Kokemuksia adhd-aikuisen (ja lapsen) kanssa elämisestä?

["iinuli"]

Meillä miehellä on todennäköisesti nyt adhd. Vielä lopputestit puuttuu, mutta edellisellä lääkärikerralla sanoivat jo, että aika todennäköistä on. Ite oon luullu koko ajan vaan, että minussa on jotain vikaa.. Mies usein haistattelee, sättii, on kylmä, ei koske minuun ym. aina silloin jos on hermostunut tai masentunut.

Ja sitä hän on ollut tässä nyt aika usein viimeisten vuosien aikana kun lapsiakin on tullut. Muutenkin tosi räjähtävä luonne ja sitten taas tosi laiska ja saamaton. Oon välillä tosi loppu. Meidän toisella lapsellakin on samanlaisia piirteitä, mutta on ilmeisesti liian pieni vielä (2v) diagnoosiin.

Kokemuksia haen siis? Kukaan läheinen ei ymmärrä tuosta mitään, sanoo vaan että ei se sellaselta vaikuta. Kaikkien mielestä adhd:t vaan sählää ja hyppii koko ajan. Lapsena mies oli kyllä vilkkaampi. Kenellekään ei voi puhua, noihin miehen pään aukomisiinkin annetaan neuvo, että toisesta korvasta sisään jne. Kurkkua kuristaa jotenkin..

 

["kipsukka"]

Mulla on 35-vuotta kokemusta adhd:sta eli yhtä monta vuotta kun mulla ikää. Tosin diagnoosin sain (tai hain) vasta reilu vuosi sitten. Lapsena oon ollut hankala. Aikusenakin kyllä, mutta osaan paremmin hillitä jo itteni. Nyttemmin olenkin enempi inattentiivinen eli en saa mitään aikaiseksi, fleguilen. Tosin jos on oikein kiinnostava asia, innostun täysillä...mutta monesti näissäkin tapauksessa toteutus saattaa jäädä puolitiehen.

"Pärjäsin" jotenkuten siihen saakka kun astuin vakkaristi työelämään (reilu 10v sitten). Sen jälkeen todelliset ongelmat putkahti esiin. Nyt olen kolmannessa työpaikassa (ekasta savustettiin ja sain kenkää, tokasta löhin ennen kuin olisin saanut kenkää ja nyt oikeastaan sama tilanne) ja vihdoin oon tajunnut, että tää tie ei vie mihkään. Tulevaisuus siis hiukka auki. Mulla oli lääkitys viimeinen toivo, ja siksi kävin hakee diagnoosin. Ei vaan auta riittävästi, että selviäisin töistä. Auttaa kyllä paljon muuhun arjessa, esim. pinna on paljon pidempi, saan kotia hoidettua, laskuja maksettua, enkä oo niin ahditunut yms.

Meillä myös kaksi vilkasta leikki-ikäistä. Valiettavasti molemmissa luulen näkeväni neurologista poikkeamaa. Pienempi ehkä selvempi adhd, esikoinen enempi inattentiivinen add. Esikoinen täyttää kohta 4 ja neuvolassa laajempi tarkastus. Toivon, että asiaan perehdytään riittävällä tarkuudella. Mulla adhd on ollut tärveltämässä itsetuntoa hyvin varhaisessa vaiheessa, enkä todellakaan toivo omille lapsille samaa.

 

["iinuli"]

Moi kipsukka, harmi etteivät ne lääkkeetkään auta ihan kaikessa, vaikka elämä järjestynyt sentään joiltain osin. Meillä miehellä ei oo ollut työn pitämisessä vaikeuksia, mutta muissa asioissa sitten sitä onkin riittänyt. Raha-asiat, ihmissuhteet, opiskelu, perhe-elämä, kotihommat. Nykyään haluaisi vaan maata sohvalla lukuunottamatta jotain baari-iltaa kavereiden kanssa. Lapsien kanssa leikkii, mutta hoitojutut on jääneet mulle ellen sitten pyydä tai käske tekemään jotain. Ei aina auta silloinkaan. Ja minuun purkaa kaiken pahan olonsa. Usein mietin meidän lapsia, että miten voisin heitä auttaa jos heilläkin on tää.. Mieskin sanoi, että itsetunto kärsinyt pienestä pitäen.

 

["kipsukka"]

Jos miehesi on saamassa dg:a niin kantsis varmaan harkita lääkitystä. Kuten sanoin, niin lääkitys on paljolti auttanut arjen rutiineihin. Jaksan laittaa ruokaa (tosin en edelleenkään kovin paljoa jaksa etukäteen ruokalistoja suunnitella), siivota, leikkiä lasten kaa pitkäjönteisemmin yms. Sohvalla en oikeestaan ees pysty makaamaan.

Tietty on myös hyvä selvittää että miehelläsi ei ole adhd:n liitännäisenä tullutta masennusta, joka on suht yleistä. Ja voi aiheuttaa saamattomuutta.

Mä oon ollut tosi hysteerinen lasteni kanssa, siis juurikin itsetunnon kehittymiseen liittyvissö jutuissa. En oo osannut olla ylidiagnosoimatta. Nyt toivon että esikoisen osalta selvittettäisiin kaikki perin pohjin. Diagnoosia en tartte, vaan varhaista tukea.

 

[kuulostaa tutulta]

täällä yks flegu ilman diagnoosia. Tilanne pulpahti pintaan kun sain lapset...

 

["iinuli"]

Mies sanoi, että mielellään kyllä ottais lääkityksen. Kyllä asia häntäkin vaivaa. Voi hyvin olla myös tuota masennustakin. Itseäni oon ajatellut, että miten jaksan ja kestän, kun mun harteilla on tää taakka että selvitään tässä elämässä ja mies vaan "sekoilee". Vaikkei sitä tietenkään tahallaan tee. Yritän ymmärtää, mutta väsyneenä sekin on niin vaikeaa.

 

[kuulostaa tutulta]

onko vastuuton...

 

["iinuli"]

onko vastuuton...

Raha-asioissa on ainakin ollut vastuuton, siitä velkoja. Eikä edelleenkään hallitse niitä kovin hyvin. Lähinnä meidän parisuhteen kannalta sekoilee, haukkuu ja pyytää anteeksi ja tekee niin 100 kertaa uudelleen. Ja mielialat vaihtelee jatkuvasti, päivittäin mietin että mitähän tänään. Asioihin paneutuminen on vaihtelevaa, joko täysillä tai ei ollenkaan. Keskitietä ei ole.

 

[JONSERED Karhunkantaja]

Olen itse vähän alle 40-vuotias adhd-ihminen...äijä on myös klassinen tapaus, mutta ilman virallista diagnoosia. Lapsilla taitaa jokaisella olla jotain samoja piirteitä, tytär½:llakin.

Diagnoosi ei muuta ihmistä, se vain kertoo miksi joku on sellainen, kuin on ja antaa myös työkaluja arkeen. Miehesi ei muutu toiseksi lääkitykselläkään, elämä toki voi helpottua ja pään sisäinen kaaos lieventyä, mutta adhd on ja pysyy. Miehen diagnoosi on lottovoitto lapselle, nyt osaatte seurata tilannetta ja antaa tarvittaessa tukea, sellaista, jota mieskin olisi luultavasti lapsena kaivannut.

 

[kreppi]

blaaaa... toiko on diagnoosi XD Vitun laiskoja te ootte! Menkää töihin ja hoitakaa laskut, ei sen kummempaa. Yhdessä välissä oli muotia että ollaan porukalla masentuneita ja nyt tulee tää ADHD.. ei jumatsuikka!!

 

[JONSERED Karhunkantaja]

blaaaa... toiko on diagnoosi XD Vitun laiskoja te ootte! Menkää töihin ja hoitakaa laskut, ei sen kummempaa. Yhdessä välissä oli muotia että ollaan porukalla masentuneita ja nyt tulee tää ADHD.. ei jumatsuikka!!

Onneksesi ääliömäisyys ei ole koskaan mennyt muodista! :saint:

 

["iinuli"]

Olen itse vähän alle 40-vuotias adhd-ihminen...äijä on myös klassinen tapaus, mutta ilman virallista diagnoosia. Lapsilla taitaa jokaisella olla jotain samoja piirteitä, tytär½:llakin.

Diagnoosi ei muuta ihmistä, se vain kertoo miksi joku on sellainen, kuin on ja antaa myös työkaluja arkeen. Miehesi ei muutu toiseksi lääkitykselläkään, elämä toki voi helpottua ja pään sisäinen kaaos lieventyä, mutta adhd on ja pysyy. Miehen diagnoosi on lottovoitto lapselle, nyt osaatte seurata tilannetta ja antaa tarvittaessa tukea, sellaista, jota mieskin olisi luultavasti lapsena kaivannut.

Kiitos niin olen koittanut miehellekin sanoa, että miten häntä olisi voitu lapsena auttaa kun aina törttöili ja sai komentelua sun muuta osakseen. Että voisin siirtää sen meidän lapseen joka törttöilee koko ajan.. että voisin ymmärtää ja auttaa Miten ihmeessä saisin vaan jostain voimia jaksaa kaiken tän keskellä, pitää kaikkea kasassa.. auttaa kaikkia ja itse luhistua.

 

["kipsukka"]

täällä yks flegu ilman diagnoosia. Tilanne pulpahti pintaan kun sain lapset...

Suht vaativissa asiantuntijatehtävissä. Mulla lääkityksen jälkeenkin ongelmat hommien suunnittelemisessa ja aikatauluissa. Vaikka lääkitys on hellpottanutkin esim. aloittamisen kynnys laskenut ja saa aikaseksi enemmän kuin ennen.

 

[JONSERED Karhunkantaja]

[QUOTE="iinuli";25105560]Kiitos niin olen koittanut miehellekin sanoa, että miten häntä olisi voitu lapsena auttaa kun aina törttöili ja sai komentelua sun muuta osakseen. Että voisin siirtää sen meidän lapseen joka törttöilee koko ajan.. että voisin ymmärtää ja auttaa Miten ihmeessä saisin vaan jostain voimia jaksaa kaiken tän keskellä, pitää kaikkea kasassa.. auttaa kaikkia ja itse luhistua.[/QUOTE]

Miksi ihmeessä sinun pitäisi kaikki tehdä?

Jos mies päättää kokeilla lääkitystä, joka toimiessaan on mainio apu, kannattaisi yrittää saada adhd-coach siihen samaan syssyyn opettamaan uusia toimintamalleja ja eroon vanhoista.

Olethan tähänkin saakka elänyt miehesi kanssa, toki lapsen syntymä muuttaa tilannetta, mutta et ole ihan silmät ummessa hypännyt mukaan.

 

["kipsukka"]

[QUOTE="iinuli";25105449]Raha-asioissa on ainakin ollut vastuuton, siitä velkoja. Eikä edelleenkään hallitse niitä kovin hyvin. Lähinnä meidän parisuhteen kannalta sekoilee, haukkuu ja pyytää anteeksi ja tekee niin 100 kertaa uudelleen. Ja mielialat vaihtelee jatkuvasti, päivittäin mietin että mitähän tänään. Asioihin paneutuminen on vaihtelevaa, joko täysillä tai ei ollenkaan. Keskitietä ei ole.[/QUOTE]

Sekoilu ja haukkuminenkin voi olla jotain muuta kuin adhd:ta, esim. liitännäisenä tullutta persoonallisuushäiriötä?! Muuten kait sama mikä on dg, paitti hoidon kannalta ei. Pers.häröön kun paras lääke on terapia eikä vältsii auta vaikka adhd:ta hoidetaan lääkkeillä.

Ittelläni epäilen olevan myös epävakaata pesrhäröö, mutta adhd lääkkeet ovat leikanneet kyllä pahimmat kärjet pois (hekuma vs. syvä epätoivo).

 

["voi elämä"]

[QUOTE="kipsukka";25105015]Mulla on 35-vuotta kokemusta adhd:sta eli yhtä monta vuotta kun mulla ikää. Tosin diagnoosin sain (tai hain) vasta reilu vuosi sitten. Lapsena oon ollut hankala. Aikusenakin kyllä, mutta osaan paremmin hillitä jo itteni. Nyttemmin olenkin enempi inattentiivinen eli en saa mitään aikaiseksi, fleguilen. Tosin jos on oikein kiinnostava asia, innostun täysillä...mutta monesti näissäkin tapauksessa toteutus saattaa jäädä puolitiehen.

"Pärjäsin" jotenkuten siihen saakka kun astuin vakkaristi työelämään (reilu 10v sitten). Sen jälkeen todelliset ongelmat putkahti esiin. Nyt olen kolmannessa työpaikassa (ekasta savustettiin ja sain kenkää, tokasta löhin ennen kuin olisin saanut kenkää ja nyt oikeastaan sama tilanne) ja vihdoin oon tajunnut, että tää tie ei vie mihkään. Tulevaisuus siis hiukka auki. Mulla oli lääkitys viimeinen toivo, ja siksi kävin hakee diagnoosin. Ei vaan auta riittävästi, että selviäisin töistä. Auttaa kyllä paljon muuhun arjessa, esim. pinna on paljon pidempi, saan kotia hoidettua, laskuja maksettua, enkä oo niin ahditunut yms.

Meillä myös kaksi vilkasta leikki-ikäistä. Valiettavasti molemmissa luulen näkeväni neurologista poikkeamaa. Pienempi ehkä selvempi adhd, esikoinen enempi inattentiivinen add. Esikoinen täyttää kohta 4 ja neuvolassa laajempi tarkastus. Toivon, että asiaan perehdytään riittävällä tarkuudella. Mulla adhd on ollut tärveltämässä itsetuntoa hyvin varhaisessa vaiheessa, enkä todellakaan toivo omille lapsille samaa.[/QUOTE]


Periytyyhän tuollaiset tietenkin, kuten monet muutkin, Kannattaako ehdoin tahdoin tehdä ongelmaisia lapsia. Elämä vaikeaa, kuten sinulla, i pärjää töissäkään vaikka koulutuksen onnistuisi saamaan.

 

[kpisukka]

[QUOTE="iinuli";25105560]Kiitos niin olen koittanut miehellekin sanoa, että miten häntä olisi voitu lapsena auttaa kun aina törttöili ja sai komentelua sun muuta osakseen. Että voisin siirtää sen meidän lapseen joka törttöilee koko ajan.. että voisin ymmärtää ja auttaa Miten ihmeessä saisin vaan jostain voimia jaksaa kaiken tän keskellä, pitää kaikkea kasassa.. auttaa kaikkia ja itse luhistua.[/QUOTE]

Mä kyllä pystyn samaistumaan hyvin sun tunteisiin sillä erotuksella, että pystyn ehkä oman kokemukseni kautta vielä paremmin eläytymään lasten mahdollisiin fiiliksiin. Mutta soon myös pirunmoinen ongelma, koska mä olen täsyin jumittunut tähän asiaan enkä osaa arvioida tätä tilannetta kovin objektiivisesti. :/ Mä oon jotekin niin sekoittanut pääni, etten tiedä enää mikä on syy ja mikä on seuraus.

Mutta jos miehesi saa lääkityksen, voi löytyäkin yllättäen uusia voimavaroja arjenhallintaan. Askel kerrallaan.

 

[JONSERED Karhunkantaja]

[QUOTE="voi elämä";25105608]Periytyyhän tuollaiset tietenkin, kuten monet muutkin, Kannattaako ehdoin tahdoin tehdä ongelmaisia lapsia. Elämä vaikeaa, kuten sinulla, i pärjää töissäkään vaikka koulutuksen onnistuisi saamaan.[/QUOTE]

Aika monella on lapset jo "tehtyinä", kun saa diagnoosin. Ja se, että adhd on periytyvää, pitää kyllä paikkansa. Mutta se, että elämän vaikeus olisi sitä, ei ole pakko olla totta. Tieto ei aina lisää tuskaa, vaan päinvastoin, voi helpottaa elämää. Meidän ei ole pakko toistaa vanhempiemme virheitä tietämättömyyden vuoksi.

 

["iinuli"]

Miksi ihmeessä sinun pitäisi kaikki tehdä?

Jos mies päättää kokeilla lääkitystä, joka toimiessaan on mainio apu, kannattaisi yrittää saada adhd-coach siihen samaan syssyyn opettamaan uusia toimintamalleja ja eroon vanhoista.

Olethan tähänkin saakka elänyt miehesi kanssa, toki lapsen syntymä muuttaa tilannetta, mutta et ole ihan silmät ummessa hypännyt mukaan.

Niin siis kyllähän hänestä hyviäkin puolia löytyy ja minusta huonoja, tottakai. Nyt vaan tuntuu, että kaikki on mun vastuulla tän uuden lapsiarjen keskellä kun on mies on niin saamaton ja omissa murheissaan. Meidän 2-vuotiaskin vaan raivoaa päivästä toiseen ja huutaa kun päätä leikattais, uhmaakin on, mutta ihan pienestä asti rankka tyyppi.

Paras lähteä nukkumaan, että jaksaa taas huomenna. Tulen lukemaan kyllä, kiitos kaikille. Kiinnostunut olen myös heistä, jotka yrittävät ymmärtää arjen keskellä tätä kaikkea sekamelskaa.

Kipsukka, voihan olla myös persoonallisuushäiriötä, mutta häiritsevästi käyttäytyy myös oman äitinsä tavoin. Samoin kun isänsä on sohvalla makoilija. Aina ajattelin, että ne vaan on jotain vanhemmilta perittyjä piirteitä. Tai tavallaanhan ne kait ovatkin.'

Palailen lukemaan.

 

[JONSERED Karhunkantaja]

Ensiapuna antaisin miehelle e-epaa, karnosiinia, sinkkiä, magnesiumia ja b-ryhmän vitamiineja, kutosta ja kahtatoista ja juottaisin kahvia ja kolaa ja patistaisin syömään kunnolla ja säännöllisesti. Ja lisäisin valaistusta.

yksikään noista jutuista ei "paranna", mutta kokemukseni mukaan kaikki yhdessä antavat lisää virtaa - päällekin.

 

["kipsukka"]

Aika monella on lapset jo "tehtyinä", kun saa diagnoosin. Ja se, että adhd on periytyvää, pitää kyllä paikkansa. Mutta se, että elämän vaikeus olisi sitä, ei ole pakko olla totta. Tieto ei aina lisää tuskaa, vaan päinvastoin, voi helpottaa elämää. Meidän ei ole pakko toistaa vanhempiemme virheitä tietämättömyyden vuoksi.

Näin juuri.

Mäkin sain dg vasta lasten syntymän jälkeen, ja ennen kuin ihan tosissani aloin lapsillani moista epäilemään (useilla vasta lapsen dgn jälkeen vanhemmat ovat saaneet omansa).

Mä haluan nimenomaan tiedolla vähentää tuskaa. Kun tiedän, että lapsilla on hyvä mahdollisuus samaan dg:iin, niin miksi mun pitää sulkea silmäni todellisuudelta? Jos mun itsetunto on lytätty ihan pienenä jo, viimeistelty ala-asteiässä, niin eikö ole vastuullista vanheemmuutta huomioda tämä omien lasten osalta. Ettei niiden tarvi kärsiä koko elämänmittaisesta masennuskierteestä.

Enkä taatusti olisi jättänyt lapsia hankkimatta jos mun dg olisi ollut tiedossa "hyvissä ajoin".

 

["kipsukka"]

[QUOTE="iinuli";25105638]
Kipsukka, voihan olla myös persoonallisuushäiriötä, mutta häiritsevästi käyttäytyy myös oman äitinsä tavoin. Samoin kun isänsä on sohvalla makoilija. Aina ajattelin, että ne vaan on jotain vanhemmilta perittyjä piirteitä. Tai tavallaanhan ne kait ovatkin.'
[/QUOTE]

Mun äiti on taattu adhd, mutta lähes yhtä taattu epävakaa pers.härö. Että kyllä nää aika tehokkaasti kulkee sukupolvelta toiselle.Tämän kierteen mä haluaisin katkaista.

Piirteitä tai diagnooseja. Ihan sama. Tärkeintä lienee se missä määrin aiheuttaa ongelmia.

 

[JONSERED Karhunkantaja]

[QUOTE="kipsukka";25105697]Mun äiti on taattu adhd, mutta lähes yhtä taattu epävakaa pers.härö. Että kyllä nää aika tehokkaasti kulkee sukupolvelta toiselle.Tämän kierteen mä haluaisin katkaista.

Piirteitä tai diagnooseja. Ihan sama. Tärkeintä lienee se missä määrin aiheuttaa ongelmia.[/QUOTE]

Sehän se juuri on oleellista: ei dgn itsensä vuoksi, vaan ymmärryksen ja tiedon vuoksi. Ja joskus dgn voi tarkoittaa esim. elämänlaatua parantavaa lääkitystä tai elämäntapamuutoksia. Dgn-nro papereissa ei tee itse yhtään mitään...

 

["kipsukka"]

Sehän se juuri on oleellista: ei dgn itsensä vuoksi, vaan ymmärryksen ja tiedon vuoksi. Ja joskus dgn voi tarkoittaa esim. elämänlaatua parantavaa lääkitystä tai elämäntapamuutoksia. Dgn-nro papereissa ei tee itse yhtään mitään...

Mua veetuttaa kun oon soittanut mm. adhd-liittoon ja adhd-centeriin lasten asioissa, niin vastaukseksi saan lätinää, että ei alle 5-vuotiata diagnosoida. JOO, SEN MÄ KYLLÄ TIEDÄN, MUTTA EN OLE DIAGNOOSIA VAILLA, VAAN APUA. Miten noillakin tahoilla toi asiantuntemus on tolla tasolla? Kait soon niin, kun ei ole omakohtaista kokemusta siitä, että pysyviä haittoja voi syntyä jo ennen 5 v ikää. Luetaan vaan ulkomuistista että "ei dg ennen 5v". (no tää ei poissulje sitä ettenkö vois olla ylihysteerinenkin ).

 

[JONSERED Karhunkantaja]

[QUOTE="kipsukka";25105759]Mua veetuttaa kun oon soittanut mm. adhd-liittoon ja adhd-centeriin lasten asioissa, niin vastaukseksi saan lätinää, että ei alle 5-vuotiata diagnosoida. JOO, SEN MÄ KYLLÄ TIEDÄN, MUTTA EN OLE DIAGNOOSIA VAILLA, VAAN APUA. Miten noillakin tahoilla toi asiantuntemus on tolla tasolla? Kait soon niin, kun ei ole omakohtaista kokemusta siitä, että pysyviä haittoja voi syntyä jo ennen 5 v ikää. Luetaan vaan ulkomuistista että "ei dg ennen 5v". (no tää ei poissulje sitä ettenkö vois olla ylihysteerinenkin ).[/QUOTE]

Missä päin Suomea asut?

Turun seudulta tiedän mahtavan hyvän lasten neuropsykkarin, jolle dgn on sivuseikka, mutta hän on aika velho löytämään lapsen vahvuudet ja keksimään, kuinka niillä kompensoida heikompia osa-alueita. eli häneltä saa todella hyviä ohjeita ja vinkkejä, kuinka helpottaa arkea.