kotirouvaksi?

[Nainen -84]

Kysyn tällaista kysymystä, että onko realistista enää sellainen perinteellinen perhemalli jossa mies tienaa ja nainen on kotona hoitamassa lapsia ja kotia eikä siis edes hae työtä. Tällainen malli on omilla vanhemmillanikin ja heillä on mennyt hyvin. Lapselle on paras hoitaja oma äiti, ja olisi mukava tehdä kaikki kotityöt ja kun mies palaa väsyneenä kotiin, olisi pullat paistettu ja ruoka tehtynä - te tiedätte tämän vanhan "ihanteen".

Miten miehet suhtautuvat tällaiseen haaveeseen? Löytyykö enää perinteellisiä vastuullisia miehiä, olen törmännyt monenlaisiin tapauksiin jotka hädin tuskin oman taloutensa osaavat hoitaa puhumattakaan että ottavat vastuun perheestä. Ja mitään vanhaa kurppaa en huoli että ei tarvi sellaisia ehdottaa. Vaan ihan perus suomimiehen, joka perustaisi kanssani perheen ja eläisimme onnellisena ja tasapainoisena perheenä ilman että täytyy kiskoa joka aamu lapset päikkyyn. Ehtisin neuvoa läksyissäkin paljon enempi kuin urahaukat.

Itselläni on matala koulutus eli saisin aika pientä palkkaa, nyt asun yksin vuokralla mutta odotan sitä elämäni prinssiä.

 

[lady clever]

No minulla on korkeakoulututkinto, mutta silti haaveilen sellaisesta tilanteesta! Ystäväni on väitellyt tohtoriksikin, ja silti halusi ryhtyä kotiäidiksi ja tekikin sen onnistuneesti, ja todella nauttii tilanteesta!

Muuallapäin maailmaa tällainen on monasti sitä mitä mieskin mielellään tukisi, Amerikassa, ja monessa Euroopan maassakin täysin normaalia. Siellä moni mies olisi kiitollinen naisesta joka haluaisi omistautua perheelleen.

Suomessa tämä ei ole normi, ja harva nainenkaan sitä haluaa. Lisäksi se vaatii mieheltä erittäin hyvää palkkaa, ja tietysti sitä että mies muutoinkin on sopiva kumppani. Aikamoista arpaelia sellaista löytää, mutta itsekin olisin kiinnostunut kuulemaan minkätyyppiset miehet pitäisivät tällaista kuviota hyvänä.

Itse olisin jossakin kulttuurissa unelmavaimo, sillä olen koulutettu että voisin kyllä olla töissä, mutta silti haluaisin omistautua perheelle Entäpä Suomessa?

 

[käytännöllinen]

Suomessa tosiaan tuohon järjestelyyn tarvitaan tosi hyvätuloinen siippa ja/tai sen hyväksyminen että kituuttamiseksi menee. Kas kun meillä ei verottaja lievennä veroprogressiota sillä syyllä ettei puoliso tienaa mitään. Ja sen tosi hyvätuloisen täytyy sitten myös tehdä lujasti töitä. Ne kotiäidit jotka tiedän ovat aika lailla itsekseen ja kaverien kanssa kun mies on jatkuvasti töissä.

Sitä en itse tajua että miksi on täytynyt hankkia korkeakoulututkinto jollei työnteko kiinnosta. Suomessa koulutus on ilmqista joten ei kirpaise omaa taloutta, ulkomailla opintovelka motivoi edes joksikin aikaa töihin.

Sopiva ammattiryhmä jota voisit katsella on lääkärit. Konservatiivisia, hyvätuloisia ja usein takana vielä vanhaa rahaa, lääkärin ammatti kun on eräs vahvimpia perheessä periytyviä kutsumuksia. Toinen on lakimiehet, hyvätuloisia ammattilaisia joilla kans ammatti kulkee suvussa ja raha sitä myötä.

 

[lady clever]

Suomessa tosiaan tuohon järjestelyyn tarvitaan tosi hyvätuloinen siippa ja/tai sen hyväksyminen että kituuttamiseksi menee. Kas kun meillä ei verottaja lievennä veroprogressiota sillä syyllä ettei puoliso tienaa mitään. Ja sen tosi hyvätuloisen täytyy sitten myös tehdä lujasti töitä. Ne kotiäidit jotka tiedän ovat aika lailla itsekseen ja kaverien kanssa kun mies on jatkuvasti töissä.

Sitä en itse tajua että miksi on täytynyt hankkia korkeakoulututkinto jollei työnteko kiinnosta. Suomessa koulutus on ilmqista joten ei kirpaise omaa taloutta, ulkomailla opintovelka motivoi edes joksikin aikaa töihin.

Sopiva ammattiryhmä jota voisit katsella on lääkärit. Konservatiivisia, hyvätuloisia ja usein takana vielä vanhaa rahaa, lääkärin ammatti kun on eräs vahvimpia perheessä periytyviä kutsumuksia. Toinen on lakimiehet, hyvätuloisia ammattilaisia joilla kans ammatti kulkee suvussa ja raha sitä myötä.

No kyllähän osa ihmisistä pitää sivistävää ja kehittävää koulutusta itseisarvona itsessään, ei vain siksi että sen jälkeen rakennettaisiin ura. Omalla kohdallani ei työnteossa ole mitään ns vikaa, mutta mieluummin kuitenkin omistautuisin lapsille, ja ns vapaaseen elämään.

Harmitus on kova, kun jokunen vuosi sitten seurustelin niinikää lakimiehen kanssa, joka varmasti olisi halunnut minusta äidin lapsilleen ja olisi jopa halunnut pistää omastaan perheen eteen (ja lapset tulisivat etusijalla, ei se että minä paiskoisin lapsenhoidon ohessakin vielä töitäkin) mutten tajunnut takoa kun rauta oli kuumaa. Sillon en vielä itse ajatellut perheen perustamisia.

Ulkomailla tällaisen miehen löytyminen ei olisi ongelmallista. Tärkeintä kuitenkin on edelleen rakkaus ja yhteensopivuus muutoinkin. Olisihan se hauska jos natsaisi

 

[Kandi ja maisteri-]

Sopiva ammattiryhmä jota voisit katsella on lääkärit. Konservatiivisia, hyvätuloisia ja usein takana vielä vanhaa rahaa, lääkärin ammatti kun on eräs vahvimpia perheessä periytyviä kutsumuksia. Toinen on lakimiehet, hyvätuloisia ammattilaisia joilla kans ammatti kulkee suvussa ja raha sitä myötä.

Aika harvoin lakimiehet tosissaan päätyy Siwan kassan kanssa yhteen. Ainakin yksi syy on se, että ihminen haluaa kumppanistaan samoja arvoja joita ovat mm. kouluttautuminen ja itsensä sivistäminen muutenkin. Lika barn leka bäst. Koulutus ei tietystikään takaa sivistystä, eikä pelkän peruskoulun käynyt ole välttämättä tyhmä.

Mieheni veli ja lähes kaikki hänen serkkunsa ja heidän puolisonsa ovat erittäin korkeasti koulutettuja ja ns. arvostetuissa ammateissa. Mieheni ajatui yrittäjäksi alalle johon hänellä on intohimo. Itse jätin koulutukseni kesken ja lähdin maailmalle taivaanrannan maalariksi. Resursseja molemmilla olisi ollut vaikka mihin, mutta näin valitsimme. Ja päädyimme yhteen. Tuskin näin olisi käynyt jos olisimme -tai toinen meistä olisi uraohjus. Taas: lika barn leka bäst

 

[eripareista]

Aika harvoin lakimiehet tosissaan päätyy Siwan kassan kanssa yhteen. Ainakin yksi syy on se, että ihminen haluaa kumppanistaan samoja arvoja joita ovat mm. kouluttautuminen ja itsensä sivistäminen muutenkin. Lika barn leka bäst. Koulutus ei tietystikään takaa sivistystä, eikä pelkän peruskoulun käynyt ole välttämättä tyhmä.

Mieheni veli ja lähes kaikki hänen serkkunsa ja heidän puolisonsa ovat erittäin korkeasti koulutettuja ja ns. arvostetuissa ammateissa. Mieheni ajatui yrittäjäksi alalle johon hänellä on intohimo. Itse jätin koulutukseni kesken ja lähdin maailmalle taivaanrannan maalariksi. Resursseja molemmilla olisi ollut vaikka mihin, mutta näin valitsimme. Ja päädyimme yhteen. Tuskin näin olisi käynyt jos olisimme -tai toinen meistä olisi uraohjus. Taas: lika barn leka bäst

Ot mutta eikö Siwan kassa voi olla sivistynyt ja kehittää itseään?

Asiaan. Lakimies ja siivooja -yhdistelmiä kieltämättä harvoin tapaa. Mutta yksi akateeminen ryhmä on joille kelpaa alempi koulutuksen omaava vaimo: dippainssit. Heillähän on tyypillisesti näitä lähi- sairaan- lastenhoitajia ynnä muita. Eli ap:n tilanne ei ole toivoton, jostain nyt etsimään kunnon nörttiä! Voi olla vielä hyvässä tuurissa poitsun ensimmäinen tyttis, joten tsemppiä. Netistä treffipalstoilta löytynee.

 

[Wiltsu]

Pitkästä aikaa mielenkiintoinen keskustelun aihe.

Minusta ollaan väärillä urilla, jos jo ennen lasten syntymääkään aletaan miettiä, miten elämä järjestetään. Elämää ei oikein pysty järjestämään, se järjestyy tilanteiden mukaan.

Rahasta olen sitä mieltä, että kotivanhemmuus onnistuu, mutta arvot pitää olla silloin kohillaan. Silloin ei haaveilla matkailusta, ei gourmetillallisista ravintoloissa, ei kahden keskisistä hotellilomista eikä hienoista autoista ja uusista huonekaluista tai taulutelkkareista tai...

En ole koskaan itse halunnut painiskella huonon omatunnon kanssa, joten olen järjestänyt - jopa yksinhuoltajana ollessani - työni aina niin, että lapsille on jäänyt rauhallista aikaa. 25-vuotiaana olin kahden pienen pojan yksinhuoltajaäiti ja mietin puhelinluettelon keltaiset sivut kädessäni, mistä tekisin rahaa elämiseemme niin, että pojat saisivat uudet fillarit ja minä kauniita vaatteita. Olin jättäytynyt pankkityöstä pois muutama kuukausi sitten (jonka senkin olin valinnut siksi, että työpäivä alkoi vasta 9.30, joten saimme lähteä kaikessa rauhassa hoitoon ja töihin ja loppui 16.30. Olin myös valinnut 3-päiväisen työviikon, joten sain sitten rauhassa stressaamatta siivoilla kotona ja tehdä kotiruokaa), koska työstä tuli tylsää.

Valitsin ryhtyä yrittäjäksi ja mietin, mikä homma sujuu kotoa käsin. Juuri silloin oli vuokra-asuntojen välityspalvelut vasta kehitysasteella, joten päätin otteen haasteen ja lähteä kehittämään sitä. Tein töitä kotoa, lapset kävivät puoli päivää hoidossa ja elämä järjestyi.

Myöhemminkin olen aina toiminut samoin.

Enää meillä ei ole pikkulapsia.
Mutta meillä ei vieläkään ole taulutelkkaria emmekä juurikaan käy ravintoloissa. Arvostan kunnon kotiruokaa ja värkkään sitä mielelläni - paljon mieluummin käytän päiväni välillä siihen kuin töihin ryntäämiseen. Käyn kirppiksillä ja tuunailen vaatteita. Teen käsitöitä ja kierrän markkinoita - se on kiva harrastus. Tänä kesänä sekin maistui liikaa työltä, joten en tehnyt sitä. Teen pieniä kivoja juttuja - leipäni on pieninä palasina maailmalla. Nykyään minulla on myös yksi leivänpalanen sellainen, että voin tehdä sitä, mistä päin maailmaa tahansa, joten joskus lähden tai lähdemme maailmalle.

Se, mitä halusin kertoa, on, että kotiäitiyden ja mukavalta tuntuvan "työn" voi hyvin yhdistää. Kaikki saa jotain, äiti muutakin kuin lapsia ja lapset rauhallisen äidin.

 

[N52]

Juuri Suomen verotus tekee asiasta hiukan hankalamman kuin muissa maissa. Yhteisverotus on mennyttä aikaa ja sitä työssä käyvää siippaa verotetaan katsomatta lainkaan perheen kokonaisuutta, että toinen ei tienaa mitään. Toisin kuin siihen aikaan kun lapsuuden perheeni oli koossa.

Toinen asia on sitten se, että entä JOS jotain tapahtuu? Tulee ero, puolison sairaus, kuolema. Sitten ollaan tyhjän päällä. Ja eläke on mitätön, jos sattuukin että sitä puolisoa ei silloin enää ole siinä vierellä.

Toisille se varmaan sopii, itselleni olisi mahdottomuus olla kotona. Kaipaan työtä ja työkavereita sekä omaa rahaa ja sitä kautta itsenäisyyttä (juu tiedän, että kotiäiti perheissäkin nämä raha-asiat onnistuu).

Kotitöihin ei juurikaan nykyään saa uppoamaan aikaa kun on kaikki koneet, ne ehtii tehdä aivan täysin töiden ohella. Äitini pyykkäsi aikanaan pulsaattorikoneella koko päivän, nyt menee pari minuuttia kun pesukone jo käy.

 

[Wiltsu]

Toinen asia on sitten se, että entä JOS jotain tapahtuu? Tulee ero, puolison sairaus, kuolema. Sitten ollaan tyhjän päällä. Ja eläke on mitätön, jos sattuukin että sitä puolisoa ei silloin enää ole siinä vierellä.

En ole koskaan suostunut siihen, että olisin jotenkin jonkun toisen ihmisen "armoilla". Elämässä on niin paljon tärkeämpääkin kuin roikkua suhteessa pelkän rahan vuoksi.

Tuleva eläkkeeni ei taida olla kovin suuri. Sen verran elämässäni olen haahuillut ja hörhöillyt, mutta koskaan minusta ei ole tuntunut siltä, että joku taloudellinen syy pitäisi minut yhdessä ihmisen kanssa, jonka kanssa en halua elää.

Olen kuitenkin miettinyt, että jos jäisin yksin. Ostaisin pienen mummonmökin pellon laidalta keskeltä metsää - tai vaihtoehtoisesti rakentaisin olkimökin. Keräilisin risuja lämmitykseen, tekisin näitä pikkutöitäni silloin, kun huvittaa (ja koska minua oikeasti huvittaa tehdä niitä, teen niitä mielelläni niin kauan kuin elän), marjastaisin, kasvattaisin syömiseni ja sienestäisin.

 

[tohtori K]

No kyllähän osa ihmisistä pitää sivistävää ja kehittävää koulutusta itseisarvona itsessään, ei vain siksi että sen jälkeen rakennettaisiin ura. Omalla kohdallani ei työnteossa ole mitään ns vikaa, mutta mieluummin kuitenkin omistautuisin lapsille, ja ns vapaaseen elämään.

No kun verovaroilla Suomessa koulutetaan ja nämä sivistäjä-kehittäjät sitten vievät myös opiskelupaikan joltakin työelämään paremmin motivoituneelta. Jos haluaa kehittää ja sivistää niin menköön avoimeen yliopistoon. No joo, se on vain mun mielipide, haluaisin muutenkin yhteiskunnan rahoilla opiskelleille jonkin pienen työvelvoitteen. Loppuisi se löysäily ja resurssien tuhlaus. Niissä maissa, joissa opiskellaan omilla rahoilla, on keskimäärin vähemmän yleistä elämäännäkemystä varten opiskelijoita

Toinen mitä tuossa kotiäitijärjestelyssä pohdituttaa, on miehen oikeus vapaa-aikaan ja lapsiinsa. Useimmat miehet haluavat tänä päivänä osallistua aktiivisesti lastensa ja perheensä elämään ja se ei oikein onnistu jos työelämässä pitää tienata kahden edestä. Mies haluaa perhe-elämältä muutakin kuin pumpata siihen rahaa.

On muitakin vaihtoehtoja kuin tehdä "kahta työpäivää", ensin töissä ja sitten kotona. Osa-aikainen työ esim. 30 h/vko tuo jo kivasti lisärahaa veroprogression suosiessa pieniä tuloja. Silloin se osa-aikatyöläinen pariskunnasta voisi painottaa perheasioiden vastuunkantoa mutta kokoaikainen ei olisi niin paineissa koko konkkaronkan elämän rahoittamisen kanssa. Itse asiassa voisi olla vieläkin kannattavampaa rahallisesti, että molemmat tekevät vähän töitä kuin että yksi tekee ihan hirveästi töitä ja toinen ei ollenkaan. Voi myös lisätä sekä työn että perhe-elämän mielekkyyttä että molempia on kohtuudella.

 

[olkimökin?]

En ole koskaan suostunut siihen, että olisin jotenkin jonkun toisen ihmisen "armoilla". Elämässä on niin paljon tärkeämpääkin kuin roikkua suhteessa pelkän rahan vuoksi.

Tuleva eläkkeeni ei taida olla kovin suuri. Sen verran elämässäni olen haahuillut ja hörhöillyt, mutta koskaan minusta ei ole tuntunut siltä, että joku taloudellinen syy pitäisi minut yhdessä ihmisen kanssa, jonka kanssa en halua elää.

Olen kuitenkin miettinyt, että jos jäisin yksin. Ostaisin pienen mummonmökin pellon laidalta keskeltä metsää - tai vaihtoehtoisesti rakentaisin olkimökin. Keräilisin risuja lämmitykseen, tekisin näitä pikkutöitäni silloin, kun huvittaa (ja koska minua oikeasti huvittaa tehdä niitä, teen niitä mielelläni niin kauan kuin elän), marjastaisin, kasvattaisin syömiseni ja sienestäisin.

Olisi kiva tietää enemmän olkimökistäsi. Olisiko se lämmin talviaikaan. Tuskin kaipaat afrikkalaiseen olkimajaan.

Kyllähän minäkin olen alkanut miettiä mitä oikein haluan elämältäni. Elämä pienessä mökissä on entisestä elämästäni tuttua. Elin monen unelmaa.

Kyllä ap. voi kokeilla kotirouvan elämää äitiyslomalla, hoitovapaalla ja myöhemmin vuorotteluvapaalla. Olen aina viihtynyt kotona. Urahaukaksi minusta ei olisi.

 

[ap.]

En ole koskaan suostunut siihen, että olisin jotenkin jonkun toisen ihmisen "armoilla". Elämässä on niin paljon tärkeämpääkin kuin roikkua suhteessa pelkän rahan vuoksi.

Tuleva eläkkeeni ei taida olla kovin suuri. Sen verran elämässäni olen haahuillut ja hörhöillyt, mutta koskaan minusta ei ole tuntunut siltä, että joku taloudellinen syy pitäisi minut yhdessä ihmisen kanssa, jonka kanssa en halua elää.

Olen kuitenkin miettinyt, että jos jäisin yksin. Ostaisin pienen mummonmökin pellon laidalta keskeltä metsää - tai vaihtoehtoisesti rakentaisin olkimökin. Keräilisin risuja lämmitykseen, tekisin näitä pikkutöitäni silloin, kun huvittaa (ja koska minua oikeasti huvittaa tehdä niitä, teen niitä mielelläni niin kauan kuin elän), marjastaisin, kasvattaisin syömiseni ja sienestäisin.

??
En ymmärrä pointtejasi. Risusavotat ja mitä lie - ei mun elämässä nyt eikä ole suunnitelmissakaan.

Aviomiehen tulee ottaa sellainen vapaaehtoinen vakuutus että nainen ei tietenkään jää tyhjälle jos mies kuolee tai jotain.

 

[itsekin äiti75]

Mies haluaa perhe-elämältä muutakin kuin pumpata siihen rahaa.

.

Voihan sitä haluta mutta kun ympärilleen katsoo, sehän se miehen ykkösosa on olla: helvetin paksu plånbuuki. Muulla ei niin väliä. Hyvä vaan jos on pois jaloista iltaisin.

Ja huom. tämä ei ollut mun mielipiteeni mutta kylläkin tosi monen. Johan sen näkee siinäkin kun joulukorttionnitteluissa ja perhekyselyissä ensin on lapset, sitten vasta mies. Kyllä miehen ja vaimon rakkaus on se suurin ja sen jälkeen tulee lapset ja silloin paketti on täydellinen. Puolisoiden tulee rakastaa ja kunnioittaa toisiaan, näin toimien kasvaa tervepäisiä lapsia.

 

[Itsenäinen nainen]

Kysyn tällaista kysymystä, että onko realistista enää sellainen perinteellinen perhemalli jossa mies tienaa ja nainen on kotona hoitamassa lapsia ja kotia eikä siis edes hae työtä. Tällainen malli on omilla vanhemmillanikin ja heillä on mennyt hyvin. Lapselle on paras hoitaja oma äiti, ja olisi mukava tehdä kaikki kotityöt ja kun mies palaa väsyneenä kotiin, olisi pullat paistettu ja ruoka tehtynä - te tiedätte tämän vanhan "ihanteen".

Miten miehet suhtautuvat tällaiseen haaveeseen? Löytyykö enää perinteellisiä vastuullisia miehiä, olen törmännyt monenlaisiin tapauksiin jotka hädin tuskin oman taloutensa osaavat hoitaa puhumattakaan että ottavat vastuun perheestä. Ja mitään vanhaa kurppaa en huoli että ei tarvi sellaisia ehdottaa. Vaan ihan perus suomimiehen, joka perustaisi kanssani perheen ja eläisimme onnellisena ja tasapainoisena perheenä ilman että täytyy kiskoa joka aamu lapset päikkyyn. Ehtisin neuvoa läksyissäkin paljon enempi kuin urahaukat.

Itselläni on matala koulutus eli saisin aika pientä palkkaa, nyt asun yksin vuokralla mutta odotan sitä elämäni prinssiä.

Kannattaa ajatelle tuota kuviota pahimman skenaarion mukaan eli mitäs jos saatkin mieheksesi persoonallísuushäiriöisen taukin tai mies vain jossain vaiheessa kyllästyy sinuun ja haluaa uuden vaimon Oletatko silloinkin miehen elättävän sinua?

Tosiasia on se, että kenellä on rahat on myös valta. Haluatko tosissasi elää liitossa, jossa joudut pyytämään rahaa toiselta menoihisi?

 

[ap.]

Kannattaa ajatelle tuota kuviota pahimman skenaarion mukaan eli mitäs jos saatkin mieheksesi persoonallísuushäiriöisen taukin tai mies vain jossain vaiheessa kyllästyy sinuun ja haluaa uuden vaimon Oletatko silloinkin miehen elättävän sinua?

Tosiasia on se, että kenellä on rahat on myös valta. Haluatko tosissasi elää liitossa, jossa joudut pyytämään rahaa toiselta menoihisi?

Ainahan sitä voi jonkun sovinistin tai tappajan saada miehekseen, kuka meistä vain.

En minä mitään rahoja pyytelisi, meillä olisi yhteinen talous, sehän sen kotiäitiys kuvion punainen lanka on. Avioehtoon en suostuisi, silloinhan olisin piian asemassa kotona rahatta kun mies tienaisi taloa itselleen.

Jos sellaista sopivaa miestä ei löydy, pakko se on mennä töihin ja alkaa väsyneeksi uraäidiksi mutta en haluaisi sellaista prässiä itselleni ja perheelleni.

 

[Wiltsu]

Aviomiehen tulee ottaa sellainen vapaaehtoinen vakuutus että nainen ei tietenkään jää tyhjälle jos mies kuolee tai jotain.

Tää menee taas tähän typerään (lopettakaa nämä): Olen jo ottanut pakollisen vakuutuksen sinua varten (maksan YELliä, jottet jää tyhjän päälle, jos puolisosi kuolee tai sinä kompastut tai päässäsi kuuluu "klik").

 

[ap.]

Tää menee taas tähän typerään (lopettakaa nämä): Olen jo ottanut pakollisen vakuutuksen sinua varten (maksan YELliä, jottet jää tyhjän päälle, jos puolisosi kuolee tai sinä kompastut tai päässäsi kuuluu "klik").

Ei millään pahalla, muttet kyllä nyt tiedä mitä puhut. Yel on yrittäjien juttu, ei normaaleiden palkansaajien. Isäni oli yrittäjä joten tiedän siitä.

Sellaisia vapaaehtoisia henkivakuutuksia ja eläkesäästövakuutuksia on, älä sekoita asioita!

 

[Liisi]

Jos sellaista sopivaa miestä ei löydy, pakko se on mennä töihin ja alkaa väsyneeksi uraäidiksi mutta en haluaisi sellaista prässiä itselleni ja perheelleni.

Oletko nyt töissä? Onko työsi mielekästä? Jos ei, niin opiskele uusi ammatti. Jotenkin kuulostaa, että olet jo nyt tympiintynyt työhösi ja ylipäätänsäkin työntekoon. Eikä sitä perhettä vielä edes ole.

Ei sinun tarvitse olla väsynyt uraäiti. Kun lapset ovat pieniä, voit tehdä lyhennettyä viikkoa ja/tai työpäivää.

Muutenkin. Ihan turhaa suunnitella kaikkea noin hirmu tarkasti elämä vie ja tuo, eikä lapset ole mikään itsestään selvyys. Tuleeko niitä edes?

 

[qwertyy]

Rahasta olen sitä mieltä, että kotivanhemmuus onnistuu, mutta arvot pitää olla silloin kohillaan. Silloin ei haaveilla matkailusta, ei gourmetillallisista ravintoloissa, ei kahden keskisistä hotellilomista eikä hienoista autoista ja uusista huonekaluista tai taulutelkkareista tai...

Tämä oli siis omakohtainen kokemuksesi? Muilla taloudellinen tilanne voi olla aivan erilainen.

Olen 25-vuotias kotirouva (en kotiäiti, vaan vapaaehtoisesti lapseton), ollut nyt puolisen vuotta. Mieheni hyvän tulotason vuoksi emme ole joutuneet tinkimään matkailusta, gourmet'sta tai shoppailusta. Olin ennen töissä, ja vaikka työ olikin mielekästä, se stressasi ja väsytti. Olen saanut puolessa vuodessa ihan huimasti lisää energiaa harrastaa ja hääriä kodinhengettärenä.

Mitä jos mies jättää, kysyi joku. Eletään perinnöllä, tietenkin!

 

[qwertyy]

Ai niin, lisään vielä edelliseen viestiini.

Mieheni suhtautuu todella hyvin kotirouvailuuni. Pitää siitä, miten paljon energisempi olen ja miten tahraton koti on. Seksielämäkin on parantunut huimasti, etenkin kun välillä harrastan kliseisiä tervetulotoivotuksia; odotan kotona pitsiä päällä ja sisäfileet pannulla. Mieheni on muuten IT-alalla, mutta vanhaakin rahaa suvussa on.

 

[Perintöä odotellessa]

Ne vanhukset voivat elää vielä vuotta.

Tuntui muutenkin tuo kotirouvan kirjoitus provolta. Tai sitten mieleen tulee sellainen pikku thaikkutuliainen, jolla on pönäkkä, punakka suomi-poika miehenään.

En itse osaisi olla noin miestä varten. Olisi raha sitten uutta tai vanhaa ja sitä olisi paljon.

 

[Perintöä odotellessa]

Ne vanhukset voivat elää vielä vaikka 30 vuotta.

 

[huoh]

Ai niin, lisään vielä edelliseen viestiini.

Mieheni suhtautuu todella hyvin kotirouvailuuni. Pitää siitä, miten paljon energisempi olen ja miten tahraton koti on. Seksielämäkin on parantunut huimasti, etenkin kun välillä harrastan kliseisiä tervetulotoivotuksia; odotan kotona pitsiä päällä ja sisäfileet pannulla. Mieheni on muuten IT-alalla, mutta vanhaakin rahaa suvussa on.

Vahvistat käsityksiäni tietyntyyppisistä IT-alan miehistä. Tutun tuttuina on on pari "kotirouvaa", joista toista voi kyllä tituleerata kotiäidiksikin, sillä lapsia on kolme. Toinen taas on täysin kotirouva, sillä työelämä ei ole vielä kolmivitoseksi kutsunut.

Toki jostain joutuu myös tinkikään. Nämä puolisot voivat olla olla kiitollisia siitä, että edes joku nainen on mukaan lähtenyt.

 

[eräsperäs.]

On hyvä pohtia mitä elämältään ja puolisoltaan haluaa. On hyvä myös miettiä miten haluaisi lapsensa hoitaa.

Silti suosittelen kouluttautumaan ja hankimaan itsellesi mielenkiintoisen työpaikan ja muuta mielenkäästä sisältöä elämääsi. Siltä varalta, ettei sitä unelmien prinssiä löydykään, tai ettette sinä prissisi onnistu lapsia saamaan.

 

[eräsperäs.]

Tämä oli siis omakohtainen kokemuksesi? Muilla taloudellinen tilanne voi olla aivan erilainen.

Olen 25-vuotias kotirouva (en kotiäiti, vaan vapaaehtoisesti lapseton), ollut nyt puolisen vuotta. Mieheni hyvän tulotason vuoksi emme ole joutuneet tinkimään matkailusta, gourmet'sta tai shoppailusta. Olin ennen töissä, ja vaikka työ olikin mielekästä, se stressasi ja väsytti. Olen saanut puolessa vuodessa ihan huimasti lisää energiaa harrastaa ja hääriä kodinhengettärenä.

Mitä jos mies jättää, kysyi joku. Eletään perinnöllä, tietenkin!

Miten viestisi liittyi Wiltsun kommenttiin kotivanhemmuudesta? Vai oletko sinä miehesi äiti?