V
vauva-aikaa
Vieras
Vauva 2kk ja vatsa oireillut 2vk ikäisestä alkaen. Mikään kova huutaja ei ole ollut ikinä, lähinnä iltaisin itkee. Mutta kun itkee niin sitten kanssa itkee, vetää kaarelle ja raajat jäykkinä huutaa suoraa huutoa. Yleensä noin klo 19-24 on herkkäitkuista aikaa, mutta joskus itkee myös kesken syömisen rinnalla, koittaa syödä, mutta sitten alkaakin huutaa. Nukkuu päivisin vain sylissä. Vatsa vauvalla on kova pallo ja pierua tulee kuin isolta mieheltä. Kakkaa myös monta kertaa päivässä. Disflatyl ja rela käytössä ja ne ovat vähentäneet päiväitkuja, illat itketään edelleen vaihtelevasti, välillä monta tuntia putkeen, välillä 5 minuuttia. Pulautuksia tulee runsaasti, lähinnä sellaista lähes kirkasta jossa maitoa kokkareina. Kakka on keltaista ja siinä on ryynejä eikä imeydy kokonaan vaippaan. Välilllä kakka on hieman limaista tai vihertävää, joskus vaahtomaista. Vauvan vatsa pitää ihan kuuluvaa kurinaa ja käden alla möyryää. Kuitenkin vauva on ihan hymyileväinen ja tarkkaavainen päivisin, joskus harvoin iskee päivälläkin itkukohtaus.