V
vieras
Vieras
Turkisliikkeen tuhopoltosta vankeutta
Tiistai 27.4.2010 klo 11.25
25-vuotias Ville Kivi tuomittiin Turun hovioikeudessa kolmeksi vuodeksi vankeuteen törkeästä tuhotyöstä.
Kivi sytytti tuntemattomaksi jääneen henkilön kanssa Turkishuone Markku Rouskun palamaan heinäkuussa 2008. Hän kasasi heinäkuisena yönä Turussa Yliopistonkatu 11 sijainneen turkisliikkeen lattialle turkiksia kahteen kasaan ja sytytti ne tuleen.
Palokunta saapui paikalle kuudessa minuutissa hälytyksen jälkeen. Turkisliikkeen oven kolmesta ikkunasta kaksi alimmaista oli rikki. Ylimpään ikkunaan oli kirjoitettu punaisella maalilla EVR. Huoneisto oli jo täyttynyt savusta ja sitä oli levinnyt viereiseen liikehuoneistoon.
Teko oli erittäin vaarallinen, sillä liikehuoneistojen yläpuolella oli asuinhuoneistoja, joissa nukkui suuri määrä ihmisiä. Onni onnettomuudessa oli, ettei palo ehtinyt leviämään yläpuolella olleisiin asuintiloihin silminnäkijän nopean toiminnan ansiosta. Lisäksi hän näki kahden henkilön poistuvan tulipalopaikalta Yliopistonkatu 2:n suuntaan, jonka jäteastiasta löydettiin samannäköiset housut kuin Kiven aikoinaan omistamat.
Joutuu maksamaan kovat korvaukset
Turun hovioikeus tuomitsi Ville Kiven teosta kolmen vuoden vankeuteen. Hänet vangittiin heti, koska tuomittu rangaistus oli yli kaksi vuotta vankeutta. Rikoslain mukaan törkeästä tuhotyöstä on tuomittava vähintään kahdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi vankeuteen.
Oikeus piti raskauttavina todisteina Kiven syyllisyydestä sitä, että hän oli tunnustanut teon lääkärin vastaanotolla usealle henkilölle ja tekopaikan läheisyydestä löydettyjä housuja, joista löydettiin Kiven DNA:ta.
Turun käräjäoikeus hylkäsi alunperin Kiven syytteet törkeästä tuhotyöstä.
Hovioikeus määräsi lisäksi Kiven korvaamaan tulipalosta ja sen aiheuttamista vahingoista asianomistajille yhteensä noin 85 000 euroa korkoineen.