Hae Anna.fi-sivustolta

Kokonaan ilman shampoota?

Viestiketju osiossa 'Kropan kohentajat' , käynnistäjänä ajatus kiehtoo, 10.06.2007.

  1. shampooton Vierailija

    Nyt kohtapuolin olen ollut vuoden lähes shampoottomalla. Heinäkuun lopusta lähtien olen pessyt hiukseni Lushin palashampoolla. Sitä menee äärimmäisen vähän, hieraisu vaan molempiin käsiin ja hieronta päänahkaan ja lähtee rasvaisuus, silti säilyy tuuheus eikä tarvi käyttää muotoilutuotteita. Ekalla kerralla tein myyjän ohjeen mukaan, ja hieroin koko shampoopalaa hiuksissa ja vaahtoa tuli ihan järkyttävä määrä ja hiukset oli sitten ihan lirut ja karseet. Sitten opin annostelemaan shampoon oikein.

    Ennen palashampoota pesin jonku kuukauden hiuksia marseillen saippualla, koska hiusten rasvaisuus alkoi tuskastuttaa. Vesipesun jälkeen hiukset pysyy päivän hyvinä, mutta sitten rasvaisuus yltyy. Laiskuuttani sitten otin sen saippuan käyttöön ja sitten sen Lushin palashampoon, kun satuin käymään Lushin kaupassa.

    Olen tyytyväinen, hiukset ei ole lirut, eikä rasvaiset. Pesen joka toinen päivä palashampoolla, joka toinen vedellä tai marseillen saippualla.

    Ehkä hiukset pysyis mukavina myös kun laimentaisi nestemäistä shampoota reilusti ja hierois kunnolla päänahan puhtaaksi. Ettei pesisi hiuksia rutikuiviksi. Toki jos käyttää muita aineita hiuksissa, täytyy ne tavalla tai toisella pestä pois.
     
  2. vesimies Vierailija

    Tänään kaksi kuukautta aineet shampootonta (ja hoitoaineetonta) elämää täyteen ja hyvältä näyttää! Kertaheitolla jätin shampoot ja hoitoaineet pois. Pesen siis hiukset pelkällä vedellä ja hieron päänahkaa aina kun suihkussa käyn, en käytä mitään muotoiluaineita enkä jätä mitään hiuksiin pesun jälkeen. Ensimmäiset kolme viikkoa pesin hiukset joka päivä, koska rasvoittui melko nopeasti. Nyt menee kaksi päivää pesemättä eikä hiukset rasvoitu kovin pahasti. Muutosta on tapahtunut jonkin verran: ennen maantien väriset, olkimaiset ohuet hiukseni ovat muuttuneet enemmän ruskeaan päin, näyttävät vahvemmilta. Aluksi otsaan nousi finnejä kun hiukset olivat rasvaiset, nyt naamakin rauhottunut. Hiukseni ovat tosin vielä melko lyhyet, mutta en ole aikessa niitä lyhentää. Eli hyvin on omalla kohdalla toiminut tähän asti, suosittelen!
     
  3. nana nas Vierailija

    Tämäkin pää kokeili tänään kananmunapesua ja tulos on huikea. Ihan kuin shampoo puhdas, mutta paljon sileämpi ja pehmeämpi hius. Heti kun munan laittoi suihkussa hiuksiin, se räjäytti lian pois! Suosittelen:) Aamulla tein munakkaan ja kun huuhdoin lasia, jossa raa'at munat olivat olleet, vesi vaahtosi hieman. Ehkä kananmunassa on joyain vaahdottavaa.
     
  4. hille2 Vierailija

    Palashampoon käyttö ei ole no-poota. Osassa Lushin palashampoista on lisäksi niitä samoja synteettisiä peseviä aineksia kuin pulloshampoissa, joten mitään eroa niihin ei ole.

    Jos haluat kokeilla palashampoota, joka on tehty vain luonnonsaippuasta ja muista luonnon aineksista, kokeile kotimaisia shampoosaippuapaloja, joita myydään siinä Kampin liikkeessä jonka nimi ei ole Viherkivi mutta jotain sinne päin.
     
  5. teea Vierailija

    Kylläpäs aika rientää. Kohta on kolmisen kuukautta viimeisestä shampoopesusta, kirjoitin tänne kokemuksistani kuukausi sitten. Ja tämä viimeinen neljä viikkoa on mennyt kyllä helposti.
    Soodaa olen käyttänyt muistaakseni vain kaksi kertaa tämän kuukauden aikana ja ajattelinkin yrittää nyt jättää sen pois. Edellisellä sivulla pupu oli kirjoittanut pesseensä kananmunalla ja päätin minäkin kokeilla kerran ja tulos oli hyvä. Voi olla, että kokeilen toistekin soodan sijasta.

    Olen saanut muutaman viikon aikana pari kertaa kavereilta (joille en ole vielä kertonut asiasta) kehuja hiuksistani ja en tosiaan muista koska viimeksi niitä olisi joku kehunut hyvännäköisiksi!
    Vaikka matkaa täydellisiin hiuksiin vielä on, niin olen jo saavuttanut sen tason, että hiukset näyttävät paremmilta kuin rasvaisena shampooaikanani :).
     
  6. nana nas Vierailija

    Tämä ketjupa on ollut pitkään hiljainen. Oma pää kaipaisi tällä hetkellä kampaajna leikkuuta, mutta laiskuuttani en ole sqanut aikaiseksi. Nyt on siis kulunut liki 5 kk ilman shampoota. Veden merkityksen huomaa kyllä, käväistiin Espanjassa ja huonon veden laadun takia pitu hätäratkaisuna pestä pää lactolinella. Se toimi hyvin, happamuus teki hiuksista mukavan kiiltävät, eikä shampoota ja hoitista tullut ikävä. Nyt palasin nopoo linjalle takaisin ja huomaa, että päänahalla on hieman totuttelemista. Hiuksista tulikin sellaiset kuin ne on parhaimmillaan olleet, rasva toimii taas muotovaahdon tavoin.
     
  7. elsi Vierailija

    Minulla on nyt vierähtänyt vuosi siitä, kun aloitin shampoottomuuden. Kaksi kertaa tänä aikana on kampaaja pessyt hiukset shampoolla, mutta muuten on mennyt ilman. Pitkään meni niin, että pesin hiukset joka päivä/ joka toinen päivä vedellä. Viime aikoina olen pessyt aika usein kananmunalla ja sen avulla olen onnistunut siirtymään 3-4 päivän pesuväleihin. Hiukset ovat olleet ihan ok. Takuista en ole päässyt eroon, mutta myöskään mitään hilsettä yms. ei ole näkynyt. Ehdottomasti jatkan tätä.
     
  8. pupu Vierailija

    15 kuukautta ilman shampoota tässä alkaa tulla täyteen ja täytyy sanoa että shampooseen en enää palaa :D. Nykyisin pesen kerran viikossa kananmunalla että hiukset "syväpuhdistuvat". Siinä välissä pesen pari kertaa vedellä. Viikko sitten leikkasin hiukset lapaluu-pituisista taas leuka-pituisiksi ja nyt olen pessyt vedellä joka ilta, kun ei pysty laittamaan hätäponnaria. En koe jokailtaista pesua vaivalloiseksi, samalla saa kätevästi meikitkin pestyä ja hiuksetkin pesee aika nopeasti kun ei ole ollut pitkää pesuväliä rasvoittamassa hiuksia. Luonnonharja on edelleen ahkerassa käytössä; ennen pesua päänahkaa myöten huolellinen harjaus, pesun jälkeen kuiviin hiuksiin selvitysharjaus ilman että harjaan päänahkaa (päänahka vähän herkkä, hilseilee nyt talvella kuivuuttaan). Hiukset on tuuheat. Kaksihaaraisia on talven aikana ilmestynyt, varmaan kuivan ilman ja pakkasen tekosia, toivottavasti kesällä taas menis parempaan kuntoon :). Niin ja se piti sanoa, että kokemukseni mukaan kampaajallakin voi välttää kemikaalit pesemällä hiukset itse kunnolla ennen kampaajakäyntiä (sanoo vain kampaajalle että pesi juuri ennen, sitten hän vain suihkuttaa tukan kosteaksi). Ja jos pyytää niin kampaaja ei myöskään laita mitään muotoilutuotteita leikkauksen jälkeen. Värjäys on tiestysti asia erikseen. Itse en nykyään enää käy kampaajalla vaan leikkaan itse. Harjoittelemalla (ja peilien avulla ;)) onnistuu kyllä itse kerrosten, tasoitusten, rikotun lookin ja etuhiusten leikkaaminen. Itse opiskelijana ainakin tuntuu kivasti kukkarossa kun säästää kampaamokäynnit :p. Eipä tässä varmaan muuta, nää hiukset alkaa oikeestaan unohtaa siinä vaiheessa kun kaikki sujuu rutiinilla. Jos on kysyttävää niin kysykää pois, yritän taas lähiaikoina tänne ilmestyä :D
     
  9. ajatus kiehtoo (ap) Vierailija

    Tästä alkaa olla kohta 5 vuotta, kun aloitin tämän ketjun sadepäivän iloksi. Silloin ei ollut suomenkielellä löydettävissä mitään aiheesta ja englanniksikin sai kaapia tietoja esiin vaikeimman kautta. Nyt löytyy googlella paitsi tämä ketju, myös paljon blogikirjoituksia ja foorumiviestejä aiheesta. Ihan viime vuosina on otettu "no-poo" ajatus osaksi vihreämpää elämäntapaa ihan hyväksytysti, mikä on aivan mahtavaa! En todellakaan olisi uskonut 5 vuotta sitten, että tästä asiasta voisi näin pitkästi keskustella, asiallisesti, ilman että tuhahtelevat kommentit tukahduttaisivat keskustelun. Ilman, että ne tukahduttaisivat kokeilun...

    Itse olen ollut nyt no-poo tämän ketjun aloittamisesta lähtien. En olisi lähtenyt kokeiluun ollenkaan, elleivät ensimmäiset kommentit ketjussa olisi olleet positiivisella tavalla uteliaita (Hikka ja Water only?). Olisin vain jäänyt miettimään asiaa. Sydämellinen kiitos näille naisille!

    Shampoolla olen pessyt näiden 5 vuoden aikana tasan 2 kertaa. Hoitoainepesuja olen tehnyt arviolta kymmenkunta. Soodapesuja en ole enää ainakaan kahteen vuoteen tehnyt, sillä niin perusteellinen putsaus ei vain tunnu tarpeelliselta.

    Minulla oli pitkät hiukset vielä viime vuoden lopulle saakka. Ne kasvoivat kuin ruoho sen jälkeen kun shampoo jäi pois, vahvoina ja hyväkuntoisina. Hiukset olivat pisimmillään takapuolen päälle. Ainoa huono puoli oli se, että hiukset olivat niin pitkät ja vahvat, että kihara ei niissä pysynyt. Minulla oli aina haaveena saada oikein pitkät hiukset, ja kun vihdoin ne sain, niin nehän alkoivat ajan kuluessa tuntua tylsiltä. Nyt hiukset ovat keskipitkät ja pidän niistä todella paljon tällaisina, taas vaihteeksi.

    En koskaan palaa shampooseen. En näe sitä millään tavalla tarpeellisena. Tuntuu kummalliselta, miten välttämättömänä osana hygieniaa sitä aiemmin pitikään.

    Sen jälkeen kun jätin shampoon pois
    - hiukset ovat kasvaneet vahvempina, ihan uskomaton ero hiuksen paksuudessa
    - hiukset eivät ole haaroittuneet, eivät ollenkaan

    Siis hiukset ovat olleet ylhäältä alas saakka vahvemmat: eivät vain "shampoottomasti kasvaneilta osilta". En olisi uskonut, että shampoo voi pestä pois?/ imeä pois? /liuottaa? hiuksesta niin paljon kosteutta, mutta pakko se on uskoa kun vertaa yksittäisen hiuksen paksuutta ja kuntoa aiempaan.

    Myös kasvojen iho on tasapainoisempi. Aiemmin ihoa kiristi suihkun jälkeen etenkin otsasta.

    Kertaakaan en ole saanut huonoa palautetta hiuksistani. Kertaakaan ei ole kukaan maininnut hajusta tai huolittelemattomasta ulkonäöstä. Hiukset näyttävät kyllä rasvaisilta niin kuin muidenkin hiukset, jos en pese niitä. Siksi pesen niin säännöllisesti kuin kuka tahansa, mutta hoidan pesun pelkällä vedellä ja harjaan huolellisesti luonnonharjasharjalla. Harjan huollan pesemällä ja siihen käytän marseillesaippuaa.

    Ok, tällaisen koonnin koin olevani velkaa kaikille kanssakokeilijoille. Että tästä todella voi tulla lopullinen tapa. Varoituksena tai innostuksena :)

    Hienoa nähdä tästä ketjusta jo 2. osa. Linkitän sen nyt vielä tähän, jottei tämä iänikuinen ketju sotke uusia kokeiluja: http://keskustelu.plaza.fi/ellit/mu...entajat/1792340/kokonaan-ilman-shampoota-2-a/
     
  10. ajatus kiehtoo (ap) Vierailija

  11. tuula pispanen Vierailija

  12. Yks täti Stadista Vierailija

    Lueskelin tätä ja ihan pakko kirjoittaa oma kokemukseni.

    Olen kohta ollut 5 kk ilman shampoota ja hiukset voi hyvin. Olen jättänyt saippuankin pois ja pesen itseni vedellä ja pesulapulla aamuin illoin (froteisella pikkupyyhkeellä). Ei kannata voimiensa takaa jynssätä, silleen kevyesti vaan.

    Päänahka voi hyvin ja hiukset kasvaa. En muista milloin on ollut näin pitkät hiukset :D

    Kasvoja ei tarvitse rasvata, ne voi tuntua kuivilta pesun jälkeen, mutta yön aikana tilanne tasoittuu normaaliksi.

    Dödöä ei tarvitse. Tuolla joku puhui kynsistä ja tuli vilkaistua niitäkin...kauniit ja sileät kynnet.

    Kyynärpään ihokin on parantunut, kun aina nojaan lukiessani ja telkkaria katsoessa vasempaan kyynärpäähäni, niin sen iho oli kova ja karhea. Ei ole enää :)

    Aloittaessani pesin yhden kerran sooda/vesi seoksella ja sen jälkeen vedellä. Käytän pestessäni harjaa eli harjaan hiuksiani suihkun alla noin 10 minuuttia. En tiedä onko Tangle teezer harjassa jotain taikaa, mutta ainakaan se ei revi märkiä hiuksia.

    Kerran tänä aikana kokeilin laimennettua lastenshampoota ja ei tuntunut hyvältä, kasvot kuivui heti ja päänahka kutisi, joten uusin sooda/vesi pesun ja sitten olen pessyt vain vedellä.

    En ikinä palaa shampoon ja saippuan käyttöön. Vain sen pesulapun pesen saippualla silloin tällöin.
     
  13. Iiru Vierailija

    Mukava kuulla! Tämä keskustelu on jo vanha. Itsekin lopetin 2008 shampoon käytön ja jatkuu hyvällä menestyksellä. Kommentoinkin silloinmuutaman kerran tänne.

    Käytän hoitoainetta hiusten pesemiseen ja koskaan ei enää ole rasvalettiä! kampaaja pesee shampoolla muutaman kerran vuodessa,kun en ole sille jaksanut selittää.
     
  14. pikkumyy Vierailija

    En tiedä lukeeko tätä enää kukaan, mutta yritetään nyt kuitenkin :)

    6 viikkoa shampoottomuutta takana ja hyvin menee, mutta nyt olisi aika mennä kampaajalle. En oikein tiedä, kehtaanko pyytää kampaajaa olemaan pesemättä hiuksiani... Onko kenelläkään kokemusta siitä, kuinka pahaa takapakkia yksi shampoopesu aiheuttaa?

    Tällä hetkellä pesen tukan kerran viikossa kananmunalla ja muuten vedellä. Tukka on erittäin puhdas ja ilmava kananmunapesun jäljiltä, joten ajattelin, jos ajoittaisin kampaamokäynnin heti pesun jälkeiselle päivälle, ja pyytäisin jättämään pesun väliin, mutta epäilyttää, että jos tukkaan kuitenkin jää sitä munan hajua...
     
  15. Kananmuna Vierailija

    Miten peset tukkasi kananmunalla? Kokeilin vuosia sitten, mutta tukkani jäi himmeäksi, littanaksi ja tuoksui kananmunalle.
     
  16. pikkumyy Vierailija

    Sekoitan kaksi keltuaista ja tilkan vettä kunnolla sekaisin , kastelen hiukset ja kaadan litkua hiljalleen jäänahkaan samalla hiueron toisella kädellä. Teen tämän yleensä pää alaspäin. Annan vaikuttaa sen aikaa kun pesen muuten itseni, ja huuhtelen huolellisesti viileällä vedellä.

    Kuiviin hiuksiin laitettuna tuntuu pesevän vähän tehokkaammin (liian tehokkaasti minun tukkaani). Samoin vaikutusaikaa pidentämällä pesutulos paranee.

    Mä oon ollu ihan rakastunu tähän kananmunapesuun, koska millään muulla ei hiuksista tuu yhtä kiiltävät, ilmavat ja puhtaat. Nyt oon kuitenkin alkanu vähän pohtia vaihtoehtosia menetelmiä, koska oon niiiiin kyllästyny siihen kylppäriin jäävään hajuun :D Tukkaan sitä hajua ei siis ilmeisesti jää, mutta kylppäri haisee ummehtuneelle monta päivää pesun jälkeen. En tiedä, onnistunko aina roiskimaan munaa ympäriinsä vai mistä johtuu...
     
  17. Kananmuna Vierailija

  18. Kananmuna Vierailija

  19. Bassman-83 Vierailija

    Kaiken maaliman sampoot ja saiput on vain bussiness-miesten keksintöä!
    Luonnostaan ihminen ei tarvitse mitään kemikaaleja. Johan vanha sanontakin sanoo: ''vesi vanhin voitehista''.
    Olen itse 33 vuotias mies, ja en ole pitkään aikaan peseytynyt muutenkuin vedellä, suihkussa. Totta kai kädet kannattaa pestä saippualla, jos on tehnyt jotain likaista. Shampoota olen välillä käyttänyt, mutta se tekee hiuksista niin lentävät, että joutuu sitten laittamaan pomadaa yms. hiusrasvoja, ja siitä tulee sitten sellainen noidankehä, kun ne tökötit ei lähde pelkällä vesipesulla päänahasta, ja ilman tököttiä tukkaa lentelee miten sattuu. Eli pesee vain vedellä, jää päähän luonnollista ihraa. Harjailee ja kampailee hiuksia hieman vettä apuna käyttäen. Wash and go!
     
  20. hötöhiukset Vierailija

  21. hötöhiukset Vierailija

  22. vierailija Vierailija

    HAH! Toivottavasti tuo oli vitsi? Sehän on pelkästään positiivinen asia, jos kaikki menevät konkurssiin ja ihmiset alkavat elämään luonnonmukaisesti. Kapitalismi on kaiken pahan alku ja juuri.

    t. Oolofi
     
Tilaa Annan uutiskirje!

Annan uutiskirje tuo sähköpostiisi uusimmat artikkelit, testit ja kilpailut.

Kaikki kentät ovat pakollisia
Luonnos tallennettu Luonnos poistettu

Jaa tämä sivu

Alibi
Anna
Deko
Dome
Erä
Hymy
Kaksplus
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Koululainen
Ruoka.fi
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
TM Rakennusmaailma
Tekniikan Maailma
Vauhdin Maailma
Golfpiste
Vene
Nettiauto
Ampparit
Plaza
Muropaketti