliajattelen, pelkään torjuntaa, kokemattomuus alkaa hävettämään ja muuta hauskaa. Ja vuosien mittaan tuo vain pahenee, joten olen luopunut toivosta. Olisi vain kohtuutonta itsensä kiusaamista.
    Itsetunto on hyvä oikeastaan kaikessa muussa. Muut osa-alueet elämässä toimivat jotakuinkin hyvin. Se on vain tämä seksi-läheisyys ym. -jutut, joiden kanssa menee lukkoon.

    Kamalan ruma tuskin olen, vaikka en nyt ihan hirveän komeana itseäni pidäkään. Siitä homma tuskin kiikastaa. Minua on yrittänyt muutama oikeasti kivaa tyttöä lähestyä, mutta en silloin edes ymmärtänyt mitä siinä tapahtuu, joten möhlin koko jutun. Esimerkiksi eräs kolleega kysyi josko haluaisin käydä hänen kämpillään illemmalle "iltakahvilla tai jotain". Minähän en kahvia juo ja illalla oli hyvä elokuva tulossa, joten lakoninen vastaus oli "sori, ei oikeen voi". Tiedän mitä ajattelette. Vitun idiootti, sosiaalisesti vammanen typerys. Ja kai se voi osittain olla tottakin. En vain tuossa tilanteessa, tai oikeastaan vieläkään, voinut käsittää, että sellainen tyttö minusta voisi pitää. Kokemuksenpuute näkyi siinä, että luulion kutsua oikeasti ihan tavalliseksi kutsuksi kahvittelemaan. Tällaisia samantapaisia on käynyt pari kappaletta. Aina jälkeenpäin tekee mieli hakata päätä seinään. Mutta rehellisesti en osaa edes arvella miten tuossa tilanteessa olisin toiminut vaikka olisin kutsun tositarkoituksen tiennyt. Kaipa jäkiviisaus on paras viisaus. Todennäköisesti olisin jollain verukkeella karannut tilanteesta, koska on huono itsetunto näissä asioissa, kuten arvata saattaa.

    Kellekään en ole koskaan ongelmastani kertonut. En usko että edes pystyisin sitä ääneen sanomaan. Tiedä sitten onko se siitä johtuva häpeä vai mikä. En tunne häpeäväni neitsyyttäni, häpeän tavallaan itseäni, koska en ole onnistunut asiaa hoitamaan. Olen moneen kertaan joutunut asiasta valehtelemaan joko suoraan tai kierrellen. Milloin ovat sukulaiset kyselleen naisasioita ja tiedustelleet olenko mahdollisesti homo ja milloin joutui armeijassa leirinuotion ääressä hätävalheen keksimään.

    Äh, aika sekava vuodatus tuosta tuli, mutta kai sieltä joku punainen lanka löytyy. Oikeastaan en edes itse tiedä mitä ajatella tästä tilanteesta. Elämä jatkuu ja ei se tähän kaadu. Toivottavasti.

    (Noniin. Ja kuin kohtalon ivana tuohon vastapäätä (olen kirjastossa) istahti eräs samaa koulua käyvä tyttönen, jota minun oli tarkoitus kysyä treffeille useampaan kertaan. Tämä on kai se universumin tapa kertoa jotain, minäpä vaan en kuuntele ja lähden kotiin.)
     
  7. Nainen Hesasta Vierailija

     
  8. samamies24 Vierailija

    Ei ole pokkaa kysyä tyttöä treffeille, kuten taisin tuossa kirjoittaakin. Vuosien mittaan homma on mennyt jo ihan ajatustasolla vaikeammaksi ja en todellakaan usko, että pystyisin tyttöä siinä mielessä lähestymään.

    Ei se varmaan naamasta paista, normaalia keskustelua ym. pystyn käymään ilman mitään ongelmia. Siitä vaan on tullut sellainen henkinen blokki, että ei viitsi yrittää.
    Tiedän aika tarkkaan mitä minun pitäisi tehdä, mutta sen tekeminen on niin kaukaiselta ja kuumottavalta tuntuva ajatus, että en tee mitään.

    Toivon, että en jää paljosta paitsi. Kikkahan tässä on se, että en edes tiedä mistä jään paitsi... Tietämättömyys lievittää tuskaa, ehkä.
     
  9. Kypsä Nainen Vierailija


    Te kaikki luulette, että vastakkainen sukupuoli on Ihmeestä seuraava. Tosiasiassa me kaikki tunnemme epävarmuutta ja joudumme kohtaamaan pettymyksiä ihmissuhteissa. Toiset vain kestävät niitä paremmin. Jos haluat muutosta tilanteeseesi, kannattaisi varmaankin pyrkiä harjoittelemaan kohtaamisia naisten kanssa ja mennä vaikka keskustelemaan terapeutille tms. noista henkisistä blokeista. Sinä itse olet ne rakentanut ne, vain sinä pystyt ne jonkun avulla purkamaan.
     
  10. Huhuh Vierailija

    ei huh huh, kyllä se pitää ennen 20v edes kokeilla jos on ollakseen normaali...
     
  11. VLVV Vierailija

    Olen samaa ikäluokkaa monen täällä kirjoittaneen kanssa ja hyvin samankaltaisessa tilanteessa. Pitkään uskottelin itselleni, että en tarvitse minkäänlaista ihmissuhdetta ja pärjään kyllä itsekseni, mutta kamppailin jatkuvasti yksinäisyyden ja erilaisten kompleksien kanssa. En halunnut myöntää haavoittuvuuttani ja koin olevani individualisti, joka ei muiden perään katsele. Suljin itseni ulkopuolelle kaikesta ja kovetin itseäni samalla. Sitten jokin kolahti.

    Tajusin, että poljen paikallani, kärsin samoista ongelmista vuodesta toiseen - sama kaava toistuu elämässäni. Päästäkseni irti tästä kehän kiertämisestä tajusin tarvitsevani jonkin läheisen ihmisen, jonka kanssa voisin vapautua minua vaivaavista ulkopuolisuuden tunteista.

    Nyt olen tämän asian kanssa valvonut ja toisaalta tuntuu hyvältä löytää itsestään uusi, pehmeä puoli, mutta tuntuu myös raskaalta kaivata jotakin, minkä toteutuminen ei ole varmaa tai taattua.

    Hymyillään toisillemme.
     
  12. 25m Vierailija

    Huomenna 25 ja sama juttu. Ei naista, ei seksiä, ei suutelua... koskaan.
     
  13. Rotta1 Vierailija

    35v kohta taäällä ja sama juttu jatkuu... Ei näy naista eikä kuulu?!
     
  14. vierailija Vierailija

    30v, eikä ole pussattu, käyty treffeillä tai mitään muutakaan. Ulos on pyydetty, torjutuksi tultu.
    Anteeksi naiset, jos jotain pahaa olen teille tehnyt.
     
  15. Toni Vierailija

    No voisihan sitä tähän samaa syssyyn itsekkin kertoa itsestäni että ikää on jo se 31v (täs kuus 32), ja oon edelleen neitsyt (myös horoskoopiltani, ironista eikö..), sekä en ole ikinä ollu parisuhteessa (enkä ole varma että haluaisinkokaan olla, koska se pelottaa myös omalla tavallaan).

    Onko sitten ollu mitää kokemuksia ? No, tähän voin vastata että yläasteella (silloin kun itselläni alkoi olemaan kiinnostusta naisista, ihailemaan naisten kauneutta/söpöyttä, alastomuutta tms. juttuja, you know), niin yhtä samalla luokalla ollutta neitoa pyysin treffeille, mutta hän ei sitten lämmenny idealle yhtää (vastaus oli melkein "hell no you fucking freak!", koska en ole ikinä (tänäkään päivänä) ollu ulkoisesti mikään komistus, hurmuri sisäisesti tms. vaan kiusattu kehitysvammainen nörtti), sekä kun juoru asiasta levisi, niin pilkkaus naurut kantautui mooonesta suunnasta.

    Tämän jälkee, seuraava kerta oli jo täysi-ikäisenä, kun tutustuin yhteen nuoreen, melkein samanikäiseen naiseen + muihin tyyppiehin, ja meistä tuli sitten sellanen peini 4 hengen kaveriporukka. Noh, tässä kaveriporukassa tuli hengailtua joitakin vuosia aikoinaan (ja nykyää heistä ei kukaan enää ole mun kaveri), muutta anyway, kaveriporukkaan kuului mun lisäksi 2 naista ja 1 mies. Tämän miehen kanssa sitten oltiin yhtenä päivän kessulla ja juteltiin niitä näitä sekä yhdessä vaiheessa sitten hän kysyi minulta, että olikon ihastunut toiseen näistä naisista. Luotin häneen, ja kerroin että kyllä, sekä mainitsin että ajattelin ehkä häntä pyytää ulos/treffeille tms. . Hän sitten toivotti tsemppiä, kerto että se kuulostaa hyvältä jne. otti asian niinkui hyvin vastaan. Mutta silloin koin sen kaverin paskamaisimman tempun, mitä kaveri voi tehäkään (ja opin siis kantapään kautta että kannattaa vähän kattoa kelle kertoo mitäkin), eli se mies meni juoruumaan tälle naiselle kaikki ne mitä mä kerroin tälle miehelle (mies itse kerto), ja kuulema tämä nainen sitten säikähti niin paljon että piti muhun "kaveruustaukoa" muutaman kuukauden, ja lopulta sitten hän katosi elämästäni kokonaan, sekä viimeisimpänä tästä kaveriporukasta.

    Sitten tässä välissä on tullu yritettyä pidempää tutustumistapaa ja siitä parisuhteeseen etenemistä, kolmeen kertaa naisen kanssa mutta tuloksetta (eikä kaveruus heidänkään kanssa enää ole ollu vuosiin mahdollista).

    Viimeisin, viides kokemus, oli sitten erinlainen, sillä siinä jo ihan ensimmäisenä tutustumispäivänä toisimme, päädyttiin samaa sänkyy, joten siinä tuli ensikokemuksia siitä ja oli lähellä että pääsin eroon neitsyydestä (ja vielä hänen kämpillä, hänen porukoiden ollessa paikalla joten meidän piti olla myös hiljaa, if you know what i mean). Mutta homma kusi jo esileikkien aikana täysin pilalle. Aluksi suudeltiin, halailtiin, hyväiltiin toisiamme tms. mutta sitten yhdessä vaiheessa kun hän maksasi sängyllä selälteen ja minä siinä päällä suutelemassa häntä, niin hänellä menee omaa sylkeä/suu nestettä, väärään kurkkuun. Hän yski ihan älyttömästi, taukoamatta, jonkin aikaa. ja mie aloin jo hätääntymää vähän ajan päästä että, "eikai vaan hän nyt tukehdu", joten oli pakko pukea nopeasti jotai päälle ja pyytää apua (tämä nainekin samalla päätti pukea jotai päälle siten kuten kykeni) hänen porukoilta. Sitten kun tämä nainen kertoi asiasta porukoille, oli mun aika lähteä kotia, eikä tästä naisesta ole kuulunu sen jälkee.

    Tämän jälkee, olen vaan tyytynyt jo vuosia itsetyydytykseen, mutta vaihtelu kyllä virkistäisi, esim. päästä eroon neitsyydestä. Tai sitten seksilelut, koska veikkaan että ainut mahdollisuuteni päästä eroon neitsyydestäni, meni jo, jos ei sitten tuuria ole tulevaisuudessa.
     
Kaikki kentät ovat pakollisia
Luonnos tallennettu Luonnos poistettu

Jaa tämä sivu

Alibi
Anna
Deko
Dome
Erä
Hymy
Kaksplus
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Koululainen
Ruoka.fi
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
TM Rakennusmaailma
Tekniikan Maailma
Vauhdin Maailma
Golfpiste
Vene
Nettiauto
Ampparit
Plaza
Muropaketti