Kuinka lähden tästä sairaasta liitosta. Tämä maksaa vielä hengen. Oikeasti.

Mun äiti opetti, että jos mies lyö kerran, niin lyönti ei jää viimeiseksi. Eli kyllä se on kasvatuksestakin kiinni, että millaisissa parisuhteissa myöhemmin tulee elämään.

 

Tapasin vain muutama kuukausi sitten "elämäni miehen". Hyvin pian olivat tavarat saman katon alla. Sitten tämä ihanuus saikin järjettömiä raivokohtauksia jolloin haukkui minua aivan käsittämättömällä tavalla jollaista en ole koskaan aiemmin voinut edes kuvitella. Olisi heti pitänyt tajuta ettei kyseessä ole ihan täysipäinen ihminen. Käytöksestä ja hänen elämästään alkoi löytyä yhä enemmän selittämättömiä asioita ja pian menetin luottamuksen täysin. En voi usko mitään mitä hän puhuu. Sattumalta löysin sairaskertomuksia ja reseptejä jotka paljastivat kaksisuuntaisen mielialahäiriön. Luulen että mukana on muutakin pesroonallisuushäiriö ehkä. Nyt olen yrittänyt eroon suhteesta mutta en voi hylätä rakasta ihmistä sairauden vuoksi. Järki sanoo etten mitenkään voi olla maailamankaikkeuden ainoa ihminen joka voi elää psyykkisesti sairaan ihmisen kanssa. Olen yrittänyt ottaa asiaa puheeksi mutta mies kieltää teitenkin kaiken ja minä olen se hullu. Ja taidan pian ollakin sillä pelkään häntä ja elämän laatuni on kärsinyt kovasti. Ennen olin hyväntuulinen ja onnellinen. Nyt tuntuu että menetän työkykynikin kun valvon yöt miettien mitä tehdä ja päivisin tuijotan seinää ja mietin samaa. Kuitenkin rakastan häntä ja ajatus erosta on vuoroin mahdoton ja vuoroin ainoa mahdollisuus selvitä itse. Onko muilla kokemuksia tällä diagnoosilla kulkevista lähimmäisistä?

 

vuoroin mahdoton ja vuoroin ainoa mahdollisuus selvitä itse

<Yksikin lyönti on liikaa> (epäilemättä)
<Eli kyllä se on kasvatuksestakin kiinni,>
Mihin kasvatuksella voi vaikuttaa? Siihen lyökö vai ei, tai siihenkökin…
…<että millaisissa parisuhteissa myöhemmin tulee elämään.>

* Tietynlaiset ihmiset kuuluvat luonnehäiriöisen uhrien riskiryhmään:
– kasvatuksella alistumaan opetetut
– Imartelulle altis ja alistumaan taipuvainen on narsistille helppo uhri.
– Luonnehäiriöinen ei saa uhrikseen keitä tahansa ihmisiä. Narsisti saattaa tunnistaa itsekin jollain käsittämättömällä tavalla ne, joita hän ei kykene hallitsemaan.*
http://www.suhdesoppa.fi/narsismi/kuka-joutuu-luonnehairioisen-uhriksi/

<Parisuhde mielialahäiriöisen kanssa>
Onko kyse mielialahäiriöstä vai luonnehäiriöstä?

<Tapasin vain muutama kuukausi sitten "elämäni miehen". Hyvin pian olivat tavarat saman katon alla. Sitten tämä ihanuus saikin järjettömiä raivokohtauksia jolloin haukkui minua aivan käsittämättömällä tavalla jollaista en ole koskaan aiemmin voinut edes kuvitella.>
Mielialahäiriöinen ei vaikuta niin järjettömältä. Joskus menee lujaa ja joskus hitaasti, ei sen kummempaa.

<Olisi heti pitänyt tajuta ettei kyseessä ole ihan täysipäinen ihminen.>
Miksi ei heti tajunnut?

<alkoi löytyä yhä enemmän selittämättömiä asioita ja pian menetin luottamuksen täysin.>
Selittämättömiäkö vai uskomattomiako?

<Sattumalta löysin sairaskertomuksia ja reseptejä jotka paljastivat kaksisuuntaisen mielialahäiriön.>
Oikea vai väärä diagnoosi? Molempia tapahtuu.

<Luulen että mukana on muutakin pesroonallisuushäiriö ehkä.>
Niin, molemmat eivät ole välttämättömiä.

<Nyt olen yrittänyt eroon suhteesta mutta en voi hylätä rakasta ihmistä sairauden vuoksi.>
Sairaus, mitä se on? Jos tai kun rakastaa narsistia?
* Narsistisella ihmisellä ei ole kykyä tunnepitoisiin ihmissuhteisiin eikä tarvetta niihin.*

<Järki sanoo etten mitenkään voi olla – yrittänyt ottaa asiaa puheeksi mutta mies kieltää – olen se hullu – pelkään häntä ja elämän laatuni on kärsinyt – olin hyväntuulinen ja onnellinen– tuntuu että menetän työkykynikin kun valvon yöt miettien – päivisin tuijotan seinää ja mietin samaa – rakastan häntä ja ajatus erosta on vuoroin mahdoton ja vuoroin ainoa mahdollisuus selvitä itse – diagnoosilla?>
Onko väärä diagnooso uskomisen arvoinen?

* Diagnoosin todellisesta häiriöstä tekee aina ammatti-ihminen.*
* Diagnosoitavana sairautena narsismista voidaan puhua, kun henkilön narsistisuus aiheuttaa hänelle itselleen tai hänen läheisilleen kärsimystä ja haittaa. Narsistisesta luonnehäiriöstä kärsivä ihminen ei kykene kokemaan empatiaa eikä ottamaan huomioon toisen tunteita ja tarpeita. Haastavaksi tilanteen narsismin kohdalla tekee se, että häiriön luonteeseen kuuluu, ettei henkilö itse yleensä koe olevansa sairas eikä näin ollen myöskään koe tarvetta muutokseen. Narsismin diagnosointi voi olla vaikeaa kokeneellekin ammattilaiselle, koska narsisti on yleensä älykäs henkilö, joka kykenee manipuloimaan ihmisiä ympärillään.*
http://www.suhdesoppa.fi/kysymykset/onko-lapseni-narsisti/

Onko kyse mielialahäiriöstä vai luonnehäiriöstä? Sanoisin että ns. bipolaarisesta mielialahäiriöstä ei ole kysymys vaan narsistisesta luonnehäiriöstä!

Miksi ei voi lähteä sellaisesta suhteesta mitä toinen ei tarvitse, muutakuin hyötyäkseen siitä, ja hän lähtee heti jos ei saa sitä hyötyä mitä haluaa?

Terveellä ihmisellä on omantunnon estoja, jättää kylmästi sairauden vaivaama kumppani. Narsistilla ei.

http://www.suhdesoppa.fi/narsismi/elatko-narsistin-kanssa/
* Elätkö narsistin kanssa? Aina ei kannata tuijottaa vain vastapuolen käyttäytymistä ja oirehdintaa, vaan hankalassa elämäntilanteessa katseen voi suunnata myös itseen. Esimerkiksi narsistin kanssa elävä uhri voi tunnistaa itsessään tapahtuneita muutoksia, jotka kielivät tilanteen vakavuudesta ja saattavat avata silmät puolison luonnehäiriölle.*

1. Käytöksessä tapahtuneet muutokset
2. Unet
3. Elämän hallinnan menetys
4. Itsetuhoisuus
5. Toivottomuuden tunteet
6. Alistunut asenne
7. Jatkuva huonommuuden ja syyllisyyden tunne
8. Fyysiset oireet
9. Ajatusten ja asenteiden negatiivisuus
10. Pelon ja vihan tunteet

* Hankalasta elämäntilanteesta on aina mahdollisuus ulospääsyyn ja parempaan elämään.*

 

Lähde pois. En lukenut vielä muita tekstejä, mutta tuo ei ole elämää. Mies vielä tappaa sut "ihan vahingossa".Mitä sä pelkäät? Yksinäisyyttä? Ole mielummin yksin kuin pahassa suhteessa. Suhteessa missä toinen hakkaa tai satuttaa henkisesti ei ole mitään hyvää. Ei ole mitään "hyviä hetkiä", ne hyvät hetket ei missään nimessä korvaa sitä väkivaltaa ja alemmuudentunnetta jota joudut kokemaan.

Hae apua. Mene vaikka sosiaalitoimistoon kertomaan asiastasi, jos siellä ei kuunnella, mene poliisille, jos siellä ei kuunnella, mene perheellesi kertomaan, jos ei kuunnella kerro ystäville. Älä lannistu vaan ajattele sitä ihanaa elämää mikä suakin voisi odottaa kun vain jaksat olla vahva nyt.

Älä enää uhkaa miestäsi erolla, älä virkkaa mitenkään. Odota vain hetkeä kun hän ei ole kotona ja pakkaa kamat ja lähde. Etsi luotettava ihminen tueksi tai mielummin monta. Älä kerro eroaikeistasi miehellesi missään nimessä, sillä hän keksii kyllä keinot saada sut jäämään ja sun henkilökohtainen helvetti vain jatkuu.

Sun pitää päästä pois ja päästä paranemaan haavoistas kunnolla. Jos se sitä vaatii niin muuta vaikka muualle. Pääasia on että teet jotain, etkä jää tuohon tilanteeseen.

Myönnän, en todellakaan ole kokenut vastaavaa, mulla ei ole minkäänlaista kokemusta asiasta, musta vaan tuntuu niin pahalta sun puolesta ja yritän telepaattisesti lähettää sulle voimaa ja uskallusta lähteä pahasta suhteesta.

Sä tiedät sen itsekin että sulla on maailman paskin olla. Kunpa sä saat voimaa näistä kaikista ihmisistä jotka täällä on sun puolella. Luo itsellesi turvaverkko etkä kerro miehellesi mitään.

Ja muista: Mikään, ei mikään ole oikeuttanut sun miestäs lyömään. Mikään "ärsyttäminen" ei oikeuta. Mikään mitä sä olet tehnyt ei oikeuta. Se ei ole sinun syy.

 

No nyt luin nuo loputki ja oon hirveän ylpeä susta Kyllä sä pärjäät, omaan tahtiin vaan kunhan pelastat ittes ja tiedät että takaisin ei kannata enää mennä. Luo turvaverkko ja pidä ystävistä ja perheestäsi kiinni. Pidä itsestäsi huolta ja ala elää sitä elämää mitä itsellesi toivot. Pidä huoli että se mies ei enää sun elämään tule millään lailla liittymään. Älä kuuntele aneluita älä uhkailuja. Hanki vaikka lähestymiskielto jos siltä tuntuu ja heti ota yhteyttä viranomaisiin jos on uhka että jotain tapahtuu.

Mut pärjäile

 

Vastaan vaikka kymmenen vuotta vanha juttu, näitä silti edelleen ihmiset lukevat. Järkyttäviä ja halventavia kommentteja ihmisiltä... tuli niin huono olo etten voi sanoinkuvailla... Vähättelette ja haukutte jo henkisesti rikki olevaa ihmistä joka yrittää löytää ulospääsyn tilanteestaan. Olette joko todella tyhmiä ja yksinkertaisia "provo" juttuinenne tai vain yksinkertaisesti ilkeitä. Henkinen väkivalta ottaa otteensa pikkuhiljaa, vahvimman oloinenkin ihminen hajoaa jossain vaiheessa. Itse tunsin aloittajan tekstissä paljon samaa omasta elämästäni, tilanteesta jossa kamppailen henkisen loppuun palamisen reunalla. Tapasin mieheni kummankin ollessa nuoria, hän oli ihana hellä ja huomaavainen, omistuksenhaluinen mutta se vaikutti vain mukavalta silloin. Parikymppisinä meillä oli todella paljon riitoja, riidat äitiy miehen purkaessa turhautumistaan sairaanloisesta mustasukkaisuudesta hajottamalla yleensä puolet asunnosta. Epäillessään minua hän on mm istunut rintakehäni päällä ja puristanut poskiani aiheuttaen viikkojen kivuliaat aftat suuhuni. Läimäissyt kasvoilleni niin että olin poliisien kanssa ensiavussa, seisottanut minua jääkylmässä suihkussa kunnes myöntäisin pettäneeni.. vääntänyt jalkoja ja käsiä... kaikkea en edes muista, ihmismieli on kummallinen, sitä oppii työntämään ikävät muistot pois mielestään.... jopa vuosiksi.. hänellä oli aina silmissä tyhjä katse jolloin puhuminen oli turhaa, hän ei kuunnellut mitään. Lopussa hän aivan kuin heräsi transsista, oli järkyttynyt, peloissaan... itse muistan kyyneleitäkään valuttamatta alkaneeni siivota sotkuja ja meikanneeni ruhjeet piiloon. Asuimme aina kerrostalossa tuolloin, kukaan ei koskaan soittanut poliisia paikalle... minulta luonnollisesti otettiin aina puhelin pois heti etten voi pyytää apua..
Nyt, 20-vuotta myöhemmin, riidat ovat edelleen kovia ja jatkuvia, typeristä asioista. Enää ei hajoa paikat eikä hän käy käsiksi minuun mutta yrittää hallita rajaamalla elintilaani erinäisin pienin asioin. Mm lukitsee paikkoja kotona minne pääsee vain hänen kauttaan... näitä asioita on vaikea ymmärtää ihmisen joka on aina elänyt suht normaalissa ja terveessä parisuhteessa. Heillä on myös keinot saada sinut tuntemaan itsesi hulluksi, että ylireagoit.... yhtäkkiä huomaat ettet enää jaksa reagoida ollenkaan.
Itsellä kävi niin että kestin kyllä ottaa turpaani, mutta en kestä henkistä väkivaltaa ja vähättelyä. Se on syönyt itsekunnioitustani ja olen ollut todella vahva, olen kaikki nämä vuodet pitänyt kiinni itsemääräämisoikeudestani hyväksymättä toisen tapaa yrittää rajoittaa. Nyt kuitenkin sairastuin vakavaan masennukseen ja koen mieheni käyttäneen tilannetta hyväksi, ei pahaa tarkoittaakseen vaan hän vain on sellainen ja näkee asiat erilailla. Summasummarum.... täältä ei kukaan saa apua. Turvakodissa olen ollut lukemattomia kertoja, ei auttanut... ei ystävät ei sukulaiset... tarkoitan ei auttanut minua eroamaan. Nyt kuitenkin lasten ollessa jo isoja huomaan kuinka pahoin voin, olen hakenut apua terapiasta ja toivon löytäväni sieltä ymmärrystä itselleni ja selityksen omalle toiminnalleni mikä todella on estänyt minua lähtemästä kaikki nämä vuodet. Tosiasia on että olen kyllä lähtenyt, kymmeniä kertoja mutta kun toinen tekee erosta helvettiä sitä tuntuu pääsevän helpommalla kun palaa takaisin. Hakeutukaa siis ammattilaisen puheille, pitää keskittyä oman toiminnan tai sen puutteen seuraamiseen ei toisen osapuolen. Ero on korvien välissä oleva asia loppujen lopuksi. Voimia kaikille jotka taistelee väkivaltaisessa parisuhteessa, henkinen väkivalta syö ihmisen minuuden ja itsetunnon. Olkaa rohkeita! Munäkin yritän olla, astutaan yhdessä epämukavuusalueelle! Hyvää hetkeä erolle on turha odottaa, sitä ei tule.