Kolmas syntyi kasvot ylöspäin

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja pohtija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
P

pohtija

Vieras
Etenkin te joilla useampi lapsi, kysyisin, että onko mahdollisesti muutkin lapsenne syntyneet kasvot ylöspäin?

Minulla kaksi ensimmäistä syntyi "helposti" normaalissa raivotarjonnassa kasvot alaspäin. Tämä kolmas syntyi kasvot ylöspäin ja oli paljon hankalampaa. Sydänäänet heikkenivät ja jouduin ponnistamaan aiemmin kun piti ja oli hankalaa kun oli puudutusta paljon jäljellä. En tuntenut supistuksia ja oli vaikea ponnistaa oikeaan suuntaan kun ei ollut vielä tarvetta. Ja vaikka kuinka ponnistin, niin tuntui ettei vauva vaan tule alaspäin niinkuin aiemmissa synnytyksissä tunsin.

Imukupilla joutuivat myös auttamaan. En revennyt, eikä jouduttu leikkaamaan, mutta imukuppi aiheutti verenpurkaumia ja muutenkin toivuin synnytyksestä paljon hitaammin. Jouduin vaan niin kovasti ponnistamaan. Haaveilen vielä vauvasta, mutta tämä kokemus mietityttää. Kysyn siis teiltä joilla samankaltainen synnytys ollut, että onko teillä seuraavatkin syntyneet näin, vai aivan normaalisti. Lähinnä siis olen miettinyt, että miksi vauva oli tässä asennossa, onko lantioni jotenkin muuttunut tai jotain...
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 08.03.2006 klo 16:12 pohtija kirjoitti:

Itsellä ei le kokemuksia,mutta äidilläni on.
Kun äiti oli synnytämässä kolmattaan niin veljeni oli kasvotarjonnassa
Ja meni hätä sekstioon.
Kun sydänäänet laskivat romahdusmaisesti.
Kätilöt ja lääkärit eivät heti tajunneet ettei "mahdu" tulemaan,koska luuvit,että häntäluu oli luutunut väärään asentoon..
Äidilleni kirjoitettiin paperi,että jos synnyttää vielä niin saa automaatisesti leikkauksen.
(Äitini oli 4synnytykseen asti harhaluulossa,että häntäluu oli ollut leikkauksen syynä.)
Kun 4 lähti synnyttämään niin selvisi vasta,että 3 oli ollut kasvotarjonnassa josta johtuen hätäsektio.
Ja sai vielä valita,että haluaako synnyttää normaalisti,kun ei ole
estettä etteikö voisi.
Elikkäs äitini synnyti 4 ihan normaalisti alateitse ja "helposti".

Turha "pelko" pois,on kyllä mahdollista synnytää raivotarjonnassa oleva lapsi.
 
Yhteistyössä