kokemuksia "sitoutumiskammoisten" miesten kesyttämisestä??

Niinhän se on. Mitään uutta ei voi saada jos ei ensin luovu vanhasta ja väljähtyneestä. Joten bravo jos päätöksesi viheltää peli poikki pitää tällä kertaa.

Suurin virhe minkä naiset tekevät parisuhteissaan on että he alkavat palvoa ja ihailla miestä palavasti heti suhteen alkuvaiheessa, ennenkuin mies on teoillaan osoittanut oikeasti ansaitsevansa sen. Mies tajuaa vaistomaisesti että nyt alkoi helpot päivät, ei tarvise edes yrittää ja juttua voi pitkittää ja vatkuttaa hamaan tulevaisuuteen, ei mitään pelkoa että joku toinen mies varastaa tämän jumaloivan kultapalan tuosta viereltä. Ja sitten mies menettää lähes kaiken mielenkiinnon koko naiseen koska on niin tylsää kun nainen suostuu kaikkeen mitä mies vain päättää ja tekee suhteessa kaiken työn. Ei noista jutuista yleensä mitään tule.

Ei se ihan noin mene. Varmin keino saada mies liukenemaan on lukea yhdessä maksamattomia laskuja ja ja kertoa hänelle samalla, että "kulta, ollaan parisuhteessa"

 

No mutta eiköhän se pitäisi olla miehellekin selvinnyt ennen kuin ollaan tuossa pisteessä........

 

Miehen käytöshän on varsin helppo selittää. Hän on tyypillinen ihmisten esineellistäjä, eli on messissä ja tyytyväinen niin kauan kuin on kivaa ja häneltä ei vaadita mitään. Hän osaa olla ihana ja mukava niin kauan, kuin joka asiassa mennään täysin hänen ehdoillaan. Ensimmäisestä poikkipuolisesta sanasta toki ahdistuu, koska on loppupeleissä pikkulapsen tasolle tunne-elämältään jäänyt.

Kysyhän ap itseltäsi, että jos vaikkapa sairastuisit vakavasti ja siten normaali suhde sekseineen ja kyläilyineen olisi mahdotonta toteuttaa - pysyisikö hän rinnallasi ja menisi sinun ehdoillasi, tukisi sinua vaikeinakin hetkinä jne? Jos ei, niin joko päätät suhteen tai ainakin pidät huolen että sinulla on tukiverkostot olemassa muualla.

 

Miehen käytöshän on varsin helppo selittää. Hän on tyypillinen ihmisten esineellistäjä, eli on messissä ja tyytyväinen niin kauan kuin on kivaa ja häneltä ei vaadita mitään. Hän osaa olla ihana ja mukava niin kauan, kuin joka asiassa mennään täysin hänen ehdoillaan. Ensimmäisestä poikkipuolisesta sanasta toki ahdistuu, koska on loppupeleissä pikkulapsen tasolle tunne-elämältään jäänyt.

Kysyhän ap itseltäsi, että jos vaikkapa sairastuisit vakavasti ja siten normaali suhde sekseineen ja kyläilyineen olisi mahdotonta toteuttaa - pysyisikö hän rinnallasi ja menisi sinun ehdoillasi, tukisi sinua vaikeinakin hetkinä jne? Jos ei, niin joko päätät suhteen tai ainakin pidät huolen että sinulla on tukiverkostot olemassa muualla.

Aivan oikein. Kunpa pystyisimme luottamaan omiin vaistoihimme ja jättäisimme kylmästi nuo toisten tunteilla pelailevat, jotka kyllä sisimmässään varsin hyvin tietävät, mikä on totuus eli ettei vastapeluri oikeasti kiinnosta. Tuollaisissa roikkuminen on ajan, tunteiden ja voimavarojen tuhlaamista jos mikä.

 

Miehen käytöshän on varsin helppo selittää. Hän on tyypillinen ihmisten esineellistäjä, eli on messissä ja tyytyväinen niin kauan kuin on kivaa ja häneltä ei vaadita mitään. Hän osaa olla ihana ja mukava niin kauan, kuin joka asiassa mennään täysin hänen ehdoillaan. Ensimmäisestä poikkipuolisesta sanasta toki ahdistuu, koska on loppupeleissä pikkulapsen tasolle tunne-elämältään jäänyt.

Kysyhän ap itseltäsi, että jos vaikkapa sairastuisit vakavasti ja siten normaali suhde sekseineen ja kyläilyineen olisi mahdotonta toteuttaa - pysyisikö hän rinnallasi ja menisi sinun ehdoillasi, tukisi sinua vaikeinakin hetkinä jne? Jos ei, niin joko päätät suhteen tai ainakin pidät huolen että sinulla on tukiverkostot olemassa muualla.

Itse asiassa tuo sairastumis-asia on kyllä sellainen, että tiedän hänen tekevän kaikkensa vuokseni, jos niin kävisi. Jos vaikka nyt kävisi ilmi, että minulla on jokin vakava sairaus, hän olisi luultavasti heti ensimmäisenä tarjoamassa apuaan ja tukeaan. Se on käynyt selväksi, että naimisiin hän ei kanssani tahdo, eikä myöskään yhteistä kotia ja perhettä, mutta sen tiedän, että merkitsen hänelle paljon, hän välittää minusta todella ja huolehtisi kaikin mahdollisin keinoin, jos sairastuisin. Ja vaikka se onkin mukava tiedostaa, niin sehän ei riitä siihen, että meillä siltikään voisi olla sitä yhteistä tulevaisuutta. Yhteinen tulevaisuus aviopuolisoina ja toisesta huolehtiminen ihmisenä ja ystävänä eivät välttämättä ole aina täysin toisiinsa sidottuja.

Jotkut menevät naimisiin, mutta eivät hädän hetkellä tue toisiaan. Jotkut voivat tukea toisiaan kovastikin, vaikkei avioliitto tai sen kaltainen sitoutuminen koskaan tulisikaan kyseeseen.

 

Pahoittelut vanhan ketjun nostamisesta, mutta olispa mielenkiintoista tietää millaiseen ratkaisuun ap lopulta päätyi. Itse prikulleen samanlaisessa tilanteessa, poikkeuksena vain se, että mies kyllä ottaa yhteyttä, soittaa joka päivä jos ei muuta mutta muuten mennään samalla kaavalla, noiden tapaamisten ja suunnittelemattomuuksien suhteen. Eli ei huolta huomisesta hänen puolelta. Tapailtu ollaan vajaat puoli vuotta. Tuo suunnittelemattomuus on vaivannut minua oikestaan alusta lähtien kovasti, mutta olenkin kuulemma pilkunviilaaja. Kun hän nyt vaan "on sellainen, ettei halua elää kalenterin kanssa". Mies muuten kyllä ihana, komea, seksikäs, hauska ja kaikkee muuta kivaa mutta perhanan huoleton.

No se meillä on vielä erona ap:n kanssa, että asiaa on vatvottu miehen kanssa jo aikas monta kertaa, vähän turhankin monta. Mutta mitään lupauksia ei voi kuulemma tehdä, ei edes seuraavan päivän tapaamisesta. Tai ehkä jos "pakottaisin", mutten halua mennä sille linjalle. Juu, ja tiedän, olen ollut alusta lähtien tosi helppo nakki mut sitä en kyllä kadu. Jännä et näissä "suhteissa" tuntuu olevan yhteisenä piirteenä se, et seksi on tosi hyvää, on hauskaa yhdessä, kaikki tuntuu olevan hyvin kun ollaan yhdessä, mutta sitten kun ollaan erillään, tulevat epävarmuudet. Itse pitkästä suhteesta eronneena tiedän että mulla on itsetunnon kanssa ongelmia, ja varmaan jonkinlaisesta läheisriippuvuudestakin kyse, kun en vaan voi lopettaa juttua. Kaipa tässä käy lopulta niin, että mies kyllästyy tähän mun jankkaamiseen, ja sitten v*tuttaa, kun en itse tehnyt lopullista lähtöä.

Ja hullua tässä on se, että en edes halua tänne ketään miestä asumaan kun olen tyytyväinen itsekseni ja lasten kanssa... en edes oikein tiedä mitä haluan. Ehkä jonkinlaista varmuutta, ettei toinen heti suunnittele hyppäävänsä jonkun toisen matkaan. Pohjimmiltaan sitä ehkä vaan haluaa kuulla ja tuntea olevansa haluttu, kaivattu, rakastettu ja siinä kaikki. Lapset kun mulla jo on, oma koti, naimisissakin ehdin olla ja toista kertaa ei varmaan tarvitse mennäkään.

Ymmärrän kyllä ap:ta jahkailun kanssa. Itsekin teen joka toinen päivä lähtöä (lähtöä mistä? en edes ole varma seurustellaanko) ja joka toinen päivä olen kuin ei mitään.

"He´s just not that into you" on kyllä tuttu, ja kyllähän siinä perää on. Pitäis vaan uskaltaa tunnustaa se itselleen.

Miksei sitä osaa vaan nauttia hetkestä???

 

Siis ei hyva ihme naiset, missa on teidan itsetunto ja itseisarvo!?
Miksi onpakko koittaa olla miehen kanssa joka ei selvastikaan halua olla kanssasi!
Niin kuin jo ku mainitsikin, kun mies haluaa naisen, han sen myos "ottaa". Eli tama tarkoittaa sita etta naisen ei tarvitse arvailla etta missa sita nyt mennaan ja saa rauhassa puhua sitoutumisesta.

Miksi ette lahde suhteesta ja ela elamaanne, tehkaa asioita joista nautitte ja nauttikaa siita etta olette terveita ja elossa!
Kerta kaikkiaan ihme tossumaisuutta suomalaiselta naiselta!

 

Siis ei hyva ihme naiset, missa on teidan itsetunto ja itseisarvo!?
Miksi onpakko koittaa olla miehen kanssa joka ei selvastikaan halua olla kanssasi!
Niin kuin jo ku mainitsikin, kun mies haluaa naisen, han sen myos "ottaa". Eli tama tarkoittaa sita etta naisen ei tarvitse arvailla etta missa sita nyt mennaan ja saa rauhassa puhua sitoutumisesta.

Miksi ette lahde suhteesta ja ela elamaanne, tehkaa asioita joista nautitte ja nauttikaa siita etta olette terveita ja elossa!
Kerta kaikkiaan ihme tossumaisuutta suomalaiselta naiselta!

No ei se ihan noin mustavalkoista aina ole. Onhan sitä muutakin elämää tietty jota elää, tekee omia juttuja, ja nauttii elämästä! Tämä on vaan yksi sen elämän osa-alue ja saahan sitä pohdiskella. Ei kaikki suhteet aina ole niin yksinkertaisia kun me ihmisetkin ollaan erilaisia!

Voin puhua vaan omasta puolestani, mutta kyllä ainakin omassa tapauksessani mies varmaan jonkin verran haluaa olla kanssani, tuskin muuten joka päivä soittelisi ja tulisi luokse vaikkei seksiä välttämättä oliskaan "tarjolla". Ok, ei ehkä ole sitten niin vakavissaan, kun ei halua tapaamisista paljon etukäteen sopia, mutta niin kauan kuin itse siedän sitä ja yhdessä on muuten mukavaa, niin miksi toisaalta lopettaisi.

 

Hmm. Itsellä on melko samantyyppinen tilanne tällä hetkellä, paitsi että mies ei ole koskaan seurustellut. Ikää hänellä on tosiaan vähän vajaa kolmisen kymmentä jo. On hän kerran ollut "suhteessa", mutta se oli kuulemma vahinko josta hän oikeastaan oppi ettei halua seurustella kevyesti. Sanoi tykkäävänsä minusta kovasti ja on esim. ihan äärimmäisen mustasukkainen minusta. Ollaan keskusteltu tästä seurusteluasiasta useasti, mutta hän sanoi ettei voi seurustella kenenkään kanssa, jonka kanssa ei näe yhteistä tulevaisuutta. Sanoin, että eikö hän ota seurustelua kenties hieman liian vakavasti, sillä eikö oikeastaan vasta seurustellessa pysty oppimaan, voiko toisen kanssa rakentaa yhteistä tulevaisuutta? (En minäkään nyt jokaisen poikaystäväni kanssa alussa ajattele, että "vitsit ton kaa meen naimisiin varmasti", mutta seurustelu on hyvä lähtökohta jos pitää toisesta eikä halua olla muiden kanssa. ) Hän totesikin, että voi olla, koska jos hän toisaalta näkisi yhteistä tulevaisuutta, hän todennäköisesti sitten kosisikin heti.

Onko kukaan muu törmännyt tällaiseen ikisinkku-tapaukseen...?

 

Hän totesikin, että voi olla, koska jos hän toisaalta näkisi yhteistä tulevaisuutta, hän todennäköisesti sitten kosisikin heti.

Kuulostaa ettei mies oikein ymmärrä koko tutustumisen ideaa. Eihän ihmistä alkuun voi mitenkään tuntea, kaikista tulee uusia puolia vuosien kuluessa ja varsinkin saman katon alla asuessa. Vuoden jälkeen ihminen johon tutustuit näyttää todennäköisesti silmissäsi ihan erilaiselta kuin silloin muutaman ensimmäisen kuukauden aikana, muutaman vuoden kuluttua vielä enemmän erilaiselta..

 

Itselläni on nyt samanlainen tapaus, tosin sitoutumishaluttomuutta selittää parin vuoden takainen avioero 5liiotost ja yhteensä 10-v suhteesta. En vain oikein tiedä kuinka kauan minun pitäisi odotella?

Omassa tapauksessani tapaamisia on 2-4 kertaa viikossa ja niitä suunnitellaan etukäteen, aika 50-50% ehdottelut menee, eikä seksi ole pääroolissa vaikka ihanaa onkin ja tuntuu, että joskus olen itse miestä seksikeskeisempi tässä jutussa.

Höntille, että asian saaminen tähän pisteeseen on vienyt melkein vuoden ja mielessäni kiertävät samat ajatukset kuin sinullakin. Olen ollut aika laskelmoiva ja todella yrittänyt käyttää kaiken vapaudenkaipuuni ja omat tekemiseni etten ole ahdistanut miestä liikaa.
Tutustuin siis mieheen noin vuosi sitten, enkä heti tiennyt tästä avioerosta. Otimme asiat alkuun hyvin kevyesti mutta ajan kuluessa tähän on tullut vakampiakin elementtejä, joskaan mies ei ole vielä valmis seurusteluun. Tiiviimpää tapailua ja enemmän yhteistä suunnittelua on ollut nyt muutaman kuukauden ajan ja kesäloma ilmeisesti vietetään yhdessä.
Muita osapuolia tässä suhteessa ei ole, eikä tulekaan, silloin kyllä itse lähden.
Tosin aina en ymmärrä mikä tämän meidän suhteen ja seurustelun välinen ero on. Syksyyn asti ollaan sovittu näin ja sitten mietitään yhteistä asumista ja tulevaisuutta jos se hyvältä tuntuu.

Jaksamista teille. Minusta on niin, että vaikka siinä suhteessa hetkestä nauttiikin olisi hyvä nostaa kissa pöydälle ja keskustella asiat. Olen itse joskus ollut tällaisessa suhteessa se "vaikea" osapuoli ja kyllähän se nyt vähän on niin, että jos ei riittävästi kiinnosta niin ikävä loppu tulee jossain vaiheessa

No ei se ihan noin mustavalkoista aina ole. Onhan sitä muutakin elämää tietty jota elää, tekee omia juttuja, ja nauttii elämästä! Tämä on vaan yksi sen elämän osa-alue ja saahan sitä pohdiskella. Ei kaikki suhteet aina ole niin yksinkertaisia kun me ihmisetkin ollaan erilaisia!

Voin puhua vaan omasta puolestani, mutta kyllä ainakin omassa tapauksessani mies varmaan jonkin verran haluaa olla kanssani, tuskin muuten joka päivä soittelisi ja tulisi luokse vaikkei seksiä välttämättä oliskaan "tarjolla". Ok, ei ehkä ole sitten niin vakavissaan, kun ei halua tapaamisista paljon etukäteen sopia, mutta niin kauan kuin itse siedän sitä ja yhdessä on muuten mukavaa, niin miksi toisaalta lopettaisi.