kolmenkympin kriisikö vai mikä vaihe tämä on?

[kysymys naisille]

Elämä hyvin, jossa kaksi lasta, jokseenkin tyydyttävä parisuhde, mukava asunto, taloudellisesti kaikki hyvin jne. Silti tuntuu etten iloitse tästä elämästä. Kaikki on rutiinia ja mikään ei oikein tunnu enään miltään. Parisuhdetta kestänyt 11-vuotta,joka on ollut aika tasapaksua sen jälkeen kun lapset syntyivät. Sitä ennen hiukan jännittävämpää ja menevämpää, mutta jälkeenpäin ajatellen ei sekään mitenkään hekumallista. En oo koskaan pettänyt eikä miehenikään tietääkseni. Nyt on alkanut tuntumaan että olenko jättänyt parhaimman osan elämästäni elämättä. NUORUUDEN johon kuuluu kokemuksia. Normaalia että haaveilee kokevansa jotain muidenkin miesten kanssa? Rakastan lapsiani, en koskaan vaihtaisi heitä pois,mutta silti koen olevani katkera siitä että elämäni on tullut tähän pisteeseen..

 

["vieras"]

30-Kriisiltä kuulostaa. Hanki itsellesi uusia kokemuksia uuden harrastuksen kautta tai opiskele lisää tms, mutta älä hae jännitystä toisista miehistä. Harvoin ne vaihtamalla paranee.

 

["Piika-äiti"]

[QUOTE="vieras";24772387]30-Kriisiltä kuulostaa. Hanki itsellesi uusia kokemuksia uuden harrastuksen kautta tai opiskele lisää tms, mutta älä hae jännitystä toisista miehistä. Harvoin ne vaihtamalla paranee.[/QUOTE]

Juuri näin. Opiskele, harrasta, opi itsestäsi lisää, hanki lemmikki, ala vaikka valmistautua maratonille, mutta ei vieraita miehiä!

 

[Assholisti]

Olet siinä hämmentävän tarpeettomuuden portilla, jossa ihmisen olisi jo luonnollista kuolla pois. Ihmisellä ei kolmenkympin jälkeen ole oikeasti mitään sellaista annettavaa, ei mitään mitä nuoremmat eivät hoitaisi paremmin.
Kolmekymppisen tulisi ojentaa soihtu 17-vuotiaalle ja purjehtia rauhallisin mielin kohti harmaata satamaa. Mutta ei, meidän kuolemamme kestää vielä 40 vuotta ja sinä aikana pakotamme koko maailman suureksi saattohoitolaksemme.

 

[mikäköhän auttais..]

Kuulostaa tutulta ap, ainoana erona että oon jo 40v! Ja voin kertoo että kuvailemasi tuntemukset jyllää kokoajan mielessäni plus paljon muuta. Ja kyllä vaan, TIEDÄN potevani 4 kympin kriisiä.

 

["vieras"]

Mietin kaikkee, et miksi lähdin opiskeleen tuota miksi en opettajaksi, kuten kaksi meistä neljästä sisaruksesta. Olis jo vakipaikka. Nyt olen työtön laiskimus kotona. Ennen osasin kieliä ja olin kunnianhimoinen, nyt en enää osaa niitäkään, kun ei tarvitse käyttää..jne jne...masentuu väliin, et itku tulee. Kuitenkin tiedän, etten olis mitään tehny toisinkaan. sitte taas, et "vitsit, voinhan mä vieläkin opiskella" joillakin tutuilla on tenavat tekemättä mun ikäsenä eli nyt ne on tehty ja tästä alkaa "elämä" eiks vaan..et nostetaan pää pystyyn ja psyykataan ittemme taas iloseks tästä iästä.

 

[ap.]

Niin no onhan se totta, että asiat voisivat olla huonomminkin. Meillä suomessa ylipäätään asiat on hyvin, verrattuna kehitysmaihin jossa murehditaan mistä sais ruokaa, puhtautta ja kattonsa pään päälle. Ei sais antaa yhden kolmenkympin kriisin vaikuttaa ajatuksiin. Nehän on vain numeroita. Pitäis osata nauttia ja arvostaa sitä mitä meillä on. Ennenkaikkea sitä jos on terveyttä. Eiköhän kanssa sisaret siirretä nämä turhat ajatukset romukoppaan ja päätetä ettei me mitään kriisejä tässä ruokita,kun ei nekään ruoki meitä ellei itse tahdota.