Koska lapsen tulee tietää ettei isi ookkaa biologinen isi?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierestä seuraava
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierestä seuraava

Vieras
Eli tuttavani poika on nyt tuleva eskarilainen ja elää luulossa että heidän perheen isi on "oikeia" isi. Ja siis onhan hän muttei 100%sti. Biologinen isukki maksaa elatusmaksut, asuu naapurikunnassa, mutta ei ole tekemisissä, olisi halunnut olla mutta elämä vienyt eri suuntaan sattumien kautta. No, se nyt ei liity taas tähän asiaan.
Vanhin lapsistani on eri sarjaa kuin kaksi muuta ja esikoiseni ei ole isänsä kanssa tekemisissä eri syistä mutta tietää taustansa, niistä on puhuttu pienestä pitäen. Lapseni on kasvanut tilanteeseen ja ymmärtää jotenki ainaki että perheitä ja taustoja on erilaisia.
Mielipiteitä? Missä se raja menee? Kuinka käy jos lapsi joka palvoo isäänsä, saa tietää vasta koululaisena että eihän asiat niin ole kuin on aina luultu? Kokemusta jos jollain on niin kertokaa?
 
Meillä kerroin kun lapsi oli 9v ja se tuli pakolla eteen kerrottavaksi.
Ei oikein lapsi meinannut ymmärtää koko asiaa ja olisikin ollut parempi jos olisi voinut kertoa sen myöhemmin.
Otti lopulta asian ok.
 
Alkuperäinen kirjoittaja hmm....:
Mut missä vaiheessa lapselle pitäisi kertoa, että kumpikaan, ei äiti eikä isä ole biologinen vaikka äiti on sinut synnyttänyt?

ei ainakaan murrosiässä eikä uhmaiässä eikä toisessa uhmaiässä eli 7v. Ite kertoisin ihan pienestä pitäen tai silloin kun tulee puheeksi miten vauvat syntyy..
 
Alkuperäinen kirjoittaja ..:
Alkuperäinen kirjoittaja hmm....:
Mut missä vaiheessa lapselle pitäisi kertoa, että kumpikaan, ei äiti eikä isä ole biologinen vaikka äiti on sinut synnyttänyt?

ei ainakaan murrosiässä eikä uhmaiässä eikä toisessa uhmaiässä eli 7v. Ite kertoisin ihan pienestä pitäen tai silloin kun tulee puheeksi miten vauvat syntyy..

Minkä ikäisenä lapset alkaa kyselemään tuota miten vauvat maailmaan tulee- asiaa? Suunnillee?
 
Meillä 5vee tavallaan tietää, muttei tietenkään ymmärrä. valokuva-albumista katsellaan välillä kuvia ja kyselee että kuka toi on ja kuka toi on, vastaan sitten vaan että sinun toinen isi. tyttö vaan naureskelee vähän ja jatkaa kuvien katsomista. Joskus saattaa höpötellä jollekin että minulla on kaksi isiä. Biologinen Ei siis kuulu millään tavalla lapsen elämään, syistä sen enempää kertomatta. Vastaan sen mukaan mitä lapsi kysyy. Väärin olisi salata.
 
Minun 4v tietää että nykyinen mieheni ei ole hänen oikea isänsä, mutta ei ole kyllä biologisesta isästäänkään kysellyt. En tiedä miten kertoa, kun isä ei halunnut isyyttään tunnustaa ja päätettiin yhdessä ettei olla tekemisissäkään.
Meille tulee joulukuussa vauva, ja kovasti kiinnostaa 4veeta että miten ja mistä se syntyy ja miten se on äitin mahaan päässyt... Tähän asti on miestä kutsuttu etunimellä, mutta tottakai sitä täytyy vauvalle isäksi kutsua. Saa nähdä alkaako lapsenikin sanoa iskäksi.
 
Mun mielestäni pitäisi kertoa ihan pienestä saakka. Ja vaikka sitten niin, että lapsi kutsuisi tätä isäpuoltaan aina etunimeltä eikä koskaan isäksi. Mun hyvällä ystävällä on adoptiolapsi ja hänelle on puhuttu alusta saakka synnyttäjästä eli biologisesta äidistä.
 
Kiitos vastauksistanne. Itse oon sen kannalla että kerrotaan asiasta pienestä pitäen, lapsi kasvais tietoon perimästään. Kuitenki tässä tuttavani tapauksessa biologinen isä on tunnustanut isyytensä ja lapsi perii hänet joskus, saa ehkä siarpuolia tms.. Nuo tilanteet varmasti vielä hankalempia missä lapsi on lahjasoluista saanut alkunsa. Ei varmasti ole oikeaa tai väärää tapaa, paitsi sen tuomitsen että jos totuus ei tuu julki ennen ku sen kuulee muualta.. Jos saisin ite tietää nyt että isäni ei ole isäni, niin olishan sitä aika hukassa ainaki hetken aikaa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja mietin samaa:
Minun 4v tietää että nykyinen mieheni ei ole hänen oikea isänsä, mutta ei ole kyllä biologisesta isästäänkään kysellyt. En tiedä miten kertoa, kun isä ei halunnut isyyttään tunnustaa ja päätettiin yhdessä ettei olla tekemisissäkään.
Meille tulee joulukuussa vauva, ja kovasti kiinnostaa 4veeta että miten ja mistä se syntyy ja miten se on äitin mahaan päässyt... Tähän asti on miestä kutsuttu etunimellä, mutta tottakai sitä täytyy vauvalle isäksi kutsua. Saa nähdä alkaako lapsenikin sanoa iskäksi.

Meidän esikoinen oli 4v kun ensimmäinen miehen kans yhteinen syntyi. Esikoinen kutsuu miestäni edelleen (on nyt 9v) etunimellä ja kun sanoo sisarukselleen jotain miehestäni niin se on tyyliin "pyydä isiltä", esikoinen on joskus sanonu että kutsuu nyt miestäni iskäksi, tais se kerran sanoa ja sit taas etunimellä ja niin on hyvä. Vaikkei biologinen isänsä oo kuvioissa ku ehkä kerran kaks vuodessa :)
 
Olin itse 11v kun mulle kerrottiin et iskä ei oo biologinen iskä..sillon vanhemmat oli ollut pari vuotta erossa mut käytiin isällä joka toinen vkonloppu.no anyway..en juuri reagoinut asiaan,pikkuveli joskus huomautti asiasta kun itse päätin hänelle kertoa.kaduin että kerroin,nyt en.kaikki "serkkuni" ym tietää asiasta ja kavereille kerroin myös,murrosiässä alkoi loukkaamaan (tahattomat kylläkin) kommentit että 'ai meet sille sun oikeelle isälle vai veljes isälle'..eihän muut ymmärtänyt että mulla oli silti vaan se yks isä.toinen asui naapurikunnassa ja näin hänet sillon kun minulle kerrottiin kyseisen ihmisen olemassa olosta,muuten en. suurinpiirtein muistaisin että asia oli suurimmaksi osaksi ok eikä haitannut isän ja mun välejä. mutta nyt itse olen saman asian edessä.tyttäreni on 5v. ja hänellä on eri isä kun kahdella pikkuvelillä.mieheni on ollut tyttäreni elämässä 4kuisesta lähtien ja isänä aina puhuttu.kyllä olen sitä mieltä että tyttärelle pitää ehdottomasti kertoa ennen murrosikää,mutta se olisi pistänyt lapsen pään pyörälle jos hänelle olisi alusta saakka sanottu että on toinenkin isä,eihän lapsi voi sisäistää sellasta asiaa kun ei tiedä miten lapsi ylipäänsä saa alkunsa. onneksi mulla on henk.koht. kokemus miltä se tuntuu ja aion ottaa paljon puheeksi oman tyttäreni kanssa sen asian kun se hänelle kerrotaan sillä itse varsinkin kun olen omia lapsia saanut,olen alkanut pohtimaan yleisestikkin omia suhteitani vanhempiini ja olen epävarma mitä "isäni" ajattelee minusta sillä meillä ei juuri puhuta=/ en esim.koe olevani samalla viivalla kahden sisarukseni kanssa jos isäni antaa tavaraa pois,en koe että minun kuuluu saada jotain sillä en ole biologinen.voi olla että ajatukseni ovat turhia ja epävarmuuteni turha mutta SEPÄ SE! jos minulle olisi enemmän puhuttu asiasta ja isä kertonut kuinka olen sen lapsi siinä missä muutkin lapset niin en olisi näin epävarma..olen käynyt psykiatrilla juttelemassa muista syistä ja sattumista poikaystävien takia ym mutta aika suureksi osaksi on noussut isäsuhde,voiko mieheen luottaa?!?!?? joten miten teettekin puhukaa ja kysykää lapselta,ei lapsi itse tule välttämättä juttelemaan vaikka asia askarruttaakin! ja eri elämänvaiheissa isäsuhteet vaihtaa muotoaan,silloin on hyvä saada puhua ja varmuutta asioihin!! ..toiv.tästä oli apua!
 
Miehen isä ei oo biologinen ja sai sen kuulla vasta aikusena. Kyl se joskus lapsena jo kuui vihjailuja ettei isä ehkä olekaan oikea ja samalla joskus suuttuessaan anoppi sano että se on sun isäs. Että ota siinä selvä lapsena. Vasta parivuotta sitten anoppi kertoi kokotarinan ja sen kuka oikea isä on. Mut mieskin kyl ihmettelee miksei se aikanaan jo suoraan sanonu ettei isä oo sama kun veljillä.
 
Minusta on turha speluloida tuttavan asiota tällä tavalla. He tekevät omat ratkaisunsa. Tapoja tuohonkin asiaan on erilaisia. En tiedä onko mitään "oikeaa tai väärää". Joskus tietysti on lapsen hyvä saada tietää asiasta.
 
Niin ja lapsen tulisi saada tietää asia vanhemmiltaan eikä jostain muualta. Eli lapselle kerrotaan ennenkuin asia jotain muuta kautta voi lapselle selvitä. Helpointa on tietysti kertoa jo pienenä.
 
Jos mulla ois tilanne, et ois lapsi ja eroisin miehestä ja perustaisin uuden perheen uuden miehen kanssa, niin mielestäni heti alusta asti pitäisi tehdä selväksi ettei mies ole oikea isä. Eli miestä kutsuttaisiiin etunimellä jne. Mielestäni on väärin lasta kohtaan, jos ei tiedä alusta alkaen asiaa, vaan saa selville vasta myöhemmin. Eikä ole mielestäni oikeaa ikää kertoakaan tällaista asiaa, sen takia on parempi että lapsi kasvaa asian kanssa, eli hänen elämässään on hyvä mies, mutta mies ei kuitenkaan ole isä.
 
itse kuulin öö joskus kai mummilta asiasta, en miettinyt sitä sen enemäpää(joka tapauksessa toinen mahd isä ehdokas oli se kenen kanssa elin lapsuuden ja toinen olis ollut juoppo, päätin että sellasen kanssa en kyllä ala tekemisiin,oli mikä oli)no sitten 12v kuulin että äitillä oli ollut tuolloin kolmaskin suhde. en vieläkään tiedä kuka on biologisesti isäni, mutta asia ei juuri haittaa, isä on see isä joka oli läsnä ja on vieläkin. :) mitäs siitä joskus elämä ei oo niin musta-valkoista. kyllä "isäni" äiti, oli mun mummi(ennen tietoa ja tiedon jälkeen) ja muuksi ei muutu.
 
Itse sain kuulla 5vnä. Olin silloin katkera kun eivät aikaisemmin kertoneet. Tosin isäpuoltani en ikinä pienenäkään isäksi ole kutsunut, eli en kai elänyt kovin pahassa harhaluulossa.
 

Yhteistyössä