Koska ja miten potalle?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja pottapojan äidiksi haluava
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
P

pottapojan äidiksi haluava

Vieras
Olisin kysellyt että miten olette aloittaneet potalla käynnin ja minkä ikäisenä? Meillä poika nyt reilu 11kk ja aikaisemmin hänellä tuli kakat aina aamulla n. 10min-30min heräämisen jälkeen ja ostinkin jo pari pottaa kun ajattelin että hänet on helppo laittaa aamulla istumaan siihen että voisi helposti oppia kakkaamaan pottaan mutta nyt kakkarytmi onkin muuttunut aivan satunnaiseksi. Miten siis potalla käyminen kannattaa aloittaa ja onko jotain vinkkejä miten tulee toimia? Entä minkä ikäisenä on hyvä aloittaa?
Kiitos vastauksista!
 
Meillä aloitettiin pottailu joskus 8-10 kuukauden iässä, jolloin lapsi malttoi istuakin potalla hetken kun ei osannut vielä kävellä. Pidimme aluksi pottaa olohuoneessa (tai missä lapsi yleensä leikkikin) jotta poika sai tutustua uuteen tuttavuuteen rauhassa. Pottahetkiin kannattaa varata kunnolla aikaa, ja lapselle mieluisia leluja, kirjoja tms. jotta pottatreenit sujuisivat mukavasti lapsen mielestä kivoja asioita puuhastellessa. Meillä yhdistettiin potalla istumiseen sana 'pis-pis' ja poika tavallaan "ehdollistui" ajan kuluessa pissaamaan sanan kuultuaan. Onnistunutta pissaamista (kakkaa herra ei ole suostunut pottaan tekemään kuin pari kertaa) seuraa tietenkin aina ylitsevuotavat kehut ja kiitokset. Meillä poika osaa pissata myös vessanpönttöön jos pottaa ei ole käytettävissä. Poika on istunut potalla aina vain sen hetken kuin häntä on huvittanut, ja saanut tutkia siinä välillä vessaa kontaten ym. Hetken päästä taas takaisin potalle ja heti jos alkaa kiukuttamaan/ärsyttämään saa pottatreenit siltä kerralta riittää. Ikää pojalla nyt on tasan vuosi ja potalla käydään päivästä ja ohjelmasta riippuen n. 3-6 kertaa.
 
Luin just toukokuun Kaksplussasta pottajutun jossa sanottiin, että kannattaa alkaa harjoittelu ennen kuin lapsi oppii kävelemään, koska sitten ei enää malta istua potalle. Varsinaisesti kuiviksi lapset kaiketi oppivat vasta n. 2-3 v. iässä. Ko. lehdessä oli potta-asiaa enemmänkin, lue vaikka kirjastossa!

Itse ajattelin nyt ostaa 8 kk vauvalle potan, ei ole säännöllistä "kakka-aikaa" mutta naamasta näkee koska alkaa pinnistellä, niin ajattelin että kotona ollessa ehtisi siinä kohtaa napata vaipan pois ja istuttaa potalle...
 
Meillä on otettu potta esiin kun vauva on alkanut istua itse. Vaipan vaihdon yhteydessä siinä käydään istumassa ja kun tulee tulosta, siitä riemuitaan kovasti. Nyt kun tämä neljäs on reilun vuoden, tulee pottaan pissa pari krt päivässä. Potta on suloisesti keskellä olohuonetta ja usein vauveli istuu potalla täysissä pukeissakin katsomassa telkkaria tai lukemassa kirjoja.
 
Meillä molemmat lapset alkaneet käymään potalla 4-5kk iästä lähtien. Esikoisella oli tilanne että maha oli niin kovalla ettei saanut kakkaa tehtyä vaippaan ja nyt kuopuksella näyttää maha kovettuvan kiinteiden myötä. Nyt potalle opittuaan ei suostu oikein kakkaa enää vaippaan tekemäänkään.

Eli ihan pienenä vauvana pottaosa oli mun sylissä ja siinä tuin lasta. Meillä molemmilla lapsilla kakan tekeminen on vaatinut suurempia ponnisteluja, joten potalle ollaan aina ehditty. 6kk-> lapsi istunut potalla itse. Muutama helistin on kuopuksella viihdykkeenä vessassa. Toisinaan vaatii aikaa että saa kakan pakerrettua pottaan.

Esikoinen meni 10kk hoitoon ja siellä sitten pottaili muiden seurana. Hoidossa niillä oli aina leluja vieressä. Kun esikoinen oli 1,5v. niin alettiin oikeasti opetella kuivaksi. Tuohon saakka oli käynyt potalla vaipanvaihtojen yhteydessä ja ruokailujen jälkeen sekä unilta herättyään. Sekä aina kun huomasin että haluaa kakalle. Kuitenkin 1,5v iässä potta siiryi olkkariin ja aika usein pyydesteltiin pissoja samalla kun poika katseli fröbelin palikoita. Näin jaksoi istua paikallaan hyvin. Muutamassa kuukaudessa oppi päivä/yökuivaksi.
 
Meilläkin potalle opittiin telkkarin avustuksella. Tosin poika 1v9kk ja vihasi koko pottaa ennen telkkariin liittämistä. Kun sitten telkkaria sai katsoa vain potalla poika oppi täysin päivä kuivaksi viikossa, kun täytti 2v alkoi olla yökuiva mutta silloin tällöin sattui yövahinkoja ja käytimme yöllä vaippaa. Tuosta telkkarista päästiin helposti eroon myös, kun poika oli kuiva niin ei siinä mitään telkkaria enää tarvittu kun vaihtoehto oli tehdä housuun =).
 

Yhteistyössä