Kun tk:ssa oltiin taas sitä mieltä, että seurataan :/ On siis ollut pahasti tulehtunut tuosta ulkosyrjältä kynnen vierestä. Liekö sit kyseessä kynsivallintulehdus, en tiiä kun ei nimeä oo kerrottu. Lääkekuurin popsin jo (Kefexin 750mg) ja loppui lauantaina. Sunnuntai-iltana alkoi tuntua ihan pientä jomotusta ja sellaista sameaa nestettä tursuu kynnen vierestä puristettaessa, liekö mätää? Ja nyt sit teen edelleen niitä jalkakylpyjä. Lisäks oon voidellu 2krt päivässä Betadine-voiteella.
Onko kellään ollut samaa vaivaa ja millä pääsit eroon? Mulle väläyteltiin kynnenpoistoa, mutta mieluummin vielä kokeilisin muita keinoja, vaikka toista lääkekuuriakin. Kypsyttää, kun ei voi lähteä lenkille eikä vesijumppaan, ettei ärsyynny enempää.