Hae Anna.fi-sivustolta

Koti-inseminaatio

Viestiketju osiossa 'Lapsettomuus' , käynnistäjänä Kohtalotoveri, 15.02.2012.

  1. Kohtalotoveri Vierailija

    Hei kaikki kohtalotoverit. Seurailin täällä käytyä keskustelua hyvin aktiivisesti pari vuotta sitten, kun yritimme saada esikoista alulle. Vuosi tahkottiin ilman ainuttakaan plussaa, kunnes inseminaatio lopulta tuotti toivotun tuloksen. Nyt meillä on ihana poika, jolla ikää on jo yli vuosi. Viime kesänä päätimme pistää toisen lapsen "tilaukseen". Koska ensimmäinen ei onnistunut omin konstein, olin jo valmiiksi stressaantunut ja ahdistunut asiasta. Eikä tulosta tullut tälläkään kertaa.

    Nyt viimeisessä kierrossa sain jostain päähäni ehdottaa miehelleni koti-inseminaatiota. Eli ruikkasin mieheni nesteet itse ruiskulla emättimeen. Olimme molemmat todella väsyneitä yrittämiseen ovulaation aikana, joten mieskin suostui toimenpiteeseen ilman ylimääräisiä suostutteluja. Nyt tänään tein ensimmäistä kertaa näiden lukuisten yritysten jälkeen positiivisen raskaustestin. Ei vielä tietenkään tiedä, kuinka pitkälle raskaus kantaa, mutta uskomattomalta tuntuu joka tapauksessa. Olen pohtinut viime päivät, voiko omien värkkieni rakenne olla jotenkin epäsuotuisa normaaliyrittämiselle.

    Halusin jakaa kokemukseni, koska omasta mielestäni kaikkea kannattaa yrittää. Meillä tärppäsi näin. Mukavaa ja onnekasta kevättä kaikille!
     
  2. Vierailija Vierailija

    Tuskin nyt sentään kohtuun asti veit, kuten inseminaatiossa.

    Hetken jo luulin että olit käyttänyt sen tällä palstalla pyörineen Janin palveluksia (lupasi turvallista ja takuuvarmaa onnistumista).

    Minun miehellä sperma ei lennä, vaan valuu vain kullin päästä ulos laiskasti. Huonontaisiko tämä siis mahdollisuuksiamme kaiken muun lisäksi.
     
  3. Vierailija Vierailija

    Vuosi yrittämistä on vielä ihan normaalia lapsen tekoa ja sen takia hoitoihin hakeutuminen niin varhain on liioittelua.
     
  4. Vierailija Vierailija

    Tällä hetkellä terveydenhuollossa ohjeistetaan pariskuntia harrastamaan seksiä joka toinen päivä ovulaation ajankohtaa miettimättä. Jos ei tällä onnistuta saamaan raskautta alulle vuoden päästä niin sitten tutkimuksiin ja hoitoihin.
     
  5. Tällä hetkellä terveydenhuollossa ohjeistetaan pariskuntia harrastamaan seksiä joka toinen päivä ovulaation ajankohtaa miettimättä. Jos ei tällä onnistuta saamaan raskautta alulle vuoden päästä niin sitten tutkimuksiin ja hoitoihin.
     
  6. ap Vierailija


    Jotenkin osasin aavistaa, että joku täällä takertuu sanavalintoihini. Olimme yrittäneet esikoista 1 1/2 vuotta, ennen kuin inseminaatio tuotti toivotun tuloksen. En usko, että meillä oli lopulta kyse mistään suuremmasta ongelmasta. Koin kuitenkin kärsiväni lapsettomuudesta, koska mikään yrityskerta ei tuona aikana tuonut toivottua tulosta.
     
  7. Vierailija Vierailija

    En tiedä mihin ihmeen sanavalintoihin olisin takertunut??

    Fakta on kuitenkin se, että 1-2 vuotta kotona yrittämistä tuloksetta EI TARKOITA SITÄ, ETTÄ OLISI LAPSETTOMUUSONGELMA.

    No sinun tapauksessasi on kuitenkin selvää, että sinulla on esim. lyhyt ovulaatio, jonka takia tulosta ei 1.5 vuoteen tullut. Mutta yrittämisellä eli joka toinen päivä seksiä aamuisin tai kierron 10.-17. päivä seksiä aamuin illoin, olisit varmasti onnistunut varsin pian.
     
  8. vierailija Vierailija

    Kuka jaksaa rakastella aamuin illoin?
     
  9. vierailija Vierailija

    Minä jaksaisin, vaimo ei.
     

Tilaa Annan uutiskirje!

Annan uutiskirje tuo sähköpostiisi uusimmat artikkelit, testit ja kilpailut.

Kaikki kentät ovat pakollisia
Luonnos tallennettu Luonnos poistettu

Jaa tämä sivu

Alibi
Anna
Deko
Dome
Erä
Hymy
Kaksplus
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Koululainen
Ruoka.fi
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
TM Rakennusmaailma
Tekniikan Maailma
Vauhdin Maailma
Golfpiste
Vene
Nettiauto
Ampparit
Plaza
Muropaketti