kokemuksia "sitoutumiskammoisten" miesten kesyttämisestä??

  • Viestiketjun aloittaja Kummissaan
  • Ensimmäinen viesti
Kummissaan
Olen suhteessa miehen kanssa ja yhdessä vietetty aikamme on aivan ihanaa. Mutta.... Miehelle ei voi sanallakaan mainita "parisuhteesta" tai yhteisestä tulevaisuudesta. Hän osoittaa kyllä lämpöä ja läheisyyttä minua kohtaan ja välillämme on paljon ihanaa, kaunista ja hyvää, mutta tuo hänen sitoutumattomuutensa vähän ärsyttää... En kuitenkaan halua painostaa häntä mihinkään, koska sillä ajaisin hänet vaan pois.

Halusisinkin kysyä, että onko kenelläkään sellaisia kokemuksia suhteista, että toinen olisi aluksi hyvin varuillaan, mutta jos sen varuillaan olevan kumppanin antaa omaan tahtiinsa edetä, niin onko sellainen vienyt suhdetta eteen päin? Tarkoitan siis sitä, että jos mies alussa arkailee, onko odotettavissa, että arkailee lopun elämäänsä, vai onko joku kokenut noiden arkajalkojen kanssa sitoutumista ajan kanssa?

Pitäisikö minun vaan mennä hänen tahtiinsa ja antaa ajan kulua, vai olisiko parempi pistää hänet tekemään päätöksensä, ottaako vai jättääkö tämän koko suhteen.

Tämä mies on menneessä kokenut melko traumaattisen hylkäämisen ja siinä mielessä ymmärrän hänen jarruttelunsa, mutta jotenkin vaan tuntuu siltä, että jotain tässä olisi nyt tehtävä.


 
symppis pikaisesti
Kun mies kohtaa haluamansa naisen, menneisyydellä ei ole mitään väliä, hyvä tekosyy se on kun ei halua jatkaa suhdetta pitemmän päälle tuo traumaattinen hylkääminen...

Itse koen niin että jos mies ei halua/pysty sitoutumaan minuun silloin hän ei välitä tarpeeksi.
Välittävä mies ei halua jakaa sinua toisen kanssa, hän tietää mitä tahtoo, ja siitähän tässä on kyse, jalka oven raossa...
 
yksi kokemus tämäkin
Tuttavan mies piti hidasta tahtia sitoutumiseen. Kuitenkin, loppujenlopuksi pääsivät naimisiin asti, seitsemän vuoden seurustelun jälkeen.
Mies touhuilee siellä täällä kaikenlaista. Hän on kulkenut koko suhteesa ajan vieraissa.
Vaimo ei tiedä asiasta mitään. Mitähän jos tietäisi? En ole raskinut kertoa hänelle.
Heillä on kuitenkin nätti koti ja elämä varmasti ihan mukavaa.
 
kummissaan
Emme jaa toisiamme kenenkään muun kanssa, se ei ole tässä se ongelma. Tapailemme siis vain toisiamme, mutta mies on pelokas etenemisen suhteen. Toisaalta allekirjoitan tuon, että jos on oikean naisen löytänyt, niin sen kyllä tietää heti ja silloin uskaltaa sitoutua. Toisaalta eräs ystäväni tapasi miehen ja heidän suhde alkoi seksisuhteena. Mies kammoksui sitoutumista, eikä edes seurustelusta sopinut puhua. Kaksi vuotta seksisuhdetta jatkettuaan, mies lopulta uskalsi sanoa seurustelevansa. Pian sen jälkeen pariskunta muutti yhteen. Siitä parin vuoden jälkeen he ostivat yhteisen asunnon ja menivät naimisiin.

Mietin vain, että kuinka yleistä tuollainen hidas sitoutuminen on? Mistä tiedän, onko "minun" mies tuollaista hitaasti lämpiävää sorttia, vai eikä tässä kertakaikkiaan edetä ikinä?
 
Danii
Hitaasti eteneminen ja jarruttaminenhan on täysin eri asia kuin se, että asiasta ei voi keskustella, tai edes mainita. Itse en varmaan sijoittaisi, jos kommunikaatio olisi alusta saakka täynnä tabuja. Hitaasti etenemisessähän ei mitään vikaa ole noin muuten, ja kyllä tosirakkautta voi syntyä ilman järjenvastaisia "nyt heti naimisiin" -tunteitakin.
 
Kukunor
Hyvin sanottu Danii! AP:lle sanoisin, että mieti pitkään ja hartaasti, haluatko suhteen, jossa sinun pitää koko ajan miettiä, että onko tuo tosissaan,voinko sanoa, että surustellaan, muutetaanko yhteen ja mennäänkö naimisiin? Pistähän likka vähän jarruja päälle! Nauti siitä mitä teillä on, älä kelaa sitkuja ja mutkuja. Anna toiselle aikaa. Jos takana on kovia kokemuksia, niin kestäähän se luottamuksen saaminen.
Kauan olette muuten olleet yhdessä?
 
mezmerize
Olennaista tosiaan olisi tietää, miten kauan ap.n suhde on kestänyt. Pari viikkoa, pari kuukautta, puoli vuotta vai pari vuotta? Jos jokin kolmesta ensimmäisestä, hitaasti eteneminen on ihan normaalia. Tosin puolen vuoden kohdalla luulisi jo voivan PUHUA asiasta, ainakin yhdessä sopia, että tässä suhteessa edetään hitaasti. Miten se hitaasti eteneminen ap.n suhteessa muuten näkyy? Eikö mies halua esitellä lähipiirilleen sinua, sopia yhteistä kesälomaa vuoden päähän, vai eikö halua sopia torstaina lauantain tapaamista? Eli miten isoista päätöksistä, ongelmista ja puhumattomuuksista on kyse?
 
ap.
Olemme tapailleet jo pari vuotta. Lähipiirit on esitelty ja vanhemmat tavattu puolin ja toisin.

Hitaasti eteneminen ilmenee niin, ettei yhteistä tulevaisuutta suunnitella lainkaan. Puhumme korkeintaan ensi viikonlopusta, ei koskaan esim. puolen vuoden päässä tapahtuvista asioista tai lomista tai muusta. Mies on jotenkin ihan vaan tässä hetkessä.

Hän ei halua muuttaa yhteen ja olemmekin siitä jo puhuneet. Se on minulle ihan ok, enkä ole painostanut. Suhteemme on, kuten jo kerroin, ihana kaikin puolin, mutta joskus häiritsee se, että voida esim. suunnitella yhteistä matkaa. Mies sanoo, että hänellä on hyvä olla kanssani ja hän haluaisi sen jatkuvan näin. Hän ei kestä ajatusta siitä, että puhuisimme "parisuhteesta" tai yhteisestä tulevaisuudesta. Hän haluaa vaan olla tässä hetkessä ja katsoa, mitä tuleva tuo tullessaan.
 
Loukattu pikku rassukka
Miehiltä onnistuu yhdessä asuttaessakin, että sen hetkinen nainen kelpaa kumppaniksi kun samalla silmäkulmasta vähän seuraillaan löytyisikö parempi. He eivät välttämättä tee sitä tietoisesti, luulen että perusvertomies ei juuri tuntemuksiaan erittele, ei naisystävälleen mutta ei myöskään itselleen.

Tyypillistähän on, että jos mieheltä eron jälkeen kysytään, että mikä teille tuli vastauksena on hartioiden kohottelua ja "en mä tiedä". Mutta me naisethan osaamme tulkita heitä; pohtivat päänsä pahki rassukat, mutta eivät pysty avautumaan. Kenties ei ole mitään sanottavaa.

Hehän ovat ainaisessa naisten ymmärtäväisessä suojelussa. Se sanoi niin (jotain epämiellyttävää) mutta ei tarkoittanut sitä. Se ei puhu mitään mutta tarkoittaa...

Kannattaisiko joskus tulkita puhumattomuudesta itselle epämieluisakin viesti. "Viihdyn kanssasi ja meillä on hyvä olla, mitä tässä muuta tarvitaan" = "Olet ihan ok siihen asti kun löydän paremman."
 
He's just not that into you
Alkuperäinen kirjoittaja Loukattu pikku rassukka:
Kannattaisiko joskus tulkita puhumattomuudesta itselle epämieluisakin viesti. "Viihdyn kanssasi ja meillä on hyvä olla, mitä tässä muuta tarvitaan" = "Olet ihan ok siihen asti kun löydän paremman."
Ehdottomasti näin. Kahden vuoden (!!!) jälkeen pitäisi kyllä jo tietää, haluaako edes seurustella jonkun kanssa. Jos "ei tiedä" tai "ei halua puhua siitä", on se täsmälleen sama kuin "en halua". Itselleenhän voi uskotella ihan mitä vaan, mutta kun oikeasti rakastuu, niin sen kyllä tietää ja sen kyllä uskaltaa sanoa. Usko pois.
 
Kukunor
Jos olette pari vuotta jo seurustelleet ja tilanne on kuvaamasi, niin eipä tuo hyvältä näytä. Tätä et varmaan halunnut kuulla, mutta jos seuraavaa viikonloppua pidemmälle ei yhteisiä tekemisiä voi suunnitella, niin ei hyvä! Mitäpä jos nostaisit kissan pödälle ja ottaisit asian puheeksi? Et ehkä saa mieleisiäsi vastauksia, mutta tietäisitpä missä mennään. Itseään on tosi helppo pettää, "jospa tuo tuosta muuttuisi ja yksi kaunis päivä toteaisi, kuinka paljon se minua rakastaa ja alkaisimme suunnittelemaan edes seuraavan kesän lomamatkaa...." Sorry, mutta en usko näin tapahtuvan. Ainakaan, ellet ota asiaa edes puheeksi. Minusta sinä et edes vaadi mitään kohtuuttomuuksia. Älä anna toisen tallata itseäsi ja pitää sinua löyhässä hirressä roikkumassa. Pää pystyyn ja rinta rottingille, jos ei kelpaa, niin sitten nokka kohti uusia seikkailuja!
 
mezmerize
Alkuperäinen kirjoittaja Kummissaan:
Miehelle ei voi sanallakaan mainita "parisuhteesta" tai yhteisestä tulevaisuudesta. Hän osoittaa kyllä lämpöä ja läheisyyttä minua kohtaan ja välillämme on paljon ihanaa, kaunista ja hyvää, mutta tuo hänen sitoutumattomuutensa vähän ärsyttää... Tämä mies on menneessä kokenut melko traumaattisen hylkäämisen ja siinä mielessä ymmärrän hänen jarruttelunsa, mutta jotenkin vaan tuntuu siltä, että jotain tässä olisi nyt tehtävä.
Ei hyvä. Jos olette seurustelleet jo kaksi vuotta, kyllä te kaikkien muiden silmissä olette parisuhteessa, paitsi näköjään miehen. Traumaattisen hylkäämisenkin aiheuttamat painolastit luulisi tuossa ajassa voivan käsitellä, eli jos mies olisi aidosti rakastunut, hän myös olisi jo oppinut luottamaan sinuun. VOIHAN toki olla mahdollista, että mies on kertakaikkisen hitaastilämpiävä, mutta en itse viitsisi aikaani tuhlata noin epävarmaan suhteeseen - jos ap. kuitenkin haluat varmempaa pohjaa ja ainakin sitä, että voisitte avoimesti puhua olevanne pari.

Pareilla on tavallisesti yhteisiä tulevaisuudensuunnitelmia, ja vaikkette olisikaan nyt yhteen muuttamassa, kyllä siitä(kin) mahdollisuudesta pitäisi pystyä kahden vuoden jälkeen puhumaan. Muutaman vuoden kuluessa kun normaalisuhteessa alkaisivat tulla jo kihlat/häät ja ehkä lapsetkin puheeksi, ja näillä näkymin ap. pääset ehkä yhteenmuutosta puhumaan vasta parin vuoden päästä, jos silloinkaan.

Tietenkin ihmiset ja suhteet ovat erilaisia, ja tilanteenne voi muuttua. Mutta mieti vakavasti ap., kauanko jaksat odotella? Ja kun et loppujen lopuksi miestä tunne vielä kahden vuoden jälkeenkään kovin hyvin, kannattaako riskeerata? (Minusta toisen voi parisuhdemielessä tuntea kunnolla vasta yhteisasumisen, arjen jakamisen = "huonojenkin" puolien näyttäytymisen jälkeen).
 
ennen samassa tilanteessa
Valitettavasti homma on niin, että mies ei ole varma tunteistaan sinua kohtaan, joten ei uskalla luvatakaan mitään. Kun hän itse ei ole maininnut sanaa seurustelu tai parisuhde, niin se tarkoittaa, että hänellä on silloin (mielestään) täysi oikeus pitää jalkaansa ulko-oven välissä. Eli toisin sanoen, jos hän tapaa toisen naisen tms. niin hän voi aina todeta sinulle, että eihän me edes seurustella. Olin itse samankaltaisessa suhteessa aikani, ja eihän se mies muuttunut, vaikka kuinka yritin itselleni uskotella, että pakkohan sen on kohta tajuta. Olimme mielestäni aika täydellinen pari kaikin puolin, mutta mies vaan ei sitten halunnut minua. Olisi varmasti halunnut haluta, mutta ei. Ja tottahan hän koko sen ajan katseli, olisiko ruoho vihreämpää aidan toisella puolella. Kissa pöydälle, kuten täällä on kehotettu, saatpa vastauksesi. Eikö se ole miehellekin helpompaa olla yksin, jos ei kerran seurustelu kiinnosta.
 
Velma.
Kyseessä voi olla pelkästään luonteenpiirrekin, eikä varsinainen sitoutumiskammo. Itse suunnittelen elämääni eteenpäin puolivuotta, joskus vuosikin kerrallaan, enkä osaa oikein ymmärtää näitä "päivä kerrallaan" eläjiä, joiden kanssa on vaikeaa suunnitella mitään. Onko hänellä sama suhtautuminen muussakin elämässään ja vaikka työssään vai nouseeko piirre esiin vain suhteen kohdalla?
 
kokomusta
MIten sinä alkuperäinen jaksat sitä tai suhtaudut siihen, ettette voi keskustella tulevaisuuden suunnitelmista yhdessä? Siis vaikkapa mitä tehtäisiin ensi vuoden kesälomalla, onko tämmöinenkin mahdotonta puhetta miehellesi? Kaksi vuotta parisuhteessa (?) on jo pitkä aika ja varmaan - ihmisestä riippuen - sitä haluaisi jo puhua vähän pidemmällä tähtäimellä yhteisestä tulevaisuudesta. Minkä ikäisiä olette?

Pystytkö kertomaan omista toiveistasi parisuhteellenne? Tiedätkö itse, mitä haluaisit parisuhteelta? Toivotko, että voisit luottaa kumppaniisi vaikeina aikoina - vaikkapa jos sairastut vakavasti - ja pystytkö nyt luottamaan siihen, että miehesi tukee sinua kun elämä näyttää nurjemmat puolensa? Onko sinulla turvallinen olo miehesi kanssa ja haluaisitko että voit turvautua häneen ainakin henkisesti, jos ongelmia tulee? Riitelettekö koskaan, eli koetko, että voit avoimesti sanoa mitä mieltä olet vaikka olisit eri mieltä miehesi kanssa?

Kyse on siitä mitä sinä haluat ja millaista suhdetta toivot. Ei sinulla ole mitään velvollisuutta odotella ja tyytyä murusiin - jos siis haluat "koko kakun". Sinun tarpeesi ovat yhtä tärkeitä kuin miehesi tarpeet ja miehesi tulisi olla tästä samaa mieltä, jos siis olette pariskunta.
 
Hmmm....
Näkisin että ap:n tilanteessa on kaksi vaihtoehtoa. On mahdollista että mies edustaa ihmistyyppiä joka elää kertakaikkiaan hetkessä. Tunnen tälläisen miehen eikä hän voi suunnitella esim kahden kuukauden päähän sijoittuvaa matkaa koska ikinä ei voi tietää missä silloin on. Hän antaa virran viedä joka päivä ja pitää täysin mahdollisena sitä että kahden kuukauden päästä elämä on kuljettanut johonkin mistä matkalle lähtö ei onnistukaan. Tämä suunnittelemattomuus toteutuu siis myös näin kaveriporukassa.

Toinen vaihtoehto on että ap ei ole miehelle "se oikea" eikä mies siksi halua edetä. Ajatus on tietenkin kurja, mutta todennäköinen. Itse olen sitä mieltä ettei ole sitoutumiskammoisia miehiä, on vain vääriä naisia. Kyllähän sitä rakastuessaan haluaa olla toisen kanssa mahdollisimman paljon ja suunnitella yhteistä tulevaisuutta.
 
Mies ei ole vakavissaan
Alkuperäinen kirjoittaja Hmmm....:
Näkisin että ap:n tilanteessa on kaksi vaihtoehtoa. On mahdollista että mies edustaa ihmistyyppiä joka elää kertakaikkiaan hetkessä. Tunnen tälläisen miehen eikä hän voi suunnitella esim kahden kuukauden päähän sijoittuvaa matkaa koska ikinä ei voi tietää missä silloin on. Hän antaa virran viedä joka päivä ja pitää täysin mahdollisena sitä että kahden kuukauden päästä elämä on kuljettanut johonkin mistä matkalle lähtö ei onnistukaan. Tämä suunnittelemattomuus toteutuu siis myös näin kaveriporukassa.

Toinen vaihtoehto on että ap ei ole miehelle "se oikea" eikä mies siksi halua edetä. Ajatus on tietenkin kurja, mutta todennäköinen. Itse olen sitä mieltä ettei ole sitoutumiskammoisia miehiä, on vain vääriä naisia. Kyllähän sitä rakastuessaan haluaa olla toisen kanssa mahdollisimman paljon ja suunnitella yhteistä tulevaisuutta.
Ihan hyvä analyysi, mutta apn kannalta kumpikaan vaihtoehto ei ole houkutteleva. Joko mies ei ole oikeasti erityisen kiinnostunut ja mitään avioliittoa ja perhettä ei tule koskaan tapahtumaan, tai sitten mies on raivostuttava huithapeli päivänperhonen, jonka kanssa kukaan järkevä nainen ei kotia ja perhettä edes haluasi perustaa. Vai kuka nainen oikeasti haluaisi miehen joka ei suostu ikinä miettimään puolisonsa ja perheensä kanssa mitään seuraavaa viikonloppua pitemmälle? Ei sellaisen kanssa voi ainakaan lapsia hankkia.

Alkuperäiselle neuvoni on että nauti miehen seurasta ja tästä hetkestä, mutta etene silä periaattella ettei tästä suhteesta kehity mitään sen vakavampaa ja että tuleva miehesi ja lastesi isä on vielä jossain tulevaisuudessa. Jonain päivänä kohtaat sen miehen joka haluaa sinut elämäänsä eikä pelkää sanoa sinulle sitä. Sitten ymmärrät mistä tässä on puhuttu.
 
M40
Tunnistan ap:n kertomuksesta itseni muutaman vuoden takaa.

Oma syyni suunnittelemattomuuteeni oli juuri se mitä joku jo aikaisemmin totesi: nainen ei ollut "se oikea" enkä siksi halunnut sitoutua muuhun kuin ehkä viikonloppuun tai max suunniteltu matka jonnekin. Jos hän kysyi tulevaisuudesta mumisin jotain epämääräistä. En tehnyt tätä pahansuopuuttaani vaikka ymmärrän että siltä se herkästi näyttää. Ehkä minun puoleltani oli vaan vaikea lopettaa suhdetta joka ei edennyt minnekään. Joka tapauksessa nainen sai tarpeekseen ja käski painua helvettiin, ihan aiheesta.
 
ding ding
Olen samaa mieltä edellisten kanssa, että olipa miehesi sitten sitoutumiskammoinen tai hetkessä elävä tai parempaa naista etsivä, niin kaikki vaihtoehdot ovat huonoja. Mikä ihme se sellainen suhde on, jossa nainen elää hissuksiin, ettei vain loukkaisi tai satuttaisi miestä millään tavoin, ettei tulisi eroa? Suhdetta ei pidä haluta hinnalla millä hyvänsä, koska pidemmän päälle vain katkeroidut, kun sinä teet suhteen eteen kaikkesi, mutta mies ei tee mitään. Asetelma on nurinkurinen, että mies saa olla täysin oma itsensä, kun taas sinä yrität tehdä asioita miehen mieliksi.

Kyllä parisuhteessa pitää voida keskustella asioista, vaikka ne asiat olisivat ikäviäkin. Mistäs sitä tietää, vaikka mies olisi siinä edellisessä suhteessaan ollut myös kauhea jahkaaja ja nainen kyllästyi siihen.

Sinun pitää miettiä myös sitä, että mitä SINÄ ITSE haluat elämältäsi. Liian suuria uhrauksia ei pidä tehdä. Jos haluat lapsia, avioliittoa, omistusasuntoa yms, niin oletko valmis uhraamaan niitä asioita vain odottelemalla ja toivomalla vuosikymmenen, että mahtaako mies kypsyä ihmisenä sinun haluamaan suuntaan.

Moni pitkään sinkkuna ollut mies haluaa parisuhdetta, mutta on ehtinyt jo sinkkuna tottua omaan vapauteensa, johon kuuluu juuri se, että ei tarvitse miettiä mitään asioita etukäteen, vaan voi tehdä ex tempore -matkan (tai olla tekemättä), voi harrastaa irtosuhteita (tai olla harrastamatta), voi lähteä baariin milloin haluaa (tai olla lähtemättä). Joillakin pitkään sinkkuna olleille kehittyy sellainen itsekäs asenne, jossa ei jaksa välittää siitä, mitä toinen haluaa.
 
ei enää koskaan.
Joo, mulla on ollut ap:n kuvauksen kaltaisia miehiä, valitettavasti. Ja mikä on ollut lopputulos? No se, että mies on jättänyt eli laittanut välit poikki kokonaan, kun en kuulemma ole antanut tarpeeksi omaa tilaa, enkä ole antanut hänen mennä kavereidensa kanssa miten tahtoo, vaan olen "vaatinut", että hän antaa aikaansa minullekin edes silloin tällöin tapaamisten ja yhdessäolon merkeissä.

En enää koskaan tuhlaa aikaani tuollaisiin vätyksiin. Miehen pitää olla mies, eikä mikään onneton luuseri, jolla mukamas on joku "sitoutumiskammo". Paskanmarjat se mikään kammo ole, vaan halua olla sinkkuna, ja silti välillä leikkiä jollain naisella, kunnes kyllästyy ja löytää paremman.
 
mezmerize
Alkuperäinen kirjoittaja Hmmm....:
On mahdollista että mies edustaa ihmistyyppiä joka elää kertakaikkiaan hetkessä. Tunnen tälläisen miehen eikä hän voi suunnitella esim kahden kuukauden päähän sijoittuvaa matkaa koska ikinä ei voi tietää missä silloin on. Hän antaa virran viedä joka päivä ja pitää täysin mahdollisena sitä että kahden kuukauden päästä elämä on kuljettanut johonkin...
Yltiöspontaanit etsivät koko ajan jotain parempaa, kiinnostavampaa ja koukuttavampaa. Jos ei voi suunnitella mitään yli viikon päähän, sehän tarkoittaa, ettei halua sitoutua johonkin (ok-tasoiseen) lupaukseen, koska viikon päästähän voi olla törmännyt vaikka minkälaiseen elämänsä tilaisuuteen. Tuo uusi tilaisuus ei välttämättä ole uusi nainen, vaan vaikkapa uusi työpaikka, tilaisuus päästä äkkilähdöllä matkalle tms. Itse suhtaudun yltiöspontaaneihin varauksella ihan siksi, että en halua olla vaihtoehto II, olipa sitten kyse kaveri- tai parisuhteesta. Eli en halua kuulla kaveriltani, enkä varsinkaan mieheltäni, että "en uskalla nyt luvata tapaamista/yhteistä tekemistä/lomaa/mitään (koska odotan, että eteeni tulee jotain houkuttavampaa siihen mennessä, ja JOS ei tule, saatan harkita sinun seuraasi)".

Eli olipa ap:n mies sitten yltiöspontaani tai ei-niin-tosissaan-suhteessa oleva mies, huonolta vaikuttaa molemmissa tapauksissa. Toki, jos ap mielellään itsekin elää hetkessä ja osaa nauttia miehen seurasta vain tässä ja nyt ilman sitoumuksia, mikäs siinä. Mutta jos ap toivoo jo jotain vakaampaa pohjaa tai edes jonkinsorttista tunteiden harmonisointia (ollaanko yhtä tykästyneitä vai eikö olla), niin mies vaikuttaa varsin huonolta panostukselta. Ap, palaahan kertomaan mitä mietit?
 
Kokemusta ex-avomiehestä
Ex-avomieheni toimintaa ohjasi hänen halunsa käydä baarissa pari kertaa viikossa. Baariin piti päästä, jos naitatti tai ei ollut parempaakaan tekemistä tai jos halusi päästä katsomaan muita baarikärpäskavereitaan. Useimmiten syynä oli se, että mies halusi päästä ryyppäämään. Hän käytti työstressiä tekosyynä, vaikka minun mielestäni kyse oli vain alkoholiriippuvuudesta.

Kannattaa ainakin tuo alkoholiriippuvuusasia tarkistaa ennen kuin sitoutuu mieheen kovin paljon. Seurusteluvaiheessa ei haitannut, vaikka mies veti räkäkännit esimerkiksi silloin, kun itse olin käymässä vanhempieni luona. Ongelma tästä asiasta tuli siinä vaiheessa, kun muutimme yhteen ja koko karmea todellisuus paljastui minulle. Ryyppyretki baariin tarkoitti sitä, että oksennusta löytyi eteisen matolta, vessanpöntön vieressä oli ohimenneitä kusisuihkun jälkiä, keittiön pöydällä sekä lattialla nakkikiskalta haettujen huikopalojen jäänteitä. Vaatteet tietysti lensivät mihin sattuu ja hän nukahti mihin sattuu. Pahimmassa tapauksessa minä en enää mahtunut sänkyyn, kun mies rojahti siihen koko leveydeltään.

Minä en halua enää koskaan miessuhdetta, jossa ei voi suunnitella kesälomamatkoja tai edes seuraavan viikonlopun menoja vain siksi, että miestä saattaa 'janottaa'. Suhteessa minun pitää olla ykkössijalla eikä baarittelun.
 
joo hyi.
Alkuperäinen kirjoittaja Kokemusta ex-avomiehestä:
Ex-avomieheni toimintaa ohjasi hänen halunsa käydä baarissa pari kertaa viikossa. Baariin piti päästä, jos naitatti tai ei ollut parempaakaan tekemistä tai jos halusi päästä katsomaan muita baarikärpäskavereitaan. Useimmiten syynä oli se, että mies halusi päästä ryyppäämään. Hän käytti työstressiä tekosyynä, vaikka minun mielestäni kyse oli vain alkoholiriippuvuudesta.

Kannattaa ainakin tuo alkoholiriippuvuusasia tarkistaa ennen kuin sitoutuu mieheen kovin paljon. Seurusteluvaiheessa ei haitannut, vaikka mies veti räkäkännit esimerkiksi silloin, kun itse olin käymässä vanhempieni luona. Ongelma tästä asiasta tuli siinä vaiheessa, kun muutimme yhteen ja koko karmea todellisuus paljastui minulle. Ryyppyretki baariin tarkoitti sitä, että oksennusta löytyi eteisen matolta, vessanpöntön vieressä oli ohimenneitä kusisuihkun jälkiä, keittiön pöydällä sekä lattialla nakkikiskalta haettujen huikopalojen jäänteitä. Vaatteet tietysti lensivät mihin sattuu ja hän nukahti mihin sattuu. Pahimmassa tapauksessa minä en enää mahtunut sänkyyn, kun mies rojahti siihen koko leveydeltään.

Minä en halua enää koskaan miessuhdetta, jossa ei voi suunnitella kesälomamatkoja tai edes seuraavan viikonlopun menoja vain siksi, että miestä saattaa 'janottaa'. Suhteessa minun pitää olla ykkössijalla eikä baarittelun.
Just näin!

Eksäni oli juurikin tuollainen. Baarittelu ja ryyppääminen oli tärkeämpää, kuin meidän suhteemme kunnossapito, emme edes ehtineet olla yhdessä muutamaa kuukautta kauemmin, tai edes tutustua kunnolla, kun rajoitin kuulemma hänen ryyppäämistään, ja kavereiden kanssa remuamistaan.
Taisi löytää itselleen sitten rinnalleen samanlaisen juoppoämmän mitä itse on, kevytkenkäisen teinitytön, niin voivat nyt ryypiskellä sitten yhdessä.
 
lyhyestä virsi kaunis
Jaarittelematta voin lausua oman analyysini ap:n tilanteeseen: mies ei vaan tykkää sinusta tarpeeksi, ja on päättänyt hengata kanssasi kunnes tapaa jonkun paremman naisen, johon sitoutuu. Ei se varmasti ton monimutkaisempaa ole!
Ei toi teidän suhde mikään oikea parisuhde ole.
Neeeext!
 

Yhteistyössä