Todella huolestuttava kehitys!
Suomi ei onnistu houkuttelemaan koulutettua väkeä muualta, mutta suomalaiset ovat haluttua työvoimaa ulkomailla. Katri Kaunismaa muutti kaksi vuotta sitten Alankomaihin ja sanoo, että uutiset Suomesta nostavat välillä hiukset pystyyn.
Johannes Niemeläinen, Juho Korhonen
Julkaistu: 4.12. 2:00 , Päivitetty: 4.12. 7:17
Tuhansia suomalaisia lähtee joka vuosi ulkomaille töihin. Tukholma, Lontoo, Berliini, Amsterdam. Euroopan pääkaupungit vetävät nuoria. Lähtee heitä muuallekin: Dubaissa paistaa aurinko, ja New Yorkissa ja Washingtonissa riittää työpaikkoja maailman huippujärjestöissä ja virastoissa.
Ammattilaisia on moneen lähtöön: pankkiireja, graafikoita, koodareita, valokuvaajia, tutkijoita.
Lähtemisessä ei ole mitään uutta. Sata vuotta sitten parempaa elämää haettiin Yhdysvalloista ja Kanadasta. Sotien jälkeen Ruotsin kasvava talous veti suomalaisia töihin tehtaisiin. Erkkejä, tarmoja ja helenoita – huippuvuonna 1970 Suomesta muutti Ruotsiin yli 41 000 ihmistä. Samaan aikaan moni ritva, hannele ja sirkku lähti au pairiksi Saksaan ja muualle Eurooppaan. Heistä moni löysi paikallisen puolison ja jäi maahan asumaan.
Yksi keskeinen tekijä erottaa kuitenkin nykylähtijät aiemmista sukupolvista: koulutus.
Heikko työtilanne ja tulevaisuudennäkymät ajavat nyt myös koulutettuja ulkomaille. Talousanemian painamassa Suomessa ei ole heille töitä. Jos on, ei ole riittävästi vastuuta tai palkkaa.
Entistä useampi lähtee jäädäkseen. Palaajia on vuosittain parituhatta vähemmän kuin lähtijöitä. Eikä määrä näillä näkymin ole kasvamassa, sillä ulkomaille asettuneiden aikomukset palata Suomeen ovat vähentyneet voimakkaasti.
Koko artikkeli löytyy
http://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000...4a56&utm_source=t.co&utm_campaign=tweet-share