M
mämmi
Vieras
Meillä auttoi huutoihin äidin ruokavalion muutos. Täysimetetyllä tytöllä 4 viikon ikäisestä tasaisesti lisääntyvät huudot yltyivät melko hurjiksi ja rauhoittuivat 3-4 päivän päästä ruokavaliomuutoksen jälkeen ns. normaali-itkuksi. Tiukka dieetti oli minusta helpompi, kuin kokeilla viikko yhtä ja toinen viikko toista ruoka-aineen poisjättämistä. Keskustelin ruokavaliostani lastenlääkärin kanssa ja jenkkitutkimus (alla linkit) antoi myös osviittaa. Lapsi saa myös päivittäin DDS-junior maitohappobakteeria (sekoitettuna 1-2 ml keitettyä jäähtynyttä vettä) ja vesiliukoista D-vitamiinia. Vyöhyketerapia jeesasi aluksi, mutta ei enää merkittävästi 2.-4. kerran jälkeen. Pahimmat ajat olivat 6-8 vkon ikä ja mämmi&kerma taisivat tuoda hurjat huudot.
Lyhykäisyydessään ruokavalioni on kuin keliaakikkovegaanilla, mutta pienin muutoksin. Tänään, kun olen 2 viikoa ollut tuolla ruokavaliolla aloitin vaalean kalan syönnin (testi, josko sopisi).
POIS: palkokasvit, kaikki maitotuotteet, muna, pähkinät, kala, ruis, vehnä, ohra, kahvi, suklaa, tuoreet vihannekset (salaattia ja kurkkua lukuunottamatta), kaikki sipulit, kaikki kaalit, omena
SYÖN: kaura100% -leipää, päällä sinistä Keijua (maidoton, soijaton) ja Tartex-naturel-tahnaa, marjoja, marjakeittoja, hedelmämehuja, kauramaitoa, kaurapuuroa, riisikauraa keitettynä porkkanan ja maissin kera, sieniä...pellavansiemenöljyä 1 rkl pvässä (omega3, 6 ja 9), vähän kanaa ym.
Toivottavasti tämän tiedon jakaminen auttaa jonkun muunkin pienen ja koko perheen oloa&arkea!
alkup.linkki: http://pediatrics.aappublications.org/cgi/content/abstract/116/5/e709
suomennos: http://www.jarviradio.fi/terveys/article_2005_11_25_1420.html