Muutama oma kokemus
Eli, minun oma äitini oli myös masentunut, kun olimme lapsia. Minulle lapsuudesta ei jäänyt hyvää mielikuvaa. Äitini oli aggressiivinen, arvaamaton, vihainen, tunnekylmä, sulkeutunut, negatiivinen, vihainen. Ei huolehtinut että oltais säännöllisesti syöty, ulkoiltu, peseydytty eikä pitänyt itsestäänkään kunnolla huoltaNiin toivoisin, että olisi hoidattanut itsensä kuntoon ja antanut omille lapsilleen paremmat eväät ja mahdollisuudet elämään.
Mulla itselläni myös masennustausta, tai elämäntilanteeseen uupuminen. Mulla se ei kuitenkaan häirinnyt lasten hoitamista, eli kykenin koko sen vaikean vaiheen toimimaan ja hoitamaan lapset, itse asiassa ne tais olla se ainoa syy miks nousta ylös aamulla ja miksi tehdä yhtään mitään. Mutta mulla se masennus ei kestänyt vuosia, toisin kun mun äidillä, joka ei itselleen ikinä hakenut apua. Mulla terapia ja muu hoito auttoi nopeasti, ja pääsin takaisin kiinni elämään, kun hain sitä apua tarpeeksi ajoissa.
Ystävälläni on diagnosoitu maanis-depressiivisyys, on välillä ollut myös useamman kuukauden sairaalahoidossa tämän johdosta. Lapsen elämä on kuitenkin ollut pääsääntöisesti todella hyvää, koska lapsen isä on ollut täysillä mukana lapsen elämässä koko ajan, ja ollut lapsen kanssa kun äiti on ollut sairaalahoidossa, ja tukee myös äidin ja lapsen suhdetta.
Yhdellä kaverilla on ilmeisesti oireiden perusteella vaikea masennus, hänen kohdallaan olen surullinen koska hän ei ole hakenut apua, eikä myönnä olevansa "hullu" (hänen mielestään kaikki, jotka tarvitsevat apua mielenterveyteen liittyen ovat hulluja, eikä hän halua olla sellainen). Hän on todella negatiivinen, aggressiivinen lasta ja puolisoa kohtaan, itsetuhoinen jne. Ei mene hyvin, mutta kulissit on hälle tärkeämmät kuin todellisuus ja perustelee sitä haluttomuuttaan voida paremmin silläkin, että hän on muka vaan niin omistautunut äiti, että tekee niin kuin omille lapsilleen on paras. Mutta ei todellakaan tee, jos ajattelis yhtään lapsiaan niin hoitais itsensä kuntoon, eikä olis arvaamaton, aggressiivinen, vihainen, apaattinen.
Toinen kaveri kärsii masennuksesta tai voi olla että diagnoosi vaihtuu maanis-depressiivisyydeksi, mutta hälläkin lasten elämää kannattelee se osallistuva puoliso, joka kantaa vastuun koko perheestä, vaikka tällä kaverilla on ote lipsunut pahasti ja meno holtitonta.
Kyllä se vanhemman masennus aina jonkin jäljen jättää lapsiin, varsinkin jos se jatkuu pitkään. Ja muutkin terveydelliset ongelmat. Mutta pitää vaan sitten ottaa tosissaan se, että se vaikuttaa lapsiin ja pyrkiä tarjoamaan lapsille paras mahdollinen elämä, pistämään lasten paras etusijalle ja olemaan vähemmän itsekeskeinen. Ja ymmärtää se, että jos lapset oireilee, niin sitten vaan pitää hankkia niille lapsillekin apua että saavat oikeita työkaluja asian käsittelyyn.
sääli lasta
