Kuinka helposti yh löytää seuraa?

[miimii]

Mua pelottaa etten koskaan enää löydä ketään, en koskaan kelpaa kellekkään ja vietän loppu elämän yksin! Ulkonäössä ei pitäisi olla vikaa niin on sanottu, mutta mun itseluottamus on nolla! Pitäskö mun vaan jäädä elää tätä paskaa elämää ton ukon nahjuksen kanssa, onnettomana,kärsien vain sen takia etten olisi yksin...PELOTTAA EROTA!Pelottaa kertoa kellekkään, hävettää...kaikki luulevat että meidän elämä on ihanaa ja niin onnellista...kukaan ei tiedä,kehenkään en voi luottaa...OLEN LOPUSSA!

 

[öpökki]

Minä erosin muutama vuosi sitten lasteni isästä, lapset olivat silloin vajaa kaksi ja kolme vuotiaat. Oltiin oltu naimisissa 6 vuotta ja olen monta kertaa ajatellut jälkeenpäin, etä olisimpa aikaisemmin älynnyt lähteä. Neljä vuotta elelin sinkkuna, oli minulla muutama seurustelusuhdekkin, mutta kukaan ei tuntunut sopivalta. Kunnes kolme vuotta sitten löysin nykyisen aviomieheni, joka rakastaa minun lapsianikin kun ominaan ja meille on tulosssa toinen yhteinen lapsi.Kyllä yksinhuoltajakin löytää varmasti itselleen, kunhan sopiva osuu kohdalle, huonoon suhteeseen ei kannata jäädä, siitä kärsit sinä kun lapsesikin... Mutta sen sanon että suin päin uuteen suhteeseen ei kannata rynnätä... Lykkyä tykö :flower:

 

[-----]

Oma itsetunto kunniaan! Jos et voi rakastaa itseäsi, et voi muitakaan!

 

[minä]

Takanani kaksi erittäin rankkaa ihmissuhdetta, muutaman vuoden aika täydellinen yksinolo ja elämä yksin lasten kanssa. Minä jos kuka olin täysin absoluuttisen varma että elän aika yksin. Vaan noin vuosi sitten kohtasin sen Elämäni miehen. Monet mutkat on meilläkin takana ja varmasti edessäkin, mutta kaikista vaikeuksistakin huolimatta me todella olemme luodut toisillemme. En ole koskaan ollut näin rakastunut, näin vahvasti ja palavasti sitoutunut toiseen ihmiseen. Me aiomme vanheta yhdessä ja rakastaa ikuisesti.

Joten et varmasti ole yksin ikuisesti. Se oikea tulee kun on tarkoitettu...

 

[peppi]

Hei Miimii! Tarinasi oli kuin minun elämäni, samaa olen miettinyt ja itsetuntoni on aivan nollassa, tänäänkin olen taas niin loppu että tuntuu etten saa kunnolla hengitettyä, ahdistaa. Henkinen pahoinvointi oireilee jo fyysisesti. Ensimmäinen murheeni on että miten pärjään kahdestaan lapsen kanssa? taloudellisesti jne. myös mietin miten lapsen isä voi eron jälkeen, lapsi on vielä niin pieni ettei ymmärtäisi. Mutta muistetaan se asia että myös muut eroaa ja on niitä eronneita miehiäkin liikkeellä, joilla esim. on jo lapsi/lapsia, ja niin ollen "hyväksyvät" myös yh-äipät seurustelukumppaneiksi ja loppuhan onkin sitten itsestä kiinni. Niin ja tuosta että muut luulee että teillä on asiat kotona upeasti niin luulevat että meilläkin, siispä jos erotaan niin ensimmäiseksi ihmiset ajattelee että kylläpä helposti erosivat kun eivät tiedä että sitä yrittämisaikaa on saattanut olla jo monta vuotta, niinkuin meillä. Mutta tsemppiä niin sulle kuin mullekin ja muille samassa veneessä oleville.

 

[riksu]

erosin itse viime jouluna,jäin yksin pikku tyttöni kanssa(ex ei kanna vastuuta lapsestaan) :'( löysin mielöttöman miehen joka rakastaa myös lastani.
kyllä kumppani vielä löytyy,älä lannistu
voimia sinulle =)

 

[-peukku-]

Mitähän varsinaisesti haluat? Mitähän mahdat eniten pelätä?nOnko kyse siitä, että et uskalla/ halua/ raaski jättää miestäsi ja rikkoa perhettäsi, vai onko asia niin että heivaisit ukon pellolle alta minuutin jos olisit varma että löydät uuden tilalle? Eikös ole hiukan epävarma ajattelumalli, että jätät nykyisen ja lasket sen varaan, että löydät jonkun varmasti paremman. Ehkä kannattaisi hetken aikaa olla ihan yksikseen?

No, mieti sitten, että mitkä asiat miehessäsi ovat pielessä, ja kestäisitkö samat piirteet jossakin toisessa miehessä rakastuneena ja uutuuden viehätyksessäsi? Jos säpinää arkeen haet, ei se ukkoa vaihtamalla löydy. Tai jos löytyy, hinta on usein turhan kova :/

Toivottavasti toimit viisaasti, toimit sitten miten tahansa :flower:

 

[HMMMM]

Sitä minäkin olen miettinyt. Tosin uusi tulokas on vasta syntymässä kuukauden sisään... Minusta tuntuu, että en jaksa/halua olla mieheni kanssa. En voi olla hänen seurassaan oma itseni ja muutenkin ahdistaa. Tuntuu siltä, että rakastan häntä, mutta toisaalta haluaisin olla yksin. Mietin sitä voinko viedä lapseltani perheen? Kärsiikö tuleva vauva siitä, jos meillä menee huonosti? Pitäisi saada asiat järjestykseen, mutta kuka auttaisi? En tiedä mitä tehdä. Olen toivoton... Minua ei kuitenkaan pelota olla vauvan kanssa yksin, enemmän pelottaa se, että jatkaisin mieheni kanssa...

Luulen kyllä, että ei kenenkään yksinhuoltajan tarvitse olla yksin. Kyllä jokainen jonkun löytää ja lapsethan ovat kuitenkin elämässä tärkeimpiä... Mitäs tähän sanot?

 

[poppoo]

Jos et osaa/uskalla olla yksin, et ole valmis parisuhteeseenkaan. Niin kauan kuin olet riippuvainen muista, et tule löytämään kypsää ja tasa-arvoista parisuhdetta.

Ei kenenkään löytäminen ole siitä kiinni, onko yh vai ei. Kyse on ihmisestä itsestään. Jos et ole onnellinen nykyisessä parisuhteessasi, mieti mikä siinä mättää ja mitä asian hyväksi voisi tehdä. Ei se suhde parane aina miestä vaihtamalla ja lapsen perhettä hajottamalla.

Puhu miehellesi, kerro miltä tuntuu ja miettikää mitä voisitte yhdessä tehdä.

 

[HÖH]

Don't worry, be happy...

Seuraa löytyy kyllä tuon tuostakin - 6 vuotta odottelin oikeaa ja testailin muita ehdokkaita....

 

[mami04]

Seurustelin lapsen isän kanssa melkein 2,5v. Viimeiset kuukaudet oli yhtä paskaa, mies toisella paikkakunnalla koulussa ja koulun jälkeen yöhön asti oli vanhempiensa luona. Tuli minun ja lapsen luokse vain nukkumaan. Mies on myös aikoinaan tehnyt sellaista, jonka takia en enään ikinä voisi häneen luottaa. Pitkän aikaa haaveilin erosta, todellla yksinäinen kun olin.

Laitoin eräille sivuille nettiin deitti-ilmoituksen, jossa rehellisesti kerroin, että mulla on lapsi, sain yhden vastauksen, ja se riitti. Nyt olemme muutaman viikon ajan tapailleet ja kumpikin olemme todella ihastuneita toisiimme.

Ja sain myös rohkeutta jättääkseni lapsen isän... Tajusin tämän uuden miehen kautta, kuinka huonossa suhteessa elin.

Halusin vaan siis sanoa, että kyllä nekin naiset seuraa saa, joilla lapsi on! Minulla on myös yksi kaveri, joka löysi kivan miehen itselleen vaikka yh olikin, ja nyt mies on kuin isä kaverin lapselle....