Kokemuksia onko tauko suhteessa auttanut????

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Nainen hädässä!
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
N

Nainen hädässä!

Vieras
Olemme nuori pariskunta (päälle parikymppisiä). Olemme olleet yhdessä 2,5 vuotta ja aika on ollut melkoista vuoristorataa. Kaksi kertaa ollaan asuttu yhdessä, kaksi kertaa lyöty kamat kasaan ja todettu, ettei onnistu.

Alku meni hienosti, kuten jokaisessa suhteessa, mutta sitten alkoi tulla ongelmia. Kyse on tavallaan ikuisuus-riidoista. Mies haluaa enemmän omaa aikaa. Minua ahdistaa, kun tuntuu, ettei hän sitoudu oikein kunnolla suhteeseen (esim. tunnen etten ole etusijalla yms.). Hänelle kaverit ja lapsuuden perhe ovat niin tärkeitä, että tunnen välillä olevani ulkopuolinen.

Yhtä mieltä olemme siitä, että rakastamme toisiamme, emmekä halua erota. Emme kuitenkaan onnistu selvittämään asioita niin, että molemmilla olisi hyvä olla. Keskusteluista ei tunnu olevan enää apua, niin kauan on yritetty. Viime aikoina olemme olleet enemmän toistemme parhaat kaverit kuin parisuhteessa.

Taas keskusteltiin. Enää ei osattu edes keksiä, miten yrittää. Kaikki kärsii riidoista. Seksiä ei pahemmin ole. Läheisyys katoaa kun ahdistaa. Mies ehdotti kuukauden taukoa, että saadaan etäisyyttä asioihin ja mietittyä kaikkea. Ja toisaalta hengähdettyä ja levättyä. Ensin en suostunut, mutta en osannut ehdottaa muutakaan. Sovittiin tietysti, että uskollisia ollaan tauollakin.

Nyt ihmiset, onko teillä kokemusta tauoista? Auttaako? Saitteko suhteen toimimaan sen jälkeen? Kertokaa kaikki kokemukset!!!!!
 
Saattaapi olla niin, ettei teistä ikuista paria tule. Olette kovin nuoria kumpikin, molemmilla juoksut juoksematta. Sinullakin on parhaat hetket sen oikean kanssa vielä edessäpäin. Usko pois.

Pisteet teille siitä, että olette parhaanne yrittäneet. Tavallaan olette harjoitelleet oikeaa parisuhdetta varten. Anna elämän kantaa, hyvä siitä vielä tulee.
 
Tauko auttaa ainakin ottamaan selvää, tuleeko toimeen ilman toista ja kutistuvatko ne riidanaiheet olemattomiksi välimatkan myötä. Toisaalta tauko ei saisi olla niin pitkä, että ne unohtuvat. Minun mielestäni tauko ei ole varsinainen työkalu, vaan eräänlainen parisuhteen harkinta-aika. Voisipa sanoa "vielä peruttavissa oleva ero".
 
Kertokaapas kaikki nokkelat taukoilijat, miten se tauko oikein auttaa? Jos ei tavata, niin eihän ongelmista sitten puhutakaan. Miten ongelmat selviäisivät puhumatta?

Yksinäisyyden kokeminen tauon aikana saattaa hyvinkin saada kaipauksen aikaan. OK, sitten tuntuukin hyvältä palata taas yhteen. Mutta kuka teistä oikeasti uskoo, että ongelmat olisivat mihinkään kadonneet?
 
Kiitos vastauksista! Olen itse samoilla linjoilla vastaajien kanssa. Mieskin nyt alkoi kai epäillä taukoa. Halusi vielä jutella. Ei siis näköjään ole enää varma, mitä haluaa tauon suhteen tehdä.

Tuntuu, että tilanne on niin jumissa. Molemmat ovat puolustuskannalla ja negatiivinen ja kireä ilmapiiri vaikeuttaa asioista puhumista. Itselleni vaikeinta on juuri se, että suhteen tulevaisuus on niin epävarmaa ja alan epäillä jo toisen tunteita. Yksinäinen olo. Tämä aiheuttaa sen, että reagoin kaikkeen hyvin voimakkaasti. Näen kaiken negatiivisena. Jopa sen, että mies halusi tavata, tulkitsin, että olen ajanvietettä. Kaikki pyörähtää päälaelleen.

Haluan luoda positiivisen ilmapiirin. Saada kaikki hyvät tunteet esille ja kunnioituksen toista kohtaan taas näkymään. Tulisi ehkä luottavaisempi ja rennompi olo ja olisi helpompi lähteä yrittämään purkaa tilannetta...

En usko, että tauko auttaa. En kyllä osaa sanoa, auttaako minunkaan suunnitelmani. Tauko kuitenkin tuntuu juuri siltä, että unohdetaan ongelmat ja palataan sitten takaisin yhteen. Ollaankin täysin samassa tilanteessa sitten. Tai ehkä vielä huonommassa, koska minulla on niin epävarma olo ja tauko varmasti vain pahentaa tilannetta siltä kannalta.

Kommentoikaa toki lisää!
 
Pitäisi ensin selvittää mikä on todellinen syy parisuhteen kriisiin ja tauon tarpeeseen. Monesti miehillä se on se ettei uskallakaan vielä täysillä sitoutua kun tekisi mieli katsoa onko ruoho vihreämpää aidan toisella puolella ja mitä muuta on tarjolla. Kovasti väittävät muuta mutta sitä suurin osa lopulta ajaa takaa. Itse tiesin tämän heti mieheni perimmäiseksi syyksi kun ei ollut valmis edes keskustelemaan sitoutumisesta ja tulevaisuudesta ja parisuhdekin ajautui kriiseihin. Lopulta suhde alkoi olla niin huonossa jamassa että olin itsekin ihan valmis kokeilemaan muuta. Niinpä aloimme puhumaan tauosta yhteistuumin. Koska meillä oli syynä se että halusimme molemmat kokeilla muuta ennen kuin uskaltauduimme luovuttamaan ajatukset täysin muista kumppaneista (olimme olleet yhdessä 18 v asti)) ja sitoutumaan täysillä vain toisiimme vaati se luonnollisesti myös seksin sallimista tauon aikan. Lupauduimme osaltamme kuitenkin huolehtimaan ehkäisystä että meillä olisi vielä mahdollisuus katsoa mitä tunteita tauko ts. ero kummassakin herättää ilman että tauon vuoksi tulee maaimaan lisää tauteja tai lapsia jolloin jatko olisi mahdotonta. Meillä tauko toimi ja palasimme 4 kk kuluttua yhteen. Molemmat huomasimme ettei vieras ole likimainkaan haaveiden arvoinen ja että haluamme olla yhdessä nyt ja tulevaisuudessa. Nyt kaksi lasta ja ihana koti. Ilman "taukoa" vaihtoehto olisi ollut ero.

Ystäväpiirissämme yritettiin samaa ilman "seksilupaa" ja heillä tauko ei siis tuonot oikeen täyttä selvyyttä tai kokemuksia milllään muotoa. Ilmeisesti heillä ongelmat olivatkin olleet ihan perustavan luonteisia eli esim. miehen käytös ja kun nainen huomasi pärjäävänsä mainiosti ilman huonokäytöksistä miestään ei hän luonnollisesti enää takaisin miestä ottanut. Nyt nainen on jo löytänyt uuden ja seurustellut vakavasti toista vuotta kun taas mies vieläkin haikailee tämän exänsä perään. Eli miehen olisi kannattanut muuttaa käytöstään jo paljon aiemmin eikä odottaa että tällainen tauko parantaisi asioita. Mies oli liian huonokäytöksinen vaikka olikin hyvännäköinen ja luuli sen ulkonäön olevan riittävä tae siihen että nainen hänet takaisin haluaa...
 
Asiaa sen enempää tuntematta, mutta aikani suuressa ystäväpiirissä parisuhdeasioita ruotineena, näen ongelman itsetunnossasi: Kuvaat miestä niin kuin hänellä olisi velvollisuus jatkuvasti osoittaa sinulle, että juuri sinä olet ykkönen, jotta voisit tuntea parisuhteen olevan kunnossa.

Miksi sinun tulisi olla ykkönen jatkuvasti ja koko ajan? Onko vain se, että mies laittaa elämänsä ihmiset tärkeysjärjestykseen ja sinut ylimmälle pallille, riittävää, jotta voit kokea olevasi hyvässä parisuhteessa, arvostettu ja rakastettu? Millainen todistus asiasta tarvitsee sinulle antaa?

Minulla on ollut ystäviä, jotka valittavat samasta, ja kun kysyn heiltä, mitä miehen tulee tehdä, niin vastaukset ovat yleensä:
-kertoa minulle, että olen tärkein. Usein.
-osoittaa lahjoin ja muilla huomionosoituksilla, että olen tärkein. Usein. (lahjat yleensä pienessä roolissa)
-kertoa minulle kaikki menemisensä ja tulemisensa. (pelko ulkopuolelle jäämisestä)
- Ja pahimpana (minusta): suunnitella menemisensä ja tulemisensa minun aikatauluni mukaan ja ympärille. Mieluiten ottaa mukaan tai ainakin pyytää mukaan.

Jos nämä kuulostavat tutulta, niin tarkastele sisintäsi: haluatko hallita toisen elämää tuolla tavalla? Ihmisen elämä ei muutu parisuhteessa yhtäkkiä elämäksi, jossa vain parisuhteen toisella osapuolella on sanavaltaa ja merkitystä. Perhe ja ystävät ovat tärkeitä ja niiden tuleekin olla. Missä ovat omasi? Millaisen arvon annat heille ja suunnitelmillesi heidän kanssaan?
 
Olette ainakin siinä suhteessa erilaisia ihmisiä, että toinen kaipaa enemmän omaa tilaa ja toinen taas haluaisi olla koko ajan yhdessä. Itse olen myös tuollainen, että kaipaan paljon omaa tilaa. No ei se nyt sitä tarkoita, että haluaisin olla erossa paljon vaan sitä ettei toinen kyhnää kyljessä koko ajan. Onneksi meillä se toinen osapuoli on samanlainen, koska muutoin alkaisi ahdistaa. Molemmilla on ollut aikaisemmin suhde ihmiseen, joka on tuollainen toisessa koko ajan roikkuva eikä siitä mitään sitten tullut. Jos olisi halunnut jonkun aikaa olla omissa oloissaan vaikka toisessa huoneessa niin jo oltiin kysymässä, että mikä sua nyt vaivaa...
 
kuulostat aika samanlaiselta kuin eräs kaverini... niin kuin joku tuossa aiemmin sanoikin, en valitettavasti näe teillä onnellista tulevaisuutta - ainakaan yhdessä. minusta tuntuu siltä, että pelkäät jääväsi yksin ja mies on sinulle enemmän turvallisuuden tuoja kuin elämänkumppani. mies puolestaan tuntuu vielä hiukan keskenkasvuiselta. veikkaanpa, että hän haluaisi kovasti vielä elää poikamieselämää, iskeä naisia ym., mutta ei tohdi itsekään irtautua suhteestanne. ehdottaako hän taukoja ja lähtee saman tien juhlimaan, mutta peruu tauon muutaman päivän päästä? silloin voipi olla, että hän etsii "tauon" aikana uutta naista, jonka turvin jättää sinut. tai sitten hän on vain vielä hiukan mammanpoika eikä yksinkertaisesti ole vielä varma paikastaan maailmassa.

minusta tuntuu, että sinkkuelämä kaikkineen tekisi hyvää sinullekin. parisuhde on kaunis asia, mutta sen aika on vasta, kun omat siivet kantavat. ehdit kyllä olla parisuhteessa vielä mielin määrin. omat vanhempani tapasivat vasta pikkuista vaille nelikymppisinä ja ovat eläneet onnellisessa avioliitossa jo yli 25 vuotta. veikkaan, että yksi syy heidän seesteiseen elämäänsä on se, että molemmat olivat itsenäisiä, pärjääviä ihmisiä, jotka myös olivat sinkkuilleet kyllikseen.

minäkin elin pitkään parisuhteessa, johon en ollut tyytyväinen. meillä oli monia, vakaviakin ongelmia, mutta perimmäinen syy eroomme oli se, etten minä ollut valmis sitoutumaan lopullisesti. mies oli nimittäin ensimmäinen "aikuisiän" poikaystäväni ja tutustuimme hyvin pian sen jälkeen, kun olin muuttanut pois lapsuudenkodistani, joten minultakin jäivät sinkkujuoksut kokematta. niitä tuli sitten ikävä kyllä kokeiltua suhteen aikana. miehesikin saattaa katua sitä, että tuli sitoutuneeksi noinkin tiiviisti noin nuorena. minä täytän pian 26 ja haaveilen matkustelusta, omistusasunnosta ja erilaisten vapaa-ajan harrasteisiin liittyvien haaveideni toteuttamisesta ja vaikka elämässäni on miellyttäviä miehiä, en tahdo sitoutua ennen kuin olen elänyt jonkin aikaa itselleni. tahtoisin jonakin päivänä yhtä kauniin parisuhteen kuin vanhemmillani on, mutta olen valmis odottamaan oikeaa ihmistä ja oikeaa hetkeä, enkä pelkää mahdollista yksin jäämistä. oma pitkä suhteeni oli loppuvaiheessa toisinaan yhtä helvettiä, kun toisaalta pelkäsin poikaystäväni menettämistä suorastaan hysteerisesti, mutta toisaalta minua repi valtava kaipuu vapauteen.

alkuperäiseen kysymykseesi voisin sanoa, että joitakin tauko voi auttaa, mutta sinua todennäköisesti ei. sinua voisi paremminkin auttaa esimerkiksi vaihtoreissu, muutto joksikin aikaa toiselle paikkakunnalle töihin tai jokin muu temppu, jolla saisit hiukan itseluottamusta ja etäisyyttä nykytilanteeseesi. poikaystäväsi mieltä en tiedä - voihan olla, että hän jonkin ajan kuluttua haluaa palata takaisin luoksesi, mutta todennäköisesti hän kärsii samasta itsenäisyyden kaipuusta kuin minä ennen, ja se kaipuu ei häviä koskaan vaan voi tulla kummittelemaan vaikka kymmenenkin vuoden kuluttua.
 
se, että miehellä on hyvät suhteet perheeseen ja kavereihin ja hän heille aikaansa antaa, ei tarkoita, että miehellä on vapauden kaipuu. hän on normaali. epänormaalia on se, että parisuhde vie koko elämän ja hallitsee sitä suvereenisti.

missä teitä käsittämättömiä parisuhdelukitsijoita oikein kasvaa? miten teistä tulee noin kieroutuneita? ongelmasi on itsetunto, hyvä tyttö, kuten joku jo sanoi. paranna itsesi.
 
Ex-poikakaverini valitti joskus siitä, että minulle on sisarukseni tärkeämpiä kuin hän. Että surisin vaikka siskoni kuolemaa enemmän kuin hänen. Ihan älytön ajatus edes! Sama kuin kysyisi vanhemmilta, ketä lasta rakastaa eniten. On ihan turhaa pohtia sitä, kuka on kenellekkin tärkein, kaikki ovat omalla tavallaan tärkeitä. Voisin jopa sanoa, että koirani on kaikesta elollisesta minulle tärkein, mutta vaikea sanoa, surisinko sen vai poikaystävän kuolemaa enemmän. Millä mittareille tärkeys, suru tai rakkaus mitataan?
 
Kiitos kaikille vastauksista.

Tilanne on oikeasti vaikea. Joku tuolla aiemmin taisi miettiä, onko mies valmis. Tämä asia tuli nyt esille meillä ja aloin itse epäillä, ettei ole. Hänkään ei osannut vastata. Ehdotin sitten itse, että jospa hän ottaisi nyt omaa aikaa miettiäkseen sen. Hän oli samaa mieltä. Sanoin, ettei mielestäni ole syytä alkaa selvittää muita asioita ennen kuin hän itse tietää, mitä haluaa/haluaako edes jatkaa kanssani. Tuntuu, että tähän asti suhde on mennyt pitkälti omalla painollaan ilman, että on löytynyt tahtoa tehdä töitä sen eteen tai oikeastaan edes selvää päätöstä pysyä yhdessä.

Tästä siis alkoi tauko. En tiedä, onko tämä lopun alkua, mutta muutakaan en enää keksinyt. Kerroin hänelle tunteeni ja sen, että olen vakavissani ja uskon yhä tähän suhteeseen. Totuus on se, että jos hän on noista asioista epävarma, on hänen tehtävänsä ensin selvittää päänsä.

Tietysti toivon, että hän tulee luokseni varmana tunteistaan ja täynnä tahtoa selvitä tästä kriisistä...

Nainen, jolaa ei ole hätää:
Minulla on ollut ystäviä, jotka valittavat samasta, ja kun kysyn heiltä, mitä miehen tulee tehdä, niin vastaukset ovat yleensä:
-kertoa minulle, että olen tärkein. Usein.

*Kukapa ei tahtoisi kuulla olevansa tärkein. Ei sitä kuitenkaan saa jankuttaa, alkaa muuten tuntua esittämiseltä. Kyllä tuo näkyy enemmän käyttäytymisestä tärkeissä asioissa. Esim. tukena kun toisella on ongelmia yms.*

-osoittaa lahjoin ja muilla huomionosoituksilla, että olen tärkein. Usein. (lahjat yleensä pienessä roolissa)

*En oikeastaan kaipaa lahjoja, mutta tietysti huomionosoitukset puolin ja toisin ovat tärkeitä.*

-kertoa minulle kaikki menemisensä ja tulemisensa. (pelko ulkopuolelle jäämisestä)

*Kyllä haluan tietää, missä mieheni on ja kenen kanssa ja milloin tulee. Kyllähän hänkin tietää mitä minä teen. Onko siinä jotain väärää?*

- Ja pahimpana (minusta): suunnitella menemisensä ja tulemisensa minun aikatauluni mukaan ja ympärille. Mieluiten ottaa mukaan tai ainakin pyytää mukaan.

*En odota, että hän suunnittelee noin, mutta haluan kyllä etukäteen tietää suunnitelmista, enkä aina viime hetkellä. Riippuu minne hän on menossa, haluanko mukaan. Toki joihinkin juttuihin haluaisin lähteä mukaan, mutta en aina. Ja kyllä minusta on kiva, jos hän kuitenkin kysyy haluanko lähteä.*

Eli olen siis ennusteesi mukainen. Mitä se kertoo? Luulin, että nuo ovat noin suunnilleen itsestään selviä, normaaleita asioita.

Tuntuu, että olen aivan hukassa...
 
Alkuperäinen kirjoittaja ewaleena:
Ex-poikakaverini valitti joskus siitä, että minulle on sisarukseni tärkeämpiä kuin hän. Että surisin vaikka siskoni kuolemaa enemmän kuin hänen. Ihan älytön ajatus edes! Sama kuin kysyisi vanhemmilta, ketä lasta rakastaa eniten. On ihan turhaa pohtia sitä, kuka on kenellekkin tärkein, kaikki ovat omalla tavallaan tärkeitä. Voisin jopa sanoa, että koirani on kaikesta elollisesta minulle tärkein, mutta vaikea sanoa, surisinko sen vai poikaystävän kuolemaa enemmän. Millä mittareille tärkeys, suru tai rakkaus mitataan?

Et voi olla tosissasi!!! Eläimiin toki kiintyy, mutta että surisit koirasi kuolemaa enemmän kuin poikaystävääsi?!? Oletko varma, että rakastat häntä sittenkään tarpeeksi? Kyllä tuo nyt kuitenkin on uskomattomin vertaus, jonka olen ikinä kuullut!
 
- Ja pahimpana (minusta): suunnitella menemisensä ja tulemisensa minun aikatauluni mukaan ja ympärille. Mieluiten ottaa mukaan tai ainakin pyytää mukaan.

*En odota, että hän suunnittelee noin, mutta haluan kyllä etukäteen tietää suunnitelmista, enkä aina viime hetkellä. Riippuu minne hän on menossa, haluanko mukaan. Toki joihinkin juttuihin haluaisin lähteä mukaan, mutta en aina. Ja kyllä minusta on kiva, jos hän kuitenkin kysyy haluanko lähteä.*

Mitä tarkoittaa "viime hetkellä"? "Minusta on kiva, että hän kuitenkin kysyy haluanko"?

Tätä on vaikeaa sanoa kauniisti: Kuvittelet selvästi, että sinulla on parisuhteen perusteella aina valtaa siihen, mitä poikaystäväsi tekee. Oletat, että olet aina tervetullut mukaan tai ainakin haluat olettaa. Haluat päätäntävallan suhteessa yhdessä vietetystä ajasta siis itsellesi eli haluat hallita poikaystäväsi ajankäyttöä.

Kuten ilmaiset, haluat päättää lähdetkö mukaan. Poikaystäväsi ei saa suunnitella asioita siten, ettei hän jätä edes teoreettista mahdollisuutta sille, että sinä et olisi tervetullut.

Se EI ole itsestäänselvää ja normaalia. Aikuisella ihmisellä on oikeus (ja mielestäni jopa velvollisuus) tehdä itsenäisiä suunnitelmia ystäviensä kanssa tai yksinkin.

Esim: On täysin ok, kun mieheni ilmoittaa minulle, että hän lähtee poikien kanssa viikonloppumatkalle kun kaikki on jo varattu ja suunniteltu. (Meillä ei ole lapsia, joten sellaiset aikataulut ja sopimukset eivät ole ongelma.) En oleta, että hän pyytää minua mukaan tai että hän edes kysyy minulta asiaa; hänellä on oikeus elämäänsä ja suunnitelmiinsa. Siksi(kin) suhteemme on vakaalla pohjalla.
 
Vielä hiukan asioita pohdittavaksi:

*Kukapa ei tahtoisi kuulla olevansa tärkein. Ei sitä kuitenkaan saa jankuttaa, alkaa muuten tuntua esittämiseltä. Kyllä tuo näkyy enemmän käyttäytymisestä tärkeissä asioissa. Esim. tukena kun toisella on ongelmia yms.*

Näinhän se on. Pohdi kuitenkin, miten ilmaiset tarpeesi tukeen ja mitä vaadit. Miten suhtaudut miehen antamaan tukeen; se on usein aika erilaista kuin se, mitä nainen itse kuvittelee tarvitsevansa tai ilmaisee haluavansa.

*En oikeastaan kaipaa lahjoja, mutta tietysti huomionosoitukset puolin ja toisin ovat tärkeitä.*

Pohdi sitä, miten paljon haluat näitä huomionosoituksia. Onko sinulla sellainen olo, että annat enemmän kuin toinen eli lasketko vaakakuppeja. Jos teet niin, niin puhu miehelle, mutta mieti myös huomioitko vain saadaksesi huomiota... Usein silloin, kun tuntuu epävarmalta, alkaa hukuttaa toisen huomionosoituksiin ja silloin se, ettei toinen vastaa samalla mitalla vain lisää pahaa oloa, joka koko kierteen sai aikaiseksi.

*Kyllä haluan tietää, missä mieheni on ja kenen kanssa ja milloin tulee. Kyllähän hänkin tietää mitä minä teen. Onko siinä jotain väärää?*

Tämä "mäkin kerron" on tavallisin naisten esittämä syy sille, että he voivat vaatia miehen tilille tulemisistaan ja menemisistään. Miehen tavallisin vastaus on: enhän mäkään sulta niitä tietoja vaadi. Mieti, mitä menetät, jollet tiedä jatkuvasti, missä mies on ja kenen kanssa. Mitä pelkäät? Mitä luulet paljastuvan? Ole rehellinen itsellesi.

*En odota, että hän suunnittelee noin, mutta haluan kyllä etukäteen tietää suunnitelmista, enkä aina viime hetkellä. Riippuu minne hän on menossa, haluanko mukaan. Toki joihinkin juttuihin haluaisin lähteä mukaan, mutta en aina. Ja kyllä minusta on kiva, jos hän kuitenkin kysyy haluanko lähteä.*

Tämä on suurella todennäköisyydellä epävarmuuden merkki: pelkäät, että mies löytää jonkun toisen tai peräti huomaa, että hänellä on hauskaa ilman sinua. Muista, että hänellä kuuluukin olla hauskaa ilman sinua. Se ei tarkoita, että sinä et olisi hänen rakkaansa tai hänelle tärkeä.

Jos rakentaa elämänsä vain yhden ihmisen varaan, tulee erittäin suurella todennäköisyydellä tilanteeseen, jossa kaikki romahtaa. (Tämä ei tarkoita, että jatkuvasti tiirailisi vihreämpää ruohoa.) Älä tee sitä itsellesi äläkä vaadi sitä poikaystävältäsi.
 
Nainen, jolla ei hätää: Osuit kyllä melko oikeaan viimeisessä. Luin tuon monta kertaa ja mietin. Pelkään päästää miehen "vapaasti" menemään. Järjellä ajateltuna ymmärrän, että toimin väärin ja myös järjellä tiedän, että voin luottaa mieheen. Kuitenkin tunteet nousevat voimakkaampina pintaan näissä tilanteissa.

Eilen kävin läpi suhteemme historiaa yksikseni. Huomasin sieltä asioita, jotka ovat loukanneet minua hyvin paljon (mieskään ei varmasti tiedä kuinka) ja joita ei ole koskaan selvitetty. Ne vaikuttavat kai yhä. Aikanaan ne todellakin järkyttivät luottamustani tähän suhteeseen, saivat aikaan epävarman ja turvattoman olon. Ehkä ne nyt sitten näkyvät tällä tavalla. Toisaalta olen itsenäinen, mutta toimin ristiriitaisesti panikoidessani miehen menoista. Olisiskohan tuossa syy?
 
Jos tämä yhtään auttaa, niin kerron sinulle hiukan itsestäni.

Minua petettiin ja loukattiin pahasti ensimmäisessä vakavasssa suhteessani. Sen jälkeen jokainen tosisuhde sai minut epätoivoiseksi: kuljin miehen ikkunan alla tarkastamassa onko hän sanojensa mukaan kotona silloin kuin piti, onko auto paikalla, jne. Menin lähes hysteeriseksi, ellei puheluuni vastattu. Valitsin kumppaneiksi epätoivoisia tarrautujia, jotka puolestaan rajoittivat minua, jotta olisin voinut varmistua siitä, ettei minua enää petetä. Kaikki turhaan, sillä kärsin, koska olen pohjimmiltani itsenäinen ja hyvin sosiaalinen: sain samantyyppisiä epäilyjä kuin sinä täällä esität poikaystävästäsi omilta kumppaneiltani. En ole kuitenkaan eläissäni pettänyt tai edes ajatellut asiaa.

Nykyisen suhteen alusssakin olin epävarma, vaikka aihetta ei ollut. Silti en voinut tunteilleni mitään. Sitten ryhdistäydyin: ihan tietoisesti kielsin itseäni olemasta hysteerinen, soitin kavereille ja menin heidän kanssaan tekemään asioita ilman, että mietin miehen menemisiä, lähetin tekstarina pusun kysymyksen sijaan, yritin olla odottamatta vastausta... vaikeaa aluksi, mutta helpotti. Pusut tulivat (lähes) aina takaisin.

Olen tajunnut, ettei yksikään pettäminen jää tapahtumatta sen seurauksena, että "kyylää" toisen menoja. Olen tajunnut, ettei yksikään ero jää tapahtumatta sen seurauksena, että "kyylää" toisen menoja. Molemmat ovat asioita, joihin vaikuttavat muut asiat kuin se, miten selvillä on toisen sijainnista ja seurasta.

Kerro poikaystävällesi, että vatvot edelleen noita juttuja. Älä syytä tai syyllistä. Hän ei todennäköisesti tajua, muista tai ajattele niitä ja pitää niitä vanhoina asioina; siis jos ylipäätään niistä puhuitte aiemmin. Soita ystäville, kun ahdistaa ja juttele heidän asioistaan. Tajuat, että maailma on täynnä iloja ja huolia, jotka ovat paljon isompia kuin se, missä poikaystäväsi milloinkin menee. Kummallisesti sinulla on hänelle valtavasti kerrottavaa siitä, mitä sinun (ja ystäviesi) elämääsi kuuluu ja jostakin syystä sinusta tulee paljon "parempaa" seuraa: muistat varmaan ajan, jolloin vasta tutustuitte ja molemmilla oli jatkuvasti uusia asioita kerrottavana? Se palaa, kun alat "elää" elämässi. Huomaat, että teillä on hauskaa yhdessä ja erikseen.

Jos on niin, ettei poikaystäväsi ole valmis suhteeseen, niin sillekään et voi mitään. Pidä siksi huolta itsestäsi ja sosiaalisista suhteistasi. On kuitenkin todennäköistä, että toisen ihmisen hallitsemaan suhteeseen on hyvin harva koskaan valmis.
 
Olen miettinyt taas asioita... Tauko tuntuu helpommalta kuin odotin. En mietikään, missä mies on tai mitä tekee vaan otan aikaa ihan vain itselleni.

Ymmärsin kuitenkin sellaisiakin asioita, että juuri aiemmat tapahtumat, joissa mies on suoraan sanoen käyttäytynyt täysin epäluotettavasti ja välinpitämättömästi minua kohtaan (ei kuitenkaan pettänyt), ovat aiheuttaneet tämän tilanteen. Olen jotenkin niin ahtaalla, etten enää osaa muuta kuin rajoittaa. En voi enää luottaa häneen niin kuin pitäisi.

Ymmärrän, että rajoitan liikaa, mutta hänenkin olisi pitänyt ymmärtää aiemmin, että tapahtuneet vaikuttavat tulevaisuuteen. Sitoutumista minä silloin juuri penäsin. Samoin sitä, että hän olisi asettanut minut tärkeysjärjestyksessä ensimmäiselle sijalle. Niin... siihen minä silti parisuhteessa uskon. Sain kuitenkin todeta, etten ollut numero yksi. Pikkuhiljaa nuo asiat ovat syöneet luottamukseni häneen, hänen tunteisiinsa ja suhteeseen.

Tiedän, että pahennan asioita, koska hän ahdistuu. En pysty muuhun. Luottamus pitäisi palauttaa ensin...

Tuntuu myös, että hän ei todellakaan ole valmis sitoutumaan. Siitä tämä epävarmuus. Hän ei ole luotettava. Minun mielestäni on oikein ilmoittaa mihin on menossa, kenen kanssa ja milloin tulee. Minusta se on vain normaalia.

Tässä esimerkkitapaus hänen käytöksestään: Hän saattaa sanoa menevänsä kaverin kanssa kahville. Kysyn onko hän pitkään, ehdimmekö esim. jutella vähän illalla. Olen sanonut hänelle jo pidemmän aikaa, että haluan jutella asioista. Vastaus on katsotaan. Hän lähtee kahville, menee viisi tuntia, soitan kysyäkseni aikataulua. Hän onkin päättänyt lähteä pelaamaan biljardia ja hermostuu, koska hoputan häntä. Hermostun itsekin ja annan olla. Menen nukkumaan. Herään yöllä muutaman tunnin päästä. Laitan viestin "Missä olet?". Hän on lähtenyt baariin ja hänen mielestään se on ok, koska hän on aikuinen ihminen yms... Niinpä niin, mutta tietääkseni parisuhteessa. Hän ei voi käsittää, mistä olen hänelle seuraavana päivänä vihainen. Hänen mukaansa ihan turhasta. Nyt minä siis rajoitan ja kontrolloin hänen menemisiään...

En sano, etten rajoittaisi, mutta ehkä tuolla käytökselläkin on osuutensa asiaan...
 
Alkuperäinen kirjoittaja Nainen hädässä!:
Ymmärrän, että rajoitan liikaa, mutta hänenkin olisi pitänyt ymmärtää aiemmin, että tapahtuneet vaikuttavat tulevaisuuteen. Sitoutumista minä silloin juuri penäsin. Samoin sitä, että hän olisi asettanut minut tärkeysjärjestyksessä ensimmäiselle sijalle. Niin... siihen minä silti parisuhteessa uskon. Sain kuitenkin todeta, etten ollut numero yksi. Pikkuhiljaa nuo asiat ovat syöneet luottamukseni häneen, hänen tunteisiinsa ja suhteeseen.

Tajuat varmaan, että kun penäät sitoutumista, sinulle ei riitä se, että mies sitoutuu. Mies, joka ajautuu baarii kavereiden kanssa ilman, että kysyy lupaa, on sitoutunut. Sinä haluat, että mies kilvoittelee. Se ei ole oikein.

Tuntuu myös, että hän ei todellakaan ole valmis sitoutumaan. Siitä tämä epävarmuus. Hän ei ole luotettava. Minun mielestäni on oikein ilmoittaa mihin on menossa, kenen kanssa ja milloin tulee. Minusta se on vain normaalia.

Olet väärässä. Jos teitä on vain te kaksi, on hänellä oikeus mennä ilman, että kysyy sinulta lupaa ja oikeus muuttaa suunnitelmiaan ilman neuvottelua.

Tässä esimerkkitapaus hänen käytöksestään: Hän saattaa sanoa menevänsä kaverin kanssa kahville. Kysyn onko hän pitkään, ehdimmekö esim. jutella vähän illalla. Olen sanonut hänelle jo pidemmän aikaa, että haluan jutella asioista. Vastaus on katsotaan. Hän lähtee kahville, menee viisi tuntia, soitan kysyäkseni aikataulua. Hän onkin päättänyt lähteä pelaamaan biljardia ja hermostuu, koska hoputan häntä. Hermostun itsekin ja annan olla. Menen nukkumaan. Herään yöllä muutaman tunnin päästä. Laitan viestin "Missä olet?". Hän on lähtenyt baariin ja hänen mielestään se on ok, koska hän on aikuinen ihminen yms... Niinpä niin, mutta tietääkseni parisuhteessa. Hän ei voi käsittää, mistä olen hänelle seuraavana päivänä vihainen. Hänen mukaansa ihan turhasta. Nyt minä siis rajoitan ja kontrolloin hänen menemisiään...

Ok. Hän on ahdistunut, eikä halua keskustella kanssasi. Se on selvää. Hän välttelee juttelemista, koska tietää, mistä aiot puhua: siitä, että hän tekee sinut onnettomaksi. Ei ihme.

Muutoin käytöksessä ei ole mitään vikaa. Aikuinen ihminen saa tehdä suunnitelmia, muuttaa niitä, ja vaikka ajautua hauskan illana aikana baariin ilman, että joku kiukuttelee aamulla. Yllättävän monet sietävät tätä kiukuttelua: ilmeisesti siksi, että ovat samanlaisia epävarmuuksineen kuin kumppaninsa.


Lue edellinen viestini ajatuksella.
 
Ok. Valotan hieman aikaisempia asioita, jotka ovat aiheuttaneet minulle tämän luottamuspulan. Voi olla, että tuomitset minut ylireagoineeksi, mutta minulle nuo ovat olleet isoja asioita.

Ensimmäinen asia oli kun muutimme yhteen, ilmestyi jostain kuvioihin nainen. Hänen vanha hyvä ystävänsä, josta en tätä ennen ollut kuullut sanaakaan. Nainen alkoi ottaa yhteyttä jatkuvasti. Pyysi kahville tai luokseen, osteli joululahjoja miehelle yms. Kun näimme naista yhdessä hän käyttäytyi minua kohtaan kuin olisin ollut ilmaa. Miehelleni hän kikatteli ja flirttaili. Aluksi ajattelin, että olkoon. Pitemmällä aikavälillä tuo alkoi häiritä. Kerroin sen miehelle. Hän ei ollut huomannut mitään outoa, myönsi kuitenkin, että nainen tahtoi tavata yhtäkkiä poikkeuksellisen paljon. Hän saattoi soittaa, kun olimme yhdessä esim. kaupungilla ja haluta nähdä miehen. Kun mies sanoi, että oli liikkeellä minun kanssani, nainen ei tahtonutkaan tavata. Itse käyttäydyin asiallisesti tätä naista kohtaan. Eräänä päivänä mies sanoi, että nainen oli ollut meillä kyläilemässä kun olin ollut yövuorossa. Hermostuin. Tätä naisen "tunkeilua" oli jatkunut jo ehkä puoli vuotta. Tappelimme häönestä jatkuvasti. Mies ei voinut lopettaa tätä "suhdetta" naiseen. Noin vuosi oli kulunut ja mies ei vieläkään ymmärtänyt, mikä minua tässä ahdisti. Hänen mukaansa naisen käytös oli täysin asiallista. Ehdotin miehelle, että hän kutsuisi naisen kylään, kun minäkin olisin kotona, että huomaisi mitä tarkoitin. Niin hän sitten teki. Olin itse kohtelias naiselle. Tulin ovelle vastaan ja tervehdin. Hän ei vastannut mitään, käveli minuun katsomatta ohitseni olohuoneeseen. Koko ajan hän kihersi miehelle ja kahvipöydässä yrittäessäni kohteliaasti osallistua keskusteluun, hän taas esitti kuin en olisi edes ollut paikalla. Ei puhunut minulle, ei edes katsonut. Tässäkään mies ei muka ymmärtänyt minkään olevan vialla. Heidän välinsä viilenivät pikkuhiljaa ajan kanssa, mutta minä tunnen yhä olevani loukattu, vähätelty yms. tuosta tapauksesta.

Toinen samanlainen tapaus sattui noin vuosi myöhemmin. Miehen kaverin nyk.ex alkoi tyrkyttää neuvojaan ja omia mielipiteitään suhteestamme. Nähdessämme hän v***uili minulle avoimesti, mutta minä en voinut sanoa mitään, muuten mies sanoi minun haastavan riitaa. Suhteemme meni katkolle, nainen pyöri koko ajan mieheni kanssa. Tällöin hän myönsi olevansa eroamassa miehen kaverista, elävänsä vain kulissia sillä hetkellä. Palasimme yhteen. Nainen erosi mieheni kaverista. Mieheni auttaa häntä, lainaa rahaa, käy hänen luonaan. Olen raivoissani tilanteesta. Miten voin luottaa mieheen, jos meidän väliimme pääsee noin helpolla. Hänelle on aivan sama, miten hänen "kaverinsa" minua kohtaan käyttäytyvät. Ei minun mielestäni tällaisia tilanteita saisi tulla!

Ylireagoinko?!?
 
Et mielestäni ylireagoi siltä osalta, että nainen (x2) oli törkeä ja töykeä sinua kohtaan. Jälkimmäinen myös epäkunnioittava suhdettanne kohtaan puuttumalla siihen. Se, miten paljon noihin asioihin siippamme reagoivat, vaihtelee aika paljon, mutta ei väistämättä kerro miehesi tunteista sinua kohtaan kovinkaan paljon: hän todennäköisesti ajatteli, että sinun ei tulisi ottaa itseesi ja koska kyseessä oli hänen ystävänsä, sinun tulisi hänen vuokseen sietää huonoa käytöstä. Vastaavia tilanteita tunnen ympäriltäni runsaasti ja jokaisen sietoraja vaikuttaa siihen, miten paljon tällaisia kavereita sitten tulee nähtyä, yhdessä tai erikseen.

Se, että kyseessä oli nainen, ei ole itsessään mikään syy huolestua...


Nainen erosi mieheni kaverista. Mieheni auttaa häntä, lainaa rahaa, käy hänen luonaan. Olen raivoissani tilanteesta. Miten voin luottaa mieheen, jos meidän väliimme pääsee noin helpolla. Hänelle on aivan sama, miten hänen "kaverinsa" minua kohtaan käyttäytyvät. Ei minun mielestäni tällaisia tilanteita saisi tulla!

Tässä kohdassa ylireagoit. Miehesi on sinun kanssasi eikä nainen ole miehen ystävänä mitenkään teidän väliinne tullut. Sinä olet tyttöystävä, hän on naispuolinen ystävä. Eronne johtui teistä kahdesta, kuten paluunne yhteenkin; te (tai ilmeisesti sinä) annoit aikaisemmin miehesi kaverin tulla väliinne.

Kysy itseltäsi, miksi et luota mieheen, jos hän käy ystävänsä luona ja auttaa tätä? Et luota naiseen, mutta tarkoittaako se sitä, ettet luota mieheenkään? Henkilökohtaisesti en tunne montaakaan miestä, joka lähtisi oikomaan ystävänsä käytöstä siksi, että tämä on ollut töykeä tyttöystävälle. Pidä mielipiteesi kyseisistä naisista, älä ole heidän kanssaan tekemisissä.
 
Olen itse katkaissut välini yhteen ystävääni, joka luuli voivansa tulla väliimme. Lopulta hän kertoi suoraan, että haluaa minut. Tuskin mies olisi tällaista ystävääni katsellut. Kerroin tästä tietysti miehelle rehellisesti.

Eräs vanha tuttu otti minuun yhteyttä alku aikoinamme ja tunnusti rakastaneensa minua aina. Mies hermostui tästä vaikka tiesi, ettei minulla ole tunteita tätä ihmistä kohtaan. Hän tahtoi kuulla operaation, kun ilmoitin tälle kaverille, miten asiat on.

Kyllä minäkin olisin olettanut, että hän olisi minun puolellani näissä asioissa seisonut ja jättänyt omaan arvoonsa nämä naiset...
 
Aikamoista, että olet joutunut noin tekemään. Jokainen oma ystäväni on ymmärtänyt ihan suoraan sanomisesta, ettei suhde katkea tms., joten turha vongata. Osa on jäänyt läheisiksi ystäviksi, osa vähitellen häipynyt, jollei ole kestänyt pelkkää kaveruutta. Oma mieheni tietää näistä rakastuneista hölmöistä, samoin minä hänen ihailijoistaan. Elämässä on kaikenlaista.

Alkuperäinen kirjoittaja Nainen hädässä!:
Olen itse katkaissut välini yhteen ystävääni, joka luuli voivansa tulla väliimme. Lopulta hän kertoi suoraan, että haluaa minut. Tuskin mies olisi tällaista ystävääni katsellut. Kerroin tästä tietysti miehelle rehellisesti.

Eräs vanha tuttu otti minuun yhteyttä alku aikoinamme ja tunnusti rakastaneensa minua aina. Mies hermostui tästä vaikka tiesi, ettei minulla ole tunteita tätä ihmistä kohtaan. Hän tahtoi kuulla operaation, kun ilmoitin tälle kaverille, miten asiat on.

Onko nyt niin, että miehesi on kertonut, että nämä ystävänsä haluavat tulla väliinne? Ovatko naiset siis ilmoittaneet olevansa häneen rakastuneita tai ihastuneita?

Kyllä minäkin olisin olettanut, että hän olisi minun puolellani näissä asioissa seisonut ja jättänyt omaan arvoonsa nämä naiset...

Puolien valitseminen on olennaista vain, jos tilanteet ovat analogiset. Kertomasi mukaan ei ainakaan tähän asti näin ole...
 
Kertomasi on juuri tuollaista vaakakuppiajattelua. Samaa esitit jo aiemmin: minäkin kerron, missä olen ja kenen kanssa... Parisuhde ei ole kaupankäyntiä, vaikka vaatiikin joustamista.

Jotta et ymmärrä minua väärin, niin jos sietorajasi ovat todella tiukalla, niin irrottaudu suhteesta. Älä vahingoita itseäsi.

Haluan vain kiinnittää huomiotasi mahdollisiin ylireagointeihin ja vahingollisiin toimintakaavoihin, joita kirjoitustesi perusteella parisuhteessasi harjoitat. Asiaa tuntematta sen enempää, ei voi mitään tarkkoja ohjeita antaa tai analysoida sen paremmin.
 

Yhteistyössä