Kotityöt

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Epävarma
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
E

Epävarma

Vieras
Aloitan uuden ketjun, kun aihekin on hiukan eri.

Miten teillä jaetaan kotityöt? Lapset jo aikuisia, toinen jalka jo oman oven raossa, opiskelevat, mutta kotiakin vielä tarvitaan. Olen tehnyt aivan kaiken. Mies on hoitanut auton ja taulun naulat seinään. Laskut maksaa. Minä pyöritän kotia, laitan ruokaa, pesen pyykit, siivoan, hoidan ja junailen muut asiat esim. lääkärit ja virastot yms. Ennen leivoinkin melkein kaiken itse. Hoidin puutarhaa. Ja kävin töissä. Nyt ilmaantui sairaus (tai jo jonkin aikaa kiusannut mutta sain vasta tänä kesänä diagnoosit). En ole enää työssä, vain silloin tällöin tuuraan. Kaupungilta en apua saa, niin sairas en ole. Miten organisoin isännän töihin? Seksipalveluni ovat myös melkein loppu syynä vaivat ja lääkitys. Joko taas miestä viedään vehreämmille niityille? Mikä neuvoksi?
 
Tuttua juttua. Siinäpä kysymys. Kun yritin esittää miehelle, että hiukan ottaisi osaa kodin töihin, hän kehoitti ottamaan palkallisen siivoojan.
Voinhan ottaakin, mutta eläkkeeni on pieni. Hänen rahansa eivät sellaiseen riitä.Jos joku siivooja tulee neljäksi tunniksi kerran kuussa, jää vielä paljon sellaista, jota pitäisi tasata ja mielellään niin, ettei toisen aina pitäisi anella. Ethän sinä kaikkea apua itsellesi edes tarvitse. Ne ovat yhteisiä asioita.

Tätä kysymystä puidaan tänä päivänä monessa perheessä kun miehetkin ovat alkaneet elää vanhemmaksi. Erään naapurini rouva ei enää jaksaisi leipoa joka päivä, mutta miesvain toistaa, ettei hän syö paljon ja on tottunut tuoreeseen leipään ja pullaan. Lapsesta asti sitä saanut.
Miten mies saadaan järkiinsä. Siinä sadan taalan kysymys.
 
Olemme hieman eri ikäluokkaa, kolmekymppinen pariskunta. Teemme kaikki kotityöt suunnilleen puoliksi. Tai, no minä yleensä häärään vähän enemmän keittiössä, sillä pidän siitä. Mutta kaikki kotityöt meiltä hoituvat kuin itsestään. Pidämme molemmat siististä kodista, eikä kummankaan ole tarvinnut koskaan huomauttaa toiselle mistään kotitöistä. Olenkohan aivan harvinaisen onnellisessa asemassa sen asian suhteen?
 
Kaikkiin kodin töihin osallistuu automaattisesti koko perhe. Kukaan ei asu kotona tekemättä siellä myös töitä - tämä koskee niin miestä kuin lapsiakin. Töitä ei ole jaettu sukupuolen mukaan, pikkuisen kylläkin sen, mistä kukin eniten pitää tai mitä inhoaa. Miehen kanssa meillä on aina ollut periaatteena se, että vapaa-aikaa pitää jäädä molemmille yhtä paljon. Töissä käydään molemmat ja työajan jälkeen tehdään yhdessä kotityöt. Tulot ja menot ovat myös yhteisiä.

Aloittajalle sanoisin, että nyt on korkea aika pistää miehesi lekottelulle stoppi. Joko teette kotityöt yhdessä (sinä tietysti vointisi mukaan), tai hommaatte kotiapulaisen.
 
""Seksipalvelut"" kotona loppu, tilalle kotitöitä. Muilta neuvoksi pistää mies ruotuun. Tuskin kauaa tarvitsee miestä passata ja pyllistää. Jos et pistä sitä pellolle, se lähtee itsekin. Ehkäpä molempien parhaaksi.
 
Ongelmallinen juttu tuo kotitöiden jako. Miehesi on tottunut siihen, että sinä hoidat suurimman osan kotitöistä. Eduista luopuminen ottaa aina koville. Luulisi miehesi ymmärtävän, että sairaana sinä, että jaksa tehdä enää niin paljon kuin aiemmin ja tulisi avuksi. Sinuna istuttaisin miehen pöydän ääreen ja itse istuisin vasta päätä ja keskustelisin asiasta vakavasti miehen kanssa. Kerrot haluavasi kotitöiden uudelleen jaon. Älä sano, että miehen pitää hoitaa kaikki, vaan että hoidat sen minkä pystyt. Eiköhän järkevä mies ymmärrä, että et voi loputtomasti passata häntä.

Yksi kysymys, jota en oikein ymmärtänyt, mikä ihmeen seksipalvelu? Ei meillä ainakaan koskaan ole ollut moista palvelua. Olemme harrastaneet seksiä aina omasta halusta ja kumpikin ovat siitä nauttineet ja nautimme edelleen. Seksi on mielestäni ""nautintoaine"" eikä palvelu. Mielestäni vaivat ja lääkitys eivät estä nauttimasta toisesta, jos estävät kysymyksessä on mielikuvituksen puute. Tai et ole koskaan pitänytkään seksistä. Toisesta voi nauttia myös ilman yhdyntää, tyydytyksen voi hoitaa toisinkin. Kyllä miehetkin pitävät hellyydestä. ;)

Meillä onneksi nuo kotityöt ovat jakautuneet tasan. Kummatkin hoitavat oman osuutensa mielellään. Kun kummallekaan ei ole kertynyt liika hommia, ja hommat on saanut itse valita, ei valittamista tule. Molemmille epämiellyttävät työt tehdään yhdessä.
 
Seksipalvelusi? Oletko saanut palkkaa mieheltäsi? Huhhuh. Meillä hoidetaan yhdessä kaikki kotityöt, paitsi mies hoitaa kauppareissut ja ruuanlaitot. Lentäisi äijä kuin leppäkeihäs, jos minä joutuisin tekemään kaiken yksin.
 
No on minulla jo lista siivous- ja kotipalvelujen tuottajista. Kesällä vain ""ketään"" ei saa kiinni.

Mies tekee pitkää päivää. Mutta kummasti kotona lösähtää, ei muuta kuin lojuu tai surfaa netissä.

Seksipalveluista puhuin siksi, ettei siinä aiemmin mitään ongelmaa ollutkaan. Mutta nyt on. Kun mies poikkesi vieraissa ja viipyili siellä aika pitkäänkin (kuten toisesta ketjusta voit lukea), tuli tämä sairaus ja lääkkeet ja ikäkin kai = vaihdevuodet. Ei huvita pätkääkään, lienee kuitenkin aika ymmärrettävää. Aika pattitilanne.

Voi olla kuten joku ennusti, kodinhoitaja ja seksityöntekijä sanovat sopimuksen irti - mitä mies täällä enää viipyy???

Silloin kyllä ihmettelen mitä hän ollenkaan on täällä viipynyt? Eikö yhteiset vuodet, yhteinen perhe ja tähän asti ihan mukava perhe-elämä paina mitään? Missäs se tahto nyt on? Olen tukenut häntä kun hänellä on ollut vaikeaa, jättänyt aikanaan työpaikkani ja muuttanut perheen kanssa hänen työnsä perässä. Jos minulla on nyt vaikeaa, eikö hänen pitäisi olla tukenani? Olisiko nyt minun vuoroni ruveta sanelemaan tahtia perheen tekemisistä? Voi olla aika venkoilu edessä...
 

Yhteistyössä