Kotouttamisen edellytykset

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja .....
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

.....

Tunnettu jäsen
27.11.2015
19 886
4 368
113
Mitenkä sitä kotouttamista tältä pohjalta lähdetään rakentamaan:
Korkein oikeus tutkii Suomen ensimmäistä syytettä kunniamurhan valmistelusta
27a80f7c362d43589b41af611597e5a4.jpg

22-vuotias irakilaismiestä syytetään pikkusiskonsa murhan suunnittelusta. (KUVA: Seppo Solmela)
Julkaistu: 13.3. 12:08

Sisko puolusti pään leikkaamisella uhannutta veljeään: Ei hän tarkoittanut sitä.
Korkeimmassa oikeudessa (KKO) käsiteltiin maanantaina Suomen ensimmäistä syytettä, jossa on kyse uskontoon ja kulttuuriin perustuvan kunniamurhan suunnittelusta.

Syytettynä on 22-vuotias irakilaismies, jonka syyttäjä väittää suunnitelleen pikkusiskonsa murhaamista perheen kunnian ja maineen palauttamiseksi.

Veli, sisko ja heidän äitinsä muuttivat Irakista Helsinkiin vuonna 2010 perheenyhdistämisen kautta. Isä oli tullut Suomeen jo aiemmin. Pari vuotta myöhemmin tuli avioero ja isä palasi Irakiin, jossa hän tiettävästi nykyään on sota-alueella.

KKO:ssa käsiteltävä syyte törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelusta perustuu tapahtumiin vuonna 2015. Kihlakunnansyyttäjä Eija Velitskin mukaan pikkusisko pakeni tuolloin kotoaan häneen kohdistuneen pitkäaikaisen väkivallan takia.

22-vuotias veli oli syyttäjän mukaan uhannut tappaa sisarensa ampumalla tai muulla tavoin. Syyttäjän mukaan veli ja Irakissa oleva isä olivat kokeneet, että tyttö oli häpäissyt perheen mainetta ja kunniaa. Velitskin mukaan veli oli saanut tappokäskyn isältä Irakista.

– (Sisko) oli tehnyt tämän tapaamalla koulupäivien jälkeen kavereita, myös poikia, eikä ollut muutenkaan mukautunut uskonnon ja kulttuurin mukaisiin elämäntapoihin, Velitski sanoi KKO:ssa.

Syyttäjän keskeisiä todisteita ovat veljen lähettämät viestit, joissa tämä uhkasi pikkusiskoa muun muassa ampumisella, puukottamisella, nälkään näännyttämisellä, syömisellä, hautaamisella, hiusten leikkaamisella ja kasvojen tärvelemisellä.

"Jos saan (sisko) mun käteen. Mä ammun sen. Päätä. Vannon Allahin nimeeee. (Sisko) kuoleeeee. Ja mun kädessä laitan sen hautamaan," kirjoitti veli viestissään 19. huhtikuuta 2015. Jatkoviestissä hän kertoi ostavansa aseen äidin rahoilla.

a528b805c3a5411089cc04aa77d5fc47.jpg

Korkeimman oikeuden kuulemisessa oli läsnä syytetyn ja asianajajan lisäksi epäillyn äiti. (KUVA: Seppo Solmela)

"Tunnen veljeni, ei hän tekisi niin"
Helsingin käräjäoikeudessa 22-vuotias tuomittiin kunniamurhan valmistelusta, mutta Helsingin hovioikeus hylkäsi tämän syytteen. Mies tuomittiin vain pahoinpitelystä lyhyeeseen ehdolliseen vankeuteen.

KKO myönsi valmistelusyytteen osalta valitusluvan syyttäjälle. Luvassa on siis ennakkotapaus, jolla linjataan valmistelurikoksen täyttymisen kynnystä.

KKO kuuli uhkailujen kohteena ollutta pikkusiskoa videoyhteyden avulla Oulusta käsin. Vihreään puseroon pukeutunut tummahiuksinen tyttö kertoi videon välityksellä, että oli karannut kotoaan, koska ei enää jaksanut liian tiukkoja sääntöjä.

Hän kertoi, ettei saanut tavata poikia ja että hän oli joutunut ajoittain kotiarestiin tai häneltä oli otettu puhelin pois. Hän kuitenkin kiisti joutuneensa pahoinpidellyksi ja puolusti veljeään, vaikka tämä olikin uhkaillut häntä.

– (Veli) sanoi, että leikkaa pään irti ja jotain tällaista. Ei hän tarkoittanut sitä. Vaikka hän sanoi niin, niin tunnen veljeni, ei hän tekisi niin. Hän oli vain vihainen, kun karkasin kotoa, tyttö sanoi.

Ensimmäisissä poliisikuulusteluissa huhtikuussa 2015 tyttö oli kertonut perheväkivallasta ja murhauhasta, mutta jo kuukautta myöhemmin hän perui kertomuksensa. Nyt KKO:ssa hän sanoi tavanneensa veljensä Helsingissä viimeksi viime viikolla.

Tyttö on ollut viranomaisten huostassa epäillyn murha-aikeen paljastumisesta lähtien.

Veli kiistää syytteen. Puolustuksen mukaan "raflaavien" viestien tarkoituksena oli löytää sisko ja selvittää, haluaako tämä takaisin kotiin vai muuttaa johonkin laitokseen. Uhkaviestit eivät asianajaja Mikko Heleniuksen mukaan myöskään muodosta sellaista yksityiskohtaista murhasuunnitelmaa, jota laissa tarkoitetaan.

"Pääasia, että suvun maine palautuu"
Huhtikuun 2015 pakomatka päättyi Helsingin Vuosaaressa hampurilaisravintolaan, josta isoveli ja tämän kaveri löysivät tytön. Miehet veivät tytön ravintolasta mukanaan läheiseen puistikkoon.

Tytön suomalainen kaveri haki hysteerisenä apuun äitinsä, jota kuultiin KKO:ssa todistajana. Hän löysi kolmikon puistikosta, jossa paikalla oli myös hätääntynyt nuorisojoukko, joka varoitteli naista lähestymästä vaarallisena pidettyä veljeä. Sisko istui maassa itkeneenä ja "shokkitilassa", veli ja tämän kaveri seisoivat vieressä.

Kaverin äiti puhui miehille ja sai tilanteen rauhoittumaan. Paikalle soitettiin poliisi. Todistajana kuultu konstaapeli kertoi KKO:lle, että 22-vuotias syytetty oli sanonut paikan päällä tehdyssä puhuttelussa tappavansa siskonsa.

– Sisko halusi muuttua suomalaiseksi. Veli oli kuullut, että tämä on suomalaisten miesten kanssa. Hän kertoi saaneensa Irakissa sotilaana olevalta isältään käskyn, että sisko pitää hakea kotiin ja elää heidän kulttuurinsa mukaan, konstaapeli kertoi.

Todistajan mukaan veli oli kertonut, että jos tämä ei onnistuisi, sisko ja tarvittaessa myös tämän kaverit pitäisi tappaa.

– Hän sanoi, että ottaa tuomion vastaan ja ensikertalaisena istuu puolet. Pääasia, että suvun maine palautuu, millään muulla ei ole merkitystä.

Syyttäjä kysyi konstaapelilta, oliko veli todistajan mielestä tosissaan vai oliko puhe pelkkää uhoamista.

– Hän sanoi tämän selvin päin ja hyvin tosissaan, jämäkästi.

KKO jatkaa jutun käsittelyä vielä iltapäivällä. Tuomio annetaan myöhemmin.
 
Pelkästään ennakkotapauksen vuoksi tähän asiaan pitäisi suhtautua vakavasti ja tuomion pitäisi olla rankka. Minusta suomalaisen yhteiskunnan pitää näyttää tässä vaiheessa, että tuollainen naisten vapauden rajoittaminen ei sovi tähän yhteiskuntaan, eikä kyseisestä syystä esitetyt murha- uhkailut ole hyväksyttäviä.
Jätkän vois pistää lusimaan muutamaksi vuodeksi ja karkoittaa sen jälkeen sinne mistä tulikin.
Varmaan kaikille on selvää, ettei hän ole yhteiskuntakelpoinen yksilö tässä maassa.
 
  • Tykkää
Reactions: m1es ja .....

Totta.
Edelleen osoittaa hyvin sen vaikeuden (mahdottomuuden?), että muslimit kotoutuvan länsimaiseen kulttuuriin.
 
Totta.
Edelleen osoittaa hyvin sen vaikeuden (mahdottomuuden?), että muslimit kotoutuvan länsimaiseen kulttuuriin.

Kyllä se monille heistä on ylivoimaista, eikä minusta länsimailla kuulukkaan olla mitään halua ymmärtää kivikautista kulttuuria, jossa sorretaan puolta väestöstä ja pidetään sitä oikeutettuna. Kyseistä ismiä tarvitsee ymmärtää ihan yhtä vähän kuin natsismiakin.
Olen suoraan sanottuna aina vain enemmän ja enemmän hämilläni siitä, miten sivistyneet ihmiset haluavat kumarrella tällaista ideologiaa ja pitävät sitä millään tasolla hienona asiana.
 
Kotoutumisen ehdoton edellytys on, että henkilö haluaa kotoutua. Jos henkilö haluaa elää oman kulttuurinsa mukaisesti, jonka jotkut tavat ovat itse asiassa täällä laittomia, niin häntä ei voida mitenkään kotouttaa. Perheen tytär on ainoa, joka on integroitavissa suomalaiseen yhteiskuntaan, muuta perhettä ei kiinnosta.
 
Oletko tästä tiennyt aiemmin?
https://bbs.io-tech.fi/threads/koodaribussi-afrikassa.18161/

Onpa sentään joku tyttökin päässyt mukaan(y)
 
Kotoutumisen ehdoton edellytys on, että henkilö haluaa kotoutua. Jos henkilö haluaa elää oman kulttuurinsa mukaisesti, jonka jotkut tavat ovat itse asiassa täällä laittomia, niin häntä ei voida mitenkään kotouttaa. Perheen tytär on ainoa, joka on integroitavissa suomalaiseen yhteiskuntaan, muuta perhettä ei kiinnosta.

Kyseisessä tapauksessa näyttää olevan juuri näin. Luulen, että muilla perheenjäsenillä olisi parempi olla kotimaassaan.
 
  • Tykkää
Reactions: .....
Kotoutumisen ehdoton edellytys on, että henkilö haluaa kotoutua. Jos henkilö haluaa elää oman kulttuurinsa mukaisesti, jonka jotkut tavat ovat itse asiassa täällä laittomia, niin häntä ei voida mitenkään kotouttaa. Perheen tytär on ainoa, joka on integroitavissa suomalaiseen yhteiskuntaan, muuta perhettä ei kiinnosta.
Totta. Ja ylipäänsä koko asetelma on aivan naurettava. Mies on saanut turvapaikan suomesta, myöhemmin perheenyhdistämisen kautta hankkinut perheensä tänne, saanut itse tarpeekseen ja palannut kotimaahan.... josta ei ilmeisesti enää sitten tarvitsekaan turvapaikkaa. Nyt sitten lapsilla sopeutumisvaikeuksia.
 
Yhteistyössä