Hae Anna.fi-sivustolta

Kokkelipiimä

Viestiketju osiossa 'Keittiössä' , käynnistäjänä Piimäparta, 16.03.2006.

  1. Kyllästynyt Vierailija

    Tässäpä ketjussa on J päässyt oikein elementtiinsä.

    Inttää ja inttää, eikä voi myöntää erehdystään. Googlettaa sellaisella innolla ja vimmalla, ettei tarkasta että onko tieto jo vuosia vanhaa vai ei. Ja sitten lopuksi googlettaa lisää (ja jättää tällä kertaa näpsäkästi nimimerkkikohdan tyhjäksi) ja vänkää vastaan, ettei rahkatuote voi olla kokkelipiimää. Ja tällähän ei ollut enää edes mitään tekemistä itse asian kanssa.

    Voi taivaan talikynttilät, että jos ihmiset jossain päin Suomena ostavat tuotetta nimeltä kokkelipiimä, niin kyllähän sitä sitten varmasti valmistetaan, vaikka googlettamalla J toisenlaisen tiedon löytäisikin.

    Olisi edes sitten hiljaa kun huomasi virheensä, eikä alkaisi vänkäämään että rahkatuote ei voi olla perinteistä kokkelipiimää, joten sellaista ei enää valmisteta, joten oikeastaan hän oli oikeassa. . .

    Ja sitten ihmetellään että miksi se J nyt oikein ärsyttää!

    Kumma vimma aikuisella ihmisellä inttää ja kinata ja kuvitella olevansa itse aina oikeassa. Rapatessa roiskuu ja virheitä sattuu, aikuinen ihminen voi tuollaiset pikkuvirheet myöntää, mutta ei J.
     
  2. Outo, : ) Vierailija

    Ootte te outoja kun tästäkin asiasta saatte hepuleita.
    Eikös se ole ihan jees, että J laittaa tänne tietoja. Vastuu on kuitenkin lukijalla.
     
  3. Niinpä Vierailija

    Olisihan se ihan jees, että J laittaisi tänne tietoja (faktoja mielellään). Mutta se ei mielestäni ole enää jees, että hän vänkää vastaan, ettei tuotetta enää valmisteta, vaikka joku sanoo tuotetta juuri ostaneensa.

    Minusta ylenpalttinen itseriittoinen päteminen ja muiden vähättely on outoa.
     
  4. Outo, : ) Vierailija

    Nooh, olen samaa mieltä että itseriittoinen päteminen ja muiden vähättely on outoa.
    Tarkoitin lähinnä sitä, että vastuu on todellakin lukijalla.
    : )
     
  5. Tiiu Vierailija

    Juu, jätti nimimerkkikohdan tyhjäksi eikä vastaa, millaisessa työssä on aikaa koko päivän muutaman minuutin välein netissä keskustella!
     
  6. asteri Vierailija

    Pitäisikö täällä sitten alkaa ""keskustella"" työpaikoistakin?
     
  7. Kotikokki Vierailija

    En ymmärrä miksi se ketään kiinnostaa? Varmasti kaaaaamea sota siitäkin aiheesta, liian tulenarka aihe tälle palstalle.
     
  8. vierailija Vierailija

    Ei tullut vastausta kysymykseen. Nyt on ainakin taas myynnissä aito kokkeli piimää ja-minkä kanssa syötte sitä?
     
Kaikki kentät ovat pakollisia
Luonnos tallennettu Luonnos poistettu

Jaa tämä sivu

Alibi
Anna
Deko
Dome
Erä
Hymy
Kaksplus
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Koululainen
Ruoka.fi
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
TM Rakennusmaailma
Tekniikan Maailma
Vauhdin Maailma
Golfpiste
Vene
Nettiauto
Ampparit
Plaza
Muropaketti